Uteliaisuuttani kysyn

Anonyymi-ap

Millainen on ensimmäinen päiväni Helvetissä? 🤔

-a-teisti-

36

279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihan samanlainen kuin kaikki muutkin päiväsi siellä ikuisesti.

      • Anonyymi

        Sielläkään ei siis pääse eroon aitoa uskoaan kaupittelevista uskovaisista ?

      • Anonyymi

        Siellä ei ole yötä eikä päivää, on vain loppumaton, karmea ikuisuus.

        Suosittelen kuuntelemaan Youtuben kanavaa 'Christian Marauder', jossa BW Melvin kertoo käynnistään helvetissä. Hän teki kolme päivää sitten pitkän dokumentin, melkein kolme tuntia. On muitakin hyviä kertojia, jotka ovat saaneet käydä helvetissä tai taivaassa kuoltuaan vähäksi aikaa. Melvin kävi molemmissa.

        On toinenkin mies, jota vuosia sitten kuuntelin, nimeä en muista, mutta hänen tunnisteenaan oli '23 minutes in hell'. Erittäin havainnollinen esitys. Hän on puhunut samaa asiaa niin monta vuotta, että tuoreus on kulunut pois, mutta jos etsii niitä vanhempia puheita.

    • Anonyymi

      Ensimmäinen päiväsi siellä on kuin tuhat vuotta.

      Älä leiki asialla. Siellä on paha olla. Se ei ole mikään viihdekeskus.

      • Anonyymi

        Ei tuossa nyt mitään konkreettista varsinaisesti tullut esiin. No, sen verran ettei se ole mikään viihdekeskus, mutta kuka sitä nyt viihteellä tuhatta vuotta jaksaisi…

        -a-teisti-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuossa nyt mitään konkreettista varsinaisesti tullut esiin. No, sen verran ettei se ole mikään viihdekeskus, mutta kuka sitä nyt viihteellä tuhatta vuotta jaksaisi…

        -a-teisti-

        On vaikea kertoa konkreettista asiaa, kun en ole siellä käynyt. Maanpäällisen helvetin kyllä kokenut, mutten tuota iankaikkista.

        No, yksi konkreettinen asia, minkä tiedämme, on, että sieltä puuttuu Jumala. Hän ei ole siellä, ei vastaa, vaikka kuinka huutaisi. Melkoisen tyhjä, kauhistunut ja epätoivoinen olo siellä on, eikä esim. itsemurhakaan paranna oloa.

        Se on vankila josta ei koskaan pääse vapaalle, hirviöitä ympärillä, pahempi kuin Kakola.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuossa nyt mitään konkreettista varsinaisesti tullut esiin. No, sen verran ettei se ole mikään viihdekeskus, mutta kuka sitä nyt viihteellä tuhatta vuotta jaksaisi…

        -a-teisti-

        No miltä tällainen tuntuisi, tuhat vuotta itkua ja hammasten kiristystä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miltä tällainen tuntuisi, tuhat vuotta itkua ja hammasten kiristystä?

        Siis helvetti on täynnä hammassärystä itkuisia uskovaisia ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miltä tällainen tuntuisi, tuhat vuotta itkua ja hammasten kiristystä?

        Jos pitäisi valita helvetin, ja tuhannen vuoden kärsimyksen väliltä, tietysti valitsisi sen tuhat vuotta. Helvetti kun jatkuu ikuisesti. Viimeisellä tuomiolla, Jeesuksen tuhatvuotisen hallintokauden jälkeen siellä viruneet heitetään palavaan järveen. Onko se sitten tietoisuuden loppu vai jatkuuko kärsimys sielläkin, kukapa sen tietäisi, paitsi Jumala itse. En suosittele hankkiutumaan 'kokemusasiantuntijaksi'!

        Jos selittäisit tätä jollekin toiseen uskontokuntaan kuuluvalle, niin hän pitäisi sinua pöpinä joka tarvitsee ammattiapua.

    • Anonyymi

      Kuin pitkä juhlapyhä aitolaisen viestikaverina.

    • Anonyymi

      Ilmeisen lämmin, koska kirkko siunaa kristityt ensin sieluttomaan maaksi maatumiseen, ja sitten FYYSISEEN ylösnousemukseen koko maailman viimmeisenä päivänä, kun Jeesus tulee lukemaan heille tuomionsa, ja koko FYYSINEN maailma palaa. Kirkko päätti antaa Jeesukselle sen viimmeisen sanan.

      • Anonyymi

        Ai niin - asiaa kysyi ateisti, ei sinulla ole tuonne mitään asiaa.

    • Anonyymi

      Hiilien lapioimassa ja makkaran paistelua tulisilla hiilillä. Joka päivä. Iankaiken.

    • Anonyymi

      Ei ole tullut kukaan kertomaan ,mutta voin kuvitella miltä tuntuu kun hiilihankoa tungetaan perseeseen. Siinä ateistikin tulee herkästi uskoon.

      • Anonyymi

        Mistä tiedät hiilihankojutun, kun kukaan ei ole tullut kertomaan? Häh?

      • Anonyymi

        Aina yhtä paljon lämmittää sydäntä, kun voin todeta, etten hetkeäkään ole ollut väärässä uskovaisista, uskoessani Lutheria, kun hän kirjoitti Paavalin oppia mukaillen; luonnostaan jo vihattavia, jotka eivät ole armoa ansainneet (teos Sidottu ratkaisuvalta).

        Aamen.

      • Anonyymi

        Miksi kaikki liittyy aina berberiin?

      • Anonyymi

        Youtubesta kannattaa etsiä kuolemanrajakokemuksia (NDE, near death experiences). Niitä on paljon. Jotkut vilpittömän oloisia, jotkut ehkä eivät.

    • Tämä sellainen kysymys, että kukaan laitauskovainen ei halua vastata siihen. Yksinkertaisesti siksi, että vastaus olisi niin "huvittava", että sille nauraisivat kaikki. Jokainen ymmärtäisi että sillä ei ole mitään tekemistä minkään todellisuuden kanssa.

      PS. No on sitä kuitenkin yritetty. Yksi porukka väittää jopa käyneensä helvetissä ja törmänneensä siellä mm John Lennoniin.

      "Tässä kuvaus siitä kun John Lennon on helvetissä. Kostona siitä kun meni sanomaan että Beatles on kohta suositumpi kuin Jeesus.

      http://divinerevelations.info/Documents/7_Jovenes/Finnish_7_Youths_Hell.htm

      "Herra salli meidän katsella miestä, joka oli yhden padan sisällä. Hän oli ylösalaisin ja liha tippui paloina hänen naamastaan. Hän katsoi Herraa läpitunkevasti ja sitten hän alkoi huutaa ja kutsua Jeesuksen nimeä. Hän sanoi: ”Herra armahda! Herra anna minulle mahdollisuus! Herra vie minut pois tästä paikasta!”

      Mutta Herra Jeesus ei tahtonut katsoa häneen. Jeesus yksinkertaisesti vain käänsi selkänsä hänelle. Kun Jeesus teki näin, alkoi mies kirota ja pilkata Herraa. Tämä mies oli John Lennon, saatanallisen ”The Beatles” bändin jäsen. John Lennon oli mies, joka pilkkasi Herraa elämänsä aikana.

      Hän väitti että kristinusko oli häviämässä ja että Jeesus Kristus tultaisiin unohtamaan kokonaan. Siitä huolimatta tämä mies on tänä päivänä Helvetissä ja Jeesus Kristus on elossa!! Kristinusko ei ole myöskään hävinnyt. "

      Oma "huvittava" puolensa on vielä että joku laitauskovainen täällä väitti että' helvetti on sellainen paikka, jonne pääsee "taivaan" puolelta käymään ja katsomaan kuinka ateisteja kidutetaan. Eli tällainen "etelänmatka" olisi luvassa.

      Sen sijaan siihen ei ole tullut koskaan kunnon vastausta, että jos ja kun tuollainen helvetti olisi olemassa, niin miten uskova äiti toimii silloin kun hän näkisi oman áteistipoikansa helvetin tulissa? Eikö tuo äiti kaipaa poikaansa silloinkaan? Nauraisko hän vain omalle pojalleen?

      • Anonyymi

        Eivät kaikki uskovaiset ole tuollaisia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eivät kaikki uskovaiset ole tuollaisia.

        En ole niin väittänytkään. Sen sijaan olen useasti ihmettellyt sitä, että miksi tälläisen ääripään tapaukset dominoivat teidän uskovaisten kirjoittellua. Ynnä että miksi te "normaalit" tapaukset ette anna noottia näille laitauskovaisten todella älyttömille tekstipieruille? Tätäkin olen kysynyt useasti mutta sekin on valunut kuin vesi hanhen selästä...

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Eipä noille mahda paljoakaan. Näkeehän tuon palstalla kuinka muutamien maltillisten jutut vääristellään täysin noiden toimesta ja nimittelyt siihen päälle. Häirikköjähän on vaikea taltuttaa kun moderointikaan ei tunnu siihen puuttuvan vaikka ilmoituksia kuinka tekisi.

        ArtoTTT

        Kun täällä yksi kirjoittaja kirjoittelee niinkuin te itse kirjoitatte, niin se on teistä kovin paha juttu, oliskohan teillä itsellä syytä katsoa peiliin?

        Helvetti on täällä.maann päällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ArtoTTT

        Kun täällä yksi kirjoittaja kirjoittelee niinkuin te itse kirjoitatte, niin se on teistä kovin paha juttu, oliskohan teillä itsellä syytä katsoa peiliin?

        Entäs sulla? Peiliin katsomisen poaikka? Se mitä täällä teet on muiden uskon mitätöintiä ja sormella osoittelua. Aina. Ja maalitolppien siirtelyä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ArtoTTT

        Kun täällä yksi kirjoittaja kirjoittelee niinkuin te itse kirjoitatte, niin se on teistä kovin paha juttu, oliskohan teillä itsellä syytä katsoa peiliin?

        Missä kohtaa minä olen käskenyt vedellä pyllyyn tai tarkistaa onko tappi paikoillaan? Tai olen haukkunut kenenkään ulkonäköä nimittämällä tätä lihavaksi tolloksi? Tai sanomalla että joku paikka on häpäisty koska kyseinen henkilö on käynyt siellä?

        Ja jos lopuksi voisit vielä kertoa, mikä sinusta on ollut niin loukkaavaa? Sekö että en usko jumalaasi? Vai sekö että kysyn miksi raamatussasi on ristiriitoja ja tieteen vastaisuuksia? Vai sekö että puollustan ihmisen poikeutta omaan seksuaalisuuteen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helvetti on täällä.maann päällä.

        Uskovalle tämä lyhyt maanpäällinen elämä on lähin kokemus helvetistä, minkä koskaan joudumme kokemaan. Jumalan pilkkaajille tämä on lähin kokemus taivaasta.

    • Anonyymi

      ArtoTTT

      Eikai siellä päiviä enää ole...

      • Anonyymi

        Ei, on vain yö, ikuisesti. Ei ole mitään hyvää, minkä Jumala antaa; valoa, rauhaa, lepoa, iloa, kylläisyyttä, toivoa...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei, on vain yö, ikuisesti. Ei ole mitään hyvää, minkä Jumala antaa; valoa, rauhaa, lepoa, iloa, kylläisyyttä, toivoa...

        Mitäs pahaa yössä on? Yöllä on kiva nukkua ja rakastella. Päivällä pitää tehdä töitä ja uurastaa.

    • Anonyymi

      Ihmisiä ikuisesti kiduttava kristinuskon Jahve-jumaluus.
      Semmosta se on näitten raamattutalebanien mielenterveyden taso.

      • Anonyymi

        Tyhmyri. Sinunkin syntisi veivät Jeesuksen ristille. Sinunkin kurjan syntisen rikokset Jeesus sovitti verellään. Hän maksoi ne, jotta sinulla on kaksi vaihtoehtoa; helvetti tai taivas. Miten äärimmäisen typerää on valita helvetti, kun ei ole pakko!

    • Anonyymi

      Helvetti on jo täällä maan päällä.
      Ja sen on nähnyt.....Nahkatakkinen tyttö!

    • Anonyymi

      Joudut viettämään aamupäivän keskustellen aitouskopisteheimovesankanssa.

      Kun tästä on selvitty vuoroon astuu tarinointi korkkiruuvin kanssa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      56
      10023
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      12
      6775
    3. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      73
      6085
    4. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      56
      5991
    5. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      5
      4189
    6. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      46
      4140
    7. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      278
      3184
    8. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      45
      2842
    9. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      44
      2388
    10. Mikä asia on jäänyt kaivatustasi parhaiten

      mieleesi? 💬😀🙋🏼‍♂️😱
      Ikävä
      61
      1497
    Aihe