Oiskohan ollu aihetta jo vähän aikasemmin herätä aiheeseen, vai mitä lie ujostelua ollut?
Hallitus käy aika hitaalla Palestiinan lasten suhteen
8
70
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Hamasin propaganda puree, jos ei tiedä taustoja:
Tuntuu mielipuoliselta, että samanaikaisesti, kun länsimaissa on järkyttävä kiima tunnustaa Palestiinan valtio, samaan aikaan Arabiliitto vaatii Hamasia laskemaan aseet ja luopumaan vallasta.
Hamasin tekemä terrori-isku 7.10.2023 ei tapahtunut siksi, että palestiinalaisilta olisi evätty edellytykset omaan valtioon – päinvastoin.
Israelin vetäytyminen Gazasta vuonna 2005 ja Hamasin valtaannousu 2007 viritti aikapommin, joka johti 7.10.2023 iskuihin.
Toisin sanoen siis siksi, että heille se aikanaan annettiin ja seuraukset näkyivät 7.10.
Mitä tämä sitten tarkoittaa tämän päivän kannalta?
Se tarkoittaa juuri sitä, kuinka usko kahden valtion malliin on tällä hetkellä täysin utopistinen lähtökohta, johon Hamas ei ole sitoutunut.
Israel todistaa ja kärsii nyt seurauksia siitä, mitä se joutui kansainvälisen yhteisön painostuksen myötä tekemään, eikä se aio toistaa tuota samaa virhettä uudestaan.
Tuo virhe – eli terroristeille vapaan temmellyskentän myöntäminen, mitä kansainvälinen paine on aiheuttanut – on se, kuinka Hamas jatkaa Israelin terrorisointia, kun sille annetaan työkalut siihen.
Pidän sitä lähtökohtaa hyvin vinoutuneena, että täältä länsimaista käsin annetaan ohjenuoraa ja suoranaisesti kiristämme Israelia Palestiinan tunnustamisella, kun täällä ei selvästikään ole käsitystä siitä, minkälaisen uhan Hamas on vuosikausia Israelille aiheuttanut.
Palestiinan tunnustaminen tässä tilanteessa on kuin palkinto Hamasille – se ei lisää turvallisuutta, vaan vahvistaa propagandavoittoa ja vähentää entisestään Hamasin motivaatiota sitoutua yhtään mihinkään rauhanaskeliin.
Vasemmisto ja Kokoomus eivät tunnu tätä millään ymmärtävän.
Terroristit eivät pyri rauhaan ja heidän levittämä propaganda on nyt saanut länsimaat uskomaan, että Israel olisi este rauhalle, mutta historiallinen Arabiliiton julistus – valtioiden, jotka ovat selvästi paremmin perillä tilanteesta – kertoo toista.
Tärkeintä tällä hetkellä on tuhota Hamas ja saada panttivangit vapautettua.
Vain tästä lähtökohdasta käsin kärsimykset saadaan loppumaan. - AnonyymiUUSI
Islamin luonne on tätä eri järestelmin
- AnonyymiUUSI
Palestiinan asioihin ei suomalaisten kannata sekaantua. Meillä on omissa asioissa tarpeeksi haasteita.
- AnonyymiUUSI
Ihan totta. Trumppi jättää Ukrainan puolustamisen mielellään Euroopalle, niin hoidelkoon Trumppi sitten lähi-idän. Lähempänä se sitä on.
- AnonyymiUUSI
Mitäpä niistä koskaan tulisi
- AnonyymiUUSI
Hamaslapsia tulee isine, äiteine ja sisaruksineen. Orpolle huivi päähän ja sinne jatkoksi.
- AnonyymiUUSI
👍😂🤣😂
- AnonyymiUUSI
Mitäkö ujostelleet?? Sitä että Israel ei aseistusta myy Suomelle.Tuo on sanahelinää Orpolta... Harhauttaa "hyvä uskoisia"Suomalaisia...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 922107
- 1291388
Ammuskelua taas
Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.231350Juniorivalmennus Jokereissa..
Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau291298- 681223
Introverttinä osastolla
Yhdellä lääkäritapaamisella hoitaja valitti lääkärille etten tee mitään muuta kuin makaan ja ulkoilen. Kävin kuitenkin s3371028- 89965
Seksikkäin asu mikä päällä olet nähnyt kaivattusi ?
Seksikkäin asu mikä yllä olet nähnyt kaivattusi ?54891- 122787
- 82776