Lähtee kyllä lapasesta Israelilla tuo touhu. Qatar sijaitsee kaukana Israelista, esimerkiksi Jerusalemin ja Dohan välinen etäisyys on 1750 km.
Israel teki iskun Qatarin pääkaupunkiin Dohaan
Anonyymi-ap
25219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Mitä väliä, onpahan sielläkin vähän säpinää.
Kohta tuhottaan melkein koko juutalaisten kansa.
Exoduksesta tulee exitus.
Eikös ne sieltä Qatarista taannoin pommittaneet ohjuksilla Israelia?.
Vieläkö marketeissa on kesäkurpitsoja?
Pitääkin woltin kautta tilata pitsa, kesäkurpitsa.
Terrorismi pitääkin torjua siellä missä se on.
Hyvä Israel 👍
Ja mikä siinä on varsinaisesti "hyvä"?
No eipä ole uutisissa tuosta mitään.
Kaukana Suomesta. Ei kuulu meille.
Israel on iskenyt tiistaina Hamasin johtoa vastaan Qatarissa, kertoo uutistoimisto Reuters.
Israel on näin laajentanut sotatoimiaan Lähi-Idässä myös Persianlahden arabivaltioon Qatariin, jossa palestiinalaisella islamistijärjestöllä on pitkään ollut poliittinen tukikohta.
Israelilaisviranomainen vahvisti Reutersille, että Israel oli iskenyt Hamasin johtajia vastaan Qatarissa.
Hamasin edustaja on vahvistanut uutistoimisto AFP:lle, että isku kohdistui äärijärjestön tulitaukoneuvottelijoihin, jotka neuvottelevat tulitauosta Gazaan.
Qatarin pääkaupungissa Dohassa kuultiin tiistaina useita räjähdyksiä. Silminnäkijän mukaan pääkaupungin Katara-nimisellä alueella nähtiin nousevan savua.
Israelin äärioikeistolainen valtiovarainministeri Bezalel Smotrich on ylistänyt Hamas-johtajiin kohdistunutta iskua sosiaalisessa mediassa, kertoo uutistoimisto AFP.
”Terroristeilla ei ole koskemattomuutta, eivätkä he koskaan tule saamaan koskemattomuutta Israelin pitkältä kädeltä missään päin maailmaa”, Smotrich kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
Qatar tuomitsee tapahtuneen iskun kansainvälisen lain vastaisena, kertovat uutistoimistot. Myös Iran on tuominnut iskun.
Al-Jazeeran mukaan Yhdysvallat ei ole vielä kommentoinut Israelin tekemää iskua. Yhdysvaltain suurlähetystö Dohassa kehottaa paikallisia Yhdysvaltain kansalaisia pysymään kotonaan.''
Israel eliminoi terroristipaskat mihin tahansa koloon ne sitten piiloutuvatkin. Hyvä!
Johan Hillary Clinton (jota persut ja Trump syvästi paheksuivat) tapatti Gaddafin viemärirottakyrvän tierumpuun. Naureskelikin ivallisesti. Tästä on kuvamateriaalia mm. Oliver Stonen Putin-dokkarissa.
Koneeni teki kerran välilaskun Dohaan kun olin menossa afrikkaan hakemaan miestä itselleni. Tuomitsen iskun.
Siellä Israelissa oli paripäivää sitten se terrori isku jossa kuoli kolme. Täytyyhän sellainen murhenäytelmä kostaa välittömästi ja siitä uutisoitiin.
Matkivat aremiikkaa ja brittejä.
Soditaan aina muualla kuin omalla maaperällä, ja tähtäimessä aina siviilit.
Vietnamissakin riehuivat yli 25 vuotta, eli neljännes vuosisadan.
Senkin ne pellet hävisivät.
Kenelläkään ei pitäisi olla omaa maaperää. Maata pitäisi käyttää yhteisesti sulassa sovussa kaikkia hyödyntäen.
Mikähän älämölö olisi syntynyt jos esim. Venäjä olisi iskenyt 1700km päähän rajaltaan?.
Varsova? Helsinki?
Turku?
Mutta, mutta.
Kyseessähän on aremikkalaisten ylläpitämän "valtion" ja aremikkalaisilla aseilla toteutettu hyökkäys, joten se on hysshyss..
Turku joutaa mennäkin. Eipähän tule sitä typerää junaa enää sinne.
Ei noista saa sillä suunnalla hyvää kuin pommilla.
Kyproksen ja Intian välillä voisi olla pelkkää avomerta.
Ihan sama.
Israelin nuorison kannattaisi mielenosoittaa vanha kääkkä Netanjahu ulos. Pilaa nuorisonsa elämän.
Miksi Qatar hyysää terroristeja ?? Siis Hamas herroja??