Tytti Tuppuraisen "Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista" lause irroitettu asiayhteydestään

Anonyymi-ap

Ylä-Kainuun Perussuomalaisten mielipidekirjoitus (13.4.) alkaa huolella suomalaisten yritysten pärjäämisestä. Tämä huoli on hallituksessa otettu todesta ja yrityksille on rakennettu tukipaketteja pahimman ajan yli selviämiseen. Kirjoitukseen otsikkoa myöten oli kuitenkin päätynyt tekstiä, joka ei vastaa totuutta – ei, vaikka sitä kuinka myös sosiaalisessa mediassa kierrätetään.

En ole koskaan enkä missään sanonut, etten asettaisi Suomen kansaa etusijalle. Perussuomalaiset ovat itse valitettavasti jakaneet väärennettyä, nimiini laitettua ”lanseerausta”. Totuus on tämä: olen esittänyt huoleni (Uusi Suomi 9.7.2020), että suurvallat ovat lähteneet meille pienille maille haitalliseen ”oma kansa ensin” -politiikkaan, joka uhkaa mm. jättää pienet maat – kuten Suomen – maailman päätöksenteon pöydistä sivuun. Maamme pitkäaikainen presidentti Urho Kekkonen piti tärkeänä varjella Suomea suurvaltojen pelinappulaksi joutumiselta ja suojella sääntöihin perustuvaa kansainvälistä järjestystä. Tämä on johdonmukainen linja tähän päivään, jolloin on syytä kantaa huolta suurvaltojen kasvavasta kansallismielisyydestä. Urho Kekkosen sanoin, turvallisuus ei ole aitojen panemista, vaan ovien aukaisemista.
https://tytti.info/mielipide/suomen-etua-ajetaan-yhteistyolla/

Tytti Tuppuraisen "Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista" lause on irroitettu tarkoituksellisesti asiayhteydestään, ja nyt tätä hokemaa viljellään persujen trollauksissa.

10

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Uli uli uli 🤡 uli uli uli.

    • Anonyymi
      UUSI

      Tytti on Putinin kätyri. !

    • Anonyymi
      UUSI

      Totta. Omaa kansaa ei saa ajatella, ollenkaan, ei edes kakkosijalle.

      • Anonyymi
        UUSI

        Juuri näin, mutta ajattele, että sen kamalan kommunistiämmä Tuppuraisen mielestä saa.

        "En ole koskaan enkä missään sanonut, etten asettaisi Suomen kansaa etusijalle. Perussuomalaiset ovat itse valitettavasti jakaneet väärennettyä, nimiini laitettua ”lanseerausta”. Totuus on tämä: olen esittänyt huoleni (Uusi Suomi 9.7.2020), että suurvallat ovat lähteneet meille pienille maille haitalliseen ”oma kansa ensin” -politiikkaan, joka uhkaa mm. jättää pienet maat – kuten Suomen – maailman päätöksenteon pöydistä sivuun."

        https://tytti.info/mielipide/suomen-etua-ajetaan-yhteistyolla/


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin, mutta ajattele, että sen kamalan kommunistiämmä Tuppuraisen mielestä saa.

        "En ole koskaan enkä missään sanonut, etten asettaisi Suomen kansaa etusijalle. Perussuomalaiset ovat itse valitettavasti jakaneet väärennettyä, nimiini laitettua ”lanseerausta”. Totuus on tämä: olen esittänyt huoleni (Uusi Suomi 9.7.2020), että suurvallat ovat lähteneet meille pienille maille haitalliseen ”oma kansa ensin” -politiikkaan, joka uhkaa mm. jättää pienet maat – kuten Suomen – maailman päätöksenteon pöydistä sivuun."

        https://tytti.info/mielipide/suomen-etua-ajetaan-yhteistyolla/

        Haitallinen persujen oma kansa ensin -ajattelu on haitannut pahasti raiskaajien tuloa Afrikan sarvesta.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Haitallinen persujen oma kansa ensin -ajattelu on haitannut pahasti raiskaajien tuloa Afrikan sarvesta.

        Oma kansa raiskaatkoon ensin ja sitten vasta Afrikansarvesta saapuneet.


    • Anonyymi
      UUSI

      Suomen ydinase ensin ajattelu on turvallisuuden maksimointia.

    • Anonyymi
      UUSI

      Tytti sanoo olevansa Kekkosen "ovet auki"-linjalla. Kekkoselle ne ovet olivatkin auki Neuvostoliittoon ja Neuvostoliiton etua piti ajatella ensin. Nyt Tytti haluaa myös ajatella muiden etua ensin.

    • Anonyymi
      UUSI

      Myös kokoomus ja persut voivat ottaa oman kansan ensin mm. työttömät ja duunarit. Nyt ne laittavat halpa-Aasian kielitaidottomat palkanpolkijat suomalaisten työläisten ja työttömien edelle. Häpeällistä!

    • Anonyymi
      UUSI

      Hiljaista kuin huopatossutehtaassa, missä on metelöivät persut?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      633
      2751
    2. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      2190
    3. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      428
      2153
    4. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      88
      1924
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      20
      1779
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      67
      1580
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      128
      1342
    8. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      23
      1250
    9. Juniorivalmennus Jokereissa..

      Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau
      Nuorten jääkiekko
      25
      1154
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      23
      1140
    Aihe