Kuka vastuussa setan päästämisestä kouluihin ?

Anonyymi-ap

Yle uutisoi, että seta on antanut kaupungille tunnustuksen hyvästä yhteistyöstä, kun seta on otettu antamaan kouluille koulutusta. Kannattaa käydä setan sivuilla lukemassa näistä setan radikaaleista poliittisista ja ideologisista tavoitteista, joita se yrittää eduskunnan päätöksentekoonkin ajaa.

Pidän tätä setan päsmäröintiä kouluissamme erittäin huolestuttavana ja vastuuttomana päätöksenä kaupungilta. Valitettavasti saadaan lapsemme sekaisin näillä setan ääriopeilla. Lasten mielenterveysongelmat tulevat tällä sekoituksella kasvamaan.

Kuuluukohan kaupunginjohdosta jotkut setaan tai sen piireihin, kun on seta otettu osaksi kaupungin toimintaa ? Mitä tähän vastaa kaupunginjohtaja Jere Penttilä vai onko hän tämän setayhteistyön takana ?

63

887

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miten voi olla, että seta on päästetty saarnaamaan oma äärisateenkaariuskontoaan kouluihimme ja päiväkoteihimme ? Tämän pitää loppua.

      Tämä on tehty kaikessa salassa ja hiljaisuudessa lasten vanhemmilta mitään kysymättä tai kuulematta mielipiteitä.

      Onko tässä toimittu Suomen perustuslain, ihmisoikeussopimusten ja perusopetuslainkin vastaisesti ?

      • Anonyymi

        Seta ei käy "saarnaamassa" eikä levitä muutakaan propagandaa vaan tarjoaa asiallista, tutkimukseen perustuvaa informaatiota ja mahdollisuuden keskustella aiheesta. Siinä ei ole yhtään mitään väärää!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seta ei käy "saarnaamassa" eikä levitä muutakaan propagandaa vaan tarjoaa asiallista, tutkimukseen perustuvaa informaatiota ja mahdollisuuden keskustella aiheesta. Siinä ei ole yhtään mitään väärää!

        Näin on. Nuorilla on oikeus saada asiallista ja vääristelemätöntä tietoa seksuaalisuudesta.


    • Anonyymi

      Kyllä, päätöksen tehneet vastuuseen. Ei seta kuulu kouluun. Ei siellä ole enään kirkkokaan.

    • Anonyymi

      Kyllä tässä kaupunginjohtaja jere penttilä on ollut ideoimassa ja päättämässä setan ottamista kouluihin. Tietyt syyt.

    • Anonyymi

      Myös uskonnon opetus tulee kieltää. Tarpeeksi monta sukupolvea on peloteltu näillä saduilla.

      • Anonyymi

        juup,
        jos et ole nöyrä ja kuuliainen työteettäjälle,
        ni jumala heittää kuumalla kivellä piähän...


    • Anonyymi

      Seta kuuluu kouluihin järkisyistä, siinä missä uskontokin. Ateismia voisi opettaa myös ellei kuulu kirkkokuntiin...

      • Anonyymi

        Setan ideologia on tieteenvastainen. On olemassa vain kaksi eri sukupuolta. Seta puhuu potaskaa sukupuolien moninaisuudesta ja agitoi lapsia tähän. Ihmekkös kun mielet on lapsilla menneet sekaisin.


      • Anonyymi

        Jos seta niin sitten kaikki muutkin järjestöt kouluihin kouluttamaan ideologioitaan. seta on punavihervasemmistolaista uskontoa.


    • Anonyymi

      Liekkö kaupunkinjohtaja tulossa kaapista ulos?

    • Anonyymi

      Kepu ja demarithan tämän ovat päättäneet.

    • Anonyymi

      Mitähän siitä seuraisi, jos SAK kiertäisi kouluissa opettamassa työn tekemistä...

    • Anonyymi

      Jos Seta häärää koululla ja järkkää jonkin teemapäivän tms., niin kuittaan lapseni terveyssyyhyn vedoten poissaolevaksi.

      • Anonyymi

        Tai EK dynaamisia vaikutuksia kun köyhää sorretaan.


    • Anonyymi

      Homot opettajat. Ei mikään ihme että muualla maailmassa on jo herätty ja tiukennettu lakeja. Se on paluu keskiajalle kun homous kielletään, mutta tämä sakki on mielisairasta. Ei kaikki mutta valtavan suuri osa.

    • Anonyymi

      Setan koulutuksista kieltäytyminen on oltava täysin sallittua.
      Kielloista huolimatta voivat kovin kieroilla menetelmillä syöttää oppitunneilla niitä tarinoitaan.

    • Anonyymi

      Mie vastustan rideopet kuutamolle.

      • Anonyymi

        Kyllä, aikamoista touhua täällä tehty vanhemmilta mitään kysymättä ja ilmoittamatta. Tästä pitää tehdä kantelu oikeuskanslerille. Ei lapsia voi pakottaa näihin setan opetuksiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, aikamoista touhua täällä tehty vanhemmilta mitään kysymättä ja ilmoittamatta. Tästä pitää tehdä kantelu oikeuskanslerille. Ei lapsia voi pakottaa näihin setan opetuksiin.

        Meidän vanhempien pitää antaa tästä palautetta kaupungille ja vaatia, että setaa ei oteta yhteistyökumppaniksi kouluihin päästämisestä puhumattakaan. En halua että lapseni päätä aletaan sekoittamaan millään puheilla monista sukupuolista tai kannustetaan miettimään kyseenalaistavaati sukupuoli-identiteettiään tai olemistaan poikana tai tyttönä. Lapsilla on jo muutenkin ahdistusta ympärillään. Lapsia pitää suojella. Tällainen setan puoskarointi pitää lopettaa.


    • Anonyymi

      Aivan samaa mieltä. Setaa ei kouluissa tarvita. Mitä sekoilua tämä nyt on ollut ?

    • Anonyymi

      Seta on tervetullut kouluihin kertomaan että homous on normaali asia.
      Onkohan Joensuun kouluissa jo Respektiä - Seksikirja pojille? Jos ei ole, kannattaisi se varmaankin hankkia oppimateriaaliksi.

      • Anonyymi

        Ei ole tervetullut tämä ideologinen poliittinen äärijärjestö.


      • Anonyymi

        Seta on hyvin ristiriitainen järjestö. Sillä on esimerkiksi radikaalit poliittiset tavoitteet perinteisen biologisen ja kulttuurillisen sukupuolijaon poistamisesta. Miten ihmeessä kauounki on lähtenyt liittoutumaan tällaisen poliittisen järjestön kanssa ja ajamaan sen ideologiaa kouluihin ?


    • Anonyymi

      Vastuutonta toimintaa kaupungilta. Tässä on sametin kauhukertomus, mitä voi tämän prideideologian ja setan tyrkyttymän sateenkaariuskonnon seurauksena tapahtua ihmiselle. Seta ulos kouluista eikä lähelkekään lapsia probagandoimaan !

      https://yle.fi/a/74-20147614

      • Anonyymi

        Kauhutarina sukupuoltaan vaihtaneesta, joka katui leikkausten jälkeen. Tätä se prideuskonto ja seta aiheuttaa. Saadaan ihmiset sekaisin luonnollisessa seksuaalikehitysvaiheissaan. Ja tämä on täällä päästetty kouluihin !!!!


    • Anonyymi

      Setaa ei täällä kaivata.

    • Anonyymi

      Menkää hyvät vanhemmat vaikka suuremmalla joukolla seuraamaan näiden pervoakkojen "koulutuksia" ja laatikaa kirjelmiä kaupungin johdolle ja vaatikaa tilille lastenne sairastuttamisesta. Olen kyllä kuullut, miten normaaleista perheistä tulevat nuoret naureskelevat näiden klovnien puheille tai antavat niiden mennä täysin ala-arvoisina toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

    • Anonyymi

      Potkut sille joka on tämän setaporukan kouluihin päästänyt.

    • Anonyymi

      Kaupunginjohtaja Jere Penttilä vastuuseen tuosta päätöksestä. Pilaa lastemme tulevaisuuden.

      • Anonyymi

        Potku persiiseen ja ulos tämä seta-aktivisti kaupunginjohdosta !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Potku persiiseen ja ulos tämä seta-aktivisti kaupunginjohdosta !

        Juuri näin. Oikeaa puhetta. Punaviherkaupunginjohtaja ei ole minun kaupunkini johtaja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Oikeaa puhetta. Punaviherkaupunginjohtaja ei ole minun kaupunkini johtaja.

        Mikä kuningas se luulee tämä Penttilä olevansa ajaessaan tällaisia asioita täällä ?


    • Anonyymi

      Penttilällä on valtaa vain suppeaan joukkoon alaisiaan, ei kansalaisten mielipiteeseen.
      Kansalaisten pitäisi näyttää mielipiteensä tuolle kermapeppusakille.

    • Anonyymi

      Ei mitään puska-Jusseja kouluille pyörimään, järki käteen.

    • Anonyymi

      Jonneransu hoitaa vastuun.

    • Anonyymi00041

      SETA ei kuulu millään muotoa kouluihimme sekoittamaan lasten ja nuorison arvomaailmaa. Antakaa perheiden antaa haluamansa arvokasvatus. tuo on pakkosyöttöä joka on törkeää. Tuollaiset tahot tulee yksinkertaisesti ajaa kouluista pois. meidän lapset jää kotiopetukseen aina kun saamme vihiä noista pyöveleistä

    • Anonyymi00042

      totta. ei ole edes laillista tuollainen. mukaanlukien liputukset (pride liput)
      julkishallinnon tehtävä ei todellakaan ole liputtaa mitään pride lippuja.

    • Anonyymi00043

      vasemmistolainen ideologiia tuo prideismi

    • Anonyymi00045

      no ei ne kuulukaan kouluihin. omalla luvalla ovat. perustuslaki ei anna tuollaselle mesoavalle aivopesu porukalle lupaa.

      • Anonyymi00046

        hurraa seta,
        navettarakkaus ei ole enää rikollista...


      • Anonyymi00049

        Kutaa se homoilu tekee 💕


    • Anonyymi00047

      on!

    • Anonyymi00048

      Ei se kerta homoa tee. Ja kymmenes kerta nollaa saldon.

      • Anonyymi00052

        Sama jos sanoisi, että ei kerta helvetissä syntistä tee tuomituksi, ja 10 vuotta nollaa saldon?


    • Anonyymi00050

      Jo homotuttaa niin se on ok. Kirkot ja saarnamiehet pysykööt omassa mielikuvitusmaailmassaan. Mielestäni raamattuun uskovat tarvitsisivat mieluummin eheytystä, koska sadut on satuja. Homokokemus sen sijaan aina on totta 💕

      • Anonyymi00051

        Olet sama saastuttaja, kun ateismipalstalla ja Natopalstalla.


    • Anonyymi00053

      SAATANAN SETA , tuo liike joka pakottaa lapset ja nuoret kuuntelemaan tuollasta poliittista moskaa. ajakaa pois kouluista.
      Koulun kuuluu olla sivistyslaitos eikä mikään perkeleen niljakkaiden mellestyskenttä

    • Anonyymi00054

      En antanut lapseni mennä tuonne kun kuulin mistä on kyse.. antakaa kasvurauha omille lapsillenne

      • Anonyymi00055

        entäs pedofiilit uskovaiset...


      • Anonyymi00060

        Valinta on vapaa.


    • Anonyymi00056

      Koulujen opetusohjelmaan ei saa kuulua oppeja jotka ovat ristiriidassa normaalin kasvatukseen sisältyvää opetusta. Ihmiset saa päättää itse täysiikäisenä mm. sen mitä he haluavat elämälleen tehdä.

      • Anonyymi00057

        Mm. Sodomassa ja Gomorrassa lapsetkin harjoittivat samaa mitä aikuiset ja nuo teot tehtiin vanhempien ihmisten toimesta.


      • Anonyymi00058
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        Mm. Sodomassa ja Gomorrassa lapsetkin harjoittivat samaa mitä aikuiset ja nuo teot tehtiin vanhempien ihmisten toimesta.

        Höpö höpö😂


    • Anonyymi00059

      Vasemmiston woketusta.

      Ennemmin suojeluskunta toimintaa kouluihin kuin homotransujen propagandaa.

    • Anonyymi00062

      Mädättäjät, vasemmistolaiset

      • Anonyymi00063

        nu'vui,
        kurkkiiko ne kommunistit tuas,
        sängyn alta...?


    • Anonyymi00064

      tuota roskajärjestöä ei todellakaan ole kutsuttu kouluihin vaan on poliittinen rikollisjärjestö ideologioineen.
      Täysin mielipuolista päästä tuollaiset "luennoijat" kasvattamaan jäkikasvua. suoranaista aivopesua

    • Anonyymi00065

      Seta ja elokapina on pidettävä lapsista kaukana, täällä on jo tarpeeksi sekopääpentuja.

    • Anonyymi00066

      Olisiko niin että vastuu on – Saman Opetushallituksen, joka on tehnyt kaikkensa hävittääkseen viimeisetkin rippeet kristinuskosta maamme kouluista kevät- ja joulujuhlia myöten, Honkonen jatkaa heti perään. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/20926c78-66bd-4da8-9f8e-f99cb40ccad4?_gl=1*1ks6z7f*_ga*MTEwNTcxNzEyNS4xNzc4MjI1NzY2*_ga_3L539PMN3X*czE3NzgyMjU3NjYkbzEkZzEkdDE3NzgyMjgzNDkkajYwJGwwJGgw

    • Anonyymi00068

      Omo hopet

    • Anonyymi00069

      Seta ja elokapina täytyy pitää lapsista kaukana, sairastuttavat vain lapset jotka ei asioita vielä ymmärrä.

    • Anonyymi00073

      Jos koulun opetus joka ei kuulu opetus-suunnitelmaan, loukkaa tai aiheuttaa mielipahaa. siitä saa rahallisen korvauksen .
      Kaikista eriytyvistä kasvatus ryhmien opetuksista pitää opettajan/ rehtorin ilmoittaa kotiin hyvissä ajoin, koska silloin voidaan järjestää muuta tekemistä tai peruuttaa koko suuniteltu asia vastustuksen takia.

      sukupuoli, uskonto, kultuuri sidonnaiset asiat käsitellään niiden omissa oppiaineissa, jotka ovat opetus-suunnitalmassa. biologia, elämänkatsomus/uskonto, ym..

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1137
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1110
    3. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    5. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      940
    6. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    7. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      867
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      110
      845
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      723
    Aihe