Uskotko aaveisiin?
Yleensä aaveita kuvataan henkenä, joka on jäänyt maan päälle jossakin aineettomassa muodossa. Sen voi nähdä, ja/tai sen vaikutuksen voi todentaa.
Se miksi tämä henki on jäänyt maahan riippuu aina vähän lähteestä. Yleensä sen uskotaan olevan jonkin keskeneräisen syyn takia.
Ateismi ei poista aaveiden mahdollisuutta, mutta kuinka moni ateisti (tai vaikka teisti) uskoo niiden olevan oikeasti olemassa?
Raamatussa on jopa viitteitä, kuinka henki ja aave ovat samoja asioita. Jeesus todisteli seuraajilleen, ettei ole sellainen kun heräsi kuolleista. Vanhassa Raamatun versiossa puhuttiin hengestä, ja uudemmassa aaveesta näin esimerkkinä.
Itse en usko niiden olemassaoloon. Nuorempana halusin uskoa, mutta omat tutkimukseni osoittavat niiden olevan vain kuvitelmaa. Poikkeuksetta aina löytyi luonnollinen selitys epänormaalille tapahtumalle.
Niiden olemattomuus myös vaikuttaa suuresti siihen, onko hengistä ylipäätään mitään havaintoja. Todiste aaveesta olisi ilmiömäinen todiste henkien olemassaolosta.
ymmärrän, etteivät kaikki henkiin uskovat usko aaveisiin, mutta minun näkemyksen mukaan heillä ei ole sen jälkeen mitään näyttöä.
Uskotko aaveisiin?
21
202
Vastaukset
- Anonyymi
Aave on roskaentiteetti, jonka aivot projisoi ilman ulkoisia aistiärsykkeitä. Koska aaveen "näkee" itsensä ulkopuolella, se koetaan todelliseksi ulkopuoliseksi entiteetiksi. Mikä tahansa roskaentiteetti voidaan käsittää "aaveeksi", esim. pelkkä epämääräinen hahmo, jonka "näkee" ilmestyvän näkökenttään.
- Anonyymi
Ei kyseessä ole asia ilman ulkopuolista ärsykettä aina.
Tontut olivat tälläisiä aikanaan. Silmäkulmassa näkyy vilahdus, ja se on tonttu, vaikka kyseessä on aivojen luoma illuusio jostakin liikkeestä, vaikka vain kasvin liikkumisesta tuulessa.
Ihminen on saaliseläin ollut pitkään, ja meillä on vieläkin ennakoiva vaisto pedoista ympärillä, vaikka niitä ei olisikaan. - Anonyymi
Aave on roskaentiteetti,
Siis jäänne hänen energiasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aave on roskaentiteetti,
Siis jäänne hänen energiasta.Ei tietenkään näin, vaan aivojen luoma ylimääräinen, turha, olematon entiteetti ilman ulkoista aistiärsykettä. Roska. Kun näet ihmisen, se on aito entiteetti, koska sen havaitseminen rakentuu hänen lähettämästään datasta; valo ja ääni, ehkä jopa tuoksukin, jos lähellä on. Unohtamatta kosketusta. Ethän seuraavaksi möläytä, että mistä tiedän onko näkemäni ihminen aito vai aave.
- Anonyymi
"Niiden olemattomuus myös vaikuttaa suuresti siihen, onko hengistä ylipäätään mitään havaintoja."
☝🏻😆- Anonyymi
Juttelua auttaisi, jos sanoisit jotain.
Voitko avata mitä näillä kuvakkeilla sanoit, koska itse vanhempana henkilönä en osaa tulkita niitä?
Tämä taitaa olla muuten ensimmäinen kerta, kun näen näillä palstoilla jonkun yrittävät jutella pelkillä emoji-symboleilla. Kai tämä on se mihin nykynuoriso on mennyt. Suorastaan karmii tulevaisuus, jossa tälläinen on normaali kommunikointi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juttelua auttaisi, jos sanoisit jotain.
Voitko avata mitä näillä kuvakkeilla sanoit, koska itse vanhempana henkilönä en osaa tulkita niitä?
Tämä taitaa olla muuten ensimmäinen kerta, kun näen näillä palstoilla jonkun yrittävät jutella pelkillä emoji-symboleilla. Kai tämä on se mihin nykynuoriso on mennyt. Suorastaan karmii tulevaisuus, jossa tälläinen on normaali kommunikointi.Aika yksinkertainen on päättelykykysi, jos et ymmärrä kommentin pointtia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juttelua auttaisi, jos sanoisit jotain.
Voitko avata mitä näillä kuvakkeilla sanoit, koska itse vanhempana henkilönä en osaa tulkita niitä?
Tämä taitaa olla muuten ensimmäinen kerta, kun näen näillä palstoilla jonkun yrittävät jutella pelkillä emoji-symboleilla. Kai tämä on se mihin nykynuoriso on mennyt. Suorastaan karmii tulevaisuus, jossa tälläinen on normaali kommunikointi.minäkin ymmärsin heti 🤣 on vain yksi jumala eli muslimit 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
minäkin ymmärsin heti 🤣 on vain yksi jumala eli muslimit 🤣🤣🤣
Kommentin järkevyys on tyypillisesti kääntäen verrannollinen siinä käytettyjen emojien määrään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
minäkin ymmärsin heti 🤣 on vain yksi jumala eli muslimit 🤣🤣🤣
minäkin ymmärsin heti 🤣 on vain yksi jumala eli muslimit 🤣🤣🤣
Muslimit on kansa ja heidän uskon pää on Allah.(tarkoittaa Jumala )
Kuten meillä on Kristityt kansa ja meillä on Isä Jumala. Juutalaisilla JHWH,Jahve.
Jokainen saa päätää kuka on RAKKAUS ? ja elämä . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
minäkin ymmärsin heti 🤣 on vain yksi jumala eli muslimit 🤣🤣🤣
Muslimit on kansa ja heidän uskon pää on Allah.(tarkoittaa Jumala )
Kuten meillä on Kristityt kansa ja meillä on Isä Jumala. Juutalaisilla JHWH,Jahve.
Jokainen saa päätää kuka on RAKKAUS ? ja elämä .kontula 🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juttelua auttaisi, jos sanoisit jotain.
Voitko avata mitä näillä kuvakkeilla sanoit, koska itse vanhempana henkilönä en osaa tulkita niitä?
Tämä taitaa olla muuten ensimmäinen kerta, kun näen näillä palstoilla jonkun yrittävät jutella pelkillä emoji-symboleilla. Kai tämä on se mihin nykynuoriso on mennyt. Suorastaan karmii tulevaisuus, jossa tälläinen on normaali kommunikointi.Niinhän ne aikojen alussakin piirtelivät kivien seinämiin kuvia sen ajan emojta,, joita meidän ajan tutkijat ovat tulkinneet ja muodostaneet historiaa niistä , joten jossain ihmisen sisällä on kuvien käyttäminen ilmaistu mitä tunsivat ja mitä kokivat ennen . He eivät silloin osanneet kirjoittaa asiaansa miten kokivat elämänsä .
- Anonyymi
Tietenkin aaveita on, koska ihmiset niistä niin kovasti puhuvat. Aivan kuten jouluisin ihmiset sijoittavat hirmuiset määrät rahaa Joulupukin tukemiseen. Täytyy sen Joulupukinkin silloin olla olemassa!
Ja kirkollisveroa kerätään joka vuosi miljoonittain, joten on se Jumalakin olemassa. On, on. Eivät ne tana, kele ja sviddu sentään mitään keksittyjä tarinoita ole! - Anonyymi
jos on dementia niin näkee olemattomia !
- Anonyymi
En usko. Onko aaveista enemmän todisteita kuin jumalista?
- Anonyymi
Eiköhän tämä riipu keneltä kysyy.
Jumaliin uskovat kertovat jumalastaan olevan todisteita.
Aaveisiin uskovat kertovat aaveista olevan todisteita. Tosin aavemetsästykseen on ihan fyysisiä esineitä, joilla niitä pyritään havaitsemaan. Jumalien kanssa sellaisia ei ole.
- Anonyymi
https://www.youtube.com/watch?v=ailIcFkcsSI
You tube: aavedata riivattu - Anonyymi
Uskon ainoastaan Ateismiin.
Vahva ysko. Yskö - Anonyymi
En usko aaveisiin. Uskon haaveisiin, että Jeesus tulee ja pian, koska niin luvataan tolppiin kiinnitetyissä julisteissa. Mutta millä hän tulee? Seksuaalisella kiihotuksellako?
- Anonyymi
paljon maksat 🤣
- Anonyymi
Osalle palstan ateisteja erilaiset keijut, peikot ja ehkä niihin kuuluvat aavehahmotkin ovat tärkeitä, koska niitä pidetään esillä. Mutta, koska keskustelu on ateistis-fanaattista asiassa ei koskaan päästä etenemään siihen pisteseen, että tuotaisiin esille, mitkä ovat olleet heidän esilläpitämien ilmiöiden mahdolliset alkuperäiset syyt tai seuraamukset.
Onko kyseessä olleet jotkin havainnot, joita on tulkittu jotenkin? Havaitsemattomat asiat, joita ollaan tulkittu oleviksi? Psykedelien vaikutukset, vai mistä on kyse?
Tyypillistä palsta-ateismille on, että esillä pidetään erilaisia hahmoja, sen sijaan, että keskustellaan itse asiasta eli ateismista. Ateististen peikkojen ja keijujen seuraamuksista ei tällä kertaa ehditä keskustella. Mutta ilmiöt eivät jää kulttuuriin ilman syitä. Ja ateismiin ne ovat kuitenkin jääneet elämään sen tiettyihin osiin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1297716Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?937244Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit317172Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t76400Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t736321Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1115687Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?465458Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa745321Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus475180Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv195125