Reservin kooksi tulee miljoona suomalaista - historiallisen kova

Anonyymi-ap

Loistavaa!

Reservin yläikäraja aiotaan nostaa 65 vuoteen.
Petteri Orpon (kok.) hallitus esittää reserviläisten yläikärajan nostoa 65 vuoteen. Verkkouutiset kertoi esityksestä aiemmin tässä artikkelissa.

Asiaa aikanaan hallitusohjelmaan mukaan tuonut kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) kirjoittaa aiheesta blogissaan.

– Reservimme kasvaa siis siirtymäajalla nyt miljoonaa sotilaaseen ja uudistuksella vastaamme siihen, että meillä on todella paljon reserviläisiä, joilla on sellaista korkeaa osaamista omassa tehtävässään ja muutenkin, että se on tärkeää ja järkevää pitää käytössä. Ja myös monet reserviläiset näin itsekin toivoivat, Timo Heinonen kirjoittaa.

Lain on tarkoitus astua voimaan ensi vuoden alussa. Yläikärajan nosto koskee vain niitä, jotka ovat asevelvollisia lain voimaan tullessa.

– Asevelvollisuus jatkuu siis jatkossa sen vuoden loppuun, jona asevelvollinen täyttää 65 vuotta nykyisen 60 vuoden sijaan. Yläikärajan nostaminen koskee kaikkia vuonna 1966 ja sen jälkeen syntyneitä asevelvollisia, Heinonen selventää.

Jatkossa asevelvollinen kuuluisi reserviin sotilasarvostaan riippumatta sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 65 vuotta. Upseerit, joilla on everstin tai kommodorin tai niitä ylempi sotilasarvo, olisivat asevelvollisia ilman yläikärajaa ja kuuluisivat jatkossakin reserviin niin kauan kuin he ovat palveluskelpoisia.

– Esitys pidentää siis asevelvollisten käytettävyyttä miehistön osalta 15 vuodella sekä aliupseereiden ja upseereiden osalta viidellä vuodella, mikä antaa Puolustusvoimille ja Rajavartiolaitokselle lisää mahdollisuuksia sijoittaa osaavia henkilöitä poikkeusolojen avaintehtäviin sotilasarvosta riippumatta.

Heinonen huomauttaa, että lakimuutoksen vaikutukset kohdistuisivat käytännössä verrattain rajattuun ryhmään asevelvollisia.

– Esimerkiksi kertausharjoituksiin määrättäisiin jatkossakin vain sellaisia reserviläisiä, joilla on sodan ajan sijoitus. Vapaaehtoiseen maanpuolustustoimintaan olisi jatkossa mahdollista osallistua ilman laissa säädettyä yläikärajaa.

Reservin koko kasvaa viiden vuoden siirtymäajan aikana 125 000 asevelvollisella ja vuonna 2031 reservin koko olisi noin miljoona henkilöä. Heinosen mukaan siviilipalveluslakiin tehdään samalla vastaavat muutokset kuin asevelvollisuuslakiin.

1

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lähi-idän viimeiseen sotaan tarttis saada 200 miljoonaa sotilasta eri maista.
      Suomi siis aikookin kunnostautua. Niin sitä pitää!
      Valitettavaa toki että 99,9 % niistä kuolee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7076
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5163
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5088
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4575
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3447
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe