Israeliassa on nyt aivan käsittämätön oikeisto hallitus ja pääministeri Netanhaju. Netanhajulle tuntuu olevan kaikkein tärkeintä oman poliittisen asemansa ja vallan säilyttäminen. Vaikka luulisi, että tärkeintä olisi nyt israelilaisten panttivankien vapauttaminen. Hamas on jo kertaalleen hyväksynyt tulitaukosopimuksen, kun taas Israel ei ole hyväksynyt sitä tai viivyttelee tulitaukosopimuksen kanssa ihan tarkoituksella. Suurin osa Israelin kansalaisista on jo sitä mieltä että Gazan sota tulisi lopettaa.
Israel on taas muutaman viime päivän aikana tehnyt iskuja Gazan sairaaloihin ja tässä viimeisessä kuoli taas 5 toimittajaa. Israel väitti, että se oli vahinko, muttei se ollut, kun eräs toimittaja kertoi, että kun ensimmäisen sairaalaan tehdyssä iskussa oli kuollut ne 5 toimittajaa ja sinne sairaalaan oli mennyt lisää toimittajia, niin Israel oli iskenyt sinne heti uudestaan.
Israelin käsittämätön kovuus ja julmuus palestiinalaisia ihmisiä kohtaan on vain jatkunut: Israel ei edelleenkään päästä ruoka-avustuskuljetus rekkoja menemään Gazan alueelle. Gazassa kuolee joka päivä ihmisiä nälkään ja erityisesti lapsia. YK:n pääsihteeri on ilmoittanut virallisesti Gazassa olevan nyt nälänhädän, mutta pääministeri Netanhaju väittää, että YK:n pääsihteeri valehtelee ! Kukahan tässä on suurin valehtelija ?
Nälkään kuoleminen on hyvin kivulias ja tuskallinen kuolema, erityisesti pienelle lapselle.
Kansainvälinen rikostuomioistuin on ilmoittanut virallisesti, että Israelin puolustusministeri ja pääministeri Netanhaju ovat sotarikollisia. Israelilaiset sotilaat eivät ole mitään kunnon sotilaita, sillä he ampuvat lapsia ja ruokaa hakevia palestiinalaisia ihmisiä. En ymmärrä, miten tällaiset ihmiset voivat nukkua yönsä.
Israelin sotilaat ovat myös viime päivinä kaataneet palestiinalaisten oliivipuu viljelmät, etteivät palestiinalaiset saisi ravintoa edes niistä.
On aivan käsittämätön julmaa toimintaa, mutta Israel on Gazassa syyllistynyt rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja Israel syyllistyy Gazassa kansanmurhaan joka aina vaan jatkuu. Israel on murhaaja valtio.
Pääministeri Netanhaju
4
91
Vastaukset
- Anonyymi
Oma kansakaan ei hyväksy tuota teurastusta, minkä takia mielenosituksia ympäri maan.
Ei ole maailmassa tuollaista teurastajaa tainnut 2 .maailmansodan jälkeen olla joka tappaa ihan huvikseen ihmisiä .
Sille ei voi kukaan mitään,kun Usa tukee tuota hommaa ,eikä Kiina ja Venäjä välitä joilla olisi aseet joilla tuo homman saisi loppumaan yhdellä napin painalluksella.- Anonyymi
Eniten ihmetyttää kun Suomen teko pyhä valtion johto tukee tuota hommaa aseiden ostoin !
Sitten Eu ja Venäjän sotaa Ukrainasta kauhistellaan ja rahaa lähetetään sinnekin nin paljon että maa on konkurssin partaalla ja velkaantunut korviaan myöten ja kaikesta pitää keikata ja veroja korottaa.
Minusta sota hulluja ei saisi tukea kumpaakaan eikä tukea mitenkään niitä ,eikä kannataisi juuri kommentoida ja sekaantua edes niiden kahakoihin. Sielläpähän sotisivat keskenään omilla rahoilla.
- Anonyymi
Pääseekö taivaasen,kun tukee Israelin sotarikoksista etsintäkuulutettua äijää,joka määrää tappamaan lapsia ja aseettomia siviilejä. Järjetöntä.
- Anonyymi
Miksi yksikään arabivaltio ei halua ns. palestiinalaisia: heillä on kokemusta. Muistatteko mitä Hamas teki hyökättyään israelilaissiviilien kimppuun. Eläimellistä väkivaltaa. Tiedättekö kuinka suuri osa ns. palestiinalaisista tuomitsi em. väkivallan…
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2434203Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1172659Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412412Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161446Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811446- 481189
- 781107
- 59973
- 45966
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58941