Suomen Perusta teki faktantarkistuksen valtamedian faktantarkistajille – lopputulos ei yllätä
PolitiikkaAnalyysiVideot
05.09.2025 |16:02
Kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan taannoinen esiintyminen A-studiossa on kirvoittanut vanhan valtamedian tekemään toinen toistaan erikoisempia, niin sanottuja faktantarkistuksia, joissa yritetään kumota Keskisarjan esittämät asiat. Suomen Perusta oikoo nyt median syöttämiä vääriä käsityksiä Tilastokeskuksen tietoihin nojaten.
Ilta-Sanomissa yritettiin viime perjantaina kumota Teemu Keskisarjan jo kuuluisaksi tulleessa A-studiossa julkilausuma fakta, että väestönvaihto on tilastollinen tosiasia. Ilta-Sanomien haastattelema VTT Timo Aro pyrki sen jälkeen kumoamaan useita Keskisarjan väitteitä.
Faktantarkistajana Aro ei ole täysin puolueeton, sillä hän on taustaltaan vihreissä sitoutumattomana vaikuttanut kuntapoliitikko. Tätä tietoa Ilta-Sanomat ei aluksi halunnut kertoa lukijoilleen. Ilta-Sanomat lisäsi omaan juttuunsa tiedot Aron taustoista vasta sen jälkeen, kun Suomen Uutiset oli ensin kertonut asiasta.
-Hän (Aro) ainoastaan luettelee näitä väestön muutokseen liittyvää komponentteja. Eihän se kumoa sitä faktaa, että jos joku sanoo, että yksi plus yksi on kaksi, niin joku sanoo, että tämä on tarua. Yksi on luonnollinen luku ja plus tarkoittaa yhteenlaskua ja sitten tämä todistaisi, että se ei pidä paikkaansa. Mutta väestönvaihto on tosiaan tilastollinen fakta, vakuuttaa Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen.
Poliitikkojen valinnat väestönvaihdon taustalla
suomen uutiset ote
Poliitikkojen valinnat väestönvaihdon taustalla-vihreät ei usko?
Anonyymi-ap
8
191
Vastaukset
- Anonyymi
Niin on . Nytkin Hesan pormestariksi valittiin venäläisten vanhempien poika ja ministerin isä on marokkolainen . Niinja Suomen ykkösnainen on britti .
- Anonyymi
Persuna unohdit että Suomen ykkösmorsio maatamme edustamassa EU:ssa on Mozambikista..
- Anonyymi
Hyvä on Suomen uutiset . Emmää muuta luekkaan ku sitä ja Venäjän mediaa .
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19048063/varma-keino-herattaa-reaktioita-on-rasistinen-ja-maahanmuuttovastainen-sisalto-
oletko näitä Kallioniemen mainitsemia?
- Anonyymi
ghgh
- Anonyymi
Ååmi
- Anonyymi
de32489888
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1194590Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu273324- 203185
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt442949Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1192789Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka492787Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172569Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132305MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142125- 71961