Stalin 1939: Verellä sinetöity Saksan ja Neuvostoliiton ystävyys

Anonyymi-ap

Neuvostoliitto toimitti Saksalle ruokaa, polttoaineita ja mineraaleja, olivathan ne verellä vahvistetussa liitossa, siis aivan Im Bunde tuon elokuun 1939 sopimuksen jälkeen. Tämä jatkui aina kesäkuun 22 päivään 1941 saakka, jolloin NL:n viimeisten polttoainejunien saavuttua Saksaan, alkoi operaatio Barbarossa.

Onkin hupaisaa kuinka Saksa sittemmin miehitti koko läntisen Euroopan Neuvostoliiton toimittamalla polttoaineella. Etenkin Saksan laivasto toimi dieselillä ja polttoöljyllä ja niinpä Englannin laivasto sai tuntea pitkään Saksan sukellusveneiden iskut merellä.

Isaac Deutscher:n Stalin-kirjassa (vuodelta 1967, suomennettu 1979, 2.p), Poliitttinen elämänkerta, Toinen laitos

Sivulla 379 on suorastaan hupaisa juttu, eli kun Stalin vietti 60 -vuotispäiväänsä joulukuussa 1939 ja hän oli saanut Hitleriltä syntymäpäiväonnittelut, niin hän sähkötti Hitlerille vastauksensa:

"Saksan ja Neuvostoliiton kansojen ystävyydellä, joka on verellä sinetöity, on kaikki syyt säilyä pysyvänä ja lujana". (Lähteenä on mainittu Pravda 25.12.1939)
"Miten paljon Stalin olisi myöhemmin antanutkaan, jos olisi voinut poistaa tuon virkkeen aikakirjoista."

Samalla sivulla kerrotaan kuinka Stalin säikähti Saksan nopeata sotamenestystä Puolassa.

40

396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pian se lihavan dosentin oppipoika varmaan kommentoi avausta. Saa sätkyn aina kun Stalinista puhutaan pahaa.

    • Anonyymi

      AI-yhteenveto
      Ei, Molotov–Ribbentrop-sopimus ei ollut sotilasliitto, vaan se oli «hyökkäämättömyyssopimus» Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välillä. Se oli poliittinen sopimus, jossa osapuolet sitoutuivat olemaan hyökkäämättä toisiaan vastaan ja jossa oli salainen osa, joka jakoi Itä-Euroopan etupiireihin.
      Miksi se ei ollut sotilasliitto:
      Sopimuksen luonne:
      Sopimus oli luonteeltaan sopimus kahden valtion välillä, joka sitoutui välttämään sodankäyntiä keskenään, ei liittosopimus sotilaallisen yhteistyön luomiseksi, kuten esimerkiksi NATO.
      Osapuolten roolit:
      Sopimus oli voimassa natsi-Saksan ja Neuvostoliiton välillä, eikä siinä ollut jäsenmaita samalla tavalla kuin sotilasliitossa.
      Tavoitteet:
      Sopimuksen päätavoitteena oli välttää sotilaallinen konflikti osapuolten välillä, ei muodostaa yhteistä armeijaa tai puolustusstrategiaa.
      Muutamia lisätietoja:
      Sopimus allekirjoitettiin 23. elokuuta 1939 Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välillä.
      Sen salainen lisäpöytäkirja määritteli etupiirit Itä-Euroopassa, ja Suomi määriteltiin tällöin Neuvostoliiton etupiiriin, valtioneuvosto.fi.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai ei ollut sotilasliitto vaikka Puolan valtauksen jälkeen suoritettiin yhteinen sotilasparaati Brest-Litowskissa... hih.

        Saksan ja Neuvostoliiton sotilasparaati Brest-Litovskissa, 22. syyskuuta 1939. Videomateriaalia kommenteissa, selaa kuvat!

        https://www.reddit.com/r/europe/comments/12gfqlp/germansoviet_military_parade_in_brestlitovsk/?tl=fi

        No se on länsimaisten tutkijoiden perusteltu kanta, mutta sinähän tietenkin putkisen opetusvanhuksena uskot jankutuksen voimaan, kuten on huomattu, kun joka viikko saman aloituksen teet😜

      • Anonyymi

        Jo on louskutusta.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        ## AI-yhteenveto ##

        Tämähän se onkin huvittava "tietäjä"... kysyppäs siltä tekoälyttömyydeltäsi, että miksi Saksa huolsi NL:n sukellusveneitä 1940 Itämerellä? Se toimitti niille elintarvikkeita ja polttoainetta...

        Testaa vielä sitä "tietolähdettäsi" kysymällä jotain yleisesti tiedettävää asiaa... vaikkapa montako poikaa Kekkosella oli? Vastaukset tulee kuin taikurin hatusta.

        Kekkosen perustiedot on joku näemmä jo "opettanut" arvuutuskoneelle. Viimeksi Urkin lapsia oli ainakin 3 ja jutut ihan mitä sattuu.
        Nyt pistin kysymykseen Ahti Karjalainen ja taas on tarinat mitä sattuu... alkoholistista on tehty "vakaa ja pitkäikäinen" kepuli.

        ---

        • Myöhempi elämä ja perintö:
        Ahti Karjalainen jäi eläkkeelle politiikasta 1980-luvun alussa, mutta hän ei koskaan kadonnut Suomen poliittiselta kentältä kokonaan. Hän oli tunnettu arvostetusta asemastaan ja kunnioituksesta monilta poliittisilta tahoilta. Karjalainen kuoli 2021, ja hänen uransa jää varmasti historiaan yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä poliitikoista.

        Ahti Karjalainen oli vakaa ja monipuolinen poliitikko, joka hallitsi niin sisä- kuin ulkopoliittisia kysymyksiä. Hän oli yksi Suomen historian suurista keskustalaisista johtajista ja vaikutti syvästi Suomen moderniin poliittiseen kulttuuriin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ## AI-yhteenveto ##

        Tämähän se onkin huvittava "tietäjä"... kysyppäs siltä tekoälyttömyydeltäsi, että miksi Saksa huolsi NL:n sukellusveneitä 1940 Itämerellä? Se toimitti niille elintarvikkeita ja polttoainetta...

        Testaa vielä sitä "tietolähdettäsi" kysymällä jotain yleisesti tiedettävää asiaa... vaikkapa montako poikaa Kekkosella oli? Vastaukset tulee kuin taikurin hatusta.

        Kysypäs siltä putkiselta, että miksi putkinen käyttää tekaistuja "lähteitä"?

        Kysy siltä putkiselta vielä, että miksei putkinen muokkaa Wikipediaa ja kerro siinä omaa versiotaan sodan aloittajasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ## AI-yhteenveto ##

        Tämähän se onkin huvittava "tietäjä"... kysyppäs siltä tekoälyttömyydeltäsi, että miksi Saksa huolsi NL:n sukellusveneitä 1940 Itämerellä? Se toimitti niille elintarvikkeita ja polttoainetta...

        Testaa vielä sitä "tietolähdettäsi" kysymällä jotain yleisesti tiedettävää asiaa... vaikkapa montako poikaa Kekkosella oli? Vastaukset tulee kuin taikurin hatusta.

        Tuo ei merkitse sotaliittoa

    • Anonyymi

      Tässä käännös viimeisestä kuvasta:

      Sopimus Brest-Litowskin kaupungin luovuttamisesta ja Venäjän joukkojen jatkotoimista.

      Brest-Litowsk, 21.9.1939.

      Saksan joukot poistuvat Brest-Litowskista 22.9. (syyskuun 22.) klo 14:00. Tarkemmin:

      8:00: Venäläiset pataljoonat saapuvat ottamaan haltuunsa linnoituksen ja muita Brestin kaupungin osia

      10:00: Kootaan yhteinen komissio. Siihen kuuluvat seuraavat jäsenet:

      Venäläisiltä: Kapteeni Gubanov; Pataljoonan komissaari Panoff

      Saksalaisilta: Everstiluutnantti Holm (kaupungin komentaja); Everstiluutnantti Sommer (kääntäjä)

      14:00: Saksan ja Venäjän joukot aloittavat marssin molempien osapuolten upseerien ohi. Sen jälkeen nostetaan [Neuvostoliiton] lippu. Lippujen vaihdon aikana soitetaan kansallislaulut

      Saksan haavoittuneet, joita ei voida kuljettaa, jos heitä on, jätetään Venäjän armeijan huostaan, kunnes heidät voidaan kuljettaa. Sitten heidät on palautettava kotimaahan.

      Saksan kalusto, aseet ja ammukset, joita ei voida kuljettaa, jätetään väliaikaisesti jäljelle yhdessä Saksan [korjaus]komentajien kanssa. Ne kuljetetaan takaisin [Saksaan] niiden kunnosta riippuen.

      Kaikki tarvikkeet, jotka ovat jäljellä 21.9. klo 24:00 jälkeen, on annettava Venäjän joukoille.

      Ajoneuvot, jotka hajoavat marssin aikana, korjataan ja palautetaan sitten Saksaan. Noutokomennukset on rekisteröitävä Venäjän joukkojen yhteysupseerille Brestissä.

      Sotavangit ja sotasaaliit luovutetaan. Laaditaan lasku.

      • Anonyymi

        Yhteinen sotilasparaati ei merkitse sotaliittoa

    • Anonyymi

      Usein väitetään Saksan pettäneen Suomen Molotov - Ribbentrop -sopimuksella, mutta onko asia tosiaan näin?

      Vastaus on EI, ei saksalla ollut mitään velvollisuutta puolustaa Suomea.

      Suomi kieltäytyi solmimasta hyökkäämättömyyssopimusta Saksan kanssa, mikä viilensi suhteet Saksaan, tiedä sitten miten ne suhteet siinä tapauksessa olisivat kehittyneet jatkossa, mikäli Suomi olisi allekirjoittanut, Saksahan hyökkäsi jokaiseen maahan, jonka kanssa sillä oli hyökkäämättömyyssopimus.

      • Anonyymi

        >Usein väitetään Saksan pettäneen Suomen Molotov - Ribbentrop -sopimuksella, mutta onko asia tosiaan näin?

        Vastaus on EI, ei saksalla ollut mitään velvollisuutta puolustaa Suomea.<<

        Eikä Saksa olisi voinutkaan, sillä 23.8.1939 solmittu hyökkäämättömyyssopimuksen II artikla esti sen.

        II artikla "Jos toinen sopimusosapuoli joutuu kolmannen vallan sotatoimien kohteeksi, ei toinen sopimuspuoli saa millään tavalla tukea kolmatta valtaa."

        Suomenkielinen teksti julkaistu aikaisemmin mm. kirjassa Risto O. Peltovuori, "Saksa ja Suomen talvisota". Otava 1975.

        Kirjassa mainitaan lähdejulkaisuna "Akten zur deutschen auswärtigen Politik 1918-1945. Serie: D: 1937-1947. VII, S. 205-207." Baden-Baden 1953-1962.

        Täällä on hieman erilainen käännös:

        https://histdoc.net/historia/dogo1939.html

        II pykälä

        Siinä tapauksessa, että toinen Sopimuspuolista joutuisi sodanluonteisten toimien kohteeksi kolmannen valtion taholta, toinen Sopimuspuolista ei tue tätä kolmatta valtiota millään tavalla.

      • Anonyymi

        Puola sanoi sopimuksen irti rikkomalla kaikkia sen pykäliä. Vasta sitten Saksa katssoi, että se ei ole voimassa. Tämä oli jo keväällä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        II artikla "Jos toinen sopimusosapuoli joutuu kolmannen vallan sotatoimien kohteeksi, ei toinen sopimuspuoli saa millään tavalla tukea kolmatta valtaa."

        Suomenkielinen teksti julkaistu aikaisemmin mm. kirjassa Risto O. Peltovuori, "Saksa ja Suomen talvisota". Otava 1975.

        Kirjassa mainitaan lähdejulkaisuna "Akten zur deutschen auswärtigen Politik 1918-1945. Serie: D: 1937-1947. VII, S. 205-207." Baden-Baden 1953-1962.

        Täällä on hieman erilainen käännös:

        https://histdoc.net/historia/dogo1939.html

        II pykälä

        Siinä tapauksessa, että toinen Sopimuspuolista joutuisi sodanluonteisten toimien kohteeksi kolmannen valtion taholta, toinen Sopimuspuolista ei tue tätä kolmatta valtiota millään tavalla.

        Eli kun SUomi on ospauolen kohde, sitä voisi periaatteesa tukea. Saksa tukikin Ruotsin kautta, mutta salaa

    • Anonyymi

      Sattuipa toinenkin Stalin -elämänkertakirja käsiini. Kirjan luku 28 Eurooppa paloitellaan, eli sivut 311-324 käsittelevät aikaa keväästä 1939 aina lokakuulle 1939. Kuvaus Nl:n ja Saksan hyökkäämättömyyssopimuksesta ja sen juhlinnasta on perin kiintoisaa luettavaa. Maljoja kilisteltiin runsaasti, Stalin joi omasta taskumatistaan pelkkää vettä ja oli huolissaan, ettei moiset valokuvat juhlinnasta päätyisi julkisuuteen.Vielä yöllä kolmen aikaan vieraiden poistuessa Stalin vakuutti Ribbentrobille "Voin antaa kunniasanani, että Neuvostoliitto ei petä kumppaniaan."

      Sitten tulee sivulla 321-322 Kuinka Schulenberg tuli 17.9.1939 Moskovaan (hoputtamaan Neuvostoliittoa liittymään mukaan sotaan) ja kuinka Stalin kertoi tälle kello 2 aamuyöllä, kuinka "Neljän tunnin päästä, kello kuusi, puna-armeija ylittää Puolan rajan." Molotov lähti radioon tiedottamaan "pyhästä velvollisuudesta tarjota apua... ukrainalaisille ja valkovenäläisille veljille."

      Hrutshevin osuus Puolan "vapauttamisesta" on karua luettavaa. Hän lienee organisoinut Puolan sivistyneistön kohtalon NL:n miehittämällä alueella.

      Sivulla 322 kerrotaan myöskin Ribbentropin seuraavasta matkasta Moskovaan, eli Puolan jaon jälkeinen salaisen opimuksen tarkastalu 27.9.1939. NL halusi entisten sovittujen Baltian maiden lisäksi myöskin Liettuan ja siitä neuvoteltiin pitkin iltaa ja yötä. Seuraavana päivänä Hitlerin vastausta edotellessa käytiin välillä juhlapäivällisellä ja katsomassa Joutsenlampi -balettia.

      Kun Hitlerin vastaus oli saapunut ja sopimukseen oli päästy, niin saksalainen ehdotti kuinka Venäjän pitäisi tulla mukaan sotilasliittoon länttä vastaan. Stalin vastasi "En salli koskaan Saksan tulla heikoksi."
      Lokakuun 3. päivään mennessä kaikki kolme Baltian maata olivat suostuneet ottamaan venäläisiä tukikohtia alueilleen. Seuraavaksi NL:n katse kääntyikin Suomea kohtia ja sen odotettiin taipuvann samalla tavalla kuin muutkin olivat tehneet.

      Simon Sebag Montefiore
      Stalin
      Punaisen tsaarin hovissa, Wsoy 2008

      Simon Sebag Montefiore
      Alkuperäinen englanninkielinen teos vuodelta 2003
      Stalin
      The Courf of the Red Star

    • Anonyymi

      Ällistyttävää on, miten Stalin teki näin Saksasta Suur-Saksan. Ennen molo-ribbentropp-sopimista Saksa ei näyttänyt Euroopassa miltään asemahdilta.

      • Anonyymi

        Se halusi Lännen ja Saksan sotivan keskenään, jotta voisi iskeä selustaan. Länsi taas halusi tuhota hitlerismin ja siksi puuhasi sotaa. Länsi kai halusi myös levittää kommunismia, koska Puola ei kelvannut todelliseksi kaveriksi

      • Anonyymi

        Neuvostojohdon tavoite oli Saksan ja Ranska-Englannin sota, jonka arvioitiin kestävän pitkään ja kuluttavan molemmat osapuolet henkihieveriin.

        Neuvostoliitto piti Saksaa altavastaajana, jota piti vahvistaa, ja sitten kun Saksan "salamasota" Länsi-Euroopassa sujuikin keväällä 1940 paljon nopeammin kuin oli oletettu, oli Moskova järkytyksen vallassa, sillä nyt heillä tulisi olemaan vastassa lännestä saatujen sotilaallisten ja taloudellisten resurssien vahvistama ja voimaannuttama Hitler ja hänen Wehrmachtinsa.

    • Anonyymi

      Näin Länsi sai osaltaan sotansa, jota se janosi

      • Anonyymi

        Neuvostoliitto ja Saksa aloittivat toisen maailmansodan Euroopassa hyökkäämällä Puolaan syyskuussa 1939.
        Etkö sinä ole tiennyt tätä tosiasiaa?
        Suomen osalta toisen maailmansodan aloitti Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri hyökkäämällä Suomeen 30. marraskuuta 1939, päämäärä sodalle ollessa maamme itsenäisyyden lakkauttaminen ja pakkoliitto omaan diktatuuriinsa.
        Nyttemminhän Neuvostoliiton kommunismidiktatuuria ei enää ole, sen tehtyä itsemurhan.

        Molotov Ribbentrop sopimuksen salaisessa pöytäkirjassa lukee, että Saksan ja Neuvostoliiton pitää aloittaa toinen maailmansota, koska Mannerheim on homo.

        Etkö tiennyt tätä tosiasiaa?

        No en totisesti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neuvostoliitto ja Saksa aloittivat toisen maailmansodan Euroopassa hyökkäämällä Puolaan syyskuussa 1939.
        Etkö sinä ole tiennyt tätä tosiasiaa?
        Suomen osalta toisen maailmansodan aloitti Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri hyökkäämällä Suomeen 30. marraskuuta 1939, päämäärä sodalle ollessa maamme itsenäisyyden lakkauttaminen ja pakkoliitto omaan diktatuuriinsa.
        Nyttemminhän Neuvostoliiton kommunismidiktatuuria ei enää ole, sen tehtyä itsemurhan.

        Sinä et tiedä mitään, koska olet elänytmedian ja kronikoitsijoiden luomassa kuplassa

    • Anonyymi

      Kahden suurvallan keskinäinen ystävyys on AINA hyvä asia sekä niille itselle että niiden ympäristölle. Outoa yrittää esittää se tuomittavana asiana.

      • Anonyymi

        Outo kommentti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Outo kommentti.

        Miten niin outo? Onko sota sitten parempi kuin ystävyys?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin outo? Onko sota sitten parempi kuin ystävyys?

        On, jos ystävyyttä ei ole tarjolla.

      • Anonyymi

        Oliko Saksan ja Neuvostoliiton yhdessä koordinoima ja sopima Puolaan hyökkääminen syyskuussa 1939 ja maan ja Puolan kansan jakaminen keskenään valtauksen jälkeen sinun mielestäsi kerrassaan mainio asia?

        HeHe "viisas" ulkoministeri Erkko totesi Molotov - Ribbentrop sopimuksen olevan Suomelle "suorastaan mainion asian"😄

    • Anonyymi

      Täältä löytyy mielenkiintoinen dokumentti Saksan ja Neuvostoliiton ystävyydestä syksyllä 1939.
      Saas nähdä kuinka kiirenvilkkaa tiltureppanat kiiruhtavat "kumoamaan" tämänkin🤣

      Neuvostoliiton ulkoasiain kansankomissaari Vjatsheslav Molotov 31. lokakuuta 1939.

      "Viime aikoina Englannin ja Ranskan hallitsevat piirit ovat yrittäneet esiintyä kansojen demokraattisten oikeuksien puolustajina hitlerismiä vastaan, lisäksi Englannin hallitus julisti, että sille Saksan vastaisen sodan päämäärä on muka, ei enempää eikä vähempää, kuin ”hitlerismin kukistaminen”."

      -

      "Mutta sellaiselle sodalle ei ole minkäänlaista oikeutusta. Hitlerismin ideologian, niin kuin kaikki muutkin ideologiset järjestelmät, voi hyväksyä tai hylätä, se riippuu poliittisista mielipiteistä. Mutta kuka tahansa ymmärtää, että ideologiaa ei voi tuhota väkivalloin, sitä ei voi lopettaa sodalla. Siksi ei ole vain järjetöntä vaan myös rikollista käydä sen kaltaista sotaa kuin on sota ”hitlerismin tuhoamiseksi”, joka peitetään "demokratiaa" puolustavan väärän lipun alle."

      https://www.histdoc.net/pdf/molotov_31101939.pdf

    • Anonyymi

      Ei ollut mitään Saksan ja Neuvostoliitton välistä sopimusta. Sellainen kuva kyllä pyrittiin taktisista syistä antamaan. Molotov kävi keskusteluja vain valmistautuakseen Saksan tulevaan hyökkäykseen rauhantahtoista maataan vastaan.

    • Anonyymi

      Guderianin suomennetusta muistelmakirjasta, Sotilaan muistelmia, suom. 1956, on sen suomentaja W. H. Halsti jättänyt kokonaan pois Guderianin itsensä kertoman kuvauksen Brestin juhlallisuuksista, yhteisestä voitonparaatista ja luovuttamisesta NL:lle, sekä vetäytymisestä ennalta (olisiko rajat vedetty jo 23.8.1939) sovitulle linjalle.

      Kahden kumppanuksen johtajat, Hitler ja Stalin, eivät sentään rynnänneet Brestiin voitonparaatiin, vaan häpeällinen ystävien keskinen voitonjuhla delegoitiin sotilasportaalle, joka oli likaisen työn tehnyt – ja jatkoi sitä rintarinnan.

      ”Puola – tuo Versaillesin rauhansopimuksen synnyttämä paskiainen on poistettu maailmankartalta! Kauan eläköön Neuvostoliiton ja Saksan ystävyys!”

      Näin julisti M-R –sopimuksen toinen korkea allekirjoittaja, Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatseslav Mihailovits Molotov.

      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/veikkohuuska/216658-punatahden-liitto-hakaristin-kanssa-brestin-salailtu-voitonparaati-22-9-1939/

      Verellä ja raudalla halki Puolan lyöty veljellinen uusi raja sai nimen ”Rauhan raja” (Border of Peace”). Mutta vain kahden hyökkääjävaltion kielipelissä, muut – Puola itse ja koko ulkoinen maailma paheksui tätä ”riistanjakoa”.

      Katso kuvia veljellisestä vehkeilystä ja juhlinnasta Neuvostoliiton ja Saksan edustajien kesken Brestissä 22.9.1939:

      http://www.rferl.org/media/photogallery/history-world-war-soviet-union/26538932.html

    • Anonyymi

      Puolassa oli yhteinen voitonmarssi

    • Anonyymi

      Kihlapari juhli.

    • Anonyymi

      Stalin oli hurmiossaan.

    • Anonyymi

      Ru otsin ja Sasksa yhteistyö KOKO sodan ajan ei sinua kiinnossta sitten vähääkään. Ilmeisesti se ei ollut väärin.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4292
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3493
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3384
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3328
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2910
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2670
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2341
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2155
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      30
      1766
    Aihe