että näillä apostolien, kuten Paavalin pilkkaajilla ei ole minkäänlaista Jumalan pelkoa. Ja loppu on heillä sen mukainen.
Sen vaan sanon,
29
150
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä Luukas kunnioitti Jumalaa.
- Anonyymi
Se on juurikin noin. Jumalattomilla ei ole minkäänlaista Jumalan pelkoa.
- Anonyymi
Ei tulisi mieleenkään pelätä jotain ihmisen luomaa, Jumalaksi nimeämää olentoa.
Putinia ja Trumppia on syytä pelätä, ne on todellinen vaara ihmiskunnalle.
- Anonyymi
Paavalihan veti toiminnallaan Jumalan vihat päälleen, koska Jumala lähetti mieheen Saatanan enkelin, eikä ottanut sitä pois rukouksista huolimatta.
- Anonyymi
2. Kor. 12:7
Ja ettei ilmoitusten ylönpalttisuus minua ylen paljon korottaisi, on PISTIN annettu minun lihaani, NIMITTÄIN SAATANAN ENKELI, rusikoitsemaan minua, etten minä itsiäni ylen paljon korottaisi.
Turha on sinun potkia PISTINTÄ vastaan.
PISTIN ON SAATANAN ENKELISTÄ KÄYTETTY SYNONYYMI, ELI SAMAA TARKOITTAVA SANA.
Demonia ei otettu pois rukouksista huolimatta. Demoni ei saanut nousulupaa pois..depart from me.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
King James
For this thing I besought the Lord thrice, that it might depart from me. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2. Kor. 12:7
Ja ettei ilmoitusten ylönpalttisuus minua ylen paljon korottaisi, on PISTIN annettu minun lihaani, NIMITTÄIN SAATANAN ENKELI, rusikoitsemaan minua, etten minä itsiäni ylen paljon korottaisi.
Turha on sinun potkia PISTINTÄ vastaan.
PISTIN ON SAATANAN ENKELISTÄ KÄYTETTY SYNONYYMI, ELI SAMAA TARKOITTAVA SANA.
Demonia ei otettu pois rukouksista huolimatta. Demoni ei saanut nousulupaa pois..depart from me.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
King James
For this thing I besought the Lord thrice, that it might depart from me.Eikä se ollut mikään mykkä henki, vaan Saatanan viestinnän ammattilainen.
King James käännöksen mukaan oikein viestinnän asiantuntija "The messenger of Satan" -niminen demoni.
And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, The messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure. - Anonyymi
Teuvo se jaksaa ymmärtämättömyyttään.
No, Jumala panee sinulle vielä stopin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvo se jaksaa ymmärtämättömyyttään.
No, Jumala panee sinulle vielä stopin.1. Kor. 14:34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä se ollut mikään mykkä henki, vaan Saatanan viestinnän ammattilainen.
King James käännöksen mukaan oikein viestinnän asiantuntija "The messenger of Satan" -niminen demoni.
And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, The messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure.The messenger of Satan
messenger=lähetti, kuriiri, sanan saattaja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvo se jaksaa ymmärtämättömyyttään.
No, Jumala panee sinulle vielä stopin.Voi sinua Jari parka, kyllä sinä olet tehnyt itsesi jo naurunalaiseksi, etkö tosiaan älyä ettei sinulla ole enää yhtään kannattajaa. Kaikki tuntee myötähäpeää älyttömien juttujesi vuoksi.😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1. Kor. 14:34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
Nyt ei olla seurakunnassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi sinua Jari parka, kyllä sinä olet tehnyt itsesi jo naurunalaiseksi, etkö tosiaan älyä ettei sinulla ole enää yhtään kannattajaa. Kaikki tuntee myötähäpeää älyttömien juttujesi vuoksi.😂
Voi kun sinä edes joskus vielä pääsisit ymmärtämään, etten ole mikään Jari. Tiedän. Se on sinulle mahdotonta.
Sinulla täytyy olla jokin data-aparaatti, joka ilmaisee ”kannattajaluvut”.
Ihan sinulle tiedoksi, uskon, että hyvin moni palstaa seurannut näkee Teuvon valheen. Hiukankin ymmärrystä riittää näkemään hänen kirjoituksistaan sen täysin saman teemakokoelman, jota hän julkaisee samalla vihalla ja katkeruudella kuin ennenkin. Kirjoitustyyli ja -sanavalinnat ovat helposti tunnistettavissa.
Tiedän myös sen ja varsinkin Jumala tietää, että kaiken pilkan lisäksi yrität samoilla valheilla petkuttaa muita, itsepetoksesi vain pahenee. Terveiset vaan sinne Siikajoelle.
Valheesi ei mene läpi, ei sitten millään. - AnonyymiUUSI

Valheesi ei mene läpi, ei sitten millään.Jari lähettää terveisiä itselleen, tuliko perille?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
The messenger of Satan
messenger=lähetti, kuriiri, sanan saattajaOlen jo pitkään tiennyt, Teuvo, että niin sinä oletkin.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jari lähettää terveisiä itselleen, tuliko perille?
En tiedä, mitä Jari lähettelee. Sinulle lähetin.
- Anonyymi
Raamattu kehottaa tutkimaan ja koettelemaan hengetkin, niin toki silloin pitää tutkia ja koetella Tarsolaiset murhamiehet ja heidän ihailijansa.
1. Joh. 4:1
Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. - Anonyymi
Kuinka henget koetellaan käytännössä?
Heti jos lahkolaisten kokouksessa suustasi alkaa tulla epämääräistä molotusta, niin keskeytä hengen puhe ja kysy siltä käskevällä äänellä: Nyt minun äänielimiäni käyttävä henki, mikä on minesi?
Mark. 5:9
Ja Jeesus kysyi siltä: "Mikä on nimesi?" Niin se sanoi hänelle: "Legio on minun nimeni, sillä meitä on monta". - Anonyymi
Mielikuvitusolentoja, kuten vaikkapa raamatussa mainittua "Jahvea", ei ole mitään syytäkään peljätä, joten ollos huoletta.
- Anonyymi
Tänne on pesiytynyt porukkaa, jonka ainoa tehtävä on sotkea ja häiriköidä. Täytyy olla aika köyhä elämä heillä.
- Anonyymi
Lestadiolaiset ja muut lahkolaiset häiriköi, massapostittavat kontekstista irrotettuja jakeita, joiden avulla yrittävät eksyttää mahdollisimman monta.
Jeesus: "Monta tulee minun nimessäni ja he eksyttävät monta." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lestadiolaiset ja muut lahkolaiset häiriköi, massapostittavat kontekstista irrotettuja jakeita, joiden avulla yrittävät eksyttää mahdollisimman monta.
Jeesus: "Monta tulee minun nimessäni ja he eksyttävät monta."Jeesus-nimen jatkuva hokeminen ei takaa sitä, että kyse on oikeasta kristinuskosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus-nimen jatkuva hokeminen ei takaa sitä, että kyse on oikeasta kristinuskosta.
Lahkolaiset eksyttää ihmisiä hokemalla Jeesuksen nimeä vähän joka välissä. Huutavat aamenta ja halleeluujaa- huutojaan ihan yhtenään.
Matt.7
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lestadiolaiset ja muut lahkolaiset häiriköi, massapostittavat kontekstista irrotettuja jakeita, joiden avulla yrittävät eksyttää mahdollisimman monta.
Jeesus: "Monta tulee minun nimessäni ja he eksyttävät monta."Lestadiolaisia herjataan siksi, koska Teuvo ei tullut heidänkään kanssaan juttuun, vaan sai riidan aikaiseksi ja taas ovet paukkuivat ja sillat paloivat selän takana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lahkolaiset eksyttää ihmisiä hokemalla Jeesuksen nimeä vähän joka välissä. Huutavat aamenta ja halleeluujaa- huutojaan ihan yhtenään.
Matt.7
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.Siteeraat Raamattua, mutta et tee itse Jumalan tahtoa. Päinvastoin herjaat ja valehtelet. Teet lisäksi itsesi naurunalaiseksi, väittäessäsi olevasi ”edesmennyt”! Sitä et vielä ole, vaan käytät lopun elämäsi rippeet apostolien ja Jeesukseen uskovien herjaamiseen. EI SELLAINEN OLE JUMALAN TAHTO!
- AnonyymiUUSI
Autuaita ovat köyhät, eivät hartaanselkäläiset hoitomiehet uusine siltoineen. Suoristakaa tie Herralle, sillä se silta on käyrä, joka vie herjauskeskukseen.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus-nimen jatkuva hokeminen ei takaa sitä, että kyse on oikeasta kristinuskosta.
Ei varmastikaan. Häneen uskominen, parannuksen tekeminen ja hänen seuraaminen ovat Jumalan tahto.
Valehtelu ( mm. olen ”edesmennyt” ) ja apostolien herjaaminen ja kristittyjen pilkkaaminen ovat perkeleen tekoja ihmisessä. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Autuaita ovat köyhät, eivät hartaanselkäläiset hoitomiehet uusine siltoineen. Suoristakaa tie Herralle, sillä se silta on käyrä, joka vie herjauskeskukseen.
Kysymyksessä on siis aikoinaan V-L saarnaajan toimesta hoidettu, nykyään itse hoitomiehen virkaa suorittava tyyppi.
- AnonyymiUUSI
Kukaan joka ei rakasta veljeään ei voi rakastaa Jumalaa jota ei ole nähnyt. Mutta ainiin sehän tais olla apostoli juurikim joka niin kirjotti, eli nyt sitten saakin vihata veljiä mielin määrin…..
Ja hedelmistään puu tunnetaan.- AnonyymiUUSI
Parannukseen kehoittaminen on Jumalasta.
Synnin hyväksyminen ei ole Jumalasta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082655
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo521866Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1521447Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol3671418Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3571356Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251246Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe611213Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H141146- 551006
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S23928