Erika Vikmanin hurja maailmanvalloitus kiertue alkaa pian

”Kiertue” käynnistyy Lontoossa lauantaina 4.10. klo 19-22. The Garage-nimiseen paikkaan mahtuu peräti 600 hengen yleisö. Liput maksavoivat ennen 30.81 puntaa kappale. Kauppa ei käynyt, joten hintaa alennettiin nykyiseen 26.50 puntaan. Nyt paikka on loppuunmyyty - kiitos Warner Music😂 Lipputulot siis 15 900 puntaa eli 18 444 euroa.

Amsterdamin keikka on perjantaina 10.10. klo 19. Melgweg-nimisen paikan yleisöpaikkamäärää ei löydy netistä, mutta kuvien perusteella se on samaa kokoluokkaa kuin kaksi muutakin Vikmanin keikkapaikkaa. Liput maksavat 35.05 euroa kappale. Jos paikkaan mahtuisi 1000 henkeä ja se olisi loppuunmyyty, lipputuloja kertyisi 35 050 euroa.

Tukholman keikka on sunnuntaina 12.10. klo 18.30. Debaser-nimiseen paikkaan mahtuu 740 hengen yleisö. Liput maksavat 325 Ruotsin kruunua kappale. Loppuunmyytynä lipputuloja kertyisi 240 500 ruotsin kruunua eli 22 126 euroa.

Selitän rautalangasta, jotta Erika Vikmanin fanitkin ymmärtäisivät:

Vikmanin ”Euroopan kiertue” tuottaa väistämätöntä ja välitöntä taloudellista tappiota, vaikka kaikki keikat olisivat loppuunmyytyjä. Tappio syntyy siitä, että Vikman ei saa itselleen nettotulona lipunmyynnin tuottoa, vaan joutuu maksamaan siitä ensin kaikki kulut, palkkiot, verot ja palkat kaikille muille kiertueen mukana tai taustoissa toimiville sekä maksamaan omasta osuudestaan verot.

Keikkojen tarkoitus on kokeilla, onko Vikmanilla mitään mahdollisuuksia laulajana Suomen ulkopuolella.

Mahdollisesti Vikmanilla itsellään ei ole asiasta mitään ymmärrystä. Ei olisi kannattanut jättää lukion matikan kurssia kesken.

Jotain kertoo sekin, että kolmesta keikasta yksi pidetään sunnuntai-iltana ja kaikki kolme alkavat aikaisin.

Kaiken kaikkiaan hyvin vaatimatonta näpertelyä, joka taas esitettiin suomalaisessa mediassa kuin mikäkin maailmanvalloitus. Tässä tulee käymään samoin kuin Vikmanin melkein varman Euroviisuvoitonkin kanssa😂

https://www.is.fi/musiikki/art-2000011259586.html
7285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat
  • Katkeraa on kalkkivesi ja muuta ei voi todeta tästäkin koko ketjusta 💩

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Katkeraa on kalkkivesi ja muuta ei voi todeta tästäkin koko ketjusta 💩

    "Katkeraa on kalkkivesi ja muuta ei voi todeta tästäkin koko ketjusta 💩"

    Käytät "katkera kalkki" -metaforaa täysin väärin. Käyttämäsi hymiö taas on varsin osuva kuvaamaan kommenttisi arvoa.

    Ja sitten asiaan: Vikmanin uran huippuna tullaan muistamaan viisujen 11. sija. Vikmanin tasoisen heikoilla lahjoilla sekin oli kyllä jo saavutus. Taustajoukoilla levy-yhtiöstä alkaen oli tietenkin kaikki keinot käytössä.

    Äänestä

Aloittaja "laulaa" Pertin pubin karaokessa Aikuista naista nuotin vierestä ja oma äiti taputtaa, muut kokevat syvää myötähäpeää.

Äänestä
  • Voit ihan rauhassa inistä mitä vain rajoittunut aivotoimintasi onnistuu milloinkin tuottamaan.

    Ininäsi ei muuta eikä horjuta Vikmanista esiin tuotuja tosiasioita.

    Äänestä

Erika on lämppäri. Hänen jälkeen esiintyy illan oikea tähti. Erikan pitäis itse ymmärtää ettei koskaan pääsee maailmantähdeksi. Ikinä. Siellä on jonossa paljon paremman näköisiä naisia jotka osaa laulaakin paremmin.

Äänestä

Erika Jayne vetää paremmin, ei Vikmannin halvalla p0rnotyylilllä vaan enemmän tyylillä. Näyttääkin paremmalta vaikka on reilusti yli 50 vee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

”Kiertue” käynnistyy Lontoossa lauantaina 4.10. klo 19-22. The Garage-nimiseen paikkaan mahtuu peräti 600 hengen yleisö. Liput maksavoivat ennen 30.81 puntaa kappale. Kauppa ei käynyt, joten hintaa alennettiin nykyiseen 26.50 puntaan. Nyt paikka on loppuunmyyty - kiitos Warner Music😂 Lipputulot siis 15 900 puntaa eli 18 444 euroa.

Amsterdamin keikka on perjantaina 10.10. klo 19. Melgweg-nimisen paikan yleisöpaikkamäärää ei löydy netistä, mutta kuvien perusteella se on samaa kokoluokkaa kuin kaksi muutakin Vikmanin keikkapaikkaa. Liput maksavat 35.05 euroa kappale. Jos paikkaan mahtuisi 1000 henkeä ja se olisi loppuunmyyty, lipputuloja kertyisi 35 050 euroa.

Tukholman keikka on sunnuntaina 12.10. klo 18.30. Debaser-nimiseen paikkaan mahtuu 740 hengen yleisö. Liput maksavat 325 Ruotsin kruunua kappale. Loppuunmyytynä lipputuloja kertyisi 240 500 ruotsin kruunua eli 22 126 euroa.

Selitän rautalangasta, jotta Erika Vikmanin fanitkin ymmärtäisivät:

Vikmanin ”Euroopan kiertue” tuottaa väistämätöntä ja välitöntä taloudellista tappiota, vaikka kaikki keikat olisivat loppuunmyytyjä. Tappio syntyy siitä, että Vikman ei saa itselleen nettotulona lipunmyynnin tuottoa, vaan joutuu maksamaan siitä ensin kaikki kulut, palkkiot, verot ja palkat kaikille muille kiertueen mukana tai taustoissa toimiville sekä maksamaan omasta osuudestaan verot.

Keikkojen tarkoitus on kokeilla, onko Vikmanilla mitään mahdollisuuksia laulajana Suomen ulkopuolella.

Mahdollisesti Vikmanilla itsellään ei ole asiasta mitään ymmärrystä. Ei olisi kannattanut jättää lukion matikan kurssia kesken.

Jotain kertoo sekin, että kolmesta keikasta yksi pidetään sunnuntai-iltana ja kaikki kolme alkavat aikaisin.

Kaiken kaikkiaan hyvin vaatimatonta näpertelyä, joka taas esitettiin suomalaisessa mediassa kuin mikäkin maailmanvalloitus. Tässä tulee käymään samoin kuin Vikmanin melkein varman Euroviisuvoitonkin kanssa😂

https://www.is.fi/musiikki/art-2000011259586.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu