Pekkarinen kertoo totuuden Fortumiksia

Anonyymi-ap

7

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mainittujen Pekkarointien lisäksi Keskusta oli puolueena käsikassaraa Fortumia ajamassa Uniperin ostoon. Kaikkihan kaikki eivät nielleet ostoaikeita pureksimatta. Esimerkiksi vihreiden kansanedustaja Satu Hassi kyseli kaupan mielekkyydestä. Silloinen elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) puolusti Uniperin ostoa.

      Lintilän mielestä Fortumin Uniper-kauppa vahvistaisi Fortumia merkittävästi. Lintilän mukaan valtio-omistaja suhtautuu Uniper-kauppaan myönteisesti, eikä aio suurimpana omistajana puuttua ostoon. Valtio omisti tuolloin – kuten nytkin – Fortumista hieman yli 50 prosenttia.

      • Anonyymi

        Molemmat ovat olleet veronmaksalle Kalliita Miehiä - Pekkarinen ja Lintilä.


      • Anonyymi

        Lintilältäkin puuttuu talousosaaminen täysin, vaikka hän on ollut makkaratehtaalla kirjanpitäjänä.


    • Anonyymi

      Keskustalainen totuus on totuus vain keskustalaiselle, muille se on vale.

    • Anonyymi

      Marin ja Tuppurainen myi Uniperin liki ilmaiseksi. Saa siinä sitten muista huudella.

    • Anonyymi

      Millainen ihminen ja millainen kepulainen?

      Paras on viisas ja ahkera. Tyydyttävä on viisas, mutta laiska. Huono on tyhmä ja laiska. Kaikkein surkein on tyhmä, mutta ahkera. Mihin ryhmään kuuluu Uniperhankinnan sallinut ministeri?


      Kaikkein surkein on tyhmä, mutta ahkera.

      Pekkarinen on tästä kauhistuttava esimerkki. Kaikki, mihin tämä antimidas koskee, muuttuu katastrofaaliseksi tappioksi suomalaisille. Kemira, Partek jne.

      Nyt kepuli Lintilä näyttää Pekkarisen manttelinperijältä. Hänen urotekonsa on Fortumin Uniper-sekoilut, joihin viimeinen niitti saatiin Venäjältä.


      Kepu toimii kaikissa tilanteissa suomalaisten etujen vastaisesti ja puolue on NIIN VIERAANTUNUT KANSASTA, että vielä ihmettelee kannatuksen laskua!!!

      Aika hoitaa kiihkokeput nurmen alle ja uusia ei tule. Ei niin puusilmäisiä ihmisiä nykyaikana enää ole eikä tule.

      Häpeäisitte valehtelijoiden puoltajat. Tänään pitää sanonta "Missä kepu, siellä rötös" kirjaimellisesti paikkaansa!

    • Anonyymi

      Pekkarinen petti turvenuijat ja nyt Haapaveden, maailman suurin, turvevoimala puretaan. Sata turveurakoitsijaa muistelee Mauria kaiholla ja monet loppuiäkseen konkurssissa loputtomine velkoineen.


      Mauri Pekkarisen mukaan Peter Fagernäs muistaa asiat väärässä järjestyksessä

      Teija Sutinen HS

      Kirjat | Pekkarisen mukaan Fagernäs oli itse Fortumin hallituksen puheenjohtaja, kun yhtiö teki suurinvestoinnit Venäjälle. Ydinvoimaluvat nousivat tapetille vasta pari vuotta sen jälkeen.

      6.9.2025 11:30

      https://www.hs.fi/talous/art-2000011475902.html

      "Pekkarisen mukaan hänen ministerikaudellaan tehtiin päätös ajaa alas fossiilista energiaa ja lisätä uusiutuvaa energiaa eli tuulivoimaa ja aurinkoenergiaa."



      ---


      Kepu pettää aina, maalla, merellä ja ilmassa. Ja varsinkin suolla.

      Kepu pettää aina. Kepu pettää jopa omien kannattajiensa elinkeinojen
      edustajat. Kepu on puolueena oman sekoilunsa tuloksena kuihtumassa pois
      puoluekartalta kuten sen rikollisia pullisteleva Nuorisosäätiökin.

      Kovana pakkasaamuna on rekkaralli Oulun turvevoimaloihin kiivaimmillaan.
      Suurin kulutus lienee lähes 100 rekkalastia vuorokaudessa ja kaikki tulee noin 100 km säteeltä Ii, Pudasjärvi, Puolanka, Utajärvi, Haapavesi, Siikalatva
      -suunnilta.

      Muutama viikko reilut -30 astetta pakkasta ja jopahan järki tulee mukaan.
      Muistuu hiili ja turvekin käypänä vaihtoehtona. City-vihreät ei ymmärrä mistä lämpö tulee. Ne luulee, että sähkö tulee pistorasiasta ja lämpö tulee
      kaukolämpöputkesta jne.

      Tämä kotimaisen energian "ralli" korvataan "laivarallilla" ulkomailta
      tuotavalla puuhakkeella? Onhan se paljon vihreämpää kun päästöt aiheutuu suuren Suomemme ulkopuolella, tuontihakkeella. Venäjältä ei tule enää turvetta eikä haketta, tulee kenties vain SOTA.

      Kevään 2023 vaaleissa kepun kannatus olikin lähempänä 10%

      Vain Keskusta voi olla näin tyhmä:

      Se on mukana hallituksessa ajamassa alas turpeen käyttöä ja sitten kauhistelee lopputuloksen kaameutta...

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/613d93b6-8a26-444a-ac4d-78a41b3b5b3f

      ... ja heti perään keskusta aikoo perustaa tukitoimia turpeen käytön
      säilyttämiseksi!

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/853498e5-4566-4368-adae-5e82200d1e29

      Ja tietenkin vihreät toimii samassa hallituksessa kaikin keinoin turpeen
      niittaamiseksi lopullisesti, jopa kansalaisaddressien voimin!

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7f4f3b1b-d8fa-45c7-99a7-0844e93c4a12

      Edesmennyt Sulo Aittoniemi, keskustapuolueen entinen kansanedustaja, tiettävästi ainoa rehellinen keskustapuolueessa koskaan ollut, sanoi HS 2010 n:o 8 kuukausiliitteessä :

      "Ei mikään tässä maassa ole ollut sellainen rosvo kuin keskustapuolue. Ja kun nämä nykyiset poliitikot eivät edes ymmärrä hävetä, saatana..."

      Siinäpä tuli lyhykäisyydessään koko totuus kepusta ja asiantuntijan lausumana.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7076
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5173
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5088
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3447
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe