Nuorten energiajuomien kulutus on kasvanut

Suomen nuorten energiajuomien kulutus on kasvanut, kertoo tuore väitös. Käyttö on kasvanut merkittävästi vuosien 2014 ja 2022 välillä.

Maija Puupponen toteaa Jyväskylän yliopistolle tekemässään väitöskirjassa, että energiajuomien käyttö on Suomessa säännöllistä jo monella 11-vuotiaalla. Useita kertoja viikossa energiajuomia käyttävien 15-vuotiaiden tyttöjen määrä jopa kuusinkertaistui vuosien 2014 ja 2022 välillä.

– Poikien energiajuomien käyttö on ollut yleisempää kuin tytöillä, mutta nyt sukupuolten välinen ero on kaventunut, Puupponen kertoo tiedotteessa.

Tutkimuksessa havaittiin, että viikoittainen energiajuomien käyttö oli yhteydessä muuhun epäsuotuisaan terveyskäyttäytymiseen, kuten ongelmalliseen sosiaalisen median käyttöön ja päihteiden käyttöön.

Esimerkiksi Norja päätti juuri kieltää energiajuomat alle 16-vuotiailta. Kielto tulee voimaan vuodenvaihteessa.
5209
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ilmankos ovat niin energisiä. Jaksavat jopa ajaa sähköskuutilla puhelimeen tuijotuksen väliaikoina. Kävely ja pyörällä ajaminen on jo liikaa. Mitenhän saisi SIIVEET!!!

1Äänestä

Energia juomia ei pitäisi myydä alle 15-vuotiaille. Suurinosa jo 10-vuotiaista kakaroista juo energia juomia jolloin heille tulee tarkkaavaisuus eli adhd häiriöitä.

1Äänestä

Runsaasti energiajuomia, paljon älypuhelimen käyttöä ja liikkuminen sähköskuutilla, niin onhan siinä pohjaa ongelmille.

2Äänestä
  • Sähköskuuteista olen samaa mieltä. Itse kieltäisin joka ikisen sähköpotkulaudan Suomessa.

    1Äänestä

Joisivat viinaa eikä tuommosia litkuja. Itekkin tosin oon vähennelly juomista. Jätin lantringit pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomen nuorten energiajuomien kulutus on kasvanut, kertoo tuore väitös. Käyttö on kasvanut merkittävästi vuosien 2014 ja 2022 välillä.

Maija Puupponen toteaa Jyväskylän yliopistolle tekemässään väitöskirjassa, että energiajuomien käyttö on Suomessa säännöllistä jo monella 11-vuotiaalla. Useita kertoja viikossa energiajuomia käyttävien 15-vuotiaiden tyttöjen määrä jopa kuusinkertaistui vuosien 2014 ja 2022 välillä.

– Poikien energiajuomien käyttö on ollut yleisempää kuin tytöillä, mutta nyt sukupuolten välinen ero on kaventunut, Puupponen kertoo tiedotteessa.

Tutkimuksessa havaittiin, että viikoittainen energiajuomien käyttö oli yhteydessä muuhun epäsuotuisaan terveyskäyttäytymiseen, kuten ongelmalliseen sosiaalisen median käyttöön ja päihteiden käyttöön.

Esimerkiksi Norja päätti juuri kieltää energiajuomat alle 16-vuotiailta. Kielto tulee voimaan vuodenvaihteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu