LISÄÄ kauniita ja parhaita kysymyksiä mormonikirkkoa tutkiville.

Anonyymi-ap

MINÄ, PARAS HENKILÖ kirjoittamaan mormonismista kehitin juuri suurella älykkyysosamäärälläni teille kaikille (joista osalla on erittäin matala älykkyys) uusia kysymyksiä:

1. Mikä oli Joseph Smithin ammatti? Mormonit vastaavat yleensä, että profeetta ja poliittinenjohtaja. Oikeampi vastaus on aarteenetsijä. Smith todistettavasti etsi aarteita taikavarvun avulla. Voi myös kysyä, että onko tuollainen profeetan arvolle sopivaa? Nykyiset profeetat eivät tietääkseni ole toimineet aarteenetsijoinä.

2. Ensimmäinen näky on mormonismin tärkeimpiä tapahtumia. Miksi Joseph Smith kertoi siitä vasta vuosikymmen tapahtuman jälkeen? Miksi kertomus muuttui useita kertoja? Esimerkiksi ensin Smith sanoi, että yksi enkeli vieraili hänen luonaan, mutta myöhemmin se muuttuikin Jeesukseksi ja Jumalaksi.

3. Mormonismin mukaan Jumala ja Jeesus olivat joskus tavallisia ihmisiä. Kuka loi maailman jos perinteisen kristinuskon mukaan sen luoja olikin jossain vaiheessa ihminen? Onko tämä merkki multiversumi ajatettelusta jossa mormonijumala ja Jeesus ovatkin osa jotain vielä suurempaa?

4. Missä ovat todisteet monimiljoonaisesta kansasta joka Mormonin kirjan mukaan asui Amerikan mantereella vain pari tuhatta vuotta sitten? Vanhimmat löydät Amerikan mantereella eläneistä ihmisistä ovat yli 20 tuhatta vuotta vanhoja. Kuinka on mahdollista, ettei mitään ole löytynyt Mormonin kirjan kansoista vaikka innokkaat mormoniarkeologit ovat niitä etsineet suurella innolla?

41

506

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nämä kysymykset todella ovat erinomaisia keskustelunavaajina mormoneiden kanssa vaikka aloitus onkin kirjoitettu Trump-tyylillä, jota useimmat mormonit ainakin Yhdysvalloissa tuntuvat kannattavan.

    • Anonyymi

      5. Miksi jo ajanlaskun alussa olleessa 2. Esdras 13:40-50 esitetään täysin sama tarina kuin mitä Mormonin kirjassa esitetään. Onko Mormonin kirja kopioitu 2. Esdras profetian kirjasta hieman mukaillen ja lisäten.

      • Anonyymi

        Kertomus 2, Esterin kirjassa ei ole samanlainen kuin Mormonin kirjassa. 2 Ester sanoo Kymmenen heimon päättäneen itse keskinäisessä neuvonpidossa lähteä maahan, joka on heille tuntematon.
        Lehin perhe ei lähtenyt yksituumaisena matkalle, vaan perhe lähti eripuraisena Jumalan Lehille antaman käskyn johdosta.
        2. Ester mainitsee matkan pohjoiseen maahan, Lehin perhe kulku Arabian niemimaan läpi Arabian merelle ja kulkivat laivalla valtameren yli ( oletettavasti) itään.

    • 1. Maanviljelijän poika. Aarteenetsintä on ihan hauskaa kenelle tahansa.
      2. Ensimmäisestä näystä on monta kertomusta, jotka täydentävät toisiaan. Paras yhteenveto on Saints- kirjassa. Sen lisäksi ilmestyi enkeleitä.
      3. Nämä ovat ikuisia kysymyksiä ja salaisuuksia, joita ihminen ei voi vielä ymmärtää, vain osa on kanonisoitu. Selventävät kolminaisuutta ja Jumalan ja universumin ja maapallon ja luomisen ja evoluution suhteita toisiinsa jonkin verran. Ja Uuden Testamentin ilmoitusta Isä-Jumalasta ja Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä.
      4. Mormonin Kirjan kertomus kansoista ym. sopii tietoon Lähi-Idästä ja Amerikasta. Kaikenlaisia kansoja on ollut ja muinaisjäänteitä ja raunioita. Tilanne on sama kuin Raamatun historiassa. Mitä enemmän tiedetään, sen enemmän ilmoitettu tieto vahvistuu, eivätkä ristiriidat ole merkittäviä.

      • Anonyymi

        Koska alat keskittymään pelkästään Raamattuun, nyt olet tuhon tiellä!!!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koska alat keskittymään pelkästään Raamattuun, nyt olet tuhon tiellä!!!!

        Älä mäkätä, kiihko protestantti!

      • Täydentävät toisiaan? Ne versiothan ovat ristiriitaisia!

      • 2. Miten ihmeessä keskenään ristiriitaiset kertomukset täydentävä toisiaan kun tyyppejäkin oli eri määrät eri versioissa?
        3. "Kanonisointi" mormonien kaksoiskielestä suomeksi käännettynä tarkoittaa sitä, että kirkossa on äänestetty, että ovatko jutut riittävän uskottavia vai täytyykö ne jättää omaan arvoonsa höpölöpönä.
        4. Ei sovi. Mitään merkkejä rahaa käyttäneistä miljoonakansoista ei ole. Raamatussa sentään on jotain totta (n. 10 %) ja siksi on arkeologisia löytöjäkin.

    • Anonyymi

      1. Joseph Smith oli maanviljelijän poika. Toimi kullankaivajana palkattuna työntekijänä. Ansiotyö. Kullan etsintää tuskin voidaan pitää sen kummempana ammattina kuin jotain muuta työtä.

      2. En tunne muuta kertomusta JS:n ensimmäisestä näystä kuin sen, joka on Kallisarvoisessa Helmessä, joten en voi ottaa kantaa kertomusten ristiriitoihin.

      3.Ainakin luterilaisen opin mukaan "Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa". Joten asiaa voisi kysellä luterilaiselta teologilta.

      Oppi Isä Jumalan samanlaisena ihmisenä eläneenä kuin me olemme nyt ja on korotettu ihminen ei kaukana siitä opista, että maan päällä elänyt Jeesus Kristus Jumala ja tämän maan Luoja. Uskomme että maailman kaikkeudessa on muita maailmoja, joissa elää meidän kaltaisia ihmisiä.

      4. Ainakin tiede on todistanut, että Amerikassa on asunut monimiljoonaisia kansoja. Miksi sitten ei ole löytynyt Mormonin kirjaan liittyvää aineistoa, niin on olemassa ainakin seuraavat vastaukset;

      - ei tiedetä minkälaisia Mormonin kirjaan liittyvät materiaalit ovat,
      - ei tiedetä, mistä ja miten niitä pitäisi etsiä,
      - oletettavasti kirkon ulkopuolisen tiedemaailman pitäisi hyväksyä johtopäätökset yksinmielisesti, mitä tuskin koskaan tapahtuisi. Vastarannan kiistäjiä olisi aina olemassa.

      Kirkko ei myöskään kuuluttaisi syvällä rintaäänellä uudesta löydästä todisteena jostakin.

      • 2. Miksi ihmeessä et ole tutkinut sen vertaa, että tietäisit noista muista versioista?

        4. Tiedetään smithin saduista varsin hyvin, että porukat käyttivät mm. rahaa. Yhtä ainutta heidän kolikkoaan ei ole löydetty. Muualta maailmasta löytyy kolikkoja kasapäin. Viikinkien yhdestä matkasta Kaspianmerelle löytyy arkeologisia todisteita, smithin miljoonakansoista ei yhtään mitään.

    • Anonyymi

      Siinäpä mormoonisoopaa kerrakseen!

    • Anonyymi

      6. Mitä kaikkea Smith ja Mormonikirkko kykenee palauttamaan maan päälle? Kykeneekö palauttamaan Pyhän Hengen lahjoista ne jotka on otettu pois? Esim. Profetian Hengen.
      Mitä kirkko palauttaa?

      7. Voiko kirkko olla merkittävä yhä kun ajan uusi johtaja Imaami Mahdi hengellistää islamin ja täyttää sen totuudella, oikeudella, rauhalla, vauraudella ja knowledgellä. Joseph Smithin työhän jäi pahoin kesken kun hänet surmattiin kesken työnsä. Onko muilla jotka ehti tehdä täyden päivätyön enemmän mahdollista palauttaa hengellisiä aarteita?

      Lyhyesti: Onko MAP yhä kykenevä uusissa olosuhteissa palauttamaan mitään? Senhän piti palauttaa juutalaiset Israeliin mutta epäonnistui ja Hitler tekoineen vasta sai sen aikaan.

      Vapaamuurarit sinänsä saavat aikaan suuria asioita ja tietävät jo 1800 luvulla tämän hetken tapahtumia paljon. Pitääkö olla siis Vapaamuurari vai Mormoni jotta näkisi kaiken palautuvan mikä on luvattu?

      • Mormonin Kirja palautti evankeliumin täyteyden selkeästi ja ymmärrettävästi. Jumalan, ei ihmisen, kädellä. Ihmeenä.

        Voi kysyä rukouksessa onko näin.

      • santtunen2 kirjoitti:

        Mormonin Kirja palautti evankeliumin täyteyden selkeästi ja ymmärrettävästi. Jumalan, ei ihmisen, kädellä. Ihmeenä.

        Voi kysyä rukouksessa onko näin.

        joseph smithin kädellä ja muillakin elimillä. Jumala ei olisi sekoillut kirkkonsa nimenkään kanssa niin, että vasta neljännellä yrittämällä meni oikein...

        Ihmettä on vain se, että vielä nykyaikanakin jotkut haksahtavat tuollaiseen k*setukseen.

        Ehdottamasi itsesuggestiomenetelmä tepsii vain niihin, jotka haluavat uskoa smithiin esim. tulevan haaremin toivossa.

    • Anonyymi

      Mormonismissa on lukematon määrä epäilyttäviä asioita. Se perustuu Joseph Smithin keksimiin ja muilta lainaamiin tarinoihin. Smithin kuoltua tulitaistelussa vastustajiaan, kirkko jakaantui useisiin lahkoihin joista muutama on vieläkin olemassa. Mormonismin lahkot ovat usein jonkun moniavioisen pedofiilin vetämiä keskitysleirejä. Utahiin saapuneet, nykyisin päälahkoon kuuluvat, mormonit ovat melko lailla yrittäneet pyrkiä valtavirtaan, tosin siinä he eivät ole onnistuneet. Suurin osa muiden uskontojen edustajista ei pidä mormonismia kristinuskona vaan kummallisena lahkona joka kerää rahaa.

      • Anonyymi

        Mormonit eksyttää, sen todistaa Raamattu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mormonit eksyttää, sen todistaa Raamattu!

        Enpä pidä Raamattua juurikaan todisteena mistään. Sehän on kokoelma vuosisatojen aikaisesta historiasta joka koottiin ja kirjoitettiin vuosia siinä kuvailtujen tapahtumien jälkeen. Uskoisinpa, että Raamatun tapahtumat ovat ihmeiden osalta yhtä luotettavia kuin Mormonin kirjan tapahtumat. Historiallisena teoksena Raamattu on varmaan luotettavampi onhan Mormonin kirja kokonaan keksittyä tarinaa.

        Raamatusta on tutkimusten mukaan totta n. 10 prosenttia. Onhan se aika paljon Mormonin kirjan nollaan verrattuna.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Enpä pidä Raamattua juurikaan todisteena mistään. Sehän on kokoelma vuosisatojen aikaisesta historiasta joka koottiin ja kirjoitettiin vuosia siinä kuvailtujen tapahtumien jälkeen. Uskoisinpa, että Raamatun tapahtumat ovat ihmeiden osalta yhtä luotettavia kuin Mormonin kirjan tapahtumat. Historiallisena teoksena Raamattu on varmaan luotettavampi onhan Mormonin kirja kokonaan keksittyä tarinaa.

        Kyllä Raamattu on Jumalan Sanaa, mutta kun se on 2000 v. vanha muinainen tekstikokoelma, niin siihen täytyy myös suhtautua sillä tavoin joka kohdassa.

        Ilmoitus jatkuu, Jumalan Sana jatkuu, ja profetiat täyttyvät. Nyt on viimeiset ajat, ja Jumalan Kirkko on noussut maan alta, erämaasta julkisuuteen. Enää ei tarvi etsiä profeettaa erämaasta, kävelee vaan lähimpään seurakuntaan, Kristuksen Kirkon, mormonien pääkirkon seurakuntaan. Muissakin kirkoissa on hartaita kristittyjä guruina.

      • Eivät pidä paikkaansa, vääristelyä, puolitotuuksia ja panettelua. Tämä on Juman Kirkko, Kristuksen Kirkko ja siksi Saatana vastustaa tätä valheitään levittämällä ja kaikin keinoin. Yrittää myös saada kirkkoja haltuunsa. Tätä ei saa. Ei ole aikaa enää perustaa uutta kirkkoa, Jumala pitää huolen että tämä pysyy oikeana. Nyt oikeistolainen kristinusko, trumpilaisuus yrittää muuttaa tämän.

        Muttei onnistu.

      • santtunen2 kirjoitti:

        Kyllä Raamattu on Jumalan Sanaa, mutta kun se on 2000 v. vanha muinainen tekstikokoelma, niin siihen täytyy myös suhtautua sillä tavoin joka kohdassa.

        Ilmoitus jatkuu, Jumalan Sana jatkuu, ja profetiat täyttyvät. Nyt on viimeiset ajat, ja Jumalan Kirkko on noussut maan alta, erämaasta julkisuuteen. Enää ei tarvi etsiä profeettaa erämaasta, kävelee vaan lähimpään seurakuntaan, Kristuksen Kirkon, mormonien pääkirkon seurakuntaan. Muissakin kirkoissa on hartaita kristittyjä guruina.

        Mikä ilmoitus jatkuu? Että naikaa pktyttöjä niin paljon ja niin monta kuin sielu sietää. Ei kun älkää naikokaan toistaiSEKSI. Että kieltäkää tummaihoisilta pappeus. Ei kun älkää enää kieltäkökään. Että yksiä korvakoruja saatte käyttää, ette kaksia. Että älkää kutsuko mormonismia mormonismiksi.

        Mitä muita yhtä järkeviä ilmoituksia jumalaltanne on tullut?

      • santtunen2 kirjoitti:

        Eivät pidä paikkaansa, vääristelyä, puolitotuuksia ja panettelua. Tämä on Juman Kirkko, Kristuksen Kirkko ja siksi Saatana vastustaa tätä valheitään levittämällä ja kaikin keinoin. Yrittää myös saada kirkkoja haltuunsa. Tätä ei saa. Ei ole aikaa enää perustaa uutta kirkkoa, Jumala pitää huolen että tämä pysyy oikeana. Nyt oikeistolainen kristinusko, trumpilaisuus yrittää muuttaa tämän.

        Muttei onnistu.

        smithin kirkko on perkeleen kirkko. Sen verran pirullisia ja itsekkäitä sen opita ja käytännöt ovat.

        smithin oppi tulee olemaan aina vain marginaali-ilmiö.

    • Anonyymi

      Mormonismin alkuperä on todella sekava. Smithin kuolema oli lottovoitto mormonismille. Tuskin mormonismia olisi edes olemassa jos Smith ei olisi kuollut tulitaistelussa vastustajiaan vastaan. Perustelu: Smith oli rikollinen joka olisi eläessään ajanmittaan tuhonnut kirkkonsa oman edun tavoittelun lomassa.

    • Anonyymi

      Smithin kuolema oli todellakin Mormonikirkon pelastus. Smith olisi loppuelämän toilailuillaan lopettanut orastavan kirkkonsa. Nyt se on noin 16 miljoonainen superrikas jenkki-irstailu. Onneksi kasvu on hidastunut ja sivistyneissä maissa loppunut.

    • Anonyymi

      Karttakaa mormoni eksytystä!!!!!

    • Anonyymi

      Joseph Smithin ensimmäisestä näystä on jopa mormonismin mukaan neljä eri kertomusta joissa Smithille esiintyvät olennot vaihtuvat. Mormonismin mukaan on luonnollista, että tarinat vaihtuvat tuosta vain. Tuleehan niihin lisäväriä ja kivasti uskottavuutta jos laitetaan lisää jumalolentoja enkeleiden lisäksi. No, tuo toimii mormonien ihmemaailmassa, mutta lisää vain epäilyjä meidän normaalien ihmisten maailmassa.

    • Anonyymi

      Kuka loi maailman jos Jumala oli alussa vain tavallinen ihminen? Onko tässä mormoneilla siis oikeasti se multiversumi ajattelu takana? Tuskin Joseph Smith pystyi tuollaiseen ajatteluun, multiversumi ajattelukin keksittiin vasta yli 100 vuotta myöhemmin. Ajattelevatko mormonit, että jostain sitten löytyykin se jumalien jumala joka loi kaiken? Vai menikö Smithiltä ja seuraajilta ajatukset sellaiseen solmuun ettei siitä ole enää pois pääsyä ja siksi selitykset eivät ole uskottavia? Tämä opetus kyllä sopii mainiosti Smithin oppiin siitä, että jotkut miehet nousevat jumaliksi omille planeetoilleen. Aikamoista soopaa.

      • Anonyymi

        Niin, onko mormonismi monijumalainen sekasotku vai onko tämä selitetty parhain päin mormonikirkon toimesta. Jospa uusi johtaja Dallas Harris Oaks voisi valaista meille tätä asiaa.

    • Onhan se loistavaa, että on uusi ilmoitus, eikä vain 2000 v. vanha. Ja oikea kirkko ja oikea profeetta.

      Sehän on selvä, että maailma ei ota vastaan, eikä niin hienot ja omasta mielestään oikeat uskovaiset. Näin on maailmassa aina. Tämä on Saatanan hallitsema maailma.

      Mutta viimekädessä Jumala päättää kaikkien valtioiden ja jopa sotajoukkojen kohtalosta. Ja suuri Babylon kukistuu. Kuten synnissä kypsyneet kulttuurit ja kaupungit niin monta kertaa. Mitä vedenpaisumus kuvaa, yhtä tällaista kertaa, ja Baabelin kielten sekoitus toista kertaa. Historiasta tunnemme niitä monta, kuinka eri kulttuurit ovat tuhoutuneet. Taruissa on Atlantin tuhoutuminen.

      Syy on aina sama. Jumalan hylkääminen ja moraalittomuus.

      • Anonyymi

        Voisitko ottaa kantaa tähän monijumala kysymykseen. Uskovatko mormonit, että on useampia jumalia kuin vain yksi Jumala? Voitko myös selittää miksi mormonit uskovat, että on vain yksi Jumala jos niin väität. Ota myös kantaa siihen, että kuka aloitti maailman kaikkeuden jos mormonijumala olikin vain ihminen.

      • Luojan kiitos, maailma ei ota vastaan smithin epäinhimillisiä oppeja. Onneksi Koreshit, Jonesit, smithit ja muuta jäävät marginaali-ilmiöiksi.

        Vedenpaisumus ja Baabelin kieltensekoitus ovat puhdasta satua.

        > Syy on aina sama. Jumalan hylkääminen ja moraalittomuus.

        Eli nyt siis mormonein syytä. Pktmoninainti on todella moraalitonta!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voisitko ottaa kantaa tähän monijumala kysymykseen. Uskovatko mormonit, että on useampia jumalia kuin vain yksi Jumala? Voitko myös selittää miksi mormonit uskovat, että on vain yksi Jumala jos niin väität. Ota myös kantaa siihen, että kuka aloitti maailman kaikkeuden jos mormonijumala olikin vain ihminen.

        Vain yksi Jumaluus, kolme Jumalaa, joista yksi on ylin, Isä-Jumala.

        Kolminaisuus pitää paikkansa, mutta kirkkojen kolminaisuusopit ovat vääriä.

        Lisäksi korkeimmassa taivaassa kaikki ovat jumal'olentoja, jumalia siinä mielessä, eivät enkeleitä, eivät ihmisiä, vaan vielä korkeampia.

        Tiukka yksijumaluus ei ole tärkeää, vaan että palvotaan oikeaa Jumalaa eikä mitään epäjumalaa. Se tapahtuu uskomalla Jeesukseen. Ollaan sikäli yksijumalaisia, vain tämä Jumaluus ja Jumala ja Jumala käsitys on oikea. Mutta kolme heitä on, siinä mielessä emme ole yksijumalaisia. Muita taivaan jumalia ja enkeleitä ei saa palvoa eikä seurata, vain näitä kolmea saa sillä tavoin Jumalana pitää.

      • Anonyymi
        santtunen2 kirjoitti:

        Kiitos järkevästä kommentista. Tosin ymmärrän vieläkin aika heikosti mormonien jumalakäsitystä. Tavasta jolla mormonismi selittää ihmisien ja maapallon alun, jää sellainen mielikuva, että jossakin on vielä joku ylijumala joka laittoi kaiken alulle.

        Isä Jumala on koko universumin Ylijumala, Päällikkö, Korkein Olento. Ja myös Jumalan Poika on Jumala ja Korkein Olento.

        Onko Universumi alkanut vai ikuinen, luotu vai aina ollut semmoinen kuin on, siitä ei ole ilmoitusta, on ilmoitus vaan siitä, että maapallo ja taivas on luotu jonain aikakautena, tarkemmin seitsemänä aikakautena, ja sen teki Jeesus, Isän ohjauksessa ja voimallaan ja enkelien avulla.

        Jumala, Jumaluus, Jumalan valtaistuin, Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat olleet aina, samoin Jumalan Taivaallinen valtakunta, eli universumi ennen maan ja sen taivaan luomista. Eli kyllä universumi on ikuinen ja maa se luotu asia, samoin lukemattomat muutkin maailmat universumissa, ei universumia.

        Ei universumia, avaruutta ja kaikkea mitä siinä on kaikkialla, ole luotu, se taas on ikuinen, maa, maapallo ja taivas sen yllä on se mikä on luotu.

        Taivas ei tarkoita universumia, vaan taivasta maan kannalta, taivaankannen näkymää ja maapallon aineellista maailmaa ja Jumalan henkimaailmoja täällä.

        Kaikki täällä luotiin ensin Jumalan henkimaailmassa, ennenkuin se saatettiin näkyväksi maapallon näkyvään, aineelliseen maailmaan, sitä emme vielä tiedä emmekä ymmärrä mitä se tarkoittaa ja miten se tapahtui. Sen takia meillä ei ole vielä eväitä tarpeeksi ymmärtää luomisen ja evoluution yhteispeliä maapallon ja sen elämän ja ihmisten synnyssä ja historiassa. Kiistat ovat ratkaisemattomia ja tarkka ilmoitus puuttuu.

      • santtunen2 kirjoitti:

        Vain yksi Jumaluus, kolme Jumalaa, joista yksi on ylin, Isä-Jumala.

        Kolminaisuus pitää paikkansa, mutta kirkkojen kolminaisuusopit ovat vääriä.

        Lisäksi korkeimmassa taivaassa kaikki ovat jumal'olentoja, jumalia siinä mielessä, eivät enkeleitä, eivät ihmisiä, vaan vielä korkeampia.

        Tiukka yksijumaluus ei ole tärkeää, vaan että palvotaan oikeaa Jumalaa eikä mitään epäjumalaa. Se tapahtuu uskomalla Jeesukseen. Ollaan sikäli yksijumalaisia, vain tämä Jumaluus ja Jumala ja Jumala käsitys on oikea. Mutta kolme heitä on, siinä mielessä emme ole yksijumalaisia. Muita taivaan jumalia ja enkeleitä ei saa palvoa eikä seurata, vain näitä kolmea saa sillä tavoin Jumalana pitää.

        Eli käytännössä joudut selittämään kolmea Jumalaanne täsmälleen kolminaisuusopin mukaan, mutta silti kritisoit kolminaisuusoppia...

        Toisaalta taas myönnät, että olette polyteistejä. Melkoista sekoilua.

      • santtunen2 kirjoitti:

        Isä Jumala on koko universumin Ylijumala, Päällikkö, Korkein Olento. Ja myös Jumalan Poika on Jumala ja Korkein Olento.

        Onko Universumi alkanut vai ikuinen, luotu vai aina ollut semmoinen kuin on, siitä ei ole ilmoitusta, on ilmoitus vaan siitä, että maapallo ja taivas on luotu jonain aikakautena, tarkemmin seitsemänä aikakautena, ja sen teki Jeesus, Isän ohjauksessa ja voimallaan ja enkelien avulla.

        Jumala, Jumaluus, Jumalan valtaistuin, Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat olleet aina, samoin Jumalan Taivaallinen valtakunta, eli universumi ennen maan ja sen taivaan luomista. Eli kyllä universumi on ikuinen ja maa se luotu asia, samoin lukemattomat muutkin maailmat universumissa, ei universumia.

        Ei universumia, avaruutta ja kaikkea mitä siinä on kaikkialla, ole luotu, se taas on ikuinen, maa, maapallo ja taivas sen yllä on se mikä on luotu.

        Taivas ei tarkoita universumia, vaan taivasta maan kannalta, taivaankannen näkymää ja maapallon aineellista maailmaa ja Jumalan henkimaailmoja täällä.

        Kaikki täällä luotiin ensin Jumalan henkimaailmassa, ennenkuin se saatettiin näkyväksi maapallon näkyvään, aineelliseen maailmaan, sitä emme vielä tiedä emmekä ymmärrä mitä se tarkoittaa ja miten se tapahtui. Sen takia meillä ei ole vielä eväitä tarpeeksi ymmärtää luomisen ja evoluution yhteispeliä maapallon ja sen elämän ja ihmisten synnyssä ja historiassa. Kiistat ovat ratkaisemattomia ja tarkka ilmoitus puuttuu.

        Taas joudut selittämään Raamattua uusiksi, kun se ei sellaisenaan sinun oppiisi sovi. Kyllä Raamatussa aivan selvästi puhutaan kaiken, myös tähtien luomisesta eikä esiin tulemisesta.

      • Höpölöps kirjoitti:

        Taas joudut selittämään Raamattua uusiksi, kun se ei sellaisenaan sinun oppiisi sovi. Kyllä Raamatussa aivan selvästi puhutaan kaiken, myös tähtien luomisesta eikä esiin tulemisesta.

        Eikä puhuta.

      • Höpölöps kirjoitti:

        Eli käytännössä joudut selittämään kolmea Jumalaanne täsmälleen kolminaisuusopin mukaan, mutta silti kritisoit kolminaisuusoppia...

        Toisaalta taas myönnät, että olette polyteistejä. Melkoista sekoilua.

        Toisaalta monoteistejä, toisaalta polyteistejä. Juuri niin se on.

      • santtunen2 kirjoitti:

        Eikä puhuta.

        Aivan selvästi puhutaan.

      • santtunen2 kirjoitti:

        Toisaalta monoteistejä, toisaalta polyteistejä. Juuri niin se on.

        Hyvä että myönnät sekoilunne.

    • Anonyymi

      Minulle on hyvin epäselvää se, että missä vaiheessa Jumala tai ehkä jumala loi maapallon. Oliko mormonijumala henkimaailmassa jo jumala vai vain ihminen. Mormonismihan opettaa, että heidän jumalansa tuli maan päälle ihmisenä ja opiskeli mormonismia ja nousi jumalaksi. Oliko jumala siis jumala mormonien henkimaailmaksi kutsutussa tilassa ennen syntymää? Kristityt kirkot pitävät Jumalaa iänkaikkisena eikä sellaisena joka olisi ollut joskus ihminen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      28
      2390
    2. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      60
      2282
    3. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      70
      1939
    4. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      65
      1778
    5. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      194
      1707
    6. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      83
      1638
    7. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      117
      1527
    8. Pyyntö Teelle

      Voisitko nyt vaan ystävällisesti laittaa viestin?
      Ikävä
      105
      1262
    9. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      6
      1140
    10. Martina haluaa tasoisensa miehen

      Seiskassa juttu minkälaisen miehen Martina haluaa. Kumppanin pitää tuoda hänen herkkyytensä ja vahvuutensa esiin sekä ol
      Kotimaiset julkkisjuorut
      240
      1087
    Aihe