ALIENIT SAAPUU MAAPALLOLLE

1-29
Kun kalan, joka kulkee sekä maalla että merellä,
suuri aalto heittää rantaan,
sen muoto on vieras, sileä ja pelottava.
Mereltä viholliset saavuttavat pian muurien.
155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

2-31

tai miten se on tehty tai mitä on tapahtunut, ennen kuin pöt-
kylä päätyy syömärin rasvaisiin leukoihin? Jos ei, niin tässä
pessimistinen arvio, kuinka nakki syntyy. Jos haluat vielä
nauttia nakeista, lopeta tähän.

Jos emme halua lähteä kiistelemään, kuinka nakkeihin käyttet-
tävät eläinlajit ovat syntyneet, niin aloitamme nakin tarinan
elukasta itsestään. Tähän meidän nakkiimme on käytetty vasi-
kanlihaa sekoitettuna sikaan. Vasikka nimeltä Kainokki syntyi
sateisena syksypäivänä kaksi vuotta sitten. Vaikka Kainokki
ei tiennytkään itse että hänestä tulee kahden vuoden luluttua
nakki, niin sen isäntä tiesi. Isäntä oli jo oikeastaan suun-
nitellut kahden vuoden kuluttua tarkan päivämääränkin, jol-
loin Kainokki on tarkoitus teurastaa. No, ammu eleli huolet-
tomia päiviä ja söi kunnolla kauraseosta ja ruohoa kesällä,
isännän punnitessa lehmäänsä ahneesti virnistellen. Kainokki
kovin ihmetteli tätä , mutta ei tajunnut tarkalleen syytä
isännän iloon. Puolisen vuotta ennen teurastamista sattui
kuitenkin pieni vahinko, nimittäin lomittaja karjakko kaatoi
rahuseokseen suolan asemasta lannoitusainetta, fosfaattia.
Vasta kun Kainokki alkoi hiukan valitella vatsavaivojaan kuo-
laamalla valkoista vaahtoa, karjakko hätääntyi ja juotti elo-
kolle vettä laimentaakseen lannoitusainetta. Ihme kyllä, Kai-
nokki selvisi siitä hengissä, mutta lihaksiin ja aivoihin jäi
vieraita aineita.

Samoihin aikoihin, kun Kainokki kieriskeli fosfaateissaan,
imi lapissa olevalla siankasvattamolla oleva Jallu, lihotus-
sika, itseensä Tsernobylin saasteita ilmasta. Jallu oli niin
kova jätkä, ettei hän pieniä nahkan käristymisiä havainnut ja
nehän paranivat aikanaan. Ainoaksi ulospäin näkyväksi seikak-
si jäikin, että Jallun karvankasvu häiriytyi ja kärsän ympä-
rille kasvoi oikein tuuhea pehko. Luonnollisesti Becquerellit
nousivat kohisten Jallun elimistössä hänen varttuessaan täy-
teen ikään.

Kumpaisenkin kohdalla teurastuspäivä lähestyi elukoiden sitä
tietämättä ja marraskuun 28 päivänä kävi niin, että partainen
teurastaja otti esille pistoolinsa ja poksautti Kainokkia
päähän kun tämä oli ensin sidottu. Kylkeen lyötiin leima ja
ruho lähti korkean liha auton kyydissä kulkemaan kohti Liha-
tukku Oy:tä. Hiukan samoin kävi myös Jalluille samana päivä-
nä, nimittäin teurastaja tappoi sen antamalla jokusen voltin
liikaa sen sydämelle ja Jallu keikahti kanveesiin lopullises-
ti. Lihatukku Oy luki senkin kupeessa ja hiukan samanlainen
lihaauto lähti viemään sitä Kainokin kanssa samaan paikkaan.

Lihatukku Oy:ssä varastomies tarkasti listoistaan, kuinka
monta lehmää ja sikaa on menossa nakeiksi ja valitsi ulkonäön
perusteella Kainokin ja Jallun maallisen tomumajan nakkilin-
jalle. Hän löi nakinkuvat vanhojen leimojen viereen ja nosti
hissillä elukat linjalle. Lihamestari Likola-Pesonen tarkas-
teli eläimiä inhotusta tuntien, sillä Jallun karvapehko näyt-
ti tosi rankalta. -Kuvottavaa Kamaa , ajatteli lihamestari
mielessään ja löi sisäelimiä suureen muoviastiaan, josta ne
olivat menossä nakkien kuoriin. Paremmat palat, kuten oikea
liha ja maksa yms. arvopaikat säästettiin luonnollisesti kal-
liimpiin lihavalmisteisiin, mutta suolet, kohtu ja munasarjat
kelpasivat mainiosti nakkeihin. Sinne sutkahtivat komeassa
kaaressa nuo elimet, josta toinen lihamestari ne sitten latoi
automaattisen nakintäyttäjän sisuksiin. Koneen puikko survoi
kuoret täyteen jauhettu massaa ja sitoi sitten ne tiukasti
kiinni. Pakkaaja kelmutti nakit ja löi päälle piruuttaan Yk-
kösluokan tunnuksen. E-Kaupan auto haki nakit ja vei ne E-lä-
hikauppaan. Sieltäpä ne sitten joutuivat tiskille myyntiin.

Jorma Taavitsainen -niminen SKDL:n kunnanvaltuutettu katseli
himoiten nakkipakettia. Siinä niitä oli, parikymmentä rasvai-
sennäköistä pötkylää siistissä paketissä. Hän kouraisi ne kä-
teensä ja asteli kassalle maksamaan.

Kotona Jorma otti laatikosta veitsen ja silpaisi pussin auki.
Vesi vaan kiehumaan ja sitten nakit sinne uimaan. Muija oli
sopivasti matkoilla eikä ollut urputtamassa huonosta ruuasta.
Reilu t
=Lyhennä vähän - tilaa on 5000 merkille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

1-29
Kun kalan, joka kulkee sekä maalla että merellä,
suuri aalto heittää rantaan,
sen muoto on vieras, sileä ja pelottava.
Mereltä viholliset saavuttavat pian muurien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu