Toimittajan sairastumisesta

Saamme lukea seuraavat kuukaudet, vuodet Toimittajan sairauskertomusta lehtien palstoilta. Julkisuus lienee keino saada parhainta hoitoa, ajattelisi joku vähemmän esillä oleva sairas. Niinkin asian voi nähdä.

Motivaatio, se oikea, ei aina selviä lehtien palstoilta. Jos itse olisin samassa tilanteessa, hyvä asema, ok-talo viljavien peltojen keskellä, vakituinen työ, aviomies ja muu perhe tukena, en kertoilisi tarinaani kaikelle kansalle. Jokin estäisi. Halu pitää yksityiselämä omana juttuna, perheen sisäisenä asiana.

Mutta tätä elämä on. Onko maakuntalehden palstojen täyttäminen sairaustarinalla ykkösasia? EIkö näitä sairausjuttuja ja selviämistarinoita ole tullut jo kirjakaupalla? Mitä uutta siis saamme tapauksesta muuta kuin sen tekee Palkittu Toimittaja?

Joku kyynikko sanoisi sosiaalipornon jo riittävän. Miksi lehdissä ei enempää oteta esille Todella Huonossa Asemassa olevista ihmisistä? Kun käyn Tampereella, kauhistelen aina ruokajonoja keskikaupungilla, huumeporukoita, ajelehtivia harhaisia nuoria. Uusi Pormestari lienee heihin tottunut Helsingissä, ei signaalia juurikaan. Toimittajat Aamulehden ykköspaikalla eivät hievahda tekemään Tutkivaa Journalismia heidän parissaan; aihe on liian laaja, vaikea ja ikävä. Satusetä kierteli kuvaajan kanssa ulkomailla, palkittiin ja pudotettiin jalustalta. Ruokatoimittaja nirsoilee ruoan parissa, saa alan yrittäjät takajaloilleen. Joku sairastuu, tarina jatkuu.

Mutta palkintogaalat huomioivat nämä jutut. Etukäteen taputettuja tapauksia luvassa. Miten tylsää..