Kansanedustaja Veikko Vallin erosi puolueesta. Hyvä niin, Vallin esittänyt enenemässä määrin ”putinistisia” kommentteja.
Vallin väittää kuitenkin PS:n ”metsästysmielisten” henkilöiden olleen tärkein eron syy.
Tähän Mauri Peltokangas vastaa, että ”kannanhoidollisen metsästyksen kieltävät henkilöt ovat sulkaa päähänsä työtävää paskaa”.
MISSÄ ON PS:N TODELLINEN METSÄSTYSMYÖNTEISYYS?
•PS-poliitikko Arno WESTERHOLM kirjoitti metsästyksen ja lainsäädännön asiantuntijana 400 sivuisen METSÄSTYSKIRJAN https://www.suomenperusta.fi/julkaisu/metsastyskirja/ jota oma puoluejohto alkoi BLOKKAAMAAN jo ennen eduskuntavaaleja. Westerholmilla mm. ratkaisut suurpeto-ongelmaan.
•PS-eliitti blokkasi Westerholmin eduskuntavaaliehdokkuuden ensin Uuudellamaalla ja sitten Helsingissä.
•Westerholm kirjoitti hallintojohtaja Järvikareen pyynnöstä kirjaansa perustuvan hallitusneuvottelumuistion. Hallitusneuvotteluissa maa-ja metsätaloustyöryhmää johtanut Jenna Simula ei pyytänyt Westerholmia edes työryhmän kuultavaksi.
•PS-johto systemaattisen yhteistyökyvytön/haluton Westerholmin kanssa ja torpedoi Westerholmin yhteistyön myös ministeri Essayahin suhteen.
•Westerholm esitti Hämeenlinnan kokouksessa syyskuussa 2024 toimenpiteet koskien tulevaa Bernin kokousta. Jos Westerholmia olisi kuunneltu ei olisi POIKKEUSLUPIIN perustuvaa kannanhoidollista metsästystä vaan varsinkin sutta ja karhua pystyttäisiin metsästämään riittävällä teholla.
PELTOKANGAS raivostui Westerholmin puheesta Hämeenlinnan kokouksessa ja totesi, että: ”PS EI TULE EDISTÄMÄÄN YHTÄKÄÄN METSÄSTYSKIRJAN LAINSÄÄDÄNNÖLLISTÄ MUUTOSESITYSTÄ”! Tämän lupauksen Peltokangas todellakin piti!
Vihervasemmistolla on ollut helppoa koska oma puolue-eliitti SABOTOINUT Westerholmin työn koskien ratkaisuja suomalaisen ikiaikaisen metsästysperinteen palauttamiselle ja elvyttämiselle.
•PS-eliitti pelkää Westerholmin laajaa asiantuntemusta, TÄSSÄ SYY BLOKKIPOLITIIKKAAN https://www.arnowesterholm.fi/
KETKÄ OVAT PUOLUEEN ”METSÄSTYSMYÖNTEISET” JOHTOHENKILÖT JOIDEN TAKIA VALLIN EROSI?
MITEN PELTOKANGAS KEHTAA KAIKEN EDELLÄ OLEVAN JÄLKEEN ESIINTYÄ METSÄSTYKSEN PUOLUSTAJANA, KUN ITSE ON YKSI PAHIMMISTA ALAA KOSKEVISTA SABOTÖÖREISTÄ?!
PS PUOLUEENA TÄYSIN SEKAISIN!
Anonyymi-ap
7
137
Vastaukset
- Anonyymi
Kentän on aktivoiduttava!
- Anonyymi
Tekemään mitä? Olemaan samaa mieltä kokoomuslaisen luxuspunkkueliitin kanssa?
- Anonyymi
Veikko iskisi vanhana nyrkkeilymiehenä puliukko-Maurin kanveesiin jos haluaisi. Mauri on vaan niin säälittävä ettei Veikko pidä hänen sanomisiaan minään.
- Anonyymi
Vallin Veikko, minä, minä, minä
- Anonyymi
se nauttiin omaisuuksistaan hullu se on joka politiikassa ikänsä viintyy
- Anonyymi
Taas yksi persu jonka ainoa vihollinen on persut..
- Anonyymi
Popcornit esiin, Persu-show alkaa 😂.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267063Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003390