Muistakaa, että muilla ei lähtökohtaisesti ole kokemusta tilastanne. Toinen ei tiedä mistä on kyse, kun käyttäydyt niin kuin käyttäydyt.
On parempi kertoa mistä kyse, hyvissä ajoin ennen kuin taudinkuvasi mukainen kohtaus iskee. Jos esim. saat sätkyt kesken treffien ja poistut paikalta, toinen pitää sinua kamalana ihmisenä. Mutta jos kerrot olevasi PTSD-tapaus, on mahdollisuus ymmärtää ja antaa anteeksi.
Toisen syyttäminen silloin, kun tietoa ei ole jaettu, on kauhean epäreilua. Jos allergikolle syöttää allergeenia tietämättään, ei ole kokin vika. Kehollinen tai mielen tauti, tiedotusvastuu on jokaisella itsellään. Aina.
On parempi kertoa mistä kyse, hyvissä ajoin ennen kuin taudinkuvasi mukainen kohtaus iskee. Jos esim. saat sätkyt kesken treffien ja poistut paikalta, toinen pitää sinua kamalana ihmisenä. Mutta jos kerrot olevasi PTSD-tapaus, on mahdollisuus ymmärtää ja antaa anteeksi.
Toisen syyttäminen silloin, kun tietoa ei ole jaettu, on kauhean epäreilua. Jos allergikolle syöttää allergeenia tietämättään, ei ole kokin vika. Kehollinen tai mielen tauti, tiedotusvastuu on jokaisella itsellään. Aina.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mutta kuka tuollasia tietoja haluaa tuntemattomalle jakaa itsestään? Ei kaikkien tarvitse tietää aina kaikkia niitä eniten henkilökohtaisimpia asioita.
Onko siis parempi kulkea ympäriinsä satuttamassa ja hämmentämässä ihmisiä, jotka esim. saattavat välittää sinusta?
On olemassa ihmisiä, jotka käyttävät niitä tietoja toisesta hyväkseen ja sopivan hetken tullen kääntää ne toista vastaan. Olen traumatisoitunut pahasti ja olen tavannut taustoistani johtuen aikuisiällä hyvin tunnekylmiä, empatiakyvyttömiä ihmisiä. En minä ainakaan enää jakaisi syvimpiä ongelmia heti kättelyssä. Tosin en käy treffeilläkään.
Kiva kun tuot näitä asioita julki. Itsellä ollut mielikuva, ettei traumatisoituneet kykene itsekritiikkiin? En tiedä olenko väärässä vai oletko vain poikkeus? Asioista puhuminen on minusta aina hyvästä, vaikka aihe olisi arkakin itselle.
Osaan ymmärtää tapahtumia mitkä ihmiselle on traumatisoivia.
Tämän ajan traumat eivät omaan ymmärrykseen oikein sovi.
Osaan olla tunnekylmä mutta se ei kyllä millään tavalla johdu toisen traumoista. Hienoa olisi jos ihmiset kertovat mitkä traumatisoivat.
Nykyajan traumalinjauksia jaotellessa voisin kuvitella olevani ihmisraunio mutta itse en koe olevani millään tasolla traumatisoitunut.
Mistä tämä traumatrendi edes kumpuaa?
En oikein ymmärrä, miten niputat "ettei traumatisoituneet ymmärrä itsekritiikkiä". Ei ne asiat minulta ainakaan ole itsekritiikkiä poistanut. Siis en ymmärrä nyt tuota ajatustasi traumatisoituneista. En ole hullu, vaan erittäin traumatisoitunut. Noin myös sanoi minulle terapeuttini. Ajatukseni pelittää aivan kirkkaasti, vaikka traumat ovat tavallaan invalidisoineet minua ja vaikuttaa jaksamiseeni.
Haluan toipua, mutta tiedän rajoitteeni ihmissuhteissa ja voimieni vähäisyyden. On oltava todella rehellinen itselleen, ettei käytä voimiaan väärin. Tai rasita liiaksi myöskään muita. Mutta olen myös rajannut paljon sellaisia ihmissuhteita pois elämästäni, jotka kuluttavat omaa energiaani. En ilkeyttäni, vaan ymmärrän että kaikkien kanssa ei kuulu tätä matkaa taittaa.
Ei se ole trendi. Voisi olla niin, että näistä asioista tiedetään ja ymmärretään tänä päivänä enemmän. Ennen on ehkä laitettu johonkin mt-lokeroon, kun ihminen ei usein itsekään tiedä mikä vaivaa, saati osaa tuntemuksiaan sanoittaa. Jokin tietty tilanne tai tunnelma voi laukaista jotain, johon ei saa yhteyttä koska ei muista sitä trauman aiheuttanutta alkuperäistä tapahtumaa.
Oireilu voi olla vaikka masentuneisuutta, ahdistuneisuutta tai jotain epävakaisuutta, jotka sitten laitetaan diagnoosiksi. Vaikka ne ovat pelkkiä oireita. Oikean syyn löytäminen voi olla todella vaikeaa. Joskus voi vain arvailla mistä saattaa johtua, jos on vaikka lapsuutensa joutunut viettämään erittäin turvattomassa ympäristössä, arvaamattomien ihmisten kanssa. Mutta se tieto ei riitä vielä siihen, että voisi lähteä toipumaan. PTSD ja muut trauma oireyhtymät ovat monesti todella vaikeita hoitaa. Ja mielen sairauksia ne eivät ole, vaan tunne-elämän.
Kiitos asiallisesta tarkennuksesta.
En vähättele ihmisen tunneperäisiä mielen ongelmia mutta nähtyäni ihmisiä joilla on todella raakoja elämän tapahtumia. Ei voi olla miettimättä joidenkin ihmisten kohdalla että traumaksi eletty elämä on taipumus saada hyötyä ja ymmärrystä omiin persoonallisuuden heikkouksiin yhteiskunnassa.
Moni ihminen joka on tuonut ilmi omaa tunneperäistä surua tai vihaa sekä masennusta saa myös aikaan sosiaalista vahviketta omalle minäkuvalleen.
Iloa ja valoa toivon kuitenkin jokaiselle mielentaistelijalle.
Itse lähdin vetäytymään ihmisten seurasta, kun vaikea elämänvaihe nosti näitä isosti pintaan. Kuten sanoinkin, en tiennyt mikä minua vaivaa. Ensin masennus, sitten tuli ahdistus ja paniikkikohtauksia.
Ja kohtalaisen pitkään olin pystynyt elämään elämääni niin, että kävin töissä ja pärjäisin jotenkin. Vasta tuo iso kriisi pysäytti minut ja menneisyys oli kohdattava. En olisi niitä asioita halunnut lähteä tonkimaan, usko pois.
Vielä vähemmän näillä mitään huomiota olen hakenut, lähinnä ollut järkyttynyt mitä tämä on ja alkuun häpesinkin sairastumistani.
Ja tuosta sosiaalisesta vahvikkeesta. Ihmiset käänsivät minulle selkänsä, pitkäaikainen paras ystävänikin sieltä nuoruudesta, kun aloin oireilemaan.
Se on harmi jos noin on tapahtunut. Monet varmasti häpeävät sairastumistaan, mutta onneksi niitä ymmärretään paremmin, koska monet julkisuuden henkilöt ovat kertoneet avoimesti omista tilanteistaan. Samoin kuin se, että tietoisuus mielen sairauksista on lisääntynyt verrattuna aikaisempaan.
Kyllä ihmiset voivat olla todella tylyjä myös, jos näistä avautuu. On kokemusta valitettavasti. Ja minun ei ole lähtökohtaisesti ollut helppoa puhua asioistani, niin parempi näin.
Ja julkisuuden henkilö on aina "special case", kai sen tiesit?
Mielenterveyden kiemuroita on vaikea läheisten ymmärtää.
Ehkä kuvaan astuu pelko ettei osata käyttäytyä oikealla tavalla ja pahennetaan toisen tilannetta.
Yhteiskunnassa pidetään jotenkin normaalina että jokaisen ihmisen pitää romahtaa jossain elämän vaiheessa. Tuntuu että toisen mielenterveyden kokeileminen on osa isompaa psykologista yhteisön kasvattamista. Toiset selviävät ja toisille käy huonommin.
Koska itse kävit viimeksi psykiatrilla arvioituttamassa mielentilaasi että tiedetään sinunkin mielenterveytesi oikea laita
Voihan sitä itsekin tutkia asioita vaikka netistä, jos on tekemisissä sairastuneiden kanssa. Osaa suhtautua ymmärryksellä sitten.
Jos ihmiset poistuu kesken treffien paikalta. Nìin kyllä vika silloin sinussa. 🤔