Kusetus, vedätys, vai molempia?

Anonyymi-ap

Tuttu naapurin rouva oli kysäissyt huoltoasemalla mahdollista syytä kun kymmenen vuotta vanhan, vajaa sata tonnia ajetun japsin toinen etupyörä "naputtaa" ajaessa. No huoltamon mies heitti lenkin ja epäili vetoakselin kulumista tai laakerivikaa. Kertoi heillä olevan seuraavana aamuna aikaa korjaukselle. Rouva jätti pirssin huoltikalle ja mittarilla kotiin. Jo samana iltana huoltamolta pirautettiin, että laakeri vaihtoon. Hinta-arvio alveineen 220-350 erkkiä. Homma oli seuraavana päivänä valmis ja myös lasku. Laakerin vaihto 440e.Korjaaja oli huomannut ajovalopolttimoiden ja pyyhkijä sulkien vaihtotarpeen. Myös öljyt näyttivät "pikisiltä" ja tietysti myös suodatin. Ja kas kummaa, yksi sylinteri piti outoa ääntä, joten uudet tulpat oli syytä vaihtaa muitten lisäksi. Ei ollut ammattiasentaja löytänyt huoltokirjaa josta olisi näkynyt että öljyillä ja pyyhkijöillä oli ikää kolme kuukautta, tulpilla kymppitonni. Jarrupaloihin ja levyihin olisi ollut aika panostaa, olihan niilläkin takana tuo sama kymppitonni. Pakkasnesteen vaihtoon ja ilmastointi huoltoon olisi voinut ajan varata nyt samalla. Olipa hyvä ja edullinen huoltamo 824 erkkiä alveineen. Rouva hetken kiroili mutta kun oli ronskimpi ihminen niin jälkeenpäin epäili olisiko saanut alennusta jos olisi pyytänyt itselle täyshuollon.

4

405

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Reklamaatio ja korvausvaatimus turhaan tehdystä työstä? Vai meneekö jo petoksen puolelle?
      Yleensä extratöiden tarpeesta soitetaan asiakkaalle...

      Harmi, jos rouva maksoi jo laskun.

    • Anonyymi

      Kusetusta sekä vedätystä ja nöyryytystä , tyyppi ajatteli, koska nainen asialla, on helppo jymäyttää. Sovinistisika..

      • Anonyymi

        Kymmenen vuotta vanha japsi,Tojo,Nissan Honda. Laakeri 25-40 e, todella laadukas n.80 e.Vaihto korkeintaan 2 tuntia/80 e/h.Eli 240 erkkiä on rapsakka hinta hommasta Suurempi kustannus kusetusta. Jos Hyvinkääläinen huoltoasema niin helppo arvata.Kaverit tekevät usein täysin ylimääräisiä duuneja ja vakuuttavat silmät kirkkaina että "oli ehdottomasti" tehtävä.


    • Anonyymi

      Ettei vaan ollut teepee tuossa vehkojan kulmilla...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2462
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1642
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      653
      1066
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe