Kansanäänestys

Karjalan ja muiden luovutettujen alueiden palauttamisen vaatimisesta voisi järjestää kansanäänestyksen, siis, haluatko, että Suomi vaatii Venäjän kanssa neuvotteluja 1944 menetettyjen alueiden palautuksesta.

Mikä kyllä-puoli voittaisi niin Suomen hallitus olisi velvoitettu ainakin ottamaan asia esille Venäjän kanssa.

Jos ei-puoli voittaisi niin koko asia hautautuisi lopullisesti ja elämä jatkuisi eteenpäin nykyisten rajojen sisällä.

Vaalikampanjassa käytäisiin perusteellisesti läpi palautukseen liittyvät kaikki näkökohdat.

No, turha toivehan tuollainen että moista äänestystä tapahtuisi kun sekä kannattajat että vastustajat vastustavat ajatusta moisesta, miksi, entiedä.
2184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"No, turha toivehan tuollainen että moista äänestystä tapahtuisi kun sekä kannattajat että vastustajat vastustavat ajatusta moisesta, miksi, entiedä."

Simppeliä. Kannattajat vastustavat koska häviäisivät, vastustajat vastustavat koska eivät halua asialle ylimääräistä näkyvyyttä.

Ongelmahan tämäntyyppisessä asiassa on se, että positiivinen päätös johtaisi heti toimiin ja negatiivinen taas siihen, että asiaa käsitellään taas joskus myöhemmin. Kielteinen päätös on siis aina peruttavissa, myönteinen ei.

Katso mikä on Vuotoksen altaan tila: korkein hallinto-oikeus on asian päättänyt, mutta aina joku populisiti kaivaa sen esiin ja yrittää saada erityislakia läpi kalastaakseen lapin työttömien äänet. Jos allas rakennettaisiin, luontoa ei millään päätöksellä voisi palauttaa.

Samoin aluekysymyksen ottaminen esiin tekisi siitä väistämättä ratkaisemattoman rajakysymyksen, jollaista tällä hetkellä ei ole. Kielteinen päätös taas johtaisi vain siihen, että parin vuoden sisään joku perussuomalainen taas keksisi uutena ideana alkaa vaatia kansanäänestystä asiasta. Saati sitten tamperelainen kylähullu, jota ei yleinen mielipide paljon hetkauta.

Äänestä

nimellä eduskuntavaalit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asiasta kirjoitti:

Karjalan ja muiden luovutettujen alueiden palauttamisen vaatimisesta voisi järjestää kansanäänestyksen, siis, haluatko, että Suomi vaatii Venäjän kanssa neuvotteluja 1944 menetettyjen alueiden palautuksesta.

Mikä kyllä-puoli voittaisi niin Suomen hallitus olisi velvoitettu ainakin ottamaan asia esille Venäjän kanssa.

Jos ei-puoli voittaisi niin koko asia hautautuisi lopullisesti ja elämä jatkuisi eteenpäin nykyisten rajojen sisällä.

Vaalikampanjassa käytäisiin perusteellisesti läpi palautukseen liittyvät kaikki näkökohdat.

No, turha toivehan tuollainen että moista äänestystä tapahtuisi kun sekä kannattajat että vastustajat vastustavat ajatusta moisesta, miksi, entiedä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu