Teemu Keskisarja todettiin rasistiksi !

Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan teemu Keskisarjan esittämät lausunnot Ylen A-Studiossa viime viikolla täyttävät selkeästi rasismin määritelmän, joka on kirjattuna esimerkiksi Suomen hallituksen yhdenvertaisuustiedonantoon.

https://yle.fi/a/74-20181215

Teemu keskisarjan puheissa leimattiin ihmisryhmä ja puhuttiin siitä alempiarvoisena, yhdenvertaisuusvaltuutettu sanoo.
Yhdenvertaisuusvaltuutetulla on laillinen oikeus pyytää poliisitutkinta tästä kyseisestä asiasta
99483
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 99

Vanhimmat

Poliisilla on tärkeämpääkin tekemistä.
Nämä kehitysmaista tänne tulleet islaminuskoiset pitää huolen siitä ettei poliisilta työt lopu.
Orwellilaista "ajatuspoliisia" ei Suomeen tarvita.

Äänestä
  • Poliisin ei tarvitse puuttua Keskisarjan rasistisiksi väitettyihin puheisiin, koska perussuomalaisten toverituomioistuin on päättänyt, että Keskisarja ei ole rasistisi eivätkä hänen puheensa ole rasistisia.

    Asia voidaan siis katsoa loppuunkäsitellyksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Poliisin ei tarvitse puuttua Keskisarjan rasistisiksi väitettyihin puheisiin, koska perussuomalaisten toverituomioistuin on päättänyt, että Keskisarja ei ole rasistisi eivätkä hänen puheensa ole rasistisia.

    Asia voidaan siis katsoa loppuunkäsitellyksi.

    Eri miletä.

    Kyllä poliisin täytyy aina puuttua laittomuuksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Eri miletä.

    Kyllä poliisin täytyy aina puuttua laittomuuksiin.

    Poliisi ei voi puuttua asioihin, joissa tuomioistuimen mukaan ei ole tapahtunut rikosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Poliisi ei voi puuttua asioihin, joissa tuomioistuimen mukaan ei ole tapahtunut rikosta.

    Miten tuomioistuin voi antaa tuomiota mistään, ellei poliisi ole ensin tehnyt esitutkintaa ja syyttäjä nostanut kannetta? Minkä vapauttavan tuomion tuomioistuin on siis antanut Keskisarjalle ilman tätä prosessia? Vai onko kysymys persujen oman "kansantuomioistuimen" myöntämästä armahduksesta?

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Poliisi ei voi puuttua asioihin, joissa tuomioistuimen mukaan ei ole tapahtunut rikosta.

    Poliisi puuttuu epäiltyihin rikoksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Eri miletä.

    Kyllä poliisin täytyy aina puuttua laittomuuksiin.

    Eihän se juuri ikinä puutu laittomuuksiin, miksi nyt tähän pitäisi puuttua?

    Äänestä

Persut on selkeä täysin äärioikeistolainen fasistipuolue, jossa rasismi rehottaa ja voi erittäin hyvin.
Perussuomalaiset niminen poliittinen puolue on Suomessa lakkautettava välittömästi.

3Äänestä
  • Jos äärioikeistolaiset fasistit puolueestaan pihalle potkineet persut ovat äärioikeistolaisia fasisteja kuten väität, niin missä ongelma sinimustia fasisteja fanittava kaappiaatu ap?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Jos äärioikeistolaiset fasistit puolueestaan pihalle potkineet persut ovat äärioikeistolaisia fasisteja kuten väität, niin missä ongelma sinimustia fasisteja fanittava kaappiaatu ap?

    Kaikkia ei olla vielä potkittu pois eikä potkita, ettei persut joutuisi Liike ny-sarjaan.

    Äänestä

  • "Perussuomalaiset niminen poliittinen puolue on Suomessa lakkautettava välittömästi."
    Mitäs ihmeen sontaa tämä on? Vihreen vassarin olemattomien aivojen tuotosta tietenkin eli
    stalinistinen aivopieru.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    "Perussuomalaiset niminen poliittinen puolue on Suomessa lakkautettava välittömästi."
    Mitäs ihmeen sontaa tämä on? Vihreen vassarin olemattomien aivojen tuotosta tietenkin eli
    stalinistinen aivopieru.

    Sano sinäkin rasismille EI.

    Tämä on todellinen aivopieru, mutta vaatimukset milloin minkäkin vihervasemmistopuolueen lakkauttamisesta eivät ole aivopieruja koska niiden lkkkauttamiseen on todelliset perusteet.

    Äänestä

  • Malmö on nykyään yhtä vaarallinen kaupunki kuin Baghdad. Lähi-itä Ruotsissa on totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Sano sinäkin rasismille EI.

    Nykyään vihervasemmistolaiset luokittelee kaikki vähänkään negatiiviset mielipiteet muslimeista rasismiksi, fasismiksi ja natsismiksi. Mikä ihme näissä muslimeissa viehättää vasenta laitaa? Tosiasioita ei saa sanoa ääneen.

    Äänestä

Keskisarjan puheessa ei ollut rasismia. Totuus pitäisi voida sanoa, eli totuus ei ole rasismia. Totuuden vääristely on vasemmistolaista politiikka. Totuuden vääristely muuttuu rasismiksi. Eli esim yhdensuoleijavaltuutettu on vasemmistolainen rasisti.

Äänestä
  • Kyllä nyt persua korpeaa, ja se käynnisti vihapuhetta tuottavan puppugeneraattorin.

    2Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kyllä nyt persua korpeaa, ja se käynnisti vihapuhetta tuottavan puppugeneraattorin.

    On s..tanan rasittavaa ja puuduttavaa kuinka sinä s24 palstat persujen maalittamiselle valjastanut antipersu Soinisti syytät jokaisessa viestiketjussa 24/7-365 persuja viesteistä jotka olet kirjoittanut itse. Joiden kirjoittamisen sinä sinimusta äärivassari estät s24 palstoille.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sanoo skitso Kopiopersu.

    Koita kestää, mä soitin sulle jo ambulanssin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kyllä nyt persua korpeaa, ja se käynnisti vihapuhetta tuottavan puppugeneraattorin.

    "The truth is out there"!
    Stadin kaduilla sen näkee ja Itis on jo muuttunut mamujen ostoskeskukseksi.
    Muslimit on niitä, joille ei kannata antaa pikkusormeakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kyllä nyt persua korpeaa, ja se käynnisti vihapuhetta tuottavan puppugeneraattorin.

    Kyllä nyt persua ja yllättäen muitakin Suomen etua ajattelevia korpeaa, Puppugeneraattori on vassarin korvien välissä. Missä vaiheessa vihervassarit muuttuivat islamisteiksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Sanoo skitso Kopiopersu.

    "Sanoo skitso kopiopersu"?
    Tämä ap on niin slitso että viettää elämänsä Suomi24:ssä.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    "Sanoo skitso kopiopersu"?
    Tämä ap on niin slitso että viettää elämänsä Suomi24:ssä.

    Sanoo skitso kopiopersu

    Äänestä

Mitä Teemu tarkoitti alempiarvoisuudella, sen hän perusteli yksityiskohtaisesti joilla ei ollut mitään tekemistä rasismin kanssa. Perusteluineen jotka mm. Orpo tulkitsi epäinhimillisiksi ja tuomittaviksi. Teemun puhuessa samasta asiasta kuin esim. RKP sen vaatiessa työperäisille maahanmuuttajille pisteytykset. Jotta maahan tulisi osaajia huonolaatuisten tulijoiden sijaan.

Äänestä
  • "Keskisarja väitti esimerkiksi, että Suomeen olisi saapunut satojatuhansia, enimmäkseen heikkolaatuisia tulokkaita.
    – Onko joku meistä neljästä sitä mieltä, että esimerkiksi afrikkalaiset ja lähi-itäläiset ovat koulutuksellisesti, sivistyksellisesti, ammatillisesti samalla tasolla kuin suomalaiset?"

    https://yle.fi/a/74-20179747

    "Teemu keskisarjan puheissa leimattiin ihmisryhmä ja puhuttiin siitä alempiarvoisena, yhdenvertaisuusvaltuutettu sanoo."

    https://yle.fi/a/74-20181215

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    "Keskisarja väitti esimerkiksi, että Suomeen olisi saapunut satojatuhansia, enimmäkseen heikkolaatuisia tulokkaita.

    Ei sanaakaan siitä, että jokin ihmisryhmä olisi alempiarvoinen Teemun kertomana. Keskisarjan väittämät afrikasta ja lähi-idästä saapuneiden tulijoiden työllistymisestä ollessa tilastofaktaa mustaa valkoisella.

    Teemu puhui esim. Nasiman vaatimasta Kanadan mallista väärillä sanavalinnoilla mikä teki hänestä rasistin. Ilman että rasismikohua edelleen ruokkiva valtamedia kirjoittaisi vieläkään rivin riviä siitä, että esim. RKP puhui samasta asiasta pisteytyksiä vaatiessaan kuin Teemu jonka sanomana se meinasi kaataa hallituksen RKP:n toimesta. Eikä siitä, että Orpo tuli kutsuneeksi epäinhimilliseksi arvokysymykseksi Teemun puhuessa samasta asiasta kuin RKP pisteytyksiä vaatiessaan. On tämä sairas maa vassarimedioineen...

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ei sanaakaan siitä, että jokin ihmisryhmä olisi alempiarvoinen Teemun kertomana. Keskisarjan väittämät afrikasta ja lähi-idästä saapuneiden tulijoiden työllistymisestä ollessa tilastofaktaa mustaa valkoisella.

    Persu ja tilasto.

    "PS:n Mari Rantasen lausunnoista nousi myrsky – ”virhe on yli 300 prosenttia”

    Mari Rantanen (ps) sanoi eduskunnassa, että ensimmäisiä oleskelulupia olisi tänä vuonna myönnetty 126 000, vaikka oikea luku on 33 576. Rantanen myöntää tehneensä virheen."

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/dd6de6f5-d43d-4691-bf02-bc06bff944dc

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Teemu puhui esim. Nasiman vaatimasta Kanadan mallista väärillä sanavalinnoilla mikä teki hänestä rasistin. Ilman että rasismikohua edelleen ruokkiva valtamedia kirjoittaisi vieläkään rivin riviä siitä, että esim. RKP puhui samasta asiasta pisteytyksiä vaatiessaan kuin Teemu jonka sanomana se meinasi kaataa hallituksen RKP:n toimesta. Eikä siitä, että Orpo tuli kutsuneeksi epäinhimilliseksi arvokysymykseksi Teemun puhuessa samasta asiasta kuin RKP pisteytyksiä vaatiessaan. On tämä sairas maa vassarimedioineen...

    Natsiman isä on entinen afganistanilainen huippudiplomaatti ja tulipunainen kommunisti. Natsima on ilevinaan demari ja voi aivan hyvin olla kaappikommari.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Natsiman isä on entinen afganistanilainen huippudiplomaatti ja tulipunainen kommunisti. Natsima on ilevinaan demari ja voi aivan hyvin olla kaappikommari.

    "Pikkuporvarillisesta sosiaalidemokraatista ja ammattiyhdistysliikkeen johtajasta ei koskaan saa kansallissosialistia, mutta kommunistista saa aina." -Adolf Hitler-

    https://fi.wikiquote.org/wiki/Adolf_Hitler

    Persulla on natsit ja kommarit sekaisen keskenään, mutta demarien leimaaminen kyllä onnistuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Teemu puhui esim. Nasiman vaatimasta Kanadan mallista väärillä sanavalinnoilla mikä teki hänestä rasistin. Ilman että rasismikohua edelleen ruokkiva valtamedia kirjoittaisi vieläkään rivin riviä siitä, että esim. RKP puhui samasta asiasta pisteytyksiä vaatiessaan kuin Teemu jonka sanomana se meinasi kaataa hallituksen RKP:n toimesta. Eikä siitä, että Orpo tuli kutsuneeksi epäinhimilliseksi arvokysymykseksi Teemun puhuessa samasta asiasta kuin RKP pisteytyksiä vaatiessaan. On tämä sairas maa vassarimedioineen...

    Suomen valtamedia vaikenee muslimeihin liittyvistä ikävistä tiedoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Persu ja tilasto.

    "PS:n Mari Rantasen lausunnoista nousi myrsky – ”virhe on yli 300 prosenttia”

    Mari Rantanen (ps) sanoi eduskunnassa, että ensimmäisiä oleskelulupia olisi tänä vuonna myönnetty 126 000, vaikka oikea luku on 33 576. Rantanen myöntää tehneensä virheen."

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/dd6de6f5-d43d-4691-bf02-bc06bff944dc

    Persut ovat heikkolaatuista rupusakkia. Ja tämä ei ole rasismia vaan totta.

    Äänestä

Islam on lähtökohtaisesti kriminaalia ja alempiarvoista.

Äänestä
  • Sinun trollaaminen on ala-arvoista ap.

    Äänestä

  • Tämä kommenttisi kertoo paljon enemmän sinusta itsestäsi, kuin esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutetusta.

    Äänestä

Siinähän se vitsi jos sellaisesta voidaan puhua, ettei Teemu puhunut sanallakaan että mamut olisivat alempiARVOISIA päinvastoin hän listasi koulutukset jne. mitä hän niillä heikkolaatuisilla tulijoilla tarkoitti. Koulutus jne. jotka Orpo tuomitsi viittauksineen epäinhimillisyyteen, rasismiin jne. esim. RKP:n listatessa samat asiat kuin Teemu vaatimuksieen työperäisen maahanmuuton pisteytykselle. Alkaa menemään jo sairaaksi kaikessa tyhmyydessään.

Äänestä
  • Taitaa se vitsi olla siinä, että edellinen yhdenvertaisuusvaltuutettu ei saanut jatkokautta virassaan koska syytti PS ministerin syrjineen muslimeja pakolaiskiintiön valmistelun yhteydessä syytöksineen persujen avoimesta islamfobiasta? Persujen saadessa tilalle näköjään samanlaisen persufoobikon yhdenvertaisuusvaltuutetuksi kuin mitä edeltäjäkin oli?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Taitaa se vitsi olla siinä, että edellinen yhdenvertaisuusvaltuutettu ei saanut jatkokautta virassaan koska syytti PS ministerin syrjineen muslimeja pakolaiskiintiön valmistelun yhteydessä syytöksineen persujen avoimesta islamfobiasta? Persujen saadessa tilalle näköjään samanlaisen persufoobikon yhdenvertaisuusvaltuutetuksi kuin mitä edeltäjäkin oli?

    tämä setä on yksi niistä, joka on vakaasti sitä mieltä, ettei mamunaisia saa kieltää pukeutumista säkkeihin jos he sen haluaa tehdä. Tai paljastaviin asusteisiin ihan kuin se olisi heidän päätettävissään.

    Äänestä

  • yhtä tyhmää kuin Valtosen sooloilut (jälleen kerran) ja se, että KD ja PS hyökkää saman tien kimppuun julkilausuman suhteen mikä ei tarkoita EHTOJENSA TAKIA hevonv..ttua. Julkilausuma joka kohta todetaan edustavan hallituksen kantaa mitä Palestiinan tunnustamiseen tulee sen ollessa ehtoinen kuten New Yorkin julkilausuma on.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    yhtä tyhmää kuin Valtosen sooloilut (jälleen kerran) ja se, että KD ja PS hyökkää saman tien kimppuun julkilausuman suhteen mikä ei tarkoita EHTOJENSA TAKIA hevonv..ttua. Julkilausuma joka kohta todetaan edustavan hallituksen kantaa mitä Palestiinan tunnustamiseen tulee sen ollessa ehtoinen kuten New Yorkin julkilausuma on.

    Siitä nousee kunnon pskamyrsky...

    Kokoomuksen kannatus tippunut hiukan liikaa Valtosen soolojen ollessa pisteiden keruuta esim. demareilta muodikkainen Palestiina höpötyksineen historian oikealla puolella olemisesta yms. laumasielujen vakiomantroja.

    Äänestä

  • Ihmisarvo ihmisellä on joka tapauksessa, vaikka olisi vajaamielinen,
    mutta Suomeen ei tarvitse päästää muslimeja, joiden uskonto
    haittaa kotoutumista pahasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Ihmisarvo ihmisellä on joka tapauksessa, vaikka olisi vajaamielinen,
    mutta Suomeen ei tarvitse päästää muslimeja, joiden uskonto
    haittaa kotoutumista pahasti.

    Helppo ratkaisu olemassa.

    Nythän Suomen itäraja on jo täysin kiinni, nyt täytyy sitten vain laittaa Suomen etelä-, länsi- ja pohjoisrajat samalla tavalla ihan kokonaan täysin kiinni, niin tänne Suomeen ei pääse sitten enää kukaan ulkomailta.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Helppo ratkaisu olemassa.

    Nythän Suomen itäraja on jo täysin kiinni, nyt täytyy sitten vain laittaa Suomen etelä-, länsi- ja pohjoisrajat samalla tavalla ihan kokonaan täysin kiinni, niin tänne Suomeen ei pääse sitten enää kukaan ulkomailta.

    Persujen ikioma Pohjois-Korea.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Persujen ikioma Pohjois-Korea.

    Totta!

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Ihmisarvo ihmisellä on joka tapauksessa, vaikka olisi vajaamielinen,
    mutta Suomeen ei tarvitse päästää muslimeja, joiden uskonto
    haittaa kotoutumista pahasti.

    Täyttä roskaa muslimeista. Ovatko mielestäsi kaikki kristityt samanlaisia? Tai suomalaiset? Eivät ole! On lahkouskovaisia, joilla eri käsityset kuin luterilaisilla? Tai suomalaiset- valtaosa ei ole rasisteja! Vaikka Persut ovat! Muslimeissa on paljon maallistuneita myös kuten suomalaisissa. Ja mitään faktaa muslimeiden kotoutumisesta et esitä! Eivät suomalaiset ole keskenään samanlaisia myöskään. Eivät kaikki suomalaiset ole menestyneet Ruotsissa asuessaan, joitakin on karkoitettu. Henkirikoksissa ovat olleet johtavia maita. Mikä ei näytä olevan selvää monelle suomalaiselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Persujen ikioma Pohjois-Korea.

    Onneksi Suomi ei vielä ole kommunistinen diktatuuri.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Täyttä roskaa muslimeista. Ovatko mielestäsi kaikki kristityt samanlaisia? Tai suomalaiset? Eivät ole! On lahkouskovaisia, joilla eri käsityset kuin luterilaisilla? Tai suomalaiset- valtaosa ei ole rasisteja! Vaikka Persut ovat! Muslimeissa on paljon maallistuneita myös kuten suomalaisissa. Ja mitään faktaa muslimeiden kotoutumisesta et esitä! Eivät suomalaiset ole keskenään samanlaisia myöskään. Eivät kaikki suomalaiset ole menestyneet Ruotsissa asuessaan, joitakin on karkoitettu. Henkirikoksissa ovat olleet johtavia maita. Mikä ei näytä olevan selvää monelle suomalaiselle.

    Kannattaisi seurata, mitä muualla Euroopassa tapahtuu. Varsinkin Britanniassa lisääntynyt muslimiväestö on melkoisia ongelmia.
    Labour on ollut aikaisemmin työväen etuja puolustanut työväenpuolue, mutta nyt se puolustaa muslimeja. Muslimien johtajat ovat itse julkisesti sanoneet asiaa peittelemättä että heidän tavoitteensa on saada Islam etenemään niin että pääsevät lopulta valtaan. Väestö kyllä vaihtuu, kun muslimien lisääntymistahti on melkoinen verrattuna kantaväestöön.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Persujen ikioma Pohjois-Korea.

    Onneksi tämä on persujen viimeinen hallituskausi. Ovat muutenkin heikkolaatuista rupusakkia.

    Äänestä

Keskisarja ei ole rasisti vaan räyhärasisti. Siinä on vissi ero.

Äänestä
  • Teemun ongelma ja persujen ongelma on se, ettei kukaan kuuntele sanaakaan mitä Teemu sanoo. Opposition, valtamedioiden joka hall.kumppaneiden tulkitessa Teemun sanomiset haluamallaan tavalla. Minkä Teemu toki helpoksi edellisille tekee sanavalinnoillaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Teemun ongelma ja persujen ongelma on se, ettei kukaan kuuntele sanaakaan mitä Teemu sanoo. Opposition, valtamedioiden joka hall.kumppaneiden tulkitessa Teemun sanomiset haluamallaan tavalla. Minkä Teemu toki helpoksi edellisille tekee sanavalinnoillaan.

    Ongellma on se että oikein ketään ei kiinosta nämä persujen sanomiset, kun ne liittyvät vain maahanmuuttoon. Persut eivät näytä välittävän suomalaisista.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ongellma on se että oikein ketään ei kiinosta nämä persujen sanomiset, kun ne liittyvät vain maahanmuuttoon. Persut eivät näytä välittävän suomalaisista.

    Taloustieteen nobelistin Milton Friedmanin mukaan vapaa maahanmuutto ja hyvinvointivaltio eivät voi yhtaikaa olla olemassa. Näin vapaa maahanmuutto edellyttäisi hyvinvointivaltion purkamista ja hävittämistä. Toisaalta hän on sitä mieltä, että laiton maahanmuutto Meksikosta Yhdysvaltoihin on hyväksi, sillä nämä laittomat maahanmuuttajat eivät voi turvautua hyvinvointivaltion tavallisille kansalaisille tarjoamiin tukiin vaan joutuvat elättääkseen itsensä tekemään töitä, erityisesti niitä töitä, joita tavalliset kansalaiset eivät halua tehdä, joka kaikki on yleiselle taloudelle hyväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Suomella on siis ainakin maahanmuuton osalta kaikki mahdollisuudet olla hyvinvointivaltio.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Taloustieteen nobelistin Milton Friedmanin mukaan vapaa maahanmuutto ja hyvinvointivaltio eivät voi yhtaikaa olla olemassa. Näin vapaa maahanmuutto edellyttäisi hyvinvointivaltion purkamista ja hävittämistä. Toisaalta hän on sitä mieltä, että laiton maahanmuutto Meksikosta Yhdysvaltoihin on hyväksi, sillä nämä laittomat maahanmuuttajat eivät voi turvautua hyvinvointivaltion tavallisille kansalaisille tarjoamiin tukiin vaan joutuvat elättääkseen itsensä tekemään töitä, erityisesti niitä töitä, joita tavalliset kansalaiset eivät halua tehdä, joka kaikki on yleiselle taloudelle hyväksi.

    Friedman on nykyajan talousoikeiston oppi-isä. Kuoli 2006.

    Äänestä

  • Suomessa räyhätään Keskisarjan puheista eikä tajuta katsoa, mikä tilanne on muissa läntisen Euroopan maissa. Suomi ei erillinen turvallinen saareke.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ongellma on se että oikein ketään ei kiinosta nämä persujen sanomiset, kun ne liittyvät vain maahanmuuttoon. Persut eivät näytä välittävän suomalaisista.

    Persut ovat heikkolaatuista rupusakkia.

    Äänestä

köyhän kuuluu olla yhtä rikas kun rikkaan vai mitä sanoo valtuutettu , paljonko se saa palkkaa ? se sama kuuluu kaikille

Äänestä
  • Tällä periaatteella valtio tyhjenee kaikista vähänkään koulutetuimmista ja älykkäistä kansalaisista.

    Äänestä

  • Jokaisen täytyy ihan aina ansaita se oma elantonsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Tällä periaatteella valtio tyhjenee kaikista vähänkään koulutetuimmista ja älykkäistä kansalaisista.

    Ja tuon jälkeen tänne sitten jää vain ne kaikki tyhmät ja typerät persut.

    Äänestä

Sana heikkotasoinen on täysin eri asia kuin alempiarvoinen. Tätä jälkimmäistä sanaa Teemu Keskisarja ei ole koskaan omissa puheissaan julkisesti missään käyttänyt.

Äänestä
  • Sehän se tässä vassarilandiassa vtuttaa että jopa kokoomuslaiset teki Teemun sanomisista arvokysymyksen ja rasismia. Hänen puhuessa samasta asiasta kuin RKP joka vaati työperäisille mamuille pisteytykset koulutuksen jne. perusteella jotta maahan saapuisi osaajia eikä heikkolaatuisia tulijoita. Ilman että kukaan heilutti rasistikorttia kuten Teemin kohdalla vaikka molemmilla oli sama tavoite.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Sehän se tässä vassarilandiassa vtuttaa että jopa kokoomuslaiset teki Teemun sanomisista arvokysymyksen ja rasismia. Hänen puhuessa samasta asiasta kuin RKP joka vaati työperäisille mamuille pisteytykset koulutuksen jne. perusteella jotta maahan saapuisi osaajia eikä heikkolaatuisia tulijoita. Ilman että kukaan heilutti rasistikorttia kuten Teemin kohdalla vaikka molemmilla oli sama tavoite.

    No todella selkeää rasismiahan Teemun puheet juuri olivat.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    No todella selkeää rasismiahan Teemun puheet juuri olivat.

    Totta turiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Totta turiset.

    Totta et turise. Tuolla turinalla ei Suomen tilanne ainakaan parane. Punavihreässä kuplassa löhöily ja pään aukominen totuudenpuhujille ei hyödytä mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Totta et turise. Tuolla turinalla ei Suomen tilanne ainakaan parane. Punavihreässä kuplassa löhöily ja pään aukominen totuudenpuhujille ei hyödytä mitään.

    Olihan Temun puheet selkeää rasismia. Persut eivät vaan sitä huomaa, koska ovat heikkolaatuista rupusakkia.

    Äänestä

Noilla kriteereillä meitä rasisteja on tosi paljon.

Äänestä
  • Samaa mieltä.

    Todellakin valtio nimeltä Suomi on tässä ihan parin viime vuoden aikana muuttunut täysin kokonaan rasistiseksi äärioikeistolaiseksi valtioksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Samaa mieltä.

    Todellakin valtio nimeltä Suomi on tässä ihan parin viime vuoden aikana muuttunut täysin kokonaan rasistiseksi äärioikeistolaiseksi valtioksi.

    Ei tarvitse olla äärioikeistolainen vaan pelkästään laskutaitoinen todetakseen vihervasemmistolaisten unelmien käytännön toteutuksien olevan mielettömiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Samaa mieltä.

    Todellakin valtio nimeltä Suomi on tässä ihan parin viime vuoden aikana muuttunut täysin kokonaan rasistiseksi äärioikeistolaiseksi valtioksi.

    Paitsi että persujen tehdessä kiristyksiä mamupolitiikkaan rasismia esiintyy lähinnä vihervassareiden puheissa. Jotta he saisi estettyä persuja tekemästä niitä kiristyksiä mamupolitiikkaan jotka rasismia vähentää maahanmuuttopolitiikan lieveilmiöiden vähetessä. Rasismin nostaessa taas päätään vihervassaridemarihalliksen mamupolitiikan seurauksena. Minkä takia Purra jytkynsä teki huulipunan mamuhalailun seurauksena isismammojen kotiuttamisineen jne, Teidän sinimustienkin saadessa kannattajia samaniten kun Fatimat, Nasimat jne. nousee ministerinaitoon. Joiden käytös tähän asti on vain ja ainoastaan lisännyt maahanmuuttovastaisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Samaa mieltä.

    Todellakin valtio nimeltä Suomi on tässä ihan parin viime vuoden aikana muuttunut täysin kokonaan rasistiseksi äärioikeistolaiseksi valtioksi.

    Siis että "Suomi on muuttunut parissa vuodessa täysin kokonaan rasistiseksi äärioikeistolaiseksi valtioksi"?
    Vihervassarien todellisuudentaju on kyllä hävinnyt. Maahanmuuton ongelmistat on nostettu vihdoin esille ja kyllä vihervassareita nyt v¡tuttaa. Ei osata kuin nimitellä persuja.

    Äänestä

Jos kolmen hallituspuolueen sana ei tehoa ja yksi ei tottele, hallitus alkaa natista liitoksissaan.

Hallitus sopi tämän viikon budjettiriihessään pelisäännöistä.

Jos kansanedustaja käyttäytyy asiattomasti, hallituspuolueiden ryhmäjohtajat käsittelevät asian. Jos kolme ryhmäjohtajaa toteaa yhden puolueen edustajan syyllistyneen epäasiallisuuksiin, puolueen on rangaistava edustajaansa ryhmän sääntöjen mukaisesti.

IS kertoi perjantaina, että perussuomalaisten eduskuntaryhmän säännöissä ei ole mitään mainintaa sanktioista jäsenilleen.

Perussuomalaisten ryhmän säännöistä on poistettu kaikki sanktiot vuonna 2023.

Äänestä
  • Mikä ei ole estänyt persuja antamasta sanktioita esim. Vornaselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Mikä ei ole estänyt persuja antamasta sanktioita esim. Vornaselle.

    Ei mikään.

    Äänestä

Aika kivan suuri on ulkomaalaisten osuus raiskaustilastoissa. Somaleilla oudon korkea työttömyysprosentti. Kunniamurhat rantautuneet tännekin. Onko esim näiden esiintuominen rasismia?

Äänestä
  • Kysy Teemu Keskisarjan mielipidettä!

    Äänestä

  • Somput olivat jo 1990- luvun alussa tänne tullessaan oikein omanlaisiaan. Vieraaseen maahan tultiin ylimielisellä asenteella suoraan Moskovasta. Asenne oli sellainen että suorastaan kerjättiin hankaluuksia. Mistäkö tiedän muka? Duunissa sen näin, kun somppuja tuli vastaan harva se päivä.

    Äänestä

Joo, jos kaikkea mitä persut sanoo on rasistista, niin sitten.

Mitä tykkäät ihmisten pisteytyksestä? Onko rasistista?

Äänestä
  • Esimerkiksi Afrikassakin ja Lähi-idässä on monenlaisia kansanryhmiä olemassa, sama kuin sanoisi suomalaisia kansanryhmäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Esimerkiksi Afrikassakin ja Lähi-idässä on monenlaisia kansanryhmiä olemassa, sama kuin sanoisi suomalaisia kansanryhmäksi.

    Myös Usasta löytyy todella paljon useita kansanryhmiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Myös Usasta löytyy todella paljon useita kansanryhmiä.

    Totta!

    Äänestä

  • Ei riitä että sinä antipersukopiokone kopioit kaikki maailman lehtijutut s24 palstoille kun sinun pitää kopioida jopa vanhoja avauksvaiasi persupalstalta persupalstalle. Minkä lisäksi sinä massapostaat viestiesi kopioita viestiketjuista toisiin helposti satoja kertoja.

    Äänestä

Kyllä olis tämäkin asia meillä Suomessa tuomittu ihan ylemmälläkin taholla jos suomalaisista tällaista puhuttaisiin. Kannattaa vähän miettiä mitä suustaan päästää. Jollain ihmisillä ei näköjään ole minkäänlaisia käytöstapoja.

Äänestä

Pelkkää teatteria, tarkoituksellinen vedätys.

Äänestä
  • Sitähän se, vihervassarien ja opposition tehtailema rasismikohu nro 7879544347 ja lisää on tulossa. Pelkäsivät että Teemun tullessa valituksi puheenjohtajistoon persujen kannatus nousee niin tukki sen suun rasismikohulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Sitähän se, vihervassarien ja opposition tehtailema rasismikohu nro 7879544347 ja lisää on tulossa. Pelkäsivät että Teemun tullessa valituksi puheenjohtajistoon persujen kannatus nousee niin tukki sen suun rasismikohulla.

    Miksi valehtelet?

    Yle vaihteeksi ykkösaamussa jatkaa rasismikohua Teemusta samalla toimittajalla kuin aikaisemminkin. Joka syyllistyi aiheen käsittelyssä valheisiin aikaisemminkin ilman että Yle korjaisi niitä pyynnöistä huolimatta.😁😁

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Yle vaihteeksi ykkösaamussa jatkaa rasismikohua Teemusta samalla toimittajalla kuin aikaisemminkin. Joka syyllistyi aiheen käsittelyssä valheisiin aikaisemminkin ilman että Yle korjaisi niitä pyynnöistä huolimatta.😁😁

    Lindström vuorostaan tuomitsi rasismiksi "heikkolaatuiset tulijat" Teemun sanomana. Huolimatta siitä, että esim. Nasima (SDP) kannattaa työperäisen maahanmuuton pisteytystä jotta maahan saapuisis osaajia heikkolaatuisten tulijoiden sijaan. Mikä Teemun kertomana on rasismia määrissä että persuilla ei ole mitään asiaa Lindtmanin hallitukseen.

    Kanava piti vaihtaa toiseen..

    Äänestä

Se, että jokin suomalainen poliitikko sanoo julkisesti jossain mediassa pakolaisia tai maahanmuuttajia heikkolaatuisiksi on todella loukkaavaa ja rasistista täysin epäasiallista käytöstä.
Esimerkiksi monella maahanmuuttajalla on jo valmiiksi vaikea tausta olemassa, mutta he yrittävät luoda täällä paremman elämän omille perheilleen.

Äänestä
  • Samaa mieltä.

    Ihan jokainen todellakin voi nyt miettiä, että miltä se silloin itsestä tuntuisi, jos vaikka omia lapsia joku poliitikko julkisesti väittäisi heikkolaatuisiksi vain lasten syntyperän takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Samaa mieltä.

    Ihan jokainen todellakin voi nyt miettiä, että miltä se silloin itsestä tuntuisi, jos vaikka omia lapsia joku poliitikko julkisesti väittäisi heikkolaatuisiksi vain lasten syntyperän takia.

    No se on kiva kuulla ap että sinä olet kerrankin samaa mieltä itsesi kanssa. Mutta jos saa kysyä miksi sinulle sinimustien somesaastevastaavalle on OK esim. RKP:n vaatiessa työperäisille mamuille pisteytykset millä ne luokitellaan heikko- ja hyvälaatuisiksi tulijoiksi? Joista vain jälkimmäisiä RKP haluaa maahan esim. Nasiman tavalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Anonyymi
    2025-09-06 08:45:16
    sensuroinut taas kaikki muiden viestit jotka on korvannut yksinpuheluillaan itsensä kanssa.

    Anonyymi
    2025-09-06 09:03:54
    Oletko sinä ap 5 vuotta vai sellaisen tasolle jäänyt? Sensuurisi ollessa taas tasoltaan kuin lapsi olisi asialla.

    Äänestä

  • Mitä sinä ap ajattelit sitten tehdä sen lopettamiseksi että esim. RKP ja SDP lopettaa puheet työperäisestä maahanmuutosta vaatimuksineen pisteyttää mamut heikko- ja hyvälaatuisiin tulijoihin?

    Äänestä

Anonyymi
2025-09-06 10:25:10
Sensuuriin riittää taas syyksi se, että persupalstalla mainitaan sana antipersu lyhenteen ap muodossa. 😂😂

Äänestä
  • Niin, poistaa muiden viestit joissa mainitaan sana antipersu lyhenteen ap muodossa. Minkä jälkeen kirjoittaa itse viestejä joissa aukoo päätä ap:lle eli itselleen. Niiden aina säilyessä sensuurilta.

    Äänestä

Rasismi istuu persuissa kuin paska Junttilan talon seinässä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan teemu Keskisarjan esittämät lausunnot Ylen A-Studiossa viime viikolla täyttävät selkeästi rasismin määritelmän, joka on kirjattuna esimerkiksi Suomen hallituksen yhdenvertaisuustiedonantoon.

https://yle.fi/a/74-20181215

Teemu keskisarjan puheissa leimattiin ihmisryhmä ja puhuttiin siitä alempiarvoisena, yhdenvertaisuusvaltuutettu sanoo.
Yhdenvertaisuusvaltuutetulla on laillinen oikeus pyytää poliisitutkinta tästä kyseisestä asiasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu