Ukraina iski entisen Suomen alueelle
Venäläiskuvernööri on kertonut kahdesta tulipalosta.
Ukrainan lennokkihyökkäyksen kohteena oli useita alueita Venäjällä, mukaan lukien Suomen lähellä sijaitseva Koivisto, jonka venäjänkielinen nimi on Primorsk.
Ukrainan lennokkihyökkäyksen kohteena oli useita alueita Venäjällä, mukaan lukien Suomen lähellä sijaitseva Koivisto, jonka venäjänkielinen nimi on Primorsk.
Venäjä sanoo torjuneensa yön aikana 221 ukrainalaista lennokkia, uutisoi Reuters. Lennokkeja havaittiin Brjanskin, Smolenskin ja Leningradin alueilla. Määrä on yksi korkeimmista yli kolmivuotisen sodan aikana. Venäjän puolustusministeriön mukaan lennokeista yhdeksän havaittiin lähellä Moskovaa.
The Kyiv Independentin mukaan Leningradin alueen asukkaat ovat kuvailleet, että hyökkäys oli yksi suurimmista sodan alkamisen jälkeen. Leningradin alueen kuvernööri Aleksandr Drozdenkon mukaan alueella ammuttiin alas noin 30 lennokkia.
Leningradin alueen kuvernööri Aleksandr Drozdenko sanoo Telegramissa, että lennokkihyökkäys aiheutti kaksi paloa Koiviston öljysataman alueella.
Drozdenkon mukaan yksi tulipalo syttyi satamassa olleessa aluksessa. Palo sammutettiin eikä siitä aiheutunut öljyvuodon vaaraa, kuvernööri sanoo.
Drozdenkon mukaan toinen palo syttyi pumppausasemalla, mutta myös tämä sammutettiin.
Hyökkäyksen mahdollisesti aiheuttamia vahinkoja ei ole voitu vahvistaa riippumattomista lähteistä.
Riippumaton media Astra on julkaissut videon iskun, jolla kuuluu kaksi räjähdystä.
X-sisältöä ei voida näyttää
Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, X-palvelusta ja Instagramista.
Kyseessä on Itämeren suurin öljysatama. Se sijaitsee Suomenlahden koillisosissa noin 50 kilometrin päässä Suomen rajasta.
Aikanaan nykyisen Koiviston kaupungin paikalla sijaitsi Suomelle kuulunut Koiviston kauppala.
Kyse oli ensimmäisestä kerrasta, kun Ukraina hyökkäsi Koiviston öljysatamaan. Aiemmin iskuista on kerrottu muun muassa Laukaansuun ja Novorossijskin satamissa.
Venäläiskuvernööri on kertonut kahdesta tulipalosta.
Ukrainan lennokkihyökkäyksen kohteena oli useita alueita Venäjällä, mukaan lukien Suomen lähellä sijaitseva Koivisto, jonka venäjänkielinen nimi on Primorsk.
Ukrainan lennokkihyökkäyksen kohteena oli useita alueita Venäjällä, mukaan lukien Suomen lähellä sijaitseva Koivisto, jonka venäjänkielinen nimi on Primorsk.
Venäjä sanoo torjuneensa yön aikana 221 ukrainalaista lennokkia, uutisoi Reuters. Lennokkeja havaittiin Brjanskin, Smolenskin ja Leningradin alueilla. Määrä on yksi korkeimmista yli kolmivuotisen sodan aikana. Venäjän puolustusministeriön mukaan lennokeista yhdeksän havaittiin lähellä Moskovaa.
The Kyiv Independentin mukaan Leningradin alueen asukkaat ovat kuvailleet, että hyökkäys oli yksi suurimmista sodan alkamisen jälkeen. Leningradin alueen kuvernööri Aleksandr Drozdenkon mukaan alueella ammuttiin alas noin 30 lennokkia.
Leningradin alueen kuvernööri Aleksandr Drozdenko sanoo Telegramissa, että lennokkihyökkäys aiheutti kaksi paloa Koiviston öljysataman alueella.
Drozdenkon mukaan yksi tulipalo syttyi satamassa olleessa aluksessa. Palo sammutettiin eikä siitä aiheutunut öljyvuodon vaaraa, kuvernööri sanoo.
Drozdenkon mukaan toinen palo syttyi pumppausasemalla, mutta myös tämä sammutettiin.
Hyökkäyksen mahdollisesti aiheuttamia vahinkoja ei ole voitu vahvistaa riippumattomista lähteistä.
Riippumaton media Astra on julkaissut videon iskun, jolla kuuluu kaksi räjähdystä.
X-sisältöä ei voida näyttää
Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, X-palvelusta ja Instagramista.
Kyseessä on Itämeren suurin öljysatama. Se sijaitsee Suomenlahden koillisosissa noin 50 kilometrin päässä Suomen rajasta.
Aikanaan nykyisen Koiviston kaupungin paikalla sijaitsi Suomelle kuulunut Koiviston kauppala.
Kyse oli ensimmäisestä kerrasta, kun Ukraina hyökkäsi Koiviston öljysatamaan. Aiemmin iskuista on kerrottu muun muassa Laukaansuun ja Novorossijskin satamissa.
Vastaukset 42
Vanhimmat
En kyllä yhtään ihmettelisi
Ukrit tulee Raatteentielle taas
Tuliko Puolaan ohjukset myös Ukrainasta?
Lähes 75% maailman valtioista epäilee yhä että Ukraina ohjasi dronet Puolaan omalta alueeltaan NATO johdon tuella.
Tuo saattaa olla aivan totta .
Ukraina on Euroopan turvallisuus uhka ei Venäjä.
Monet elektronisen sodankäynnin asiantuntijat pitävät sitä täysin mahdollisena että Ukraina on NATO joukkojen tuella kyennyt kaappaamaan Ukrainan ilmatilassa lentäneet dronet ja ohjaamaan ne Puolaan pois Ukrainan ilmatilasta.
Voisitko linkittää artikkeliin, jossa tätä vaihtoehtoa spekuloidaan todellisten asiantuntijoiden toimesta?
[😅😎]
Nimenomaan VENÄJÄ on suurin Euroopan turvallisuusuhka vaikka te ryzzät muuta väitätte!
Voisitko esittää linkin jossa todelliset asiantuntijat kiistävät tuon 😎🤓
Oletkohan sekaisin 🤔
Venäjällä ei ole todennäköisesti vielä valmiuksia kaapata Ukrainan droneja ja edelleen ohjata niitä pois omasta ilmatilasta.
Jos ja ehkä kun Venäjän taidot elektonisessa sodankäynnissä kehittyvät voi olla että Ukrainan dronet lentääkin Pietarin sijasta Porvooseen.
Olisiko heittää linkki tälle väitteelle?? Ai ei vai... No se on sitten voi voi paskan puhuja
Ukraina kiistää kaiken osuudestaan Puolan ilmatilaloukkauksiin
Vuonna 2022 Ukraina iski Puolasn ohjuksella surmaten useita ihmisiä.
Lue YKn (UN ) sivuilta siellä se on.
Marraskuussa 2022 Ukraina ampui ohjuksen Puolaan surmaten useita Puolan kansalaisia.
Tuo on hyvin sanottu.
Samoinhan Ukraina fakta mot ISKI puolaan että se näyttäisi venäjän teolle, tappoi puolan kansaa.
sitten 1000x suurempi haloo jostain drooneista ketkä tappanu ketään.
Naton sääntöjen mukaan olemme sodassa ukrainaa vastaan.
Tuo on muuten aivan totta
Trolli valehtelee.
Hassua!
Kas kun Vladimir Putin ihan itse helmikuussa 2022 kertoi TV-lähetyksessä määränneensä Venäjän joukot hyökkäämään Ukrainaan.
Se on siinä mielessä hyvä asia, että nyt ei ole pienintä epäselvää siitä, kuka aloitti vuoden 2022 sotatoimet Ukrainaa vastaan.
Meinaatkos, ettei toiseen maahan tekaistuilla syillä hyökkäilevä maa olisi turvallisuusuhka naapureilleen?
[😅😎]
Ukrainan sisällissota alkoi verisellä vallankaappauksella 2014 ja eskaloitui sieltä NATO ja EU johdon tukemana Venäjän ja Ukrainan väliseksi sotilasoperaatioksi, mikä jatkuu edelleen.
Tuo on totta joka sana.
Katsoitko tuota lähetystä?
Tuo on totta joka sana
Trolli valehtelee.
Olet tosi taitava kopioimaan tekstiä.
Russakan copy/paste- leikki on melko koomista 😂
Tämä oli se paras kohta avaajan viestistä:
"X-sisältöä ei voida näyttää
Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, X-palvelusta ja Instagramista."
Jatka ihmeessä! Kaikki varmasti ottavat sinut hyvin tosissaan :D
Kiova sanoo, että Puola iskee "erittäin arkaluonteiseen asiaan", haluaa nähdä todisteita siitä, että sen joukot ampuivat ohjuksia
Julkaistu ke, marras 16, 20225:12 AM ESTPäivitetty ke, marras 16, 20229:18 AM EST
Tärkeimmät kohdat
Ukrainan puolustusministeriö oli keskiviikkona varovainen, kun todisteita siitä, että sen omat asevoimat ampuivat ohjuksen, joka osui Puolaan.
Useat tiedotusvälineet siteerasivat länsimaisia virkamiehiä, jotka sanoivat, että alustavat arviot viittasivat siihen, että ohjus ammuttiin Ukrainan ilmapuolustusjärjestelmästä.
Ukrainan puolustusministeriö sanoi, että asia oli "erittäin arkaluonteinen" ja suhtautui myönteisesti perusteelliseen tutkimukseen.
Ukrainan puolustusministeriö vastasi varovasti lisääntyviin todisteisiin, jotka viittaavat siihen, että sen omat asevoimat ampuivat ohjuksen, joka osui Puolaan ja tappoi kaksi ihmistä – sanoen, että asia oli "erittäin arkaluonteinen" ja että se halusi omien virkamiestensä pääsevän tapahtumapaikalle.
Varhain keskiviikkoaamuna Associated Press raportoi kolmeen nimettömään yhdysvaltalaiseen virkamieheen viitaten, että alustavat arviot osoittivat, että "Ukrainan joukot olivat ampuneet Puolaan iskeneen ohjuksen.
Muut mediatoimistot, mukaan lukien NBC News, viittasivat samanlaisiin yksityiskohtiin keskiviikkona; Reuters raportoi Nato-lähteen sanoneen, että presidentti Joe Biden oli kertonut G7- ja Nato-kumppaneille, että iskun aiheutti "ukrainalainen ohjus", kun taas The Wall Street Journal siteerasi kahta korkea-arvoista länsimaista virkamiestä, jotka kertoivat Yhdysvaltain alustavista arvioista, että ohjus oli peräisin Ukrainan ilmapuolustusjärjestelmästä.
Nato vahvisti nämä alustavat havainnot keskiviikkoaamuna, kun pääsihteeri Jens Stoltenberg kertoi toimittajille, että vaikka tutkimukset jatkuvat, iskun aiheutti todennäköisesti ukrainalainen ilmapuolustusohjus, eikä Venäjä ole syyllinen Puolassa tapahtuneisiin vahinkoihin.
Aiemmin keskiviikkona Ukrainan puolustusministeriö oli varovainen tapauksen alustavien arvioiden suhteen. Ukrainan puolustusministerin Oleksiy Reznikovin neuvonantaja Juri Sak kertoi CNBC:lle, että Kiova suhtautui myönteisesti tapauksen perusteelliseen tutkintaan ja sanoi, että asia on "erittäin arkaluonteinen".
"On liian aikaista antaa lopullisia vastauksia ja on erittäin vaarallista tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä", Sak sanoi keskiviikkoaamuna.
"Haluan vain korostaa jälleen kerran, että juuri nyt Puolan presidentti on sanonut, että ei ole vakuuttavia todisteita siitä, mitä tarkalleen ottaen on tapahtunut. Joe Biden oli kommenttinsa tehdessään myös varovainen, koska kaikki ymmärtävät, että tämä on erittäin arkaluonteinen asia", hän sanoi jos Ukrainan ohjus ammutaan NATO maahan ja se surmaa NATO maan kansalaisia.
"Ennen kuin johtopäätöksiä tehdään, on tehtävä tutkimus. Joten siinä me olemme", hän sanoi.
Naton kommenttien jälkeen Ukrainan kansallisen turvallisuus- ja puolustusneuvoston johtaja Oleksiy Danilov twiittasi, että Kiova kannatti tapauksen "yhteistä tutkimusta". Danilov sanoi Twitterissä, että Ukraina on "valmis luovuttamaan todisteet Venäjän jäljestä, joka meillä on", mutta Kiova odottaa edelleen "kumppaneiltamme tietoja, joiden perusteella pääteltiin, että kyseessä on ukrainalainen ilmapuolustusohjus".
Hän lisäsi, että Ukraina oli pyytänyt, että puolustusministeriölle ja rajavartioviranomaisille myönnetään välitön pääsy räjähdyspaikalle.
Ukraina yritti epätoivoisesti vierittää tapahtumaa Venäjän syyksi siinä täysin epäonnistuen.
Kiitos varsin avartavasta kommentista, tuollaisia valitettavan harvoin täällä tarjolla.
"Tappelun aloittaa se, joka lyö takaisin!"
– Vanha venäläinen sanonta
"Norjalainen yhtiö on järjestänyt väärennettyjä vakuutuksia Venäjän varjolaivaston aluksille."
Norjan poliisi sentään tutkii rikollisten vakuutusyhtiöiden touhuja.
Suomessa tein rikosilmoituksen Pop-vakuutusyhtiön(haistavittukusetuspulju) rikollisesta toiminnasta.
Kerroin poliisille että on todisteet siitä et vakuutusyhtiö toimi tahallisesti kusettaen alustasaakka ja varasti multa/asiakaalta 15k korvaukset.
Vaadin pop-vakuutusyhtiölle/svt:eelle ja ton jutun käsitteljöille rangaistusta törkeästä petoksesta.
Mitä teki poliisi..Ilmoitti jättävänsä rikoksen tutkimatta!
Perustellen ettei hänen mielestä muka rikoksen tunnusmerkistö täyttyisi!
Aika jännä ku rikoksesta on päivän selkeät todisteet olemassa.
Poliisin mielestä "tyypillinen erimielisyys tilanne korvaus summasta.."
Eli tekevät jatkuvasti tota..
Kyseessä ei ollu erimielisyystilanne vaan alunalkaen vitun härskiä kusetusta.
Toi on tota Suomen harrastamaa venäläistä hyväveli touhua ja just sitä mikä heikentää ostovoimaa, luottamusta viranomaisia kohtaan.
ACAB!
Pysykää kaukana pop-vakuutuksista/pankeista.
Ei ollut väärennettyjä, älä levitä sontaisia valheitasi
Eikö se olekkaan puola se seuraava kohde. Siellähän on jo vihulaisen lennokki särkenyt jonkin vanhan talonrötiskön tiiliseinän päädyn?
Ukraina ohjuksen Puolaan ampui jo ekan kerran vuonna 2022.
Pelkkää putlerin trollikoirien ulinaa. Ei muuta. Uli uli koira!
Georgiassa pidätetyt epäillyt saattoivat suunnitella materiaalien salakuljettamista Venäjälle tai paikallisvaalien suistamista raiteiltaan, viranomaiset väittivät
Entinen neuvostoliittovaltio pidätti kaksi ukrainalaista räjähteillä
Georgia on pidättänyt kaksi ukrainalaista, jotka kantavat korkealaatuisia räjähteitä, joiden väitetään toimittaneen Ukrainan turvallisuuspalvelu (SBU), paikalliset viranomaiset ovat kertoneet. He tutkivat, olivatko räjähteet tarkoitettu sabotaasioperaatioihin Venäjällä vai häiritsemään Georgian tulevia paikallisvaaleja, jotka on määrä pitää lokakuun alussa.
Georgian valtion turvallisuuspalvelu (SSG) kertoi torstaina antamassaan lausunnossa, että ukrainalaiskilvellä varustettu ajoneuvo saapui Turkin rajalla sijaitsevan tarkastuspisteen kautta matkustettuaan Romanian ja Bulgarian läpi. Salaisiin lokeroihin oli piilotettu 2,4 kg heksogeenia, jota SSG kutsui huomattavasti tehokkaammaksi kuin TNT.
SSG:n mukaan yksi pidätetyistä todisti, että SBU:n virkailijat Ukrainassa luovuttivat räjähteet kuljettajalle ja kehottivat häntä toimittamaan ne Georgiaan ylitettyään toiselle henkilölle.
SSG:n apulaispäällikkö Lasha Magradze totesi, että yksi pidätetyistä väitti, että materiaali oli tarkoitettu käytettäväksi Venäjää vastaan yrityksenä toistaa niin sanottu operaatio Hämähäkinverkko – ukrainalainen drone-hyökkäys kesäkuussa, joka kohdistui Venäjän strategiseen ilmailuun. Moskova vahvisti, että kymmenet lähetetyt droonit vahingoittivat useita lentokoneita, mutta hylkäsi Kiovan väitteet, joiden mukaan noin 40 sotakonetta tuhoutui.
Magradze huomautti kuitenkin myös, että jotkut todisteet tukevat versiota, jonka mukaan epäillyt olisivat saattaneet yrittää häiritä 4. lokakuuta pidettäviä paikallisvaaleja. Tbilisin pormestari ja hallitsevan Georgian unelma -puolueen korkea-arvoinen hahmo Kaha Kaladze toisti huolen ja sanoi, että materiaali on voitu olla tarkoitettu oppositioryhmittymille, jotka pyrkivät lietsomaan kaaosta entisessä neuvostovaltiossa.
Lisäksi Georgia sijaitsee suhteellisen lähellä Mustanmeren TurkStream- ja BlueStream-putkia, jotka kuljettavat venäläistä kaasua Turkkiin. Moskova on aiemmin syyttänyt Ukrainaa yrityksestä sabotoida TurkStreamia.
Venäjän vastatiedustelupalvelut ovat useaan otteeseen raportoineet pidättäneensä ukrainalaisia agentteja, joita syytetään infrastruktuurihyökkäysten suunnittelusta. Moskova on usein leimannut tällaisen toiminnan "terrorismiksi".
RyzzänaZit ovat taas innostuneet suoltamaan säälittävän surkeita valheitaan. Koulupudokkaat eivät osaa edes copypostata oikein, eikä kukaan täysjärkinen usko muutenkaan ryzzänkätyreiden ala-arvoisen huonoja valheita.
Suomenlahti välissä. Alue ei ole kuulunut Suomeen vuosikymmeniin. Venäjän tärkeimpiä öljysatamia. Suomen lähellä on Uuras. Sinne jos isketään, silloin aihetta huolestua.
Stalin halusi turvavyöhykkeen Pietarin ympärille hinnalla millä hyvänsä. Hoitakoon nyt omat sotkunsa.