Ylistysmusiikista

Anonyymi-ap

Istun omalla paikallani seurakunnassani päiväjumalanpalveluksessa ja täysin väärässä hengessä. Ylistysryhmä ei onnistu nostamaan minua milliäkään ylöspäin, sillä laulu on puuduttava ja monotoninen.

Opetetaanko jossain, että kärsimys kuuluu kristityn elämään siinä määrin olennaisesti, että sitä tulee pyrkiä jopa lisäämään säveltämällä yksitoikkoisia ja itseään toistavia melodioita?

Vai onko tavoitteena taivaskaipuun herättäminen? Kerran perillä laulamme sentään kauniita lauluja, eikö niin? Ylistyksenjohtaja kuitenkin muistuttaa, että meidän tulee tottua ajatukseen ikuisesta ylistyksen pauhinasta, joka odottaa meitä tuolla puolen Jordan-virran. Siinä meni sekin toivo.

Eräs sekulaari muusikko on sanonut, että hyvän musiikin tekeminen on lopetettu 1980-luvulla. Hänen pitäisi alan ammattilaisena olla perillä sellaisista asioista, ja mietinkin, onko vastaava kauaskantoinen päätös tehty myös Suomen Siionissa. Sitten muistan, että ainakin Pekka Simojoki ja Lasse Heikkilä ovat jatkaneet laulukelpoisten melodioiden tuottamista näihin päiviin saakka.

Edesmennyt isäni tapasi tehdä tiettäväksi, että piti nimenomaan kauniista musiikista. Olen jo liittynyt siihen kerhoon itsekin. Onneksi sellaista musiikkia on YouTube pullollaan.

10

1158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä kommenti ! Anna-Mari Kaskisen tasoista voi vain unelmoida.

      Radio Dei on hyvä kuuntelen päivittäin, mutta monesti joutuu laittamaan äänen hiljaiseksi kun tulee lauluja, harvoin enää kuulee "Golkatan veressä voimaa on"
      Rummut aivan liian kovaa ja sanoista ei saa selvää.

      yks veli.

    • Anonyymi

      Helluntaissa on tapettu sekä seurakuntalsulu että laadukkaat kuorot!!!
      Torontolaisuuden myötä tullut kuolettava ylistysmusiikki nostettiin kaiken Pyhä yläpuolelle!!
      Tilaisuuksissa vain aniharvoin srk saa laulaa. Lavalla joikaavat surkeat ryhmät sikasurkeita lauluja edestakas veivaten!!!

      Perinteisiä kuoroja on kuopattu!! Hgin Saalem etunenässä!!

      Hengellinen kuolema on todellisuutta!!!

      DoctorT

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Maaseutuseurakunnat vetelee viimeisiään kun väki loppuu, vanhat kuolee pois eikä uusia tule.

      On alueita jossa kaikki väki voitaisiin koota yhteen kerrostaloon.
      Yks kerros kauppaa toinen terveyspalveluita ja alimmainen hautauspalvelu.

      Jossain hengellinen osio.

      • Anonyymi

        Miten simppeli ratkaisu ja halpakin.


    • Anonyymi

      Ylistysmusiikista II

      Jokin aika sitten kritisoin uusia ylistyslauluja pitäen niitä tylsinä ja monotonisina. Tällöin jäi huomauttamatta, että englanninkielikin on tullut muuriksi seurakuntalaisten välille: Nousevan polven kielitaito on hämmästyttävä ja moni nuori saattaa aidosti unohtaa, etteivät kaikki mummut ja vaarit eivätkä kaikki nuoremmatkaan elä englanninkielen kyllästämässä maailmassa.

      Tämän päivän jumalanpalveluksessa joka toinen laulu laulettiin englanniksi, ja kuulin edessäni istuvien varttuneempien riviseurakuntalaisten myöntävän toisilleen, etteivät ymmärtäneet, mitä edessä laulettiin. Jos todella haluamme kaikkien viihtyvän seurakunnan ylistyshetkissä, tulee laulujen olla suomenkielisessä seurakunnassa aina suomenkielisiä.

      Saattaa olla, että kaikkia uusia lauluja ei ole vielä käännetty suomeksi. Jos todella näin on, jonkun on otettava käännöstyö vastuulleen. Ellei sellaista ihmistä ole, joka haluaa ja kykenee kääntämään laulun suomeksi, se tulee toistaiseksi jättää hyllylle odottamaan. Jotkin laulut on jopa syytä jättää odottamaan paitsi suomenkielisiä sanoja myös kelvollista melodiaa. Odotettaessa on tarkoin pohdittava, olisiko olemassa valmiina lauluja, joita voisi harkita esitettäviksi.

      Ruotsalainen Samuelsson-yhtye vieraili aikoinaan usein Suomessa. Joku yhtyeen jäsen arveli kerran, että taivaassa laulettaisiin suomeksi, koska kielemme oppimiseen menee muilta ikuisuus. Jos tämä pitää paikkansa, sekin on hyvä syy nostaa taas suomenkieliset laulut kunniaan suomenkielisisissä seurakunnissa.

    • Anonyymi

      koko palstan porukka on vain minä minä minä minä minä minä ja minun minun minum
      ja jos ei saa minä minä minä niin kaikki on pilalla.

      Siis olette säälittävää porukkaa.... Menkää kentälle palvelutöihin ja kaivakaa vaikka paskaa ja siivotkaa ihmisiä, niin minäminä miiiiinä raukat menee jalat maahan ja vikinät loppuu siihen.....

      Kun avanne räjähtää tavallaan silmille, opitte, mitä on palveleminen Kristuksen nimessä.

      HÄVETKÄÄ minä minä minä minä soittakaa ja laukaa minnä minä minä minä minulle soittakaa ja palvelkaa minä minä minä minä

      voi hyvää päivää teitä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      90
      1466
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1023
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      382
      857
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      155
      843
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      719
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      668
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      631
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    Aihe