Kalle oli 50-vuotias mies, joka asui pienessä suomalaisessa kaupungissa. Hän oli syntynyt ja kasvanut Jehovan todistajien yhteisössä, jossa hänen vanhempansa olivat aktiivisia jäseniä.
Nuoresta asti Kalle oli omaksunut uskonnon opetukset sydämeensä: maailmanloppu oli lähellä ja ainoa tie pelastukseen oli omistautua täysin seurakunnalle.
Kalle oli ujo ja hiljainen, mutta tunnollinen. Hän kävi kokouksissa kolmesti viikossa, osallistui ovelta ovelle -saarnaamiseen ja luki Valvontatornia kuin pyhää kirjoitusta.
Kallen elämä oli yksinkertaista. Hän työskenteli paikallisessa yrityksessä, missä hän oli tunnettu luotettavana työntekijänä.
Palkkansa hän piti pienenä, sillä hän lahjoitti suurimman osan tuloistaan seurakunnalle – Valtakunnansalin ylläpitoon, lähetystyöhön ja Vartiotornikerholle.
Kalle uskoi, että näin hän osoitti uskollisuuttaan Jehovalle ja varmisti paikkansa "uudessa maailmassa".
Vuosien varrella hän oli lahjoittanut kymmeniätuhansia euroja, myynyt perintönä saamansa kesämökin ja luopunut monista maallisista mukavuuksista. Hän asui kuppaisessa kaksiossa, jossa oli vain välttämättömimmät huonekalut.
Kallen sydämessä oli kuitenkin kaipuu, jota hän ei uskaltanut ääneen sanoa. Hän haaveili kumppanista, vaimosta, joka jakaisi hänen uskonsa ja elämänsä.
Seurakunnassa oli muutamia naisia, joita hän ihaili kaukaa – esimerkiksi Anna, isotissinen ja harras sisar, joka aina hymyili kokouksissa.
Kalle oli liian ujo lähestyäkseen ketään ja hänen vanhempansa olivat opettaneet, että avioliiton tulisi olla harkittu päätös, joka palvelee ensisijaisesti Jehovan tarkoitusta.
Lisäksi seurakunnan vanhimmat muistuttivat, että maallinen rakkaus ei saisi viedä huomiota Jumalan työltä. Tämän Kalle uskoi kuin lapsi.
Vuodet kuluivat ja Kalle odotti. Hän rukoili, että Jehova lähettäisi hänelle sopivan puolison. Hän näki, kuinka muut seurakunnan jäsenet löysivät kumppaneita, menivät naimisiin ja perustivat perheitä.
Kalle lohduttautui ajatuksella, että hänen uhrauksensa – erityisesti rahalliset lahjoitukset – olivat hänen tapansa palvella Jumalaa.
Hän ajatteli, että ehkä avioliitto ei ollut hänen osansa tässä maailmassa, vaan palkinto odottaisi paratiisissa.
Eräänä talvi-iltana, kokouksen jälkeen, Kalle istui Valtakunnansalin aulassa ja katseli, kun Anna keskusteli nuoren veljen, Matin, kanssa. He nauroivat ja vaikuttivat läheisiltä.
Pian Kalle kuuli, että Anna ja Matti olivat kihlautuneet. Matti sai panna Annaa joka yö. Hän tunsi piston sydämessään, mutta pakotti itsensä hymyilemään ja onnittelemaan heitä. Samalla hän tunsi tyhjyyttä, jota ei osannut selittää.
Eräänä päivänä Kalle luki Valvontatornista artikkelin, joka kehotti jäseniä antamaan vielä enemmän aikaa ja resursseja seurakunnalle.
Hän päätti myydä autonsa, viimeisen arvokkaan omaisuutensa ja lahjoittaa rahat Valtakunnansalin remonttiin. Jälkeenpäin Kalle kuuli, että Annakin oli nauranut hänen typeryydelleen.
Hän ajatteli, että tämä voisi olla hänen viimeinen suuri tekonsa ennen Armageddonia. Mutta kun hän seisoi tyhjässä asunnossaan, hän alkoi pohtia elämäänsä.
Hän oli antanut kaiken – aikansa, rahansa, unelmansa – mutta mitä hän oli saanut vastineeksi? Ei mitään. Usko oli yhä vahva, mutta yksinäisyys painoi raskaasti.
Kalle ei koskaan lakannut uskomasta. Hän jatkoi saarnaamista ja kokouksissa käymistä, vaikka ikä painoi ja terveys alkoi heiketä.
65-vuotiaana hän jäi eläkkeelle, mutta rahat olivat vähissä, sillä hän oli lahjoittanut lähes kaiken. Seurakunta tuki häntä henkisesti, mutta kukaan ei voinut täyttää sitä tyhjää kohtaa, jossa hän oli toivonut rakkautta.
Eräänä iltana, istuessaan yksin asunnossaan, Kalle avasi Raamatun ja luki psalmin: "Odota Jehovaa, ole luja ja rohkea." Hän sulki kirjan ja katsoi ikkunasta tähtitaivaalle.
Hän tajusi, että hänen uskonsa oli ollut hänen elämänsä tarkoitus ja hän oli ollut onneton koko elämänaä. Kalle tajusi lopultakin suuren kusetuksen, Kallea oli kustu silmään huolella.
.
Nuoresta asti Kalle oli omaksunut uskonnon opetukset sydämeensä: maailmanloppu oli lähellä ja ainoa tie pelastukseen oli omistautua täysin seurakunnalle.
Kalle oli ujo ja hiljainen, mutta tunnollinen. Hän kävi kokouksissa kolmesti viikossa, osallistui ovelta ovelle -saarnaamiseen ja luki Valvontatornia kuin pyhää kirjoitusta.
Kallen elämä oli yksinkertaista. Hän työskenteli paikallisessa yrityksessä, missä hän oli tunnettu luotettavana työntekijänä.
Palkkansa hän piti pienenä, sillä hän lahjoitti suurimman osan tuloistaan seurakunnalle – Valtakunnansalin ylläpitoon, lähetystyöhön ja Vartiotornikerholle.
Kalle uskoi, että näin hän osoitti uskollisuuttaan Jehovalle ja varmisti paikkansa "uudessa maailmassa".
Vuosien varrella hän oli lahjoittanut kymmeniätuhansia euroja, myynyt perintönä saamansa kesämökin ja luopunut monista maallisista mukavuuksista. Hän asui kuppaisessa kaksiossa, jossa oli vain välttämättömimmät huonekalut.
Kallen sydämessä oli kuitenkin kaipuu, jota hän ei uskaltanut ääneen sanoa. Hän haaveili kumppanista, vaimosta, joka jakaisi hänen uskonsa ja elämänsä.
Seurakunnassa oli muutamia naisia, joita hän ihaili kaukaa – esimerkiksi Anna, isotissinen ja harras sisar, joka aina hymyili kokouksissa.
Kalle oli liian ujo lähestyäkseen ketään ja hänen vanhempansa olivat opettaneet, että avioliiton tulisi olla harkittu päätös, joka palvelee ensisijaisesti Jehovan tarkoitusta.
Lisäksi seurakunnan vanhimmat muistuttivat, että maallinen rakkaus ei saisi viedä huomiota Jumalan työltä. Tämän Kalle uskoi kuin lapsi.
Vuodet kuluivat ja Kalle odotti. Hän rukoili, että Jehova lähettäisi hänelle sopivan puolison. Hän näki, kuinka muut seurakunnan jäsenet löysivät kumppaneita, menivät naimisiin ja perustivat perheitä.
Kalle lohduttautui ajatuksella, että hänen uhrauksensa – erityisesti rahalliset lahjoitukset – olivat hänen tapansa palvella Jumalaa.
Hän ajatteli, että ehkä avioliitto ei ollut hänen osansa tässä maailmassa, vaan palkinto odottaisi paratiisissa.
Eräänä talvi-iltana, kokouksen jälkeen, Kalle istui Valtakunnansalin aulassa ja katseli, kun Anna keskusteli nuoren veljen, Matin, kanssa. He nauroivat ja vaikuttivat läheisiltä.
Pian Kalle kuuli, että Anna ja Matti olivat kihlautuneet. Matti sai panna Annaa joka yö. Hän tunsi piston sydämessään, mutta pakotti itsensä hymyilemään ja onnittelemaan heitä. Samalla hän tunsi tyhjyyttä, jota ei osannut selittää.
Eräänä päivänä Kalle luki Valvontatornista artikkelin, joka kehotti jäseniä antamaan vielä enemmän aikaa ja resursseja seurakunnalle.
Hän päätti myydä autonsa, viimeisen arvokkaan omaisuutensa ja lahjoittaa rahat Valtakunnansalin remonttiin. Jälkeenpäin Kalle kuuli, että Annakin oli nauranut hänen typeryydelleen.
Hän ajatteli, että tämä voisi olla hänen viimeinen suuri tekonsa ennen Armageddonia. Mutta kun hän seisoi tyhjässä asunnossaan, hän alkoi pohtia elämäänsä.
Hän oli antanut kaiken – aikansa, rahansa, unelmansa – mutta mitä hän oli saanut vastineeksi? Ei mitään. Usko oli yhä vahva, mutta yksinäisyys painoi raskaasti.
Kalle ei koskaan lakannut uskomasta. Hän jatkoi saarnaamista ja kokouksissa käymistä, vaikka ikä painoi ja terveys alkoi heiketä.
65-vuotiaana hän jäi eläkkeelle, mutta rahat olivat vähissä, sillä hän oli lahjoittanut lähes kaiken. Seurakunta tuki häntä henkisesti, mutta kukaan ei voinut täyttää sitä tyhjää kohtaa, jossa hän oli toivonut rakkautta.
Eräänä iltana, istuessaan yksin asunnossaan, Kalle avasi Raamatun ja luki psalmin: "Odota Jehovaa, ole luja ja rohkea." Hän sulki kirjan ja katsoi ikkunasta tähtitaivaalle.
Hän tajusi, että hänen uskonsa oli ollut hänen elämänsä tarkoitus ja hän oli ollut onneton koko elämänaä. Kalle tajusi lopultakin suuren kusetuksen, Kallea oli kustu silmään huolella.
.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Mutta toivottavasti hän löysi sen jälkeen todellisen elävän Jeesuksen ja otti hänet Herrakseen. Silloin menneillä ei ole väliä.
Vain tällä päivällä on merkitystä ja sillä suurella lupauksella mikä on kirjoitettu Fil.3:20,21. 20. " Mutta meidän kansalaisuutemme on taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi. 21. Hän muuttaa meidän alennustilassa olevan ruumiimme kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi. . ."
Kallekin jos on ottanut Jeesuksen elämänsä Herraksi saa samankaltaisen kirkkauden ruumiin kuin Jeesuksella. Ei mitään vähitellen paratiisissa täydelliseksi muuttuvaksi liharuumiiksi.
Onko jokin syy uskoa tuotakaan?
Just joo..:) lahko 1900-luvulta ja jenkki roskaa.
Kalle ei ole yksin. Myös minä odotin aviopuolisoa koko ikäni Jt keskuudesta. Nyt olen 71 vuotias, eikä puolisoa ole tullut jt keskuudesta. Maailmassa on ollut paljon kiinnostusta, mutta sai mennä avioliittoon vain jt kanssa.
Kallen tarina: Part 2
Eräänä iltana, istuessaan yksin asunnossaan, Kalle avasi Raamatun ja luki psalmin: "Odota Jehovaa, ole luja ja rohkea."
Hän sulki kirjan ja katsoi ikkunasta tähtitaivaalle. Tuona hetkenä Kalle tajusi, että hänen uskonsa,
joka oli ollut hänen elämänsä keskipiste, oli alkanut tuntua tyhjältä.
Hän tunsi, että häntä oli "kustu silmään huolella" – hänen omistautumisensa Jehovan todistajille oli ollut suurta huijausta, ainakin hänen omassa mielessään.
Tuo oivallus oli kuin raskas kivi, joka mursi jotain syvällä Kallen sisällä. Hän tunsi itsensä petetyksi, mutta samalla oudon vapautuneeksi.
Kuitenkin vapaus toi mukanaan myös tyhjyyden. Kalle ei tiennyt, mitä tehdä seuraavaksi.
Vuosia hän oli elänyt tiukkojen sääntöjen ja odotusten mukaan, mutta nyt, kun tuo perusta oli alkanut murentua, hän tunsi olevansa eksyksissä.
Seuraavina viikkoina Kalle alkoi hakea lohtua pullosta.
Ensin se oli vain lasillinen viiniä iltaisin, mutta pian hän huomasi kaatavansa viskiä yhä useammin.
Alkoholi tuntui turruttavan hänen sisäisen myllerryksensä, ainakin hetkeksi.
Hän alkoi vältellä seurakunnan kokouksia ja hänen poissaolonsa eivät jääneet huomaamatta. Kallen käytös herätti huolta hänen ystävissään ja seurakunnan vanhimmissa,
mutta Kalle torjui heidän yrityksensä keskustella. Hän ei halunnut selittää – ei osannutkaan.
Eräänä iltapäivänä Kallen ovelle koputettiin. Seurakunnan vanhimmat olivat tulleet tapaamaan häntä.
He kysyivät, miksi hän oli vetäytynyt, miksi hän ei enää osallistunut.
Kalle, joka oli jo aamusta juonut pari olutta, päästi suustaan kaiken: hän kertoi epäilyksistään, pettymyksestään ja siitä, miten hän tunsi,
että koko hänen elämänsä oli rakennettu valheelle. Sanat kaatuivat ulos katkerina ja sekavina ja vanhimmat kuuntelivat hiljaa, ilmeettöminä.
Viikkoa myöhemmin Kalle sai kirjeen. Hänet oli erotettu Jehovan todistajista.
Kirjeessä mainittiin "kapinallinen asenne" ja "Saatanan vallassa". Kalle luki kirjeen läpi, heitti sen roskakoriin ja avasi uuden viinapullon.
Hän ei tuntenut surua – ei vielä. Sen sijaan hän tunsi outoa helpotusta, mutta myös pelkoa. Mitä hän tekisi nyt?
Koko hänen sosiaalinen piirinsä, ystävänsä ja identiteettinsä olivat olleet sidoksissa seurakuntaan. Nyt hän oli yksin, ilman suuntaa.
Kalle istui jälleen ikkunansa ääressä, katsellen jälleen tähtitaivasta. Hän mietti, oliko hänen elämänsä tarkoitus todella kadonnut,
vai oliko tämä mahdollisuus aloittaa alusta. Pullossa oli vielä viskiä jäljellä ja Kalle joi itsensä tajuttomaksi.
Uskottava tarina, ei ole luopioilla hurraamista.
Jt:t ovat Raamatuntutkijoista erkaantunut luopiolahko.
Olisin potkinut nuo pirun jenkki lahkoliset helvettiin.
1900-luvun lahko,mikä on pirullinen saasta.
Kävivät mutta eivät saastat tule koskaan enään.
Vittu,että ihnoon heitä raakalaisii usko paskoja.Mitään Rakkautta oo heillä,rahoo ja omaisuutaa ahdistellee pelolla kerjää jenkki lahkolle Usaan.
Villen elämä meni myös perseelleen. Hän olisi oikeastaan halunnut yliopistoon opiskelemaan, mutta ei hakenut, koska järjestö suhtautui korkeakoulutukseen kielteisesti. Sen sijaan hän valitsi betel-palveluksen. Siinä sai arvostusta ja pääsi keskittymään hengellisiin asioihin. Sitä paitsi tulisihan harmagedonkin aivan pian. Vuodet vaihtuivat vuosikymmeniksi betelissä hanttihommissa, mutta harmagedonia ei näkynyt eikä kuulunut. Sitten yhtäkkiä hallintoelin ilmoittaa, että korkeakouluopiskelu on sittenkin ihan ok. Villen osalta se juna kuitenkin meni jo. Hän uhrasi ainoan elämänsä järjestön erehdyksen takia.
Tekstisisältö ei vastaa kuvausta Jehovan todistajien toiminnasta. Kirjoitus on disinformatiivinen (tahallisesti harhaanjohtava) pikemmin kuin misinformatiivinen (väärinkäsitykseen perustuva). Jos kyse kuitenkin on jälkimmäisestä, siinä kuvaillaan jonkun muun uskonnon kuin JT:ien toimintoja ja käsityksiä.
Kannattaisi tutustua paremmin aiheeseen koska muuten - kuten tässä - saattaa syyllistyä väärän tiedon jakamiseen, valehteluun, maalittamiseen ja herjaamiseen. Kotioloista ja kasvatuksen puutteestahan nämä tällaiset tuotokset kertovat.
Niin ja sinähänet tee koskaan niin.
Ota lääkkeesi kello on jo 8.
Me jatkamme oikean tiedon levittämistä vartiotornilahkosta tykkäät siitä tai et.
Mitä sitten, vaikka kertomus olisikin fiktiivinen? Myös fiktiivinen kertomus voi olla opettavainen ja kuvastaa asioita, jotka ovat monen kohdalla totta.
Myös Raamatun kertomukset ovat pääosin fiktiivisiä.
No eipä tuossa ollut mitään erityisen virheellistä, juuri noin on varmasti käynyt monille. Etkä sinäkään edes yksilöinyt, mikä tarinassa ei voisi olla totta. Ainoa kohta oli se, että pariskunta voisi paneskella kihlautumisen jälkeen.
Kertomuksessa oli jotain virheitä, esimerkiksi erottamisesta ei saa tietoa kirjeenä. Kuvaukset petetyksi tulemisesta ja luvattujen asioiden viipymisestä sen sijaan ovat realistisia. Todistajissa on paljon pettyneitä ihmisiä, jotka ovat eläneet elämäänsä puolivaloilla harmagedonia odotellen. Myös muut toiveet, kuten aviopuolison tai aitojen ystävien löytäminen eivät välttämättä käy toteen. Seurakunnissa on kuppikuntia ja juoruilua, eivätkä kaikki löydä niistä omia verkostojaan.
Anonyymi 2025-09-12 06:32:06
" Tekstisisältö ei vastaa kuvausta Jehovan todistajien toiminnasta. Kirjoitus on disinformatiivinen (tahallisesti harhaanjohtava) pikemmin kuin misinformatiivinen (väärinkäsitykseen perustuva). "
-Sinulla on vain teoriaa. Jt-liikkeellä on käytäntö.
Siellä on ne mökötystuomiot.
Velvollisuus käräyttää lahkorikkeistä.
Muuttuvat säännöt.
jt:n tulee olla lahkomannekiini. on pukeutumissäännöt, partakiellon puhutaan kumotun, mutta miksi sitten sanotaan että jutut on "jehovan pöytä" ?
Ovelle mennään kehumaan asukkaan asunto, imartelemaan asukas, puhumaan mukavia, jotta saataisiin jt-kotiin kahvillekin, vartiotornien esille ottamiseksi.
Mutta ovella käynneistä
"Jimi teki pöyristyttävän löydön rappukäytävästä - IL esittelee Jehovan todistajien salaiset merkinnät
Jehovan todistajien ovelta ovelle kiertävät saarnaajat kirjaavat muistiin osoitteiden, nimien ja käyntitietojen lisäksi puhelinnumeroita, äidinkieliä, seksuaalisia suuntautumisia, uskontoja ja terveystietoja."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201807272201098602
Muistiinpanoista muodostuu lainvastainen henkilörekisteri.
Se olisi lain sallima, jos ovella kysyttäisiin lupa.
Lahkojohto kieltää luvan kysymisen.
Muistiinpanoja käytetään värväyksen hyväksi.
Jos muistiinpanoissa on että asukkaalla on terrieri, niin lähetetään jt, jolla myös on terrieri, jotta asukkaan koira tulee kehutuksi oikein kunnolla.
Entä jos muistiinpanoissa lukee että asukas on homoseksuelli ?
"Kjeh"!
No sinne lähetetään tietenkin, joku mahdollinen piiloh. . .. Esim. joku yli 50v poikamies.
JT:t tulevat niin mairein hymyin, ja kerran puhuivat että "itsestämme me tulemme, ei meitä kukaan lähetä". Kun tähän vastasi että tehän kirjoitatte siellä valtakunnansalilla kenttätyöraportin tästäkin käynnistä, niin katosi hymy ja maireus, kysyttiin kiukkuisesti "ja mistäs sinä sen tiedät".
Salaista sen olla pitäisi, ajattelee jt. No niinhän se on hänelle opetettu.
Etenkin jt:ien tilinpäätös.
Todistajat tulevat ovelle ketunhäntä kainalossa, kieroin aikein. He sanovat haluavansa keskustella Raamatusta, mutta peittelevät sitä, minkä järjestön asialla oikeasti ovat.
Hyvä muistaa että VT seuran mediassa usein toistuvat "kokemukset" ovat keksittyjä eli fiktiivisiä.
Usein myös disinformatiivisia jne.
Vartiotornin kirjallisuudessa on manipuloivia, keksittyjä kokemuksia, joilla pyritään syyllistämään todistajia tekemään enemmän. Saatetaan esimerkiksi kertoa, miten hankala kokousmatka jollakin on, mutta silti hän tulee aina uskollisesti kokoukseen. Mitä muuta tällä tavoiteltaisiin kuin syyllistämistä: jos joku menee kokoukseen krokotiileja kuhisevan virran yli, kuinka sinä kehtaisit jäädä pois?
Konventeissa kerrottavat "kokemukset" ovat myös väritettyjä, jopa valheellisia.
Kerro esimerkkejä tähän tai kirjoittelusi on luopio liiba laabaa.
Muistan ex-jt:n kertoman nettifoorumilta.
Jehovantodistajilta oli pyydetty omakohtaisen kokemuksen kertomuksia.
Hän oli sellaisen kirjoittanut.
Ja kun vei sen vanhimmalle, alkoi muokkaus saman tien: "Näin tuo pitää sanoa" -lausui vanhin muuttaessaan kokemuskertomusta.
Joo. Samanlaisia muisteloita minullakin. Kokemuksesta tuli sitten silkkaa valhetta ja mielikuvituksen tuotetta.
Mutta kaikki tämä "kiertosmiehen" siunauksella.
Kierrosvalvojat ovat kovia värittämään juttuja. Kokemuksen pitää olla ennen kaikkea rohkaiseva. Näinkin on joku kieppari sanonut. Siis totuus ei ole tärkeää.
Kerran kierrosvalvoja konventissa omassa puheessaan pisti niin paksua pajunköyttä, etten kyennyt uskomaan, vaikka olin tuolloin vielä vartiotornihypnoosissa.
Mitä korkeammalla järjestön hierarkiassa, sitä tottuneempi valehtelija.
Soopaa jauhat
Näin on.
Hämeenlinnassa oli lavalla haastateltavan Lahdessa toiminut kiinteistövälittäjä.
Yritys teki konkurssin.
Asia esitettiin niin että "hän yksinkertaisti elämää".
Asiasta tietävät hymähtelivät "no, voihan sen noinkin esittää".
Herraa yritettiin toisenkin kerran saada lavalle asiasta, mutta oli flunssa. Kirjoitti kuitenkin asiasta kirjeen joka sitten luettiin.
Edelleen kiinteistövälittäjänä. Kauppaa miljoona lukaalia askisaaressa. Etunimi Jukka.
Luopio liipa laapa jatkuu mitään konkreettisia todisteita ei tullut, omia liipa laapa puheita vain.
Millaisia todisteita haluaisit?
Sun omapäisiä juttuja
Tällaisissa asioissa todistusaineisto on väistämättä kertomuksiin perustuvaa, anekdoottista. Ei siitä mitään tilastoja tai tieteellisiä tutkimuksia ole, kuinka usein konventeissa kerrotut "kokemukset" ovat totta. Usein kuitenkin kuulee, että niitä on väritetty keksityillä asioilla.
Ja vaikka tilastoja tai tieteellisiä tutkimuksia olisi, eiväthän nekään merkitse mitään todistajille, jos ne kertovat jotain epämiellyttävä. Kaiken voi halutessaan yrittää kiistää.
Puhut puuta heinää!
Vartiotorneissa on kirjoitus että tämä lehti on Jehovan pöytä.
Ja kirjoittajat häpeävät vartiotornejaan niin, että ovat määränneet ne hävitettäviksi.
Eivät kuitenkaan kirjoita mitä arvelevat Jehovan niistä olevan mieltä.
Oletko harkinnut terapiaa tuohon JT vihaasi?
Ota sinä vastaan terapiaa kulttilahkosta irtautumiseen.
Vartiotorneissa on kirjoitus että tämä lehti on Jehovan pöytä.
Ja kirjoittajat häpeävät vartiotornejaan niin, että ovat määränneet ne hävitettäviksi.
Eivät kuitenkaan kirjoita mitä arvelevat Jehovan niistä olevan mieltä.
--------------------
Anonyymi 2025-09-25 10:14:08
" Oletko harkinnut terapiaa tuohon JT vihaasi? "
-Niin, tuollaistahan ne neuvovat valtakunnansalilla kirjoittanaan.
"jos ette muuta keksi, niin sanokaa että jt:ia vihataan"
- avuksihan hän on tuon tarkoittanut, pysähdy hetkeksi ja ajattele. Lehti kirjoitetaan jehovapöydäksi, ja heps, määrätäänkin hävitettäväksi.
Minäkin vihaan JT:a. Pilasivat 40 vuotta elämästäni.
Onneksi pääsin heistä eroon ja sain aloittaa oikean elämän ilman amerikanlahko hölynpölyä.
Vanhoissa vartiotorneissa, jotka on määrätty hävitettäviksi, on mm.
1921: rokotukset kiellettiin 1952: rokotteet sallittiin
1967: elinsiirrot kiellettiin ihmissyöntinä. 1980: elinsiirrot sallittiin
1929: Roomalaiskirjeen 13:1 Suurvaltiaat ovat Jehova Jumala ja Jeesus Kristus
1962: Roomalaiskirjeen 13:1 ylivallat tunnistettiin maallisiksi hallituksiksi
Esim. rokotukset kiellettiin erehdyksestä, että ne valmistettaisiin verestä.
Kieltoa ei poistettu virheen korjaamiseksi, vaan koska viisumikäytäntö muuttui, hakemuksen oheen ruvettiin vaatimaan rokotustodistuksia.
Tästäkin on Turunen löytänyt todisteet lahkon omasta kirjallisuudesta. Vanha kirjallisuus on muuten luettavissa ainakin H:gin yliopiston kirjastossa osin jo mikrofilmattuna ja siis noilta korteilta kuin valokopiona.
Ostatko vartiotornin
Tuosta jäi pois linkki
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Jehovan_todistajien_oppimuutoksista