Pettymyksiä ryhmä-/kimppaseksissä

Anonyymi-ap

Kuinka monelle on sattunut niin, kun ollaan aluksi löydetty mahdollinen kandinaatti pari ja viestitelty aikamme ja vihdoin sovittu sitten tapaaminen luoksemme, niin paikalle saapuukin pari jonka mies on aivän räkäkännissä ja nainenkin pukeutunut lähinnä pieruverkkareihin. Oma vaimo kuitenkin valmistellut tuntikausia itseään ja pukeutunut eroottisiin vaatteisiin ja seksikkäisiin alusvaatteisiin. Jotenkin meni fiilis heti ovensuussa ja jonkin aikaa keskusteltuamme päätin sitten osoittaa pariskunnalle ovea.

3

672

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yli kolmenkymmenen vuoden aikana onneksi aika harvoin.

      Meitä ei pukeutuminen niinkään haittaa, mutta tuo räkäkänni on sellainen että sillä ei lähdetä tekemään yhtään mitään. Kerrasta opittiin ja sen jälkeen selvyys on ollut ehdoton vaatimus. Meillä on yleensä ollut joku tervetuliais lasi tai vastaava, että siinä saa vähän aikaa vaihtaa kuulumisia ja keskittyä lasiin kuin että heti lähdettäisiin seksiin.

      Kerran on käynyt niin että pariskunnan piti saapua paikalle, mutta paikalle ilmaantuikin mies, joka sitten kertoi ettei ollut saanut meitä kiinni, mutta ettei halunnut tehdä ohareita. Hänen vaimo ei halunnut lähteä mukaan. Se vartti meni sitten siinä että kahviteltiin ja ilta päättyi siihen. Mieskään ei halunnut yksin lähteä touhuamaan, että sentään tajusi olla tarjoamatta itseä koska olen kuullut sitäkin että joskus on pelkkä mies ilmaantunut paikalle, ja halunnut päästä kuitenkin pukille.

      Tuossa on sitten myös sellainen asia mitä alleviivaan aina. Ensin tavataan aina ilman seksiä, ja jossain julkisella paikalla missä on videovalvonta. Siellä voidaan keskustella ja sopia asioista ja siinä näkee että onko pariskunta tai kolmaspyörä sellainen että hänet voi päästää kotiin tai hotellihuoneeseen tms.

      Sen jälkeen myös se varsinainen seksiapaaminen on aina sovittava paikalle jossa on videovalvonta ja niin että joku kolmas tietää viestittelystä ja mihin ollaan menossa. Tämä ei suojele esimerkiksi pelkästään pariskuntaa, vaan se suojelee myös esimerkiksi pariskunnan luokse haluavaa naista, tai miestä! Aina pitää ilmoittaa jollekin luotetulle siitä mihin on menossa, kenen kanssa, milloin on tulossa takaisin ja mistä löytyy luotettavat viestit, kuten esimerkiksi sähköpostiviestittelyt, tekstiviestit, jne. koska siitä jää digitaalinen merkintä jolla henkilön liikkeet voi viranomaiset jäljittää jos joutuu esimerkiksi ryöstetyksi tai raiskatuksi! Sen lisäksi, kun on tavattu jollain julkisella paikalla josta ystävänne tietää, voi poliisi saada helposti hyvät kasvokuvat epäillyistä.

      Muistakaa ettei se kerran kohdallenne osuva pahis kerro teille että on pahis. Pahis on aina miellyttävä, hyvin ystävällinen ja luotettavan oloinen koska hän ei halua pelottaa teitä pois! Tämä on erityisen tärkeää yksittäiselle miehelle tai naiselle, koska vaikka kahvilassa saattaa ollakin vastassa yksinäinen pariskunta tai vaikkapa vastakkaisen sukupuolen edustaja, on maailmalla ollut tapauksia että kotiin päästyä onkin paikalla ryöstäjiä jotka riisuu sinulta kaiken muun paitsi vaatteet, ja joskus riisuu myös ne.

      Jos joku ei tuohon suostu, siis tapaamaan ensin kahvilassa, silloin on jotain muutakin salattavaa!

    • Anonyymi

      Hieman eri kantilta katsottuna pariskunnat tehneet lukemattomia ohareita vuosien aikana.

      Harmittaa todella paljon uhrata aikaa ja vaivaa näihin, mutta onneksi on rehellisiäkin pareja liikkeellä ja on se, niin ihanaa tuottaa nautintoa ja piristystä parien seksielämäön ja arkeen.

      Mies turku

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      78
      1279
    2. 72
      1174
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      77
      1024
    4. 95
      879
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      815
    6. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      767
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      29
      729
    8. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      683
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      72
      669
    10. 44
      602
    Aihe