Ministeri Tavio on vaatinut palauttamaan 100 somalialaista kotimaahansa ehtona kehitysavulle
Kehitysministeri Ville Tavio on sanonut, että Somalian kehitysavun ehtona on konkreettinen edistys pakkopalautuksissa. Ylen tietojen mukaan hän on puhunut 100 henkilön palauttamisesta.
0:00
-0:22
Ministeri Ville Tavio kertoi Somalian kehitysavun tilanteesta suurlähettiläskokouksessa tällä viikolla. Video: Ulkoministeriön Youtube-kanava, kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle
Anne Ali-Hokka
14:27
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) vahvisti maanantaina suurlähettiläspäivillä, että kehitysapu Somaliaan pysyy keskeytettynä. Hänen mukaansa palautukset eivät ole edenneet toivotulla tavalla.
– Pidän oikeudenmukaisena, että hallinto joka ei ota vastaan kansalaisiaan, ei saa myöskään kehitysrahoitusta, Tavio sanoi.
Suomi keskeytti Somalian maaohjelman viime marraskuussa. Tuolloin Tavio asetti ehdoksi, että ”takaisinottoyhteistyössä Somalian kanssa on tapahtunut konkreettista edistystä”. Hän ei kuitenkaan määritellyt tarkemmin, millainen edistys olisi riittävää.
Ylen saamien tietojen mukaan Tavio on esittänyt, että kehitysavun ehtona olisi sadan somalialaisen palauttaminen Somaliaan. Useat virkamiehet ovat kuulleet vaatimuksesta. Ylen tietojen mukaan virallista kirjausta asiasta ei ole.
Vaatimus on tiukka siihen nähden, että palautukset Somaliaan olivat pitkään lähes jäissä.
Ministeri Tavio kieltäytyi avustajansa välityksellä kommentoimasta asiaa Ylelle.
Päätös herätti ärtymystä Somaliassa
Tavion ilmoitus keskeyttää maaohjelma aiheutti Somaliassa ärtymystä ja se koettiin kiristyksenä.
Asia on Somaliassa poliittisesti arka. Maan turvallisuustilanne on huono, eikä se haluaisi ottaa vastentahtoisesti ulkomailta palautettavia kansalaisiaan, joista osa on syyllistynyt rikoksiin.
Somalialaisten viestimien englanninkielisiä otsikoita, joissa käsitellääm Mari Rantasen vierailua.
Suomen päätös keskeyttää maaohjelma on ollut uutisissa Somaliassa. Sitä on tulkittu muun muassa niin, että perussuomalaiset hyödynsivät asiaa poliittisiin tarkoituksiinsa ennen viime kunta- ja aluevaaleja. Kuva: Somali Magazine, Horn Observer, kollaasi: Pekka Sipilä / Yle
Vuoden 2021 jälkeen Somaliaan ei tehty Suomesta pakkopalautuksia lainkaan lähes kolmeen vuoteen.
Suomen virkakunnassa on epäilyksiä, että Tavion vaatimuksen varsinaisena tavoitteena on saada Somalian kehitysapu jäihin, eikä mikään määrä palautuksia olisi riittävästi.
Viime vuoden lopulta alkaen palautukset on joka tapauksessa vähitellen saatu käyntiin. Elokuuhun mennessä Suomen poliisi oli palauttanut Somaliaan 11 maan kansalaista. Kolme heistä palasi vapaaehtoisesti.
Poliisihallitus ei pysty tällä hetkellä antamaan tarkkaa tietoa siitä, kuinka moni Somalian kansalainen on ilman oleskelulupaa paluujonossa. Maasta poistettavia somalialaisia on karkeasti arvioiden 100–200.
Palautetuista suuri osa syyllistynyt rikokseen
Periaate ehdoista kehitysavulle ei ole Tavion keksintöä, vaan se on kirjattu hallitusohjelmaan. Epätavallista kuitenkin on, että kehitysyhteistyöstä vastaava ministeri esittää tiukkoja kantoja palautusasiassa, joka kuuluu sisäministeriön toimialaan.
Kyse ei ole pelkästään Somalian nihkeydestä ottaa pakkopalautettavia vastaan. Prosessit ovat hitaita myös Suomen päässä.
Maahanmuuttovirasto on tehnyt tänä vuonna Somalian kansalaisille 128 maastapoistamispäätöstä. Osa päätöksen saaneista voi kuitenkin tehdä uusintahakemuksen, eikä kaikkia tavoiteta palautusta varten.
Tänä vuonna palautetuista suurin osa oli syyllistynyt johonkin rikokseen. Karkotukseen riittää rikos, josta enimmäisrangaistus on vähintään vuosi vankeutta tai toistuvat lievemmät rikokset. Toinen yleinen syy palautuksille on kielteinen turvapaikkapäätös.
Ministerivierailuja puolin ja toisin
Palautusten jouduttamiseksi sisäministeri Mari Rantanen (ps.) vieraili tammikuussa Mogadishussa. Hän tapasi siellä Somalian pääministerin Hamza Abdi Barren sekä sisäisen turvallisuuden ministerin Abdullahi Sheikh Ismailin.
Neuvotteluissa suomalaisilla oli tarjolla kepin sijasta myös porkkanaa.
Tapaamisesta laaditun tiedotteen mukaan ministerit keskustelivat ”mahdollisista uusista yhteistyömuodoista, joilla voitaisiin luoda molempia osapuolia palvelevia käytäntöjä ja samalla kehittää Somalian viranomaisten kapasiteettia.”
Juhannuksen jälkeen Somalian sisäisen turvallisuuden ministeri saapui vuorostaan Suomeen tapaamaan ministeri Rantasta. Rantanen kertoi olevansa tyytyväinen siihen, että yhteistyö etenee Suomessa laittomasti olevien Somalian kansalaisten palauttamiseksi.
Ulkoministeriö aikoo rahoittaa tänä vuonna lyhytaikaista hanketta, jolla tuetaan Somalian maahanmuuttoviranomaisten toimintaa. Kokonaisuudessaan hanke tulee maksamaan joitakin satojatuhansia euroja.
Keskeytetyllä maaohjelmalla taas on tuettu erityisesti vaikeassa tilanteessa olevien tyttöjen ja naisten aseman parantamista Somaliassa. Maaohjelmaan oli tämän vuoden tammikuusta eteenpäin varattu 8–9 miljoonaa euroa vuodessa. Uutta
kehittää Somalian viranomaisten kapasiteettia.
11
163
Vastaukset
- Anonyymi
Noi 100 palautus lukuna riitä mihinkään. Palauttakaa koko porukka. Niillä siellä somalimaassa mitään hätää ole.
- Anonyymi
Eva Biaudee on jo jyrähtänyt ettei somaleita palauteta!!
Hyvä Eva!- Anonyymi
Maksakoon omasta pussistaan heidän lomat!
- Anonyymi
Eva haluaa pitää somput, Eva maksakoon viulut.
- Anonyymi
UM vältä kaikkea matkustamista Somaliaan?
- Anonyymi
Lomailevat kotimaassaan, vaikka muka ovat pakolaisia!
- Anonyymi
Somali loikoiluuuut suomessa maksavat suomalaisille MILJARDEJA
- Anonyymi
Mitä sanoo bidee tähän, kun puolustaa matuja niin kovasti? Tuommoiset on vaarallisia liikenteessä, vaikka kunniakansalaisia ovatkin.
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/7c32ae7f-2111-46f1-a2f9-c84177dd8630
- Anonyymi
Ps sofia
- Anonyymi
Kaikki pitää palautta, ja virta matkaan.
- Anonyymi
Kokonaan lopettaa apu! Miksi yleensä maksetaan??
90- luvulla ei olisi pitänyt ottaa yhtäkään siltä laivalta tänne!!
Nyt niitä tulee joka vuosi perheenyhdistämisten vuoksi, eikä yksikään tee töitä!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 377272
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533642Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu463524- 613254
- 482911
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod342779Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/482601Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint272455IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1811755- 471521