Raamatun luonteesta

HMG kirjoitti:

Raamatun luonteesta ja siihen liittyvää

Ajattelin hieman kirjoittaa Raamatusta, joka annettiin Herran Jeesuksen Kristuksen toimesta, Pyhän Hengen kautta. Yhtä hyvin voi puhua Vanhan ja Uuden Liiton kirjoituksista. Nämä kirjoitukset annettiin Heprean-, Aramean- (VT), sekä Kreikankielellä, teknisesti puhuttuna se oli Koinen Kreikka (UT). Uusi Testamentti sisältää 27 kanonisoitua (auktoritatiivinen ohjenuora) kirjaa, joista jotkut kutsutaan epistoloiksi (kirje). Kaikki nämä 27 eri kirjaa ovat kauttaaltaan Jumalan inspiroimia. Vanha Testamentti sisältää 39 kanonisoitua inspiroitua kirjaa.

Katsotaan mitä Raamattu todistaa tästä.

”Sillä ei ihmisen tahdosta tuotu koskaan profetia, vaan päinvastoin ollen Pyhän Hengen johtamina Jumalan pyhät ihmiset puhuivat” (2Pie.1:21).

Tämä puhuu inspiraation prosessista, ei ainoastaan Vanhan Testamentin. Seuraava jae puhuu inspiraation tuloksesta.

”Koko Raamattu [on] Jumalan henkeyttämä, ja hyödyllinen opetukseksi, syylliseksi todistamiseksi, ojennukseksi, harjoitukseksi joka vanhurskaudessa [on]” (2Tim. 3:16).

Tämä jae, ja sen adjektiivi ”Theopneustos”, on mitä todennäköisimmin se kohta mistä nk. jumaluusoppineet kautta aikain ovat ammentaneet Raamatullista inspiraatio-oppia. Sana voidaan myös kääntää ”Jumalan inspiroima”. 2 Pietarinkirjeen sanat pätevät ainoastaan alkuperäisiin käsikirjoituksiin, sekä Vanhaan että Uuteen Testamenttiin. 2 Timoteuskirjeen sanat puhuvat sen inspiraation tuloksesta (kauttaaltaan inspiroitu Raamattu), sekä myös sen tuotteen luonteesta (Jumalan inspiroima, virheetön, erehtymätön, ristiriidaton, harmooninen, auktoritatiivinen jne.).

Vaikka kaikki alkuperäiset käsikirjoitukset ovat kadoksissa, mitä todennäköisimmin kaikki tuhoutuneet aikain saatossa, tämä ei tarkoita etteikö tänä päivänä olisi olemassa sama kauttaaltaan inspiroitu Raamattu, Jumalan pyhä sana. Inspiraatio-prosessi oli kertakaikkinen jokaisen alkuperäisen kirjurin kohdalla, mutta tuote (inspiroitu Raamattu) on Jumalan kaitselmuksessa varjeltunut tähän päivään asti. Jumala lupasi jo Vanhassa Testamentissa varjella sanojaan. Paavali kirjoitti 2 Timoteuskirjeen noin 67 AD, eikä hän kyseisessä kohdassa sanantarkasti puhunut alkuperäisistä käsikirjoituksista, vaan Raamatusta. Tämä ei kuitenkaan pois sulje alkuperäisiä käsikirjoituksia. Mitä Vanhan Testamentin pyhiin kirjoituksiin tulee niin näiden alkuperäiset käsikirjoitukset olivat jo tuhoutuneet kun Paavali kirjoitti nämä sanat Timoteukselle. Joten voi päätellä että Paavali puhui ensi kädessä Raamatun kopioista (tässä VT:n), joita Timoteus oli lukenut, ja jotka olivat tutut itse Paavalille. Mutta silti hän ei kaihtanut kutsua näitä kauttaaltaan Jumalan henkeyttämiksi, sekä sisältönsä että luonteensa puolesta. Uskomukseni on että Paavali ensi kädessä tarkoitti Hebreankielistä Vanhaa Testamenttia, jota Timoteus oli lukenut. Tätä tunnetaan tänä päivänä nimellä Bombergin Masoreettiteksti, sen oli editoinut Jacob Ben Chayim. Tämä on se Hebreankielinen tekstilaitos jota nk. uskonpuhdistuksen ajan tunnetut Raamatunkäännökset käyttivät pohjana, mm. Luther, Robert Olivetan, Geneva Bible, Cassiodoro De Reina (Reina-Valera Bible) jne. Mutta kuitenkaan Paavalin sanat eivät sulje pois Uuden Testamentin kirjoituksia, joiden antamisprosessi oli meneillään kun apostolit vielä elivät, ja lakkasi heidän myötä. Eikä se sulje pois UT:n uskollisia kopioita. Mitä Uuteen Testamenttiin tulee mainitsin jo toisessa kirjoituksessa että tähän päivään asti Jumala on säilyttänyt ja varjellut sitä kaitselmuksessaan, lupaukselleen uskollisena, ja se tunnetaan nimellä Textus Receptus, suom. Vastaanotettu Teksti.

Mutta, mitä vielä, en näe mitenkään mahdottomana että voisi soveltaa 2 Timoteuskirjeen sanat myös uskollisesti ja tarkasti käännettyihin Raamatunkäännöksiin. Tämä voi inhimmillisesti tuntua vaikealta kysymykseltä, ja siitä on kiistelty siellä täällä. Jotkut menneiden vuosisatojen Jumalan palvelijat olivat sillä kannalla että Raamatun käännös on inspiroitu siinä määrin kuin se tarkasti ja uskollisesti kääntää alkuperäisiä sanoja ja lauseita jne. Tämä on kunnioitettava vakaumus. Sen tähden he olivat nopeita huomauttamaan että jos syntyi opillisia ristiriitoja jonkun tekstin tiimoilta, niin oli mentävä alkukieleen selvittämään asia. Toki tämä ei välttämättä aina selvittänyt asiaa, jos oli kyseessä ylen vaikea kohta, vaikka käännös olisikin ollut selvä ja tarkka. Mutta rehellisyyden nimessä on todettava että lienee mahdotonta löytää maan päältä Raamatunkäännös joka tasatarkkaan joka kohden täsmällisesti ilmaisee ja heijastaa inspiroitua alkutekstiä, ellei sitten jonkun Raamatun kääntäjä(t) ollut välittömän inspiraation kohteena käännöstyössään (mikä ei ole aiheellista olettaa). Jos ja koska alkuteksti on 100 prosenttinen, niin käännös kuin käännös on aina enemmän tai vähemmän 100 prosentin alapuolella. Otetaan esimerkki. Englanninkielisessä kristillis-uskonnollisuudessa on pitkään käytetty käännöstä jota tunnetaan nimellä Kuningas Jaakon Raamattu (King James Bible, King James Version). Jotkut jotka kiivailevat tämän käännöksen puolesta (uusia vääristeltyjä käännöksiä vastaan) mieltävät sitä Jumalan inspiroiduksi Raamatuksi englanninkielisille kansoille. En katso että tämä olisi vilpillistä näin tehdä, mutta jotkut heistä väärin sanovat että tämän käännöksen kääntäjät olivat Jumalan inspiraation alla tehdessään tätä käännöstä. Tämä on oppi jota ei Raamattu tue, joten se on harhaoppi. Se mitä useimmat heistä tarkoittavat on se että KJV on johdannaisesti Jumalan inspiroitu sana (Englanninkielisille). Englanniksi jotkut käyttävät sanoja ”derivatively inspired word of God”. Kun he näin täsmentävät niin tulee selväksi mitä he tarkoittavat eikä tarvitse syyttää harhaopista. Samaten Lutherin, Olivetanin jne. käännökset voidaan kutsua Jumalan inspiroiduksi sanaksi kullekin kieliryhmälle, johdannaisesti.

Vaikka puhutaan johdannaisesta inspiraatiosta se ei tarkoita että käännöksen auktoriteetti olisi vähäisempi kuin alkutekstin auktoriteetti, siinä kun se on täsmällisen yhtäpitävä alkukielen kanssa. Esim. Matt. 7:1: ”Mê krinete, ina mê krithête!” Tämä lause on imperatiivissa, joten se on selvä käsky, ja tuskin kukaan selväjärkinen kiistää etteikö tässä käskyssä olisi Jumalallista auktoriteettia. Jos sen kääntäisi sanantarkasti se olisi ”Älkää olko tuomitsemassa (preesens akt., imp., monikko), ettette tule tuomituiksi (aoristi passiivi, subjunktiivi, mon.)!” Mutta yhtälailla ei kukaan selväjärkinen kiistä kyseisen käännöksen Jumalallista auktoriteettia, olipa kääntäjä kuka tahansa, koska se on yhtäpitävä alkuperäisen kanssa. Samaten esim. KR-38:n ja vanhan Biblian käännökset kyseisessä kohdassa ovat Jumalallisesti auktoritatiivisia. Vaihtoehtoisella käännöksellä halusin tuoda esille että alussa on kyse jatkuvasta tuomitsemisesta, minkä ilmaisee aktiivi preesens muoto. Tämä siksi että monet tässä maassa ovat herkät käyttämään kyseisiä sanoja jos joku edes kerran kysenalaistaa esim. jotain nk. hengen ilmiöitä (karismaattis-hurmoksellisuudessa). Kahden muun käännöksen ”tuomitko” ei välttämättä tuo selväksi onko kyseessä jatkuva tuomitseminen vaiko kerran (tai mahd. satunnaisesti) tapahtuva.

Seuraavassa näytän esimerkin missä käännös (Biblia, KR-38, KR-92) ei eräässä kohdassa ole oikea eikä sen tähden auktoritatiivinen.

Gal. 2:16a: ”eidotes oti ou dikaioûtai anthrôpos ex ergôn nomou ean mê dia pisteôs (genitiivi substantiivi) Iêsoû (gen. subst.) Christoû (gen. subst.)…”

Tämä on sangen tärkeä Raamatunkohta, joka opettaa vanhurskauttamisesta. Sanantarkasti käännettynä se kuuluisi: ”Tiedämme että ihminen ei tule vanhurskautetuksi (preesens passiivi, indikatiivi) lain teoista, ellei Jeesuksen Kristuksen uskollisuuden kautta…” Jo vanha Biblia käänsi yhtälailla väärin kuin Luther. Samaten KR-38 käänsi väärin, ja mahdollisesti KR-92 matki tätä. Biblia: ”Että me tiedämme, ettei ihminen lain töiden kautta vanhurskaaksi tule, vaan uskon kautta Jeesuksen Kristuksen PÄÄLLE…” KR-38: ”mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen…” KR-92: ”Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan USKOMALLA (verbi) Jeesukseen Kristukseen…” Kaikki nämä kolme käännöstä kääntävät selvän kohdan täysin väärin, täten auktoriteetti murskaantuu näiden kohdalla niin ettei kukaan ole velvollinen uskomaan että vanhurskautus pyhän Jumalan edessä tapahtuu sydämen subjektiivisen uskomisen kautta, mitä nämä kolme käännöstä näyttävät opettavan. Sopii ihmetellä miksi Biblia kääntää rinnakkaiskohdan Room. 3:22 jokseenkin oikein (”Jesuksen Kristuksen uskon kautta”), mutta sitten toimii epäjohdonmukaisesti ja kääntää Gal. 2:16 väärin, vaikka kyseessä on täsmälleen sama kieliopillinen rakennelma. KR-38 ja –92 kääntävät Room. 3:22 väärin, samoin Luther. Tämä on ikävä asia, mutta sopii odottaa kun kääntäjien kieroutunut soteriologia (pelastusoppi) ohjaa heitä. Aapeli Saarisalon UT kääntää molemmat kohdat hyväksyttävästi, ”Jeesuksen Kristuksen uskon kautta”. Hän oli johdonmukainen ja uskollinen alkukielen kieliopille, vaikka nähtävästi ei ymmärtänyt täysin kyseisiä kohtia, muuten hän olisi kääntänyt sanan pisteôs sanalla ”uskollisuuden” . Täten se on selvästi yhtäpitävä ja harmoniassa muiden kohtien kanssa jotka opettavat Jumalan valittujen vanhurskauttamista Kristuksen työn kautta ja perusteella (Room. 3:24, 30, 5:19, Tiit. 3:7 jne.), Jumalan armosta. On turha sanoa että kyseiset kääntäjät eivät tienneet miten kääntää selvää subjektiivista genitiivia (subjective genitive) sillä he monesti käänsivät vastaavia rakennelmia oikein. Samaten on turha sanoa että kyseiset kohdat tulee ymmärtää objektiivisena genitiivina (objective genitive). Voisin näyttää miten kymmenkunta Englanninkielistä käännöstä uskollisesti ja kieliopillisesti oikein kääntää ”pisteôs Iêsoû Christoû” sanoilla ”faith of Jesus Christ”. Samaten monet uskonpuhdistuksen ajan kääntäjät näkivät että tämä on subjektiivi genitiivi, mm. Reina-Valera (Espanja), Statenvertaling 1618 (Hollanti), ja käänsivät siten. Jopa Roomalaiskatolisen kirkon Rheims UT käänsi johdonmukaisesti ja kieliopillisesti oikein. Jos jossain Raamatunkäännöksessä lukee kyseisissä kohdissa ”Jeesuksen Kristuksen uskon (lue, uskollisuuden) kautta” niin tämä on auktoritatiivinen ja se mitä Jumala antoi inspiraation kautta, ja sitä tulee uskoa Jumalan sanana, niin ja Aamen. Jossa lukee ”uskon kautta Jeesukseen Kristukseen”, ”uskon kautta Jeesuksen Kristuksen päälle”, tai ”uskomalla Jeesukseen Kristukseen” tai muuta sellaista joka antaa ymmärtää että jokin subjektiivinen uskominen vanhurskauttaa pyhän ja vanhurskaan Jumalan edessä, siinä käännöksessä ei kyseisessä kohden ole mitään Jumalallista auktoriteettia, vaan se on hyljättävä turmiollisena harhaoppina. Sen juuret ovat Paavilaisuudessa, ja se on yleisin vanhurskauttamisoppi nk. protestantismissa ja nk. evankelikaalisuudessa, mutta vaikka lukuisat uskovat sitä se ei ole silti Raamatullinen (Luuk.16:15), vaan salakavala ja laiton ihmisoppi.

Tässä tuli hieman selvitettyä johdannainen inspiraatio ja Raamatun auktoritatiivisuus. On merkillepantavaa, että monet jotka mieltävät itseään Jumalaan uskoviksi (Tiit. 1:16) yrittävät vesittää Raamatun auktoriteettia tavalla tai toisella. He mielellään ottavat nimen Jeesus suuhunsa ihmisten edessä ja keskuudessa, mutta eivät tahdo alistua kyseisen Persoonan Raamatun auktoriteetin alle mitä oppiin ja elämään tulee (Luuk. 6:46). Kristus kutsuu tällaisia teeskentelijöiksi, omistivatpa hienoja teologisia titteleitä tahi ovat ilman niitä. He voivat sanoa että ei enää ole olemassa alkuperäisiä käsikirjoituksia, joten ei voi olla varma mikä oli oikea sanamuoto jossain erityisessä kohdassa. He voivat sanoa että tekstejä on kopioitu niin moneen otteeseen että on mahdotonta tietää mitkä kopiot edustavat oikeaa sanamuotoa koska vääristyneitä kopioita on niin paljon. Tai he voivat sanoa että Raamattua on käännetty niin moneen otteeseen että se ei välttämättä enää ole se sama mikä alussa annettiin Hengen kautta. Tai jos eivät tällä tavoin yritä vesittää pyhän sanan auktoriteettia he ottavat avukseen nk. Uushermeneuttisia (New Hermeneutics) argumentteja, sanoen että jokin Raamatunkohta voi merkitä monta eri asiaa. Tai, että jotakin kohtaa voidaan tulkita niin monella eri tavoin. Tai, että tietty kohta tarkoittaa toiselle toista ja toiselle toista. Nämä ovat liberalismin, humanismin ja epäuskon hedelmiä. He ovat niitä jotka voivat mieltää Raamattua Jumalan inspiroimaksi, mutta kun tarkistetaan heidän kantansa he sanovat että inspiraatio pätee ainoastaan alkuperäisiin käsikirjoituksiin, ja koska ne ovat hävinneet ei voi enää sanoa että olisi olemassa kauttaaltaan inspiroitu Raamattu. Nämä ovat niitä jotka hukkuvat Kooran niskoitteluun (Juudas 11), ellei Kaikkivaltias Jumala armahda joitakin heidän keskuudestaan. Sellaisten loppu on tulinen järvi (Ilm. 21:8).

Vielä haluaisin mainita että Raamattu on absoluuttisen virheetön, sekä absoluuttisen erehtymätön. Tarkoittaa sitä että Jumalan sana ei sisällä yhtään virhettä, ei opillista eikä tieteellistä, tai muunlaista. Se onkin Pyhä Raamattu. Se että se on erehtymätön tarkoittaa että sen ei ole edes mahdollista erehtyä, ja täten se on virheetön, erheetön. Samaten se on absoluuttisen ristiriidaton, eli ei sisällä ainoatakaan todellista ristiriitaa, ei opillista eikä tieteellistä, tahi muunlaista. Monet jotka mieltävät itseään uskoviksi kieltävät nämä asiat. He voivat sanoa että kun ihmiset olivat asialla niin Raamattu sisältää virheitä ja ristiriitoja. Nämä mielettömät eivät tunne Jumalaa ja kieltävät Hänet ja Hänen voimaansa. Näennäisiä ristiriitoja saattaa löytyä Hebrean- ja Kreikankielisista Testamenteista, mutta yksikään niistä ei ole todellinen, eli se ei ole Jumalan heikkoutta, sillä Hän ei ole vajavainen, vaan se on selitettävissä ihmisen ymmärtämättömyydellä. Tässä on huomioitava että Alexandrialaiset (UBS-3, NA-26 ym.) tekstilaitokset (UT) ovat peukaloituja ihmisten toimesta ja sisältävät virheitä ja ristiriitoja. Käännöksestä samaten saattaa löytyä virheitä ja ristiriitoja, ja nämä johtuvat useimmiten käännösvirheistä, tai siitä että käännöksen pohjana oli peukaloitu tekstilaitos. Vielä eräs tavallinen syy miksi on näennäisiä ristiriitoja on väärä tulkinta.

Mainitsen vielä käännöksen suhdetta inspiraatioon. Uskollinen ja tarkka käännös on samaten Jumalan pyhä sana ja samaten auktoritatiivinen missä uskollisesti kääntää alkukieliä, eli voi puhua johdannollisesta inspiraatiosta. Raamattua käännettäessä tulee huomioida Raamatun inspiraation luonne ja ulottuvuus ja pyrkiä mahdollisimman uskollisesti ja tarkasti kääntämään alkukielistä. Tässä nk. dynaamisen vastaavuuden (Dynamic Equivalency/Free translation) käännösmenetelmä on tyystin hyljättävä. Ainut käännösperiaate mikä kunnioittaa Raamatun jumalallista luonnetta on kirjaimellinen käännös (Eng. literal translation/formal equivalency). Uskollisesta ja tarkasta käännöksestä voi hyvinkin sanoa että se ON Jumalan sana. Kehnosta käännöksestä voi sanoa että se sisältää Jumalan sanoja, ja sellaisia tulee karttaa. Kun sanon että jokin käännös saattaa sisältää käännösvirheitä se ei tarkoita että haluan tällä tavoin asettaa Raamattua kyseenalaiseksi. Ei, se on tosiasia josta ei pääse yli eikä ympäri jos on rehellinen. Se voi tulla ennemmin tai myöhemmin vastaan ja siihen on osattava ottaa kantaa asiallisella tavalla, ilman että se kohdistuu epäluuloisuutena Jumalaa kohtaan. Hän ei ole vastuussa siitä että ihmiset ovat mahdollisesti kääntäneet väärin Hänen sanojaan. ”Olkoon Jumala totuullinen ja jokainen ihminen valhettelija…” (Room. 3:4). Mutta kuitenkin Hän ei ole siitä mielissään.

Lopuksi, puhuttaessa Hebrean- ja Kreikankielisista Testamenteista voi oikeutetusti sanoa että nämä ovat Jumalan kauttaaltaan inspiroitu sana, pyhä Raamattu. Inspiraatio pätee jokaiseen Raamatun yksilökirjaan sekä myös Raamattuun kokonaisuutena. Inspiraatio ulottuu jokaisen kirjan jokaiseen yksilösanaan, jopa jokaisen yksilösanan pilkkuihin ja piirtoihin. Se ulottuu myös jokaisen sanan kieliopilliseen muotoon. Se ulottuu Raamatun jokaisen lauseen sanajärjestykseen ja myös kieliopilliseen lauserakennelmaan. Vieläpä inspiraatio ulottuu jokaisen kirjoituksen merkitykseen, sekä joka asiayhteyden yksilösanan kontekstuaaliseen merkitykseen (se merkitys mikä sanalla on asiayhteydessään). Eli, Jumala ei jättänyt mitään sattuman varaan kun Hän henkeytti Raamatun kirjoituksia, vaan koko Raamattu on absoluuttisen erehtymättömästi ja kauttaaltaan Jumalan inspiroima, ja sentähden absoluuttisen virheetön, erehtymätön, ristiriidaton, auktoritatiivinen, jumalallinen, pyhä. Raamattu on absoluuttinen Totuus kirjallisessa muodossa, eikä ole valhe, vaan Jumalan Sana. Tiedän että kyseinen aihe on laaja, ja mitä olen sanonut ei ole mitenkään kaikenkattavaa, eikä tarkoitettu sellaiseksi.

H M Granbacka

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä