totaali

Yhteiskunta vaatii progressiivista verotusta. Se on väärin. Miksi minun pitäisi maksaa korkeampaa veroprosenttia tuloistani kuin vähemmän ansaitsevan? Sitä pidetään kuulemma kansalaisvelvollisuutena. Jos kieltäytyisin maksamasta verojani, joutuisin vankeuteen. Tulisivatko silloin Amnesty ja muut järjestöt puolustamaan minua ja kaltaisiani?

Olisinko suurikin sankari, jos menisin vankeuteen ennen kuin maksaisin ylisuuret veroprosentit tuloistani?

Tätähän totaalikieltäytyjät perustelevat omalla ratkaisullaan. Minusta sivaripalvelus on ok. Kun muistaa, että varusmiehet ovat koko palvelusaikansa kellon ympäri palveluksessa. On aivan oikein, että sivarit saavat viikata lakanoita päivätyönään muutaman kuukauden pitempään kuin metsissä ryynäävät varusmiehet.
4270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

totaalikieltäytyjäksi veronmaksun suhteen olen harkinnut minäkin.

Varallisuuteni aion siirtää maahan jossa verotus on pienintä.Esim. USA voisi olla sellainen.

Kannattaisi varmasti perustaa veronmaksun totaalikieltäytyjien yhdistys.Jäseniä varmasti löytyisi.

Yhdistys voisi kehittää keinoja totaalikieltäytymisen toteuttamiseen.

Äänestä
  • Yhdistys voisi hakea valtiolta poiminta-avustusta.

    Äänestä

Suomessa kaikki ovat verovelvollisia, miehet, naiset, jehovan todistajat ja ahvenanmaalaiset.

Älä esitä tyhmää.

Äänestä

En olettanutkaan sinulta periaatteita, tiedätkö mitä ne ovat?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


verokieltäytyjä kirjoitti:

Yhteiskunta vaatii progressiivista verotusta. Se on väärin. Miksi minun pitäisi maksaa korkeampaa veroprosenttia tuloistani kuin vähemmän ansaitsevan? Sitä pidetään kuulemma kansalaisvelvollisuutena. Jos kieltäytyisin maksamasta verojani, joutuisin vankeuteen. Tulisivatko silloin Amnesty ja muut järjestöt puolustamaan minua ja kaltaisiani?

Olisinko suurikin sankari, jos menisin vankeuteen ennen kuin maksaisin ylisuuret veroprosentit tuloistani?

Tätähän totaalikieltäytyjät perustelevat omalla ratkaisullaan. Minusta sivaripalvelus on ok. Kun muistaa, että varusmiehet ovat koko palvelusaikansa kellon ympäri palveluksessa. On aivan oikein, että sivarit saavat viikata lakanoita päivätyönään muutaman kuukauden pitempään kuin metsissä ryynäävät varusmiehet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu