Mielenkiintoisia asioita tulee esille sodasta
Salaperäisen Lazarin ryhmän uskotaan tuhonneen jopa 2000 panssarivaunua.
Ukrainalainen elokuvatuottaja Pavlo ”Lazar” Jelizarov hankki toukokuussa 2022 tupakan salakuljettajilta maatalousdroonin. Siitä alkoi kehityskulku, jonka myötä ”Lazarin ryhmästä” on kasvanut yksi Ukrainan tärkeimmistä drooniyksiköistä, joka on erikoistunut raskaisiin pommitusdrooneihin. Asiasta kertoo Forbes Ukraine.
Maatalousdroonin ostettuaan Lazar perusti oman sotilasyksikkönsä syyskuussa 2022. Yksikkö liitettiin osaksi Ukrainan kansalliskaartia, ja alussa siinä oli 300 jäsentä.
Yksikön jäsenistä 98 prosenttia oli siviilejä. Esimerkiksi tiedusteluosastoa johti joukko entisiä talousanalyytikkoja. Se ei kuitenkaan menoa hidastanut.
Kuluvan vuoden kesään mennessä Lazarin ryhmä on tuhonnut drooneilla yli 12 miljardin dollarin (noin 10,2 miljardin euron) arvosta Venäjän kalustoa. Tähän lukuun sisältyy 2 000 panssarivaunua ja 3 000 muuta panssaroitua ajoneuvoa.
Lazarov itse on taas ylennetty everstiksi.
Tähän asti ryhmä on pitänyt verrattain matalaa profiilia. Se näkyy muun muassa siinä, että toisin kuin monet muut vapaaehtoisyksiköt, Lazarin ryhmä ei kerää lahjoituksia. Sen sijaan se saa rahoitusta Ukrainan valtiolta – jopa 83 miljoonaa euroa kuluvan vuoden aikana.
Salaperäisyydestä huolimatta tiedetään, että ryhmä keskittyy erityisesti korkean arvon kohteiden tuhoamiseen.
Esimerkiksi elokuussa Militarnyi kertoi, että Lazarin ryhmä tuhosi drooneilla 40 miljoonan dollarin arvoisen S-300V -ilmatorjuntajärjestelmän Zaporizhzhian alueella. Iskussa julkaistulla videolla järjestelmä räjähtää komeassa tulipallossa.
Syyskuussa ryhmä taas räjäytti drooneilla venäläisen Buk-ilmatorjuntajärjestelmän taivaan tuuliin.
Ryhmän menestyksellä on myös varjopuolensa. Vihollisen ajoneuvoja on tuhottu niin ahkerasti, että 20 kilometrin säteellä etulinjasta on enää vaikeaa löytää tuhottavia panssareita ja muita ajoneuvoja.
Kuluvan vuoden tavoite onkin siirtynyt panssareista tykistöön. Joinain kuukausina Lasarin ryhmä on tuhonnut enemmän Venäjän tykistöä kuin neljä seuraavaksi parasta drooniyksikköä yhteensä.
Forbes Ukrainen päätoimittajan Boris Davidenkon mukaan Lazar onkin poikkeuksellinen hahmo.
– Jos joku olisi kertonut vuosina 2015-2016, kun työskentelin hieman Jelizarovin kanssa, että syttyisi sota ja Pashasta tulisi eversti, että hän perustaisi drooniyksikön, tuhoaisi joka viidennen [tuhotun] venäläispanssarin ja osuisi yli 40 000 kohteeseen, olisin kirjannut sen satuosastolle, Davidenko sanoo.
– Mutta se on totta.
Elokuvatuottajan droonit ovat tuhonneet 10 miljardin euron edestä Venäjän kalustoa
Anonyymi-ap
1
64
Vastaukset
- Anonyymi
Hienoa. Tuohon tuhoon on varmaan laskettu mukaan myös menetetyt venäläiset, 420€ per henkilö putinin taksojen mukaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sanna niin nättinä Amsterdamin Business Foorumilla
Upeasti edustaa taas Suomea ulkomailla meidän kansainvälinen superstaramme. Miksei persuilla ole ketään siedettävän näk547692Juuri nyt! Parturi bongattu Sannan seurassa!
🌐 Breking News 📢 🗞️ 🆕 Kaksikko bongattu Suomen Helsingin Töölöstä. Kyllä. Sieltä samasta Töölöstä, josta kuppakin207344Sofia Virran pahoinpitelyä puolustetaan netissä
HS soitti Virran pahoinpitelyä puolustaneille https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011516353.html1716859Työeläkkeiden maksaminen on lopetettava
Suomen talous on palkansaajien vuosikausia heikentyneen ostovoiman vuoksi niin kuralla, että palkkasumman jakamisessa ta536722Purra tekee hyvää työtä, me suomalaiset haluamme että hän jatkaa myös
seuraavan hallituksen valtiovarainministerinä. Kovina aikoina pitää olla kova.385728Koska Minja Koskela ja Sofia Virta kääntyy islamiin?
Sekä vihreät että vasurit selvästi pitävät islamista ja muslimeista, varsinkin naiset, joten voidaan olettaaa että nuo k765700Ratkaisujen tarjoamisen sijaan SDP on keskittynyt levittämään väärää tietoa
Kokoomuksen kansanedustaja Martin Paasi on turhautunut eduskunnassa käytävään salikeskusteluun. Hän kertoo, miksi. – Ko1015455Persut ne lomailee veronmaksajien piikkiin
Nämä rötösherrat kyllä putoavat onneksi eduskunnasta. Ja kuten Marin maksoi aamupalansa, niin nämä reissut pitää periä m243165- 50856
- 59818