Suomen media kehystää Trumpin pahantekijäksi
Suomen media on yrittänyt kehystää uutisen mustan miehen tappamasta ukrainalaisnaisesta siten, että presidentti Donald Trump on jotenkin tässä se pahantekijä. Iltalehden otsikossa ”Trump raivostui”. Ylen mukaan ”Trump käyttää surmaa politiikan välineenä”.
Todellisuudessa Trump määräsi jo kesäkuussa kansalliskaartin sotilaita Los Angelesiin ja elokuussa pääkaupunki Washingtoniin, joten hän ei tarvitse nuoren naisen murhaa ”oikeutukseksi” tällaisille toimille. Yksi Trumpin poliittisen uran kantavista ajatuksista on ollut se, että hän kritisoi demokraattituomareiden antamia löyhiä rangaistuksia ja väkivaltarikollisten lepsua kohtelua demokraattien johtamissa kaupungeissa, joten siinäkään ei ole mitään uutta.
Trump vaatii turvallisuutta, lakia ja järjestystä
Trump on aina ollut sitä mieltä, että vaarallisten väkivaltarikollisten pitäisi olla lukkojen takana. Tätä samaa hän toisti tiistaina Valkoisessa talossa nauhoitetussa puheessaan.
– Me emme voi antaa väkivaltaisten rikoksenuusijoiden jatkaa tuhon ja kuoleman levittämistä maassamme, Trump sanoi.
https://www.suomenuutiset.fi/nuori-ukrainalaisnainen-tapettiin-julmasti-yhdysvalloissa-vasemmistolaiset-huolissaan-rasismista/
vaarallisten väkivaltarikollisten pitäisi olla lukkojen takana. Tätä samaa hän toisti tiistaina
8
113
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä kun kansalliskaarti menee antamaan hoitoa . Pirun kallista se on , mut Trumpil on käsittämään paljon lainarahaa .
- Anonyymi
Norjalaismies?
https://www.suomenuutiset.fi/yle-valkopesi-iranilaisterroristin-norjalaismieheksi-muut-lehdet-kuittasivat-oslon-terroriteon-pikku-uutisella/
No pottapäähattuhan se. - Anonyymi
miten tästä käännettään fentanyyli floydin kaltainen tapaus
eli en voi hengittää koska veressäni oli kuollettava annos fentanyyliä 🤔poliisi tappoi mustan ja heti alkoi kauppojen ryöstely
milenkiintoista miten nämä täysin imbulssikontrolloimattomat rikolliset kulkee vapaana 🤔 syy demokraattien 😠 - Anonyymi
Muitakin sarjarikollisia vapauttanut aivan huvikseen..
https://www.facebook.com/groups/1996529647535547/posts/2225712401283936/ - Anonyymi
kukas sen keskustelun estääkään https://www.kansalainen.fi/yhdysvallat-kaannekohdassa-tappavaa-poliittista-vakivaltaa-yliopistolla-charlie-kirk-ammuttiin-kesken-puheen/
- Anonyymi
Äärivasemmisto murhasi patriootin. Miettikääpä mikä parkuminen ja ulina seuraisi jos tilanne olisi päinvastainen.
Puolueeton media, salli mun nauraa.
Nauretaanpa sille vartti!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 392477
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...381343- 841313
- 631201
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä40949Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.123832- 31761
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi25623Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan58596Kuinka moni palstalaisista on näin hyvässä kondiksessa
76-vuotias rokkari Rick Springfield esittelee elämäntyyliään : https://www.youtube.com/watch?v=GbxHuNy6d6820529