Euroopalla ei ole aseita. USA myy, mutta rahat ensin käteen. Toimitus sitten joskus.
Tällä tavalla USA pitää huolen, ettei Eurooppa pysty säheltämään rauhaa pilalle. Eli ottaa rahat ja pitää aseet, kunnes rauha on tehty.
Fiksua.
Ranskan hallitus kaatui juuri, kohta Merz ja Starmer kaatuu. Kumpikohan ensin?
USA fiksusti pelasi Euroopan pois pelistä
12
133
Vastaukset
- Anonyymi
Trump toimii maansa hyväksi.
- Anonyymi
” Euroopalla ei ole aseita. USA myy, mutta rahat ensin käteen. Toimitus sitten joskus.”
TÄYSIN NAURETTAVA VÄITE! EUROOPPA VALMISTAA PÄÄOSIN ITSE OMAT ASEENSA JA HALUKKAILLE LÖYTYY ”NATO-YHTEESOPIVIA ASEITA” ERI TOIMITTAJILTA PILVIN PIMEIN!
EI USA OLE MILLÄÄN TAVALLA AINOA OSAAJA! MYÖS SUOMI ON PS-AUTOJEN SUHTEEN LAADUKS MYYJÄ JA TOIMITTAJA!- Anonyymi
Suomi on viimeisiä liittyjiä Naton jäsenyyteen, siksi sillä on vielä jäljellä omaa asetuotantoa.
Suurin osa Euroopan maista on jättäytynyt jo aikoja sitten Naton varaan ja oma asetuotanto on lopetettu.
Isommissa maissa on jonkin verran säilynyt, UK, Saksa, Ranska.
Mutta niissäkin tuotanto takkuaa pahasti ja varastot on tyhjenneet Ukrainaan.
Käytännössä Eurooppa on demilitarisoitunut mikä oli yksi Venäjän tavoitteista.
Eurooppa on kuitenkin täysin USAn asetuotannon varassa, mitä on turhaa kieltää, kun taas Venäjä tuottaa itse yhä enemmän tarvitsemiaan aseita.
Yhdysvalloille asetuotanto on bisnestä kun taas Venäjälle se on turvallisuuden tae.
- Anonyymi
Macron just haukkui Euroopan unionin 😂.
- Anonyymi
Röhönaurut EU: lle
- Anonyymi
Macronin vaimo syntyi poikana nän väitetään
- Anonyymi
Starmer kaatuu ensin, veikkaan.
Halukkaiden koalition menetti Ranskan. Yle ei uutisoi asiaa. - Anonyymi
Ranska, Saksa, Puola, Italia, Suomi ovat ainakin kertoneet, että ei lähetä joukkoja Ukrainaan.
Viro aikoo lähettää pataljoonan eli jotain 150 jamppaa.
Siksi euroopan maat yrittävät juonia, jotta huijaamalla USAta, saataisiin USAlta apua ukrainaan.
Milloin se on Von den Leydenin GPS ongelma tai Ukrainaan eksynyt drooni(t).
Säälittävää. - Anonyymi
Trump pelasi fiksusti. Stubbia harmittaa.
- Anonyymi
Stubb on matkustanut taas Ukrainaan tapaamaan Zelenskyä ja lupaamaan lisää avustuksia.
Stubb on hölmölämme tuholainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stubb on matkustanut taas Ukrainaan tapaamaan Zelenskyä ja lupaamaan lisää avustuksia.
Stubb on hölmölämme tuholainen.Stubb yrittää taas soittaa Donaldille ja kusettaa häntä. Mutta Trump on päätöksen tehnyt. Ei tukea Euroopalle.
Ei olisi kannattanut EUn lähettää ihmisiä äänestämään Trumppia vastaan presidentinvaaleissa.
Aika härski veto sekin Euroopalta.
- Anonyymi
Trump se vaan pelaa, presidentin edustaja meni tapaamaan Lukashenkoa ja vei tältä viestin.
”Rukoilemme terveytenne ja hyvinvointinne puolesta sekä jatkuvaa edistymistä yhteisten tavoitteidemme saavuttamisessa Yhdysvaltojen ja Valko-Venäjän kansojen puolesta.”
Kun Trump parantelee suhteita, mitä tekee Euroopan pässinpäät? Yrittävät kiristää välejä ja eskaloida sotaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude11812402Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k21011602Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t1599687Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h758766Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t718750Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht167505Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k116912Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk266270Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa915885Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus605350