"
Etenkin äveriäiden pörssiyhtiöiden tukeminen yritystuilla sapettaa tavallista veronmaksajaa – maksavathan ne huippupalkkoja johtajilleen, sekä myös hulppeita osinkoja.
Esimerkiksi UPM:n toimitusjohtajan Massimo Reynaudon peruspalkka kuluvana vuonna on 950 000 euroa. Sinne hulahtaa liki miljoona euroa verorahaa. Millä oikeudella tämäkin ökypalkka revitään suomalaisten veronmaksajien selkänahasta? Kysyn vaan! Verojahan maksavat Suomessa kaikki, myös työttömät ja eläkeläiset. Eikö tällainen ole suorastaan härskiyden huippu?
Entäs sitten pörssiyhtiöiden jakamat osingot? Samainen UPM maksoi viime vuonna osinkoja yli 740 miljoonaa euroa. Luit oikein. UPM jakoi osinkoa 1,50 euroa osakkeelta, joita oli lähes 500 miljoonaa. Jättimäinen osinkopotti jaettiin UPM:n omistajille, joista suuri osa on institutionaalisia sijoittajia, kuten pankkeja ja eläkeyhtiöitä.
Suurin osa suomalaisista ei omista UPM:n osakkeita. Kun liikutaan tällaisissa summissa, kaikkien suomalaisten kituutus-verorahoista tiristetty 18 miljoonan yritystuki metsäyhtiölle tuntuu lähinnä huonolta vitsiltä.
UPM:n liikevaihto viime vuonna oli yli 10 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto yli 1,2 miljardia euroa. Eikö menestyvä globaali suuryritys tosiaankin pärjäisi ilman ylivelkaantuneen valtiomme yritystukea?"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a6712254-5a10-4f0a-9e81-4aaacacdf8c3

Vastaukset 30
Vanhimmat
Osta UPM:n osakkeita ja lopeta kadehtimasta muita
"
ei minulla ole rahaa, työpaikkani Keipolan paperitehtassa meni
En todellakaan osta
ulkomaa vapaamuurari pomot tarttee paljon palkkaa suomen rosvoamisesta?
ja Purra porvarit sitä heille jakaa.
Purra tarjoaa... kippis !
persut valehtelee
Purra tarjoaa porvari kavereilleen.... kansalta otetaan persut rosvoaa kansamme rahat, JAKAA NE RIKKAILLE JA ULKOMAILLE
miljonäärinä olo on kallista- siksi tarttevat tukea.
ja Purra tukee heitä !
noin siis Persut ja kokoomus porvarit jakaa rahaa rikkaille- poistaa rahat köyhiltä...
Jep.
Massimo!!
Miksi otettu toimari ulkomailta?
Koska ulkomailta saadaan parempia
kun rahat menee ulkomaille- osaavat siirtää rahat sinne paremmin
Poikkeuksellinen kirjoitus. Yleensä ip-lehdet ovat vain suitsuttaneet hallitusta ja Riikka Purraa. Sanookohan Hiski Haukkala tuon toimittajan irti?
.
En ole minkään yrityksen tai aatteen trolli, mutta muistutan, että ilman menestyviä yrityksiä ei ole menestyvää yhteiskuntaakaan. Ja menestyvässä yhteiskunnassa toimii ja asuu ihmisiä jotka käyttävät järkeään, eivätkä syytä yrityksiä omista ongelmistaan.
Sosialismissa ei yrityksiä tarvita. Jaetaan vaan rahaa kaikille rutkasti, kaikki kuluttavat sen viimeistä lanttia myöden ja kun se on loppu, jaetaan lisää rahaa kulutettavaksi.
Ja siinä yhteiskunta vaurastuu ja kukoistaa.
totta-
on järjetöntä jakaa yritystuki-rahaa rikkaimmille
Miten helv*tissä yrityksen, jolla on varaa jakaa massiivisia osinkoja ja maksaa johtajille melkein saamiensa tukien suuruisia palkkoja, menestyminen olisi kiinni tuista?
Yritysten elättäminen tuilla sitä sosialismia on.
Yhdessäkään kommunistisessa maassa ei ole sosiaaliturvaa, vaan työpakko. Sitä samaa te "sosialismista" länkyttävät yritysloiset haluatte tännekin?
höpön höpön, täyttä sontaa, ei järjen häivääkään kirjoittelussasi.
Turhat yritystuet ovat kaikkien ongelma.
Hyvä aloitus!
Nesteenkin johtajalla aika hulppea palkka ja lahja. 100000 kuukaudessa ja yli miljoonan lahja. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/neste-kasittelee-toimitusjohtajan-palkitsemista-ei-kohtuullinen/9125158
Kyllä paskamahaökyille aina lisää rahaa riittää, vaikka tarvetta ei olisi enää eurollekkaan.
Olen huolissani Postin johtajan n .950.000 tuhannen vuosipalkkion . HÄNEN sopeutumis eläkkeen tuosta . Ja , kuinka tuon olematon omatunto selviää postinjakajan yöllisestä Murhasta ? ( tiedä vaikka olisi jokin hänen mustista työntekijöistä , )
Tuo Moilanen on harvoja toimittajia, joka uskaltaa kirjoittaa asiaakin.
Huijaripoliitikot on lahjottu. Ei ole ainuttakaan syytä tukea tuotakaan yritystä.
Ei hallitus oikeasti yritystukia karsinut. Naurettavaa pelleilyä. Valtion tuella miljoonavoitot
Juuri näin.