Pekka Reinikaiselta on ilmestynyt äskettäin kirja:
*ATEISMIN LOPPU - Informaatiotiede mitätöi ateismin*
Paljon mielenkiintoista tietoa.
Ateistien kannattaa tutustua kirjaan.
===============
Ateistinen materialismi teki maailmasta järjettömän. Ajattelu tulkittiin sattumanvaraiseksi molekyylien törmäilyksi aivoissa. Tietoisuus alitajunnan pintaporeiluksi. Elämä muuttui dopamiinierityksen maksimoinniksi. Persoona muuttui refleksien ohjaamaksi stereotypiaksi.
Vallankumoukset tapahtuvat äkisti. Huomattiin, että maailma on täynnä digitaalisia bio-ohjelmia, joihin on salakirjoituksella koodattu miljoonia rakennuspiirustuksia ja toimintaohjeita. Millimetrin kymmenesosan läpimittaisessa munasolussa on koodi, johon on tallennettu aivojesi miljoonan miljardin kytkennän asennustiedot. Digitaalinen koodi ei kuitenkaan ajattele tai ole tietoinen itsestään, vaan vasta sen ohjeiden mukaan rakennettu hermoverkko, johon asennettu iankaikkisuuden kaipuu.
Moderni tieteellinen menetelmä vahvistaa, että mies ja nainen on luotu Jumalan kuviksi vuosituhansia, ei satoja vuosituhansia sitten. Aikamme tässä langenneessa luomakunnassa on pian ohi. Lue ja hämmästy, kuinka perimän DNA-tutkimus vahvistaa Jumalan meille Raamatussa ilmoittaman todeksi!
Pekka Reinikainen on käytännön lääkäri ja tehnyt potilastyötä 50 vuotta. Hän on viidettä kautta Suomen Lääkäriliiton valtuuskunnan jäsen ja toiminut pitkään säätiössä, joka myöntää resursseja lääketieteelliseen tutkimukseen. Hän on toiminut vuosikymmeniä lääkärijärjestöjen, Helsingin kaupungin, valtioneuvoston ja kirkon luottamustehtävissä. Reinikainen pitää blogia luominen.fi-sivustolla.
ATEISMIN LOPPU - Informaatiotiede mitätöi ateismin
43
443
Vastaukset
- Anonyymi
Tv7 on tehnyt tutuksi. Häntä ainoastaan seuraan siinä. Mielenkiintoisia näkemyksiä.mutta osaa en allekirjoita. Kuten ihmisen lyhyt historia maapallolla.
- Anonyymi
Enää vain puuttuu se jumala. Yhdestäkään kun ei ole ensimmäistäkään todistetta.
- Anonyymi
Niin totta! Ateismi loppuu vasta sitten, kun Jumala hypähtää ihan oikeasti esiin. Siihen asti uskovaiset ovat pelkkiä joutavan höpisijöitä.
- Anonyymi
Eikö teiltä löydy mitään muuta kun tuo hurahtanut ukko, joka on kaadettu jopa roska Suomi 24 palstoilla niin pahasti ettei hän uskalla enää naamaansa edes täällä näyttää.
Kun tuota kuollutta hevosta ei millään enää viitsisi lyödä. Ymmärrän, että teille kiven kolossa eläneille hän voi vaikuttaa jotenkin fiksulle, mutta kaikille peruskoulun läpäisseille hän on palikka. - Anonyymi
Pekka Reinikainen on kiihkouskovainen valehtelija.
Ei vois vähempää kiinnostaa mitä hän valetelee tällä kertaa. - Anonyymi
Luulen, että en lue kirjaa. En usko, että kannattaa.
Eikä se varmasti hetkauta ateismiakaan mitenkään...- Anonyymi
Maailmassa on niin paljon hyviä ja kiinnostavia kirjoja, että Reinikaisen suoltamaan pashaan ei kannata uhrata minuuttiakaan.
- Anonyymi
Reinikainen . . 🤣🤣🤣🤣🤣🤣!!!!!!!!
- Anonyymi
Tässä ollaan asian ytimessä!
- Anonyymi
Reinikaisen teksti ei ole tiedettä vaan retorista silmänkääntöä. Hän rakentaa olkiukkoja ateismista – ettei kukaan vakavasti ajattele aivojen toiminnan olevan pelkkää ”molekyylien törmäilyä”. Tietoisuuden selitykset eivät ole muuttuneet miksikään karikatyyreiksi dopamiinin ja refleksien varaan, vaan niitä tutkitaan monimutkaisina biologisina ja kognitiivisina prosesseina.
”Digitaalinen bio-ohjelma” on vain luomiskertomukseen sovitettu kielikuva. DNA ei ole mikään salakirjoitettu viesti jumalalta, vaan kemiallinen molekyyli, jonka evoluutio selittää paljon täsmällisemmin kuin Reinikaisen uskonvaraiset väitteet. Moderni tutkimus ei tue ihmisen luomista ”vuosituhansia sitten”, vaan päinvastoin vahvistaa satojen tuhansien vuosien kehityskulun, jonka todisteet näkyvät fossiileissa, geneettisessä vaihtelussa ja lajien sukulaisuuksissa.
Reinikainen käyttää auktoriteettiargumenttia listaten meriittejään, mutta se ei muuta sitä, että väitteet ovat ristiriidassa kaiken vakavasti otettavan biologian ja genetiikan kanssa. ”Ateismi mitätöityy” vain hänen kirjassaan, ei todellisuudessa. Tämä on uskonnollista saarnaa tieteellisillä kulisseilla, ei informaatiotiedettä.Kun Reinikainen puhuu tuollaiselle porukalle, ei parempaa vahvistusvinoumatilannetta varmaankaan ole olemassa.
Tietämättömille ja ei niin analyttisille syötetään juuri mitä haluavat kuullaa, ja esiintyjä nauttii rajattomasta hyväksynnästä ja ihailusta.
Ja taitaa siellä jossain jotain kassavirtojakin syntyä...
- Anonyymi
Voi luoja mitä pa*skaa taas. Aloituksessa ei ole mitään järkeä.
- Anonyymi
Siksipä se kuvaakin Reinikaisen ajattelun tasoa perin osuvasti.
- Anonyymi
valot päälle ja pois siinä sinulle yksinkertain binääri goodi , siitä se evoluution avulla jalostui
- Anonyymi
Luuleeko Reinikainen oikeasti, että pystyy kumoamaan ateismin?
Suuremmatkaan nerot eivät ole siihen pystyneet.
Olen joskus selaillut (kuulemma) suurten apologeettojen kirjoituksia (kuten William Lane Craigin). Mutta olen ihmetellyt, miten köykäisiä heidän juttunsa ovat. Eikö nämä apologeetat tai teologit oikeasti parempaan pysty?- Anonyymi
Ateismi on jumaliin uskomattomuutta. Sitä ei voi kumota. Jos ei usko, ei usko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ateismi on jumaliin uskomattomuutta. Sitä ei voi kumota. Jos ei usko, ei usko.
Kyllähän minä sen tiedän, mutta nämä reinikaiset, william lane craigit, alvin plantingat ja kumppanit luulevat kumoavansa naurettavilla höpinöillään.
Wikissä kirjoitetaan esim. tällaista:
"William Lane Craig (s. 23. elokuuta 1949) on yhdysvaltalainen uskonnonfilosofi ja teologi, joka kuuluu nykyajan huomattavimpiin kristinuskon apologeettoihin."
Hän on siis olevinaan "huomattavimpia" alallaan. Mutta kaikki, mitä olen hänen jutuistaan lukenut, on vaikuttanut lähinnä täydeltä hölynpölyltä. - Anonyymi
Kiihkouskovaiselle "huomattavan" tai "merkittävän" ajattelijan tai tiedemiehen ainoa kriteeri on se, että kiihkouskovainen tulkitsee (tai joskus valehtelee) ao henkilön ajattelevan samalla tavalla kuin kiihkouskovainen itse.
- Anonyymi
"Ateistinen materialismi teki maailmasta järjettömän. Ajattelu tulkittiin sattumanvaraiseksi molekyylien törmäilyksi aivoissa."
Mutta mutta...
Oli ajattelu tai tietoisuus mitä tahansa, ei siitä seuraa millään tavalla minkään jumalan olemassaolo. Uppoaako nämä reinikaisjutut oikeasti keneenkään? Vai vain jo valmiiksi uskonnosta sekaisin oleviin?- Anonyymi
Ateismin "järjettömyydestä" on mainio ja minusta hämmentävä esimerkki Charles Darwinin tutkimus pölyttäjähyönteisistä. Tämä oli kuvattu Darwinin elämänkerrassa.
Koska ennen evoluutioteoriaa kaikki luonnossa oli Jumalan tekosia, niin uskottiin, että Jumala oli suunnitellut kukat tuottamaan mettä, jotta mehiläiset voivat tuottaa hunajaa. Se, että mettä keräsivät monet muutkin oli nyt vain anekdootti eikä ihmisen kuulunut ymmärtää kaikkea. Tutkimattomia ovat Herran tiet jne. Ei edes mietitty, että kukilla on joku "oma agenda" kun tarjoavat "ilmaiseksi" makeaa mettä etupäässä hyönteisille.
Tarvittiin Darwin ymmärtämään, että kyse on kukan kannalta ristiinpölytyksen varmistamisesta ja kukka-pölyttäjä-symbioosista. Meille tämä vaikuttaa "no brainerilta", koska miksi kukka "muuten vaan" uhraisi energiaa makeaan meteen? Se ei kuitenkaan ollut lainkaan selvää ennen evoluutioteoriaa. Koko käsite "symbioosi" keksittiin evoluutiotorian jälkeen. Sen kehitti saksalainen kasvitieteilijä vuonna 1877 Heinrich Anton de Bary tutkittuaan jäkäliä. Pitkään oli debatoitu siitä kumpi jäkäläkasvustossa loisi kumpaa: sienirihmasto levää vai levät sienirihmastoa, mutta de Bary perusteli, että pitäisi puhua molempia hyödyttävästä yhteistyöstä ja keksi tälle nimen "symbioosi".
Luomisuskoisille luonto on vain kokoelma käsittämättömiä Jumalan oikkuja ja päähänpistoja. Vain evoluutioteorian valossa, kun Jumala on sujettu ulos, biologiassa on järkeä. - Anonyymi
Tätähän on huomautettu noiden Reinikaisten ja kumppaneiden jutuista, etteivät ne edes yritä todistaa Jumalan olemassaoloa. Heidän juttunsa menee tällä ihan samalla argumentti virheellä aina.
Kyllähän Aallollekin ollaan päin naamaa sanottu, että johan hän on omissa fantasioissaan kaatanut evoluution päivittäin, joten olisiko aika edes aloittaa sen Jumalan todistaminen.
Kyllä tuossa pitää olla jo valmiiksi sekaisin, että tälläinen uppoaa yhtään kehenkään. Se on vähän kuin se viimeinen oljenkorsi roikkua uskossa, hylätä todellisuus ja rehellisyys aivan täysin.
- Anonyymi
Eboluutio antaa järkeä biologiaan
....on enemmän ateistisen tai naturalistisen maailmankatsomuksen tulkinta luomisuskosta, ei välttämättä koko totuus.
Luomisuskoisille (kristityt, juutalaiset, muslimit, ym. teistiset perinteet) luonto ei yleensä ole ”kokoelma oikkuja”, vaan järjestelmällinen, suunniteltu ja tarkoituksenmukainen kokonaisuus, joka heijastaa Jumalan viisautta. He katsovat, että luonnon kauneus, monimutkaisuus ja järjestys kertovat Luojasta. Esim. kreationistit saattavat sanoa, että juuri Jumalan olemassaolo antaa luonnolle merkityksen.
Naturalistisessa biologiassa taas selitys perustuu evoluutioon ilman Jumalaa. Tällöin luonnon ilmiöt (kuten lajien monimuotoisuus, sopeumat ja sattuma) nähdään järjestyksen ja syy-seuraussuhteiden tuloksena, eivät yliluonnollisten ”oikkujen” kautta. Tämä tekee luonnontieteellisestä tutkimuksesta loogista: voidaan mallintaa, testata ja ymmärtää, ilman että vedotaan Jumalan arvoituksellisiin tarkoituksiin.
Onko totta, että vain evoluutioteoria antaa järkeä biologiaan?
Tieteellisestä näkökulmasta: kyllä, koska biologia toimii tutkimusohjelmana vain jos lähdetään siitä, että luonnon ilmiöille löytyy luonnollisia selityksiä.
Uskonnollisesta näkökulmasta: ei, koska monet uskovat, että Jumalan olemassaolo on nimenomaan se, mikä antaa luonnon järjestykselle järjen ja tarkoituksen.
asia riippuu täysin maailmankatsomuksesta.- Anonyymi
Malarialoinen ja aivoja syövä ameeba antavat tosiaan tarkoituksen elämälle.
Kiitos Jeesus! - Anonyymi
Onko tämä taas jotain AI:n tuottamaa (sananmukaisesti) aivotonta PASKAA?
"asia riippuu täysin maailmankatsomuksesta"
NO EI RIIPU. Ihmisen oma käsitys voi riippua "maailmankatsomuksesta", mutta ei itse asia eli todellisuus. Ilman evoluutioteoriaa luonto ON kokoelma selittämättämiä oikkuja (tai Jumalan käsittämättömiä päähänpistoja - sama asia). Se, että uskovat näkevät toisin perustuu palkästään siitä, että he KIELTÄYTYVÄT yleensä edes tutustumasta "luomakuntaan" yhtään tarkemmin. Käsitys ei perustu siihen, millainen luonto on, vain siihen millaiseksi uskovaiset sen kuvittelee.
Kun kreationistilta kyselee selitystä YHTÄÄN MIHINKÄÄN yksityiskohtaan luonnossa, niin vastaus on, että "Se on Jumalan tekosia". Eihän se ole mikään looginen selitys. Kreationistien käsitys on kehäpäätelmä: koska Jumala on tehnyt "luomakunnan", se näyttää Jumalan tekemältä.
- Anonyymi
Ateismi on hulluutta!
- Anonyymi
Mutta vain uskoville!
- Anonyymi
Pekka Reinikaista haastateltiin Radio Deissä reilu viikko sitten (20.8.) tästä uutuuskirjastaan.
Hän mainitsi että koska hän on entinen ateisti, niin hän mielellään tekee työtä ateismin kumoamiseksi. - Anonyymi
Mitenkäs tämä ateistien evoluutio sitten etenee ?
Kaikenlaiset Corona, Tippuri ja Diabetes yms. epidemiat etenevät ja sairaudet lisääntyvät. Joku totesi että joka toinen sairastuu syöpään jossain elämänsä vaiheessa.
Evoluutiolla ei mene hyvin; mikä tätä ateistien evoluutiota oikein riivaa..........😭🤢🤮🥵☹️- Anonyymi
HIV, malaria ja kolera vaivaavat teistien lapsia. Mikä teismiä oikein riivaa?
- Anonyymi
Ensinnäkään ei ole mitään ateistista evoluutiota. Kuten ei ole teististä evoluutiotakaan. Tieteitä ei tehdä tuolla tavalla. Sen takia Reinikainen onkin niin säälittävä.
Luonnossa on havaittu ilmiö jota kutsutaan evoluutioksi, ja sitä selittävä tieteenala on evoluutioteoria. Kun Reinikainen ei ymmärrä edes tätä alkeellista juttua, niin ei häntä voi ottaa tosissaan.
Näinhän ne bakteerit ja viirukset kehittyvät sukupolvien saatossa ja saavat mutaatioita. Menestynyt mutaatio lisääntyy populaatiossa. Aivan kuten evoluutioteoria selventää.
Tässä ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä, jos tuntee alkeet. Toivottavasti et vain luule, että ihminen olisi jotenkin poikkeus evoluution toimivuudessa? Ei kai kukaan niin palikka voi olla?
Ihminen on oppinut käyttämään tuota hyväkseen, ja tekemään vasta-aineita. Mutta kyseessä on sellainen ikuinen kierre.
Syöpä on sitten jo monimutkaisempi asia. Tavallaan oma solu, joka ei suostu yhteistyöhön. En jaksa siitä selittää sinulle enempää, koska et varmaan edes tuota tiennyt. Sanottakoon nyt vielä, että syöpää on ollut ja tulee olemaan. Eikä ihminen ole ainoa, jolla sitä on.
Viimeisessä kommentissasi ei ollut lauseena järjen häivääkään.
Mutta mitenkäs kaikki tämä toimii sen luomisen kanssa? Kun siitä ei kukaan kreationisti uskalla puhua. Tai jos puhuu, niin se on sellaista ulostetta että oksat pois. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensinnäkään ei ole mitään ateistista evoluutiota. Kuten ei ole teististä evoluutiotakaan. Tieteitä ei tehdä tuolla tavalla. Sen takia Reinikainen onkin niin säälittävä.
Luonnossa on havaittu ilmiö jota kutsutaan evoluutioksi, ja sitä selittävä tieteenala on evoluutioteoria. Kun Reinikainen ei ymmärrä edes tätä alkeellista juttua, niin ei häntä voi ottaa tosissaan.
Näinhän ne bakteerit ja viirukset kehittyvät sukupolvien saatossa ja saavat mutaatioita. Menestynyt mutaatio lisääntyy populaatiossa. Aivan kuten evoluutioteoria selventää.
Tässä ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä, jos tuntee alkeet. Toivottavasti et vain luule, että ihminen olisi jotenkin poikkeus evoluution toimivuudessa? Ei kai kukaan niin palikka voi olla?
Ihminen on oppinut käyttämään tuota hyväkseen, ja tekemään vasta-aineita. Mutta kyseessä on sellainen ikuinen kierre.
Syöpä on sitten jo monimutkaisempi asia. Tavallaan oma solu, joka ei suostu yhteistyöhön. En jaksa siitä selittää sinulle enempää, koska et varmaan edes tuota tiennyt. Sanottakoon nyt vielä, että syöpää on ollut ja tulee olemaan. Eikä ihminen ole ainoa, jolla sitä on.
Viimeisessä kommentissasi ei ollut lauseena järjen häivääkään.
Mutta mitenkäs kaikki tämä toimii sen luomisen kanssa? Kun siitä ei kukaan kreationisti uskalla puhua. Tai jos puhuu, niin se on sellaista ulostetta että oksat pois.>>>Viimeisessä kommentissasi ei ollut lauseena järjen häivääkään.
Mutta mitenkäs kaikki tämä toimii sen luomisen kanssa? Kun siitä ei kukaan kreationisti uskalla puhua. Tai jos puhuu, niin se on sellaista ulostetta että oksat pois.
---->Kaikenlaiset Corona, Tippuri ja Diabetes yms. epidemiat etenevät ja sairaudet lisääntyvät.
=========
Tämä CovidTippuriDiabetes -ongelma alkoi luomisen jälkeen jo paratiisissa.
Syntiinlankeemus.
Raamattu/ 1. Moos. 3. luku
Synti-sairas ihminen periytyy sieltä.
Synti sai sieltä alkunsa.
Synnin voiman huomaat itsekin kun vilkaiset iltapäivälehtien otsikoita. - Anonyymi
Syöpä lisääntyy ennen kaikkea siksi, että ihmisten elinikä pitenee.
Ennen lääketiedettä Euroopassa puolet väestöstä selvisi 34 vuotiaaksi. Toinen puoli ei selvinnyt. Siitä puolesta joka ei selvinnyt ei tietenkään juuri kukaan ehtinyt sairastua syöpään.
Suomen nykyinen eliniänodote merkitsee, että puolet nyt syntyvästä ikäluokasta selviää 80-85-vuotiaaksi ja heistä kolmasosa tai puolet ehtii sairastua ainakin yhteen syöpään. Lääketiede aiheuttaa myös sen, että sama ihminen voi saada peräkkäin kaksi tai kolmekin syöpää, koska se ensimmäinen, eikä välttämättä toinenkaan ole enää kuolemantuomio. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syöpä lisääntyy ennen kaikkea siksi, että ihmisten elinikä pitenee.
Ennen lääketiedettä Euroopassa puolet väestöstä selvisi 34 vuotiaaksi. Toinen puoli ei selvinnyt. Siitä puolesta joka ei selvinnyt ei tietenkään juuri kukaan ehtinyt sairastua syöpään.
Suomen nykyinen eliniänodote merkitsee, että puolet nyt syntyvästä ikäluokasta selviää 80-85-vuotiaaksi ja heistä kolmasosa tai puolet ehtii sairastua ainakin yhteen syöpään. Lääketiede aiheuttaa myös sen, että sama ihminen voi saada peräkkäin kaksi tai kolmekin syöpää, koska se ensimmäinen, eikä välttämättä toinenkaan ole enää kuolemantuomio."Ennen lääketiedettä Euroopassa puolet väestöstä selvisi 34 vuotiaaksi."
Tämä oli tilanne siis 1840-luvulla. Eli millään kurjalla keskiajalla, jolloin tuo ikä olisi ollut varmasti vielä paljon alempi.
- Anonyymi
Kirjailija Hanna Oranen:
Vapauduin ateismin kahleista.
Oranen päätti taannoin tehdä lopun yli puoli vuosisataa kestäneestä ateismin kaudestaan.
– Minulle kirkastui, ettei ateismi ole lopullinen vastaus, vaan sekin on uskonto. Oli pelkkää propagandaa väittää ateismin perustuvan tieteeseen. Tiede korjaa itseään koko ajan.
– Katsoin kadulla tuntemattomia ihmisiä ja tunsin rakastavani heitä. Päästyäni parin viime vuoden aikana ateismin kahleista olen tuntenut välillä vilpitöntä ihmisrakkautta.
https://sana.fi/taistolaisvaihe-oli-erittain-traumatisoiva-kirjailijalegenda-raija-oranen-76-kertoo-maailmankatsomuksensa-muuttumisesta/- Anonyymi
Niin sekaisin Oranen tosiaan on, että kuvittelee ateismin olevan uskonto.
Säälittää! - Anonyymi
"Minulle kirkastui, ettei ateismi ole lopullinen vastaus"
Ateismi ei väitä mitään sellaista, uskonnot väittävät sellaista. Kirjoittaja projisoi.
"vaan sekin on uskonto."
Ateismi ei ole uskonto. Kirjoittajan mielestä uskonto on synonyymi loppullisen vastauksen puuttumisesta, niin miksi hän sitten on liittynyt uskontoon?
"Oli pelkkää propagandaa väittää ateismin perustuvan tieteeseen."
Ateismi ei ole tieteellinen väite, tiede toki tekee teismin tarpeettomaksi eri asioissa.
"Tiede korjaa itseään koko ajan."
Ensimmäinen totuus kirjoittajalta ja tämä ei ole negatiivinen asia että tiede on itsekorjautuva. Uskonnot eivät ole itsekorjautuvia, vaan dogmaattisia. Virheitä ei koskaan myönnetä ja korjata, vaan niitä toistetaan koko uskonnon olemassaolon ajan.
"Katsoin kadulla tuntemattomia ihmisiä ja tunsin rakastavani heitä. Päästyäni parin viime vuoden aikana ateismin kahleista olen tuntenut välillä vilpitöntä ihmisrakkautta."
Ristiriitainen väite. Demonisoit ateisteja, että he eivät pysty tuntemaan vilpitöntä rakkautta toisin kuin sinä. Kumoat oman väitteesi aika lahjakkaasti. Ateismi ei myöskään kahlitse, koska se ei sisällä mitään sääntöjä ja dogmeja, toisin kuin uskonto. Kirjoittaja jälleen projisoi. - Anonyymi
Oranen on tyypillinen ex-taistolainen. Moni taistolainen on kääntynyt kristityksi - usein ortodoksiksi.
Tämä on aika surullinen esimerkki siitä, että kun aivopesee itsensä dogmaattisuudella, ja kun dogmi osottautuukin kestämättömäksi, niin on helpompi vaihtaa dogmi toiseen kuin luopua dogmaattisesta ajattelusta. On tarve löytää JOKU oppi joka kertoo "lopullisen totuuden", jota ei tarvitse kyseenalaistaa. Jos se ei ole marxismi-leninismi, niin olkoon sitten kristinusko. Kunhan ei itse tarvitse liikaa ajatella ja velloa epävarmuudessa.
Sama kehitys näkyy Koreassa. Pohjois-Koreasta loikanneet pakolaiset ovat keskimäärin helppoa riistaa erilaisille karismaattisille kristityille seurakunnille. Pohjois-Koreasta tulevat tietävät, että heille lapsesta asti syötetty "ainoa totuus" oli valhetta, mutta kun on koko ikänsä elänyt "yhden totuuden" dogmaattisessa ajatusmaailmassa, niin pakolaiset etsivät uuden "kyseenalaistamattoman totuuden". Dogmi on helpompi hylätä kuin dogmaattisuus.
- Anonyymi
Kaikesta teorisoinnista huolimatta, ateistien omima tiede, tutkii Jumalan valtavan nerokasta elämän toteutusta. Nuori älykäs ja innovatiivinen nuori tiedemies , havaitsee selvästi Jumalan nerouden, kun paneudutaan perimmäistä ydintä kohti. Sillä tasolla ihmisen kieli ja ilmaisu ei riitä.
- Anonyymi
Älä jaksa valehdella.
Kokeile edes rehlellisyyttä. - Anonyymi
Tosi nerokas Jumala, ensin luo ihmisen joka tekee heti vastoin mitä Jumala haluaa. Siitä eteenpäin Jumala mokailee lisää ja lahtaa luomuksiaan oikein urakalla.
- Anonyymi
Kyllä tiede ihminen ymmärtää hyvin Jumalan. Tai sanotaanko tuntemattoman energian. Järkyttävän
nerouden. Ihmisjärjellä tai tieteellä ei ole mitään mahdollisuuksia pysyä kuin yksittäisissä tutkimuksissa
Per aihe. Kuten lääketieteessä. Tiede kyllä voi hahmottaa kokonaisuuden joka on selittämätön. Mutta kertoo sen mitä voi neutraalisti kertoa. - Anonyymi
Ateismi on pellen touhua!
- Anonyymi
Mikä voisi mennä pieleen, kun kreationisti loisii tieteestä sopivia asioita ja muokkaa ne ateismin vastaiseksi iskuksi 😆
Reinikainen yrittää rakennella mielenkiintoista utopiaa sekottamalla tiedettä ja kreationismia keskenään. Hän rakastaa ideaa, että elämällä olisi sattumanvaraisesti poukkoilevien molekyylien sijaan miljoonilla ohjeilla luotu digitaalinen ja koodattu luonne, joka tietenkin voi johtua vain ja ainoastaan "Luomisesta", ja nyt uskoo, että tämä voidaan "todistaa" informaatiotieteellisin keinoin. Tässä on vain se yleinen ristiriita, että teisteillä on aina tapana hehkutella tunnettua tai itse keksimäänsä seurausta tai lopputulosta, yleensä kuvitteellista asiaa, ja vasta sitten mietitään, jos silloinkaan, että miten se on todettu tai todistettu, tai miten teisti voisi sen todistaa. Vastaus on: ei mitenkään. 2000 vuotta jo kulunut, eikä vieläkään ole toimitettu ateistien pyytämiä todisteita. Mennäänk seuraavat 2000 vuotta samoissa merkeissä? Kuinka monta pekkareinikaista yrittää kehitellä tarinoitaan ja saada kansan hurahtamaan niihin?
Aloittajakin voi vähän pohdiskella, että jos ateistien argumenteista löytyy puutteita tai virheitä, niin miten se todistaa Jumalan tai Luomisen. Siis oikeasti.... jos ateisti on väärässä, teisti onkin silloin oikeassa??! Miten tyhmä ihmisen pitää olla, jos näin kuvittelee?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827066Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267033Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845218Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605163Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274575Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163417Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003360