Kokoomukselle on tärkeintä, on työväestön, työttömien, sairaiden, opiskelijoiden, vammaisten, eläkeläisten, ja muiden elämän hankaloittaminen. No jostain pitää saada rahat hyvätuloisten verohelpoituksiin ! !!!
Ja jotta Orpo porukoineen saa pitää hallituksensa, täytyy antaa myönnytyksiä ....persut myöntyy Palestiinan tunnustamiseen. Eli Suomi tulee kärsimään työvoimapulasta, jonka maahanmuutto voisi korvata, mitä persut ei salli !💯🎪⚽📢🏀
Nykytilanne on vain sellainen, että yritykset saavat tukien muodossa rahaa ettei tarvitse työllistää ketään. Niinkuin viimeviikolla Orpo sanoi, että työttömyys tekee ihmisestä nöyrän, viittaa siihen, että tämä lama on tarkoituksella tehty ja sitä pidetään tarkoituksella yllä.Tämä hallitus on aivan pihalla ja rahan käyttö sen mukaista, velkaa tehdään kyljet vääränä.
Orpon puheet "velka laivan" käännöstä oli hatusta vedetty "kun en muutakaan keksinyt sanoa". Purra heiluu saksiensa kanssa ja kerää senttejä vähävaraisilta kun miljoonia olisi tarjolla varakkailta ja kapitalisteilta.
Kapitalistit pitää velvoittaa työllistämään meitä suomalaisia, eikä mennä "huonojen aikojen" selän taakse. Kyllä kapitalistikin voisi näihin talkoisiin osallistua.
Työntekijöiden oikeuksia on leikattu ja nekin rahat työnnetään kapitalistien liiveihin.
Tämä hallitus on ainoastaan rikkaiden asioiden hoitaja.
Joten lakot saa jatkua ja yleislakkoa kehiin jos suunta ei muutu.
Äänestä
Mitä liikkeen- tai ammatinharjoittaja voi vähentää verotuksessa
autokulut.
työmatkakulut.
työtilan vuokra ja työhuonevähennys.
edustusmenot.
poistot ja pienhankinnat.
15.9.2022
Mitä liikkeen- tai ammatinharjoittaja voi vähentää verotuksessa
Vero
https://www.vero.fi › verot-ja-maksut › vahennykset
Saako sponsoroinnin vähentää verotuksessa?
Voiko yritys maksaa silmälasit?
Silmälasit. Silmälasikustannuksia voidaan pitää terveydenhuoltoon kuuluvina ja vähentää kirjanpidossa vain, jos kyse on lääkärin tai optikon määräämistä työhön liittyvistä erikoislaseista (esimerkiksi näyttöpäätelasit) välttämättömine sankakustannuksineen. Näihin kuluihin sisältyvät myös optikon tai silmälääkärin kulut ...2.5.2022
Yrityksen vähennyskelpoiset kulut ja verovähennykset - Adcount
Adcount
https://adcount.fi › blogi › vahennyskelpoiset-kulut
Voiko kuntosalin vähentää verotuksessa?
Työnantaja voi tarjota liikunta- ja kulttuurietua verovapaasti enintään 400 eurolla työntekijää kohden vuodessa. Verovapauden saamiseksi etua on myös tarjottava koko henkilökunnalle ja sen tulee olla jokaiselle työntekijälle henkilökohtainen.
Verovapaat henkilökuntaedut liikunnan tukena - Liikkuva työelämä
Kokoomus laitaa maan asiat kuntoon, jurrissa ollaan
10
111
Vastaukset
- Anonyymi
Nauttikaa kun äänestitte kokoomusta idiootit
- Anonyymi
TOLOKKUA MAISTUU RUISROCKISSA, PETTERI TÄSMENTÄÄ.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TOLOKKUA MAISTUU RUISROCKISSA, PETTERI TÄSMENTÄÄ.
ONPA KEVYT OLO.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TOLOKKUA MAISTUU RUISROCKISSA, PETTERI TÄSMENTÄÄ.
TOLOKKUA MENI PÄÄHÄN.
- Anonyymi
Mitäs ihmettä eikö Marinin aikana ollut kaikki hyvin
Katsokaa vaan MTV 3 pissiten uutisia niin saatte oikeaa tietoja - Anonyymi
Pissikset tekee uutisa ja kansa äänestää kokoomusta
Miten nyt näin kävikään - Anonyymi
Ei ollut yllätys ! Rikkaitten rikastuttaminen ei pelastanutkaan Suomea !
Työttömyys kasvaa edelleen kohti loppuvuotta ja velka kasvaa. Oppositio teki välikysymyksen velkaantumisesta, jonka hallitus lupasi loppuvan.
Lamahallitus on heittänyt roskakoriin tavoitteensa. Valtion talous menee hallitsemattomasti kohti syvää päätyä.Kokoomusken tarkoittamaa työperäistä maahan muuttoa.
Lopputulos sinun berorahasi annetaan näille kaikille ja ne ostaa kauppiaalta ja kauppias saa sinun rahasi vaikka et menee kaupaan olenkaan kun olet niin köyhä
Mamut Kustaan rikkaille mikjonääreille mys yritystuetkin sinun pussistaan
Duunarit maksaa kaikimbeeoissaan rikkaat vaan loisii kun rahaa tulee tekemättä mitää
Äänestä - Anonyymi
Kokoomus: Ei kuulu kouluihin
Pääministeripuolue kokoomuksen mielestä kasvot peittävät asusteet, burkat ja niqabit eivät kuulu kouluihin.
– Ne voivat vaikeuttaa vuorovaikutusta, opetustilanteita ja heikentää turvallisuuden tunnetta. Erityisesti alaikäisten kohdalla suhtaudumme kasvojen peittämiseen tiukasti, kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotussihteerin Niina Hämäläisen välittämässä vastauksessa linjataan.Mitä liikkeen- tai ammatinharjoittaja voi vähentää verotuksessa
autokulut.
työmatkakulut.
työtilan vuokra ja työhuonevähennys.
edustusmenot.
poistot ja pienhankinnat.
15.9.2022
Mitä liikkeen- tai ammatinharjoittaja voi vähentää verotuksessa
Vero
https://www.vero.fi › verot-ja-maksut › vahennykset
Saako sponsoroinnin vähentää verotuksessa?
Voiko yritys maksaa silmälasit?
Silmälasit. Silmälasikustannuksia voidaan pitää terveydenhuoltoon kuuluvina ja vähentää kirjanpidossa vain, jos kyse on lääkärin tai optikon määräämistä työhön liittyvistä erikoislaseista (esimerkiksi näyttöpäätelasit) välttämättömine sankakustannuksineen. Näihin kuluihin sisältyvät myös optikon tai silmälääkärin kulut ...2.5.2022
Yrityksen vähennyskelpoiset kulut ja verovähennykset - Adcount
Adcount
https://adcount.fi › blogi › vahennyskelpoiset-kulut
Voiko kuntosalin vähentää verotuksessa?
Työnantaja voi tarjota liikunta- ja kulttuurietua verovapaasti enintään 400 eurolla työntekijää kohden vuodessa. Verovapauden saamiseksi etua on myös tarjottava koko henkilökunnalle ja sen tulee olla jokaiselle työntekijälle henkilökohtainen.
Verovapaat henkilökuntaedut liikunnan tukena - Liikkuva työelämä
Mutta jos ei ole monimiljonääri niin kokoomus politiikkaan on tuonut sinullekin vaan lisää kulu ja olet elötelkyt vaan miljonäärejä
Esim alv joskin jo lisäsi perheiden ja minunkin Henk koht kuluja 6ooe vuodessa lisää veroja.
Lisäksi verotus on korostunut muutenkin ja verorahasi menee vaan sellaiseen joka ei sinua hyödytä yhtään
Kuitenkin valitsen itse puolueeni sellaisen joka on ja. Palkansaajan puolella
Ja lisää omaa hyvinvointia ni
Sellaista politiikka on, mutta ilmeisesti kaikki ei sitä ymmärrä
Esim kokoomus valehtele kokoajan kaikesta ja vääristää asioita kuin trump
ÄänestäSDP sinun etusiSaako YEL-maksun vähentää verotuksessa?
Voit vähentää YEL-maksut joko liike- ja ammattitoiminnan veroilmoituksella, henkilökohtaisella veroilmoituksella tai antaa puolison vähentää maksut veroilmoituksellaan.
YEL-maksujen vähentäminen verotuksessa - Taloushallintoliitto
Taloushallintoliitto
https://taloushallintoliitto.fi › vinkkilista-yrittajalle › yel-...
Voiko yritys antaa lahjan?
Voiko puhelimen vähentää verotuksessa?
Verottajan ohjeiden mukaan vuodesta 2021 lähtien yksittäinen työpuhelin on voinut maksaa korkeintaan 1200 euroa, jotta sen hankintamenon voi vähentää kerralla. On hyvä huomioida, että tällaisia pienhankintoja voi vähentää yhteensä 3 600 euron arvosta.10.12.2024
Puhelimen osto yritykselle
Elisa Yrityksille
https://yrityksille.elisa.fi › ideat › puhelimen-osto-yrityks...
Voiko tietokoneen vähentää yrityksen verotuksessa?
Tietokone ja tietoliikenneyhteys
Voit vähentää tietokoneen hankintakustannukset sekä tietoliikennekuluja, jos käytät omaa tietokonetta työssäsi.12.3.2025
Tulonhankkimismenot - vero.fi
Vero
https://www.vero.fi › henkiloasiakkaat › vahennykset › t...
Paljonko YEL maksaa?
KOKOOMUS .MAAMME HYVINVOINNIN TÄYSTUHO
Tässä sinulle Suomen kurjistavat viime 20 vuoden ajalta
Sipislö29.5.2015 - 6.6.2019 1470 Suomen Keskusta Enemmistö
Stubb 24.6.2014 - 29.5.2015 340 Kansallinen Kokoomus Enemmistö
Katainen 22.6.2011 - 24.6.2014 1099 Kansallinen Kokoomus Enemmistö
Kiviniemi 22.6.2010 - 22.6.2011 366 Suomen Keskusta Enemmistö
Vanhanen II 19.4.2007 - 22.6.2010 1161 Suomen Keskusta Enemmistö
Vanhanen 24.6.2003 - 19.4.2007 1396 Suomen Keskusta Enemmistö
Jäätteenmäki 17.4.2003 - 24.6.2003 69 Suomen Keskusta Enemmistö- Anonyymi
PETTERI LAMAN OSTOVOIMA ON KASVANUT.
- Anonyymi
Ei ainakaan vaalilupaukset pitäneet paikkaansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14813137Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729591Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h949074Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k137705Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386704Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1476124Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri153104En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3911169Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71123YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl84970