Evlut kirkon (käytännössä, teoriassa mukana ortodoksit) tuloista:
"Kunnallisvero 691 / +12 % ja Kirkollisvero 75 / +9,0 %. Tilitysmäärää kasvattavat erityisesti elokuussa vähennettävien veronpalautusten pienempi määrä sekä ennakonpidätykset palkoista, jotka nousevat vuoden takaisesta 104 miljoonaa euroa ja 3,4 prosenttia."
Veropohja on sama, joten 3 %-yksikön erotuksen pitäisi selittää kirkon jäsenmäärän lasku viime vuonna. Mutta miksi erotus aiemmin tänä vuonna oli noin 2,5 %-yksikköä?
Valtionkirkkojen viime kuun verotulot
8
159
Vastaukset
- Anonyymi
Ei harmainta aavistusta. Onko erotus muina kuukausina sitten odotustesi mukainen?
Ehkä kummallisen isolta erotus tuntuu muinakin kuukausina, mutta tuota kuukausien välistä eroa minä tässä eniten ihmettelen.
- Anonyymi
Katsellaan rauhassa. Paitsi että tuodaan esille kirkosta eroamisen hyödyllisyyttä yksilölle ja koko perheelle.
- Anonyymi
Vaparien sossuporukka seurailee kirkon verotuloja kuin köysi hirtettävää
- Anonyymi
Mikseivät maahanmuuton massiivikulut kiinnosta? No, ne eivät kuulu Valiiton ohjelmaan
""Onko syy sama kuin miljardeissa muutenkin – eivät ne oikein aukea? Monet ymmärtävät kansanedustajien palkkiot ja taksikortit, mutta kun huomio pitäisi kohdistaa noin 90 miljardin valtionbudjetin suuriin osiin, hanskat tippuvat. Miljoona, miljardi – meneväthän ne sekaisin aika usein kansanedustajiltakin.
Koska maahanmuuton kustannus liikuttaa niin vähän, kenttä on auki poliitikkojen, lobbareiden, järjestöjen ja median narratiiville maahanmuutosta, joka on hyödyllistä, välttämätöntä ja suorastaan pelastus. Tuo vuosikymmenet Suomessa juhlittu tarina ei ole totta."" https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipide/4b1a9fe9-2287-4a29-ae7f-172d89be2e74Minkä kaikkien järjestöjen sinusta pitäisi seurata maahanmuuton kuluja? Aloittaa ehkä Ilveksen C-juniorien harjoitukset pohtimalla ennen lämmittelyjä hetki mistä maista Suomeen tuli viime vuonna maahanmuuttoa?
- Anonyymi
Vapaa-ajattelijat kertovat sekulaareille maahanmuuttajille, että paras koulun katsomusaine on elämänkatsomustieto. Ev.-lut. omaan uskontoon osallistuminen ei todellakaan ole kansalaisvelvollisuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vapaa-ajattelijat kertovat sekulaareille maahanmuuttajille, että paras koulun katsomusaine on elämänkatsomustieto. Ev.-lut. omaan uskontoon osallistuminen ei todellakaan ole kansalaisvelvollisuus.
"Ev.-lut. omaan uskontoon osallistuminen ei todellakaan ole kansalaisvelvollisuus."
Ei niin, mutta pakko se silti on!
Miten se sopii yhteen ns. uskonnonvapauteen, ja nimenomaan negatiiviseen uskonnonvapauteen, on jo ihan eri asia.
Uskonnollinen pakkopaita on melkoinen häpeäpilkku maalle, joka kutsuu itseään sivistysvaltioksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä17811618- 298164
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.586086Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1685037- 304803
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai404411Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1074313- 1073717
- 803300
- 481801