En yhtään ihmettele, että kuluttajaluottamus on heikentynyt ja halutaan vähän enemmän säästää.
Kuluttajien tilanne on osaltaan vaikuttanut Suomen taloustilanteeseen.
Se helposti kuitenkin unohtuu, kun on näitä vanhempia viisauksia viennin tärkeydestä. Mutta kyllähän kotimainen kysyntä on kuitenkin karkeasti puolet bruttokansantuotteesta.
Tärkeä tekijä. SAK:n ekonomisti Tatu Knuutila muistuttaa kuluttajien merkityksestä Suomen taloudelle.
Tärkeä tekijä. SAK:n ekonomisti Tatu Knuutila muistuttaa kuluttajien merkityksestä Suomen taloudelle.
Suomalaiset eivät edelleenkään uskalla kuluttaa. Miksi? SAK-ekonomisti vastaa.
Kuluttajien luottamus on edelleen painuksissa: asuntoja ei edelleenkään oikein uskalleta ostaa, työttömyys pelottaa ja Suomen talouskehitys huolettaa. Samaan aikaan suomalaisten pankkitileillä on ennätysmäärä rahaa.
Kuluttajaluottamuksen kehitys on mennyt aika hyvin yksiin sen mukaan, miten ostovoima on laskenut.
Sittemmin tasaantunut korkojen nousu iski aiemmin velallisiin kotitalouksiin. Lisäksi työttömyys on ollut kasvussa.
Ennätysmäärä rahaa makaa suomalaisten pankkitileillä
16
143
Vastaukset
- Anonyymi
Aika vaikea ymmärtää, miten tää liittyy Suomen Keskustaaan( ?
- Anonyymi
Raha aina liittyy kaikille. Tämä SAK:n ekonomisti Tatu Knuutilan tekstiä kaikki.
Siis minun.
t: Tatu
- Anonyymi
Vassareiden mielestä duunareilla ei oo varaa edes ostaa ruokaa???
- Anonyymi
Kyllä on. Duunareillakin on nyt ennätysmäärä rahaa pankkitileillään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä on. Duunareillakin on nyt ennätysmäärä rahaa pankkitileillään.
Niin, ja tuskinpa väite, etteivät suomalaiset uskalla kuluttaa, sentään ruokaa koskee. Kalliimpia ruokia ehkä vältetään, mutta kyllä maha pitää saada täyteen. Punaista lihaakin ostetaan yhä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, ja tuskinpa väite, etteivät suomalaiset uskalla kuluttaa, sentään ruokaa koskee. Kalliimpia ruokia ehkä vältetään, mutta kyllä maha pitää saada täyteen. Punaista lihaakin ostetaan yhä.
Hyvin moni on myös ylivelkaantunut, ehkä jouduttu vaihtamaan auto tai isompi(a) kodinkoneen ostoja. Toiset matkustelevat myös lainarahalla. Jos noita velkoja pienituloinen makselee, yleensä vähintäin kuukausia, pakko on jostain kulutusta vähentää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin moni on myös ylivelkaantunut, ehkä jouduttu vaihtamaan auto tai isompi(a) kodinkoneen ostoja. Toiset matkustelevat myös lainarahalla. Jos noita velkoja pienituloinen makselee, yleensä vähintäin kuukausia, pakko on jostain kulutusta vähentää
Aina on joukossa näitä poikkeustapauksiakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina on joukossa näitä poikkeustapauksiakin.
En kyllä sanoisi poikkeustapauksiksi vekselivetoisia kotitalouksia joita on paljon
Suomessa kulutuskysynnän merkitys on kuitenkin suhteellisen heikko verrokkimaihin verrattuna. Tämä johtuu siitä, että suomalaisille ei ole ehtinyt kertyä kovin paljon varallisuutta pohjoisemaisessakaan vertailussa. Kuluttajien lompsan ohuus asettaa rajat kulutukselle. Korkojen nousu ja hallituksen säästö- ja työmarkkinapolitiikka ovat aiheuttaneet epävarmuutta. Työttömyyden uhka myös pelottaa, kun se on vastoin hallituksen lupauksia kasvanut.
Nyt tietysti palkkojen nousu voi jonkin verran piristää kulutusta, samoin kuin korkojen lasku. Luottamus talouteen on kuitenkin heikko ja maailmasta on tullut erittäin epävakaa putlerin ja Trumpin takia.
Vienti tässä pitäisi saada ensin vetämään. Se luo sitten pohjaa muulle taloudelle eli piristää myös kotimaista kysyntää. Vientimme on valitettavasti liian syklistä. Elinkeinorakenne kaipaisi monipuolistumista. Osinkojen huojennusjärjestelmä on investointien huononnusjärjestelmä eli siitä pitäisi päästä eroon. Ukrainan sodan loppuminen olisi pannut vientiin vauhtia, mutta tuskin se vähään aikaan loppuu. Saksan elvytys on meidänkin elvyttämistä, joten se on positiivinen merkki.
Taitaa toivo siirtyä kuitenkin pahasti 2026 vuoden puolelle, ellei Trump keksi uusia hölmöyksiä.- Anonyymi
Vaikka otsikon väite ennätysmäärästä rahaa pankkitileillä pitäisikin paikkansa, suurella osalla suomalaisista on vielä muistissa 1980-luvun kulutusjuhlat, mistä johtuen kulutustavaroiden ostamista varotaan. Tilille on opittu tallettamaan rahaa sitä varten, että tulevaisuudessa siitä voi tulla suuri pula, vaikka juuri tällä hetkellä on työtä ja rahaa.
Toisekseen, tällä vuosituhannella ei ole tullut markkinoille siinä määrin uusia, houkuttelevia kulutustavaroita kuin viime vuosisadan lopulla. Tämän tietysti odottaisi heijastuvan kansainvälisellä mittapuulla muidenkin suhteellisen vauraiden kansakuntien kulutuskäyttäytymiseen niin, että niissäkin hankintoja tehdään harvemmin. Sähköauto on suunnilleen ainoa uusi innovaatio, mutta koska autojen hinnat ovat Suomessa kalliita, täällä ei hankita niitä, eikä edes polttomoottoriautoja, samassa määrin kuin muissa Länsi-Euroopan maissa. Autokantamme on muistaakseni Kreikan ohella Euroopan vanhinta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka otsikon väite ennätysmäärästä rahaa pankkitileillä pitäisikin paikkansa, suurella osalla suomalaisista on vielä muistissa 1980-luvun kulutusjuhlat, mistä johtuen kulutustavaroiden ostamista varotaan. Tilille on opittu tallettamaan rahaa sitä varten, että tulevaisuudessa siitä voi tulla suuri pula, vaikka juuri tällä hetkellä on työtä ja rahaa.
Toisekseen, tällä vuosituhannella ei ole tullut markkinoille siinä määrin uusia, houkuttelevia kulutustavaroita kuin viime vuosisadan lopulla. Tämän tietysti odottaisi heijastuvan kansainvälisellä mittapuulla muidenkin suhteellisen vauraiden kansakuntien kulutuskäyttäytymiseen niin, että niissäkin hankintoja tehdään harvemmin. Sähköauto on suunnilleen ainoa uusi innovaatio, mutta koska autojen hinnat ovat Suomessa kalliita, täällä ei hankita niitä, eikä edes polttomoottoriautoja, samassa määrin kuin muissa Länsi-Euroopan maissa. Autokantamme on muistaakseni Kreikan ohella Euroopan vanhinta.USA paha ! Kuten tavallista Neukku örgeille.
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka otsikon väite ennätysmäärästä rahaa pankkitileillä pitäisikin paikkansa, suurella osalla suomalaisista on vielä muistissa 1980-luvun kulutusjuhlat, mistä johtuen kulutustavaroiden ostamista varotaan. Tilille on opittu tallettamaan rahaa sitä varten, että tulevaisuudessa siitä voi tulla suuri pula, vaikka juuri tällä hetkellä on työtä ja rahaa.
Toisekseen, tällä vuosituhannella ei ole tullut markkinoille siinä määrin uusia, houkuttelevia kulutustavaroita kuin viime vuosisadan lopulla. Tämän tietysti odottaisi heijastuvan kansainvälisellä mittapuulla muidenkin suhteellisen vauraiden kansakuntien kulutuskäyttäytymiseen niin, että niissäkin hankintoja tehdään harvemmin. Sähköauto on suunnilleen ainoa uusi innovaatio, mutta koska autojen hinnat ovat Suomessa kalliita, täällä ei hankita niitä, eikä edes polttomoottoriautoja, samassa määrin kuin muissa Länsi-Euroopan maissa. Autokantamme on muistaakseni Kreikan ohella Euroopan vanhinta.Kulutustavaroiden sijaan ihmiset ovat alkaneet ostamaan palveluita. Kun väestö ikääntyy, tarvitaan yhä enemmän erilaisia palveluja. Näitä ovat kuljetuspalvelut, siivouspalvelut, remonttipalvelut, vapaa-ajanvieton palvelut, ravintolapalvelut, tietotekniikkapalveluja jne. Kyllä niissä vanhoissakin kulutustavaroissa riittää hokuttelevuutta. Ihmiset ostavat aina uusia vaatteita vanhoje tilalle, erilaista kodin elektroniikkaa, joka vanhenee nopeassa tahdissa.Joillakin täytyy olla heti Applen uusin kännykkäversio, kun se ilmestyy. On erilaista suoratoisto- ja nettitilauspalvelua.
En osaa sanoa Suomesta, kun me usein tulemme jälkijunassa, mutta maailmalla leviää ajatuksia autottomuudesta. Ei tarvita siis välttämättä omaa autoa vaan kuljetuspalvelua tarpeen mukaan. Tämä luo mahdollisuuksia Uberin kaltaiselle toiminnalle, missä voi yhdistyä ihmisten ja tavaroiden kuljetus sekä normaali autojen lyhytvuokraus. Tämä alkaa tietysti ensin suurista kaupungeista, missä matkat ovat lyhyitä. Vähän pitemmille matkoille USAssa on syntynyt samantapaisia kuljetusyrityksiä pienlentokoneille. Älyteknologiasta on ounasteltu kaikkien aikojen suurinta teollista vallankumousta. Tämä todellisuus on vielä epäselvä ja paljolti hämärän peitossa, mutta se voi tarjota vaikka minkälaisia mahdollisuuksia. Ihminen juoksee aina lopulta uuden perässä. Muistan kuinka tietokoneisiinkin suhtauduttiin aluksi epäilevästi, samoin kännykkään ja sosiaaliseen mediaan. Ne nähtiin aluksi enemmä lasten uusina leluina kuin minään kovin tarpeellisena. Toisin on käynyt. Nämä uudet keksinnöt ovat vallanneet ja mullistaneet maailmamme täysin. Kun katselee ulkona ihmisiä, useat heistä seuraavat lumoutuneena ja poissaolevina maailmaa kännyköistään. Mutta hyödytkin voivat olla arkipäiväisiä ja hyviä. Kävimme vaimon kanssa kesällä Tallinnassa muutaman päivän reissulla. Matkat ja majoituksen varasimme kännykällä, kännykkä toimi lippuna ja oven avaajana, ravintolavarauksen teimme laivamatkalla illaksi, seuraavana päivänä ostimme liput yhteen tilaisuuteen Tallinnassa ja käytimme kännykän Googlepalveluja reititykseen, jotta löytäisimme jalkaisin perille. Itse muistan jo työurallani esim. Brysselin EU-paikat, kun niitä on vähän siellä ja täällä. Jo silloin kännykkäkarttojen avulla löysi aika hyvin perille sekä listauksen Brysselin erinomaisista ravintoloista, vaikka muuten Bryssel ei ole kovin kiehtova kaupunki toisin kuin esim. Amsterdam. Kun kysyin joskun paikallisilta reittiä johonkin, he eivät yleensä osanneet auttaa, mutta kännykkä osasi.- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Kulutustavaroiden sijaan ihmiset ovat alkaneet ostamaan palveluita. Kun väestö ikääntyy, tarvitaan yhä enemmän erilaisia palveluja. Näitä ovat kuljetuspalvelut, siivouspalvelut, remonttipalvelut, vapaa-ajanvieton palvelut, ravintolapalvelut, tietotekniikkapalveluja jne. Kyllä niissä vanhoissakin kulutustavaroissa riittää hokuttelevuutta. Ihmiset ostavat aina uusia vaatteita vanhoje tilalle, erilaista kodin elektroniikkaa, joka vanhenee nopeassa tahdissa.Joillakin täytyy olla heti Applen uusin kännykkäversio, kun se ilmestyy. On erilaista suoratoisto- ja nettitilauspalvelua.
En osaa sanoa Suomesta, kun me usein tulemme jälkijunassa, mutta maailmalla leviää ajatuksia autottomuudesta. Ei tarvita siis välttämättä omaa autoa vaan kuljetuspalvelua tarpeen mukaan. Tämä luo mahdollisuuksia Uberin kaltaiselle toiminnalle, missä voi yhdistyä ihmisten ja tavaroiden kuljetus sekä normaali autojen lyhytvuokraus. Tämä alkaa tietysti ensin suurista kaupungeista, missä matkat ovat lyhyitä. Vähän pitemmille matkoille USAssa on syntynyt samantapaisia kuljetusyrityksiä pienlentokoneille. Älyteknologiasta on ounasteltu kaikkien aikojen suurinta teollista vallankumousta. Tämä todellisuus on vielä epäselvä ja paljolti hämärän peitossa, mutta se voi tarjota vaikka minkälaisia mahdollisuuksia. Ihminen juoksee aina lopulta uuden perässä. Muistan kuinka tietokoneisiinkin suhtauduttiin aluksi epäilevästi, samoin kännykkään ja sosiaaliseen mediaan. Ne nähtiin aluksi enemmä lasten uusina leluina kuin minään kovin tarpeellisena. Toisin on käynyt. Nämä uudet keksinnöt ovat vallanneet ja mullistaneet maailmamme täysin. Kun katselee ulkona ihmisiä, useat heistä seuraavat lumoutuneena ja poissaolevina maailmaa kännyköistään. Mutta hyödytkin voivat olla arkipäiväisiä ja hyviä. Kävimme vaimon kanssa kesällä Tallinnassa muutaman päivän reissulla. Matkat ja majoituksen varasimme kännykällä, kännykkä toimi lippuna ja oven avaajana, ravintolavarauksen teimme laivamatkalla illaksi, seuraavana päivänä ostimme liput yhteen tilaisuuteen Tallinnassa ja käytimme kännykän Googlepalveluja reititykseen, jotta löytäisimme jalkaisin perille. Itse muistan jo työurallani esim. Brysselin EU-paikat, kun niitä on vähän siellä ja täällä. Jo silloin kännykkäkarttojen avulla löysi aika hyvin perille sekä listauksen Brysselin erinomaisista ravintoloista, vaikka muuten Bryssel ei ole kovin kiehtova kaupunki toisin kuin esim. Amsterdam. Kun kysyin joskun paikallisilta reittiä johonkin, he eivät yleensä osanneet auttaa, mutta kännykkä osasi.Hajonneiden vaatteiden ja tavaroiden uusiminen on toki ollut luonnollista jo kivikaudelta lähtien. Uutta kasvua sellainen ei kuitenkaan luo. Ei edes nykyaikana kännyköiden uusiminen. Tarkoituksellahan esimerkiksi niiden akut tehdäänkin vain paria vuotta varten.
Tallinnassa saamasi palvelut ovat nekin jo muutaman vuoden ikäisiä. Vaikea keksiä niihinkään vastaavaa kehitysvauhtia, mitä teknologiassa tapahtui 1960-luvulta 1990-luvulle. Sitä paitsi kuluttaja saa ne tavallaan ilmaiseksi. Pankkitiliä ne eivät juuri rokota. Toki kaikkeahan voi aina kaupata, kuten puhelinyhtiöt elokuvien ja näytelmien katselua netissä riistohintaan. Olisivat nekin halvempia, jos kiinnostaisivat koko kansaa.
- Anonyymi
Suomalaisten valtavista rahamääristä pankkitileillä tuli "ongelma" vasta, kun Riikka Purrasta tuli valtiovarainministeri.
- Anonyymi
Sanna hussutti rahat, niitä nyt korjataan lisävelalla.
- Anonyymi
Jooga ja valuuttakramppi on paha yhdistelmä kyllä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605173Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163447Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370