Paco Diop on Turun kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen
Anonyymi-ap
2025-09-15 15:50:41
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ei-yllattaisi-jos-kirk-olisi-ollut-sionismin-uhri-vasemmistoliiton-puoluejohtoon-pyrkiva-paco-diop-spekuloi-charlie-kirkin-murhan-taustoilla/9222268
Miksi spekulointi murhan taustoilla?
31-vuotias oikeistoaktivisti Kirk ammuttiin viime keskiviikkona.
Viranomaiset eivät ole avanneet epäillyn ampujan Tyler Robinsonin motiiveja vielä laajasti, mutta heidän mukaansa- Robinson on ollut poliittisesti vahvasti Kirkin näkemyksiä vastaan.
Esimerkiksi sionistisesta motiivista viranomaiset eivät ole puhuneet mitään. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kirjoitti heti Kirkin kuoltua tämän olleen Israelin todellinen ystävä.
MTV Uutiset kysyi Diopilta, mitä hän ajattelee omasta roolistaan esittäessään väitteitä Kirkin surman taustoista, vaikka motiiveista ei ole vielä julkista tietoa.
Diop korostaa, ettei hänen roolinsa ole nimetä syyllisiä.
– En väitä tietäväni motiivia, mutta on perusteltua kysyä avoimia kysymyksiä, Diop toteaa.
– Kirk nosti esiin asioita, jotka haastavat virallisia kertomuksia, esimerkiksi Gazasta ja [Jeffrey] Epsteinista. Siksi hänestä tuli joillekin epämiellyttävä totuudenpuhuja
Diop korostaa, ettei hänen roolinsa ole nimetä syyllisiä.
36
405
Vastaukset
- Anonyymi
Kkk
- Anonyymi
https://www.suomenuutiset.fi/palkkamurha-palveluna-leviamassa-suomeen-ihmishengella-on-paivan-hinta/
Murha maksaa tilaajan taloustilanteesta ja kohteen laadusta riippuen 1 000 eurosta 100 000 euroon. Huumebisneksessä nämä ovat pieniä rahoja ja huumeet käyvät myös maksuksi rikoksesta. Tarjolla on riittävästi tekijöitä, avustajia sekä aseita. Crime as service on rantautunut myös Suomeen
PS. osaako Diop sanoa asiasta mitään? meilläkin tapahtuu...- Anonyymi
kkk
- Anonyymi
hiljaisuus
- Anonyymi
ååmi
- Anonyymi
MTV Uutiset kysyi Diopilta, mitä hän ajattelee omasta roolistaan esittäessään väitteitä Kirkin surman taustoista, vaikka motiiveista ei ole vielä julkista tietoa.
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19088225/ulkomaalaistaustaisten-osuus-rikoksentekijoina-on-kasvanut-aika-paljon-suomessa
suomalaisia kuolee? aika paljon - Anonyymi
muslimi diop?
- Anonyymi
Kkkl
- Anonyymi
Profiili: Tyler Robinson - poliittisesti motivoitunut ampuja. 👦
Nimi: Tyler James Robinson
Ikä: 22
Kotipaikka: St. George, Utah
Tausta: Entinen Utah State Universityn opiskelija, keskeytti opintonsa vuosi ennen tapahtumia.
Poliittinen ideologia: Vasemmistolainen ✊
Useiden viranomaisten ja tutkijoiden mukaan Tyler Robinsonin poliittinen ideologia on ollut keskeinen osa hänen motiivejaan. Utahin kuvernööri Spencer Cox on virallisessa tiedotustilaisuudessa todennut, että Robinsonin vakaumukset olivat selvästi vasemmistolaisia ja erosivat jyrkästi hänen konservatiivisesta perhetaustastaan.
Robinsonin poliittiset näkemykset näyttävät kehittyneen voimakkaasti hänen verkkoaktiivisuutensa kautta. Robinsonin verkossa julkaisemansa tekstit, jaetut sisällöt sekä käytetty kieli viittaavat vasemmiston radikaalimpaan laitaan erityisesti antifasistiseen ja anarkistiseen ajatteluun. Viranomaisten mukaan vasemmistolainen radikalisoituminen internetin kautta on tällä hetkellä yksi tutkintalinjoista.
Mahdollinen yhteys Antifaan ✊✊
Vaikka ei ole esitetty suoraa näyttöä siitä, että Robinson olisi ollut järjestäytyneen Antifa-liikkeen jäsen, hänen toimintansa osoittaa merkittäviä viitteitä ideologisesta läheisyydestä liikkeeseen.
Tutkijoiden mukaan hänen sosiaalisen median tileiltään ja tietokoneeltaan on löytynyt symboliikkaa, fraaseja ja visuaalista materiaalia, jotka ovat yhteydessä anarkistisen ja antifasistiseen Antifa-liikehdintään.
Erityisesti huomio kiinnittyy löytyneisiin ampumatarvikkeisiin kaiverrettuihin poliittisiin viesteihin, kuten: “Hey fascist! Catch!”, mikä viittaa selvästi poliittisesti motivoituun tekoon, kohdistettuna ideologiseen viholliseen.
Lisäksi hänen käyttämänsä kieli, retoriikka ja visuaalinen estetiikka ovat linjassa sen materiaalin kanssa, jota on usein nähty Antifa-liikkeessä ja Yhdysvaltojen vasemmistolaisissa ääriryhmissä.
Vaikka viranomaiset eivät ole vahvistaneet hänen olleen osa organisoitua ryhmää, ideologinen yhteneväisyys ja aktiivinen osallistuminen antifasistiseen toimintaan on kiistaton.
Radikalisoituminen verkossa ✊✊✊
Robinsonin poliittinen kehitys näyttää tapahtuneen verkkoalustoilla, kuten Redditissä ja Telegramissa, joilla keskusteltiin mm. antifasismista, poliisivastaisuudesta, anarkismista ja "vastarinnasta autoritääristä valtiota vastaan".
Hän oli aktiivinen kanavilla ja foorumeilla, joissa konservatiiviset poliitikot ja instituutiot esitettiin fasistisena uhkana kansalaisoikeuksille ja demokratialle.
Hänen kirjoituksensa kuvastavat yhä kärjistyneempää vastakkainasettelua vasemmistolaisen ja konservatiivisen maailmankuvan välillä.
Viranomaiset selvittävät parhaillaan, toimiko hän yksittäisenä "radikalisoituneena susi" -tyyppisenä tekijänä, vai osana laajempaa verkostoa.
Ideologinen väkivalta vasemmalta ✊✊✊✊
Vaikka täyttä varmuutta Robinsonin organisatorisista yhteyksistä ei vielä ole, on kiistatonta, että hänen poliittinen ajattelunsa ja toimintansa kumpusivat vahvasti vasemmistolaisesta, erityisesti antifasistisesta ideologiasta.
Tapaus nostaa esiin yhä laajempaa huolta siitä, että ääripoliittinen ajattelu, myös vasemmalta, voi johtaa väkivaltaisiin tekoihin, jotka kohdistuvat ideologisiin vastustajiin. Tässä tapauksessa poliittinen motiivi näyttäytyy selkeänä tekijänä, joka ajoi Robinsonin äärimmäiseen väkivaltaan. - Anonyymi
Pahamaa
- Anonyymi
Yhdessä
Moktar.Gubta suomi24
aavikon tuuli - Anonyymi
Mustavsara
- Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/be9f99f7-855a-4608-887f-f937d5249472
Näin karusti Charlie Kirkin ampujalle voi käydä
Tyler Robinson voi joutua teloitetuksi ampumalla. - Anonyymi
Suomen kimmel?
- Anonyymi
Trump tykkää...
- Anonyymi
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julistaa ANTIFAN TERRORISTIJÄRJESTÖKSI. 🐸👌
"Olen iloinen voidessani ilmoittaa monille Yhdysvaltain patriooteille, että nimeän ANTIFAN SAIRAAN, VAARALLISEN, RADIKAALIVASEMMISTOLAISEN KATASTROFIN MERKITTÄVÄKSI TERRORISTIJÄRJESTÖKSI. Aion myös vahvasti suositella, että ANTIFAN rahoittajat tutkitaan perusteellisesti korkeimpien oikeudellisten standardien ja käytäntöjen mukaisesti. Kiitos huomiostanne tähän asiaan! "
🐸👌
https://truthsocial.com/@realDonaldTrump/posts/115222459539841970 - Anonyymi
Netanyahu tuomitsee huhut siitä, että Israel olisi ollut osallisena Kirkin murhaan: "Tämä on järjetöntä"
Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu julkaisi videon, jossa hän käsitteli huhuja, joiden mukaan hänen maansa olisi vastuussa Charlie Kirkin murhasta viime viikolla Utahissa. Hän kutsui sitä "hirvittäväksi valheeksi" ja totesi, että murhatun konservatiivisen aktivistin "rakkaus Israelia kohtaan oli kiistaton".
"Joseph Goebbels, natsi-Saksan propagandaministeri, sanoi, että mitä suurempi valhe, sitä nopeammin se leviää", Netanyahu sanoi videolla. "No, joku on keksinyt hirvittävän suuren valheen, että Israelilla olisi ollut jotain tekemistä Charlie Kirkin järkyttävän murhan kanssa. Tämä on järjetöntä. Se on valheellista. Se on järkyttävää."
"Charlie Kirk oli jättiläinen, vuosisadan lahjakkuus, joka puolusti vapautta, puolusti Amerikkaa ja puolusti yhteistä juutalais-kristillistä sivilisaatiotamme", hän jatkoi. "Charlie rakasti Israelia. Hän rakasti juutalaisia ihmisiä. Hän kertoi sen minulle kirjeessä, jonka hän lähetti minulle vain muutama kuukausi sitten."
"'Yksi suurimmista iloistani kristittynä', hän sanoi, 'on Israelin puolustaminen ja liittoutumien luominen juutalaisten kanssa suojellakseni juutalais-kristillistä sivilisaatiota,'" pääministeri lisäsi. "Hän kannusti minua puhumaan suoraan amerikkalaisille siitä, kuinka tärkeä Israel on Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuudelle. Hän sanoi minulle: 'Pyhä maa on niin tärkeä elämässäni, että minua kivistää nähdä, kuinka tuki Israelille vähenee.'"
Netanyahu sanoi, että vaikka Kirk toisinaan olisikin ollut eri mieltä hänen politiikoistaan tai päätöksistään, hän "otti sen vastaan."
"Tässä on Charlien olennaisin ydin. Tässä on vapauden olemus. Tämä on juuri sitä, mitä Charlie puolusti. Ja tiesin, että hänen ehdotuksensa tulivat aina sydämestä, hänen rakkaudestaan Israelia kohtaan ja rakkaudestaan juutalaisia kohtaan", Netanyahu sanoi.
"Viikkoja ennen hänen kuolemaansa puhuin Charlien kanssa. Kutsuin hänet taas vierailemaan Israelissa. Ja valitettavasti se ei tule tapahtumaan. Nyt jotkut levittävät näitä vastenmielisiä huhuja, ehkä pakkomielteen vuoksi, ehkä Qatarin rahoituksella. Mutta mitä tiedän, on tämä: Charlie Kirk oli suuri mies, ja suuri mies ansaitsee kunnian, ei valheita. Lepää rauhassa, Charlie Kirk. Olkoon muistosi siunaus", hän jatkoi.
https://x.com/IsraeliPM/status/1968511432032391272
(FoxNews) - Anonyymi
yhdessä sanoo moktar gubta suomi24-ota yhteyttä
aika vekkuli jos on jo 90 vuotias.... - Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/cd9be249-da7a-49e6-9625-7ddaee722edc
diop tekee jo uutta juttua? - Anonyymi
Trumpin vastustaja-antifa?
- Anonyymi
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut aikovansa julistaa Antifan terroristijärjestöksi. Hän haluaa myös selvittää, ketkä rahoittavat äärivasemmistolaista väkivaltaa.
#antifa #terrorismi #äärivasemmisto
https://www.suomenuutiset.fi/trump-aikoo-luokitella-antifan-terroristijarjestoksi-aarivasemmistolaisen-vakivallan-rahoittajat-tullaan-kaivamaan-esiin/- Anonyymi
Pacoon suomessakin?
- Anonyymi
pahamaa
- Anonyymi
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011507703.html
diop juo kaffeet? - Anonyymi
Venäjän tiedustelun pitkäaikainen operatiivi ja Sdp:n entinen antiamerikkalainen ulkoministeri Erkki Tuomioja häpäisee Charlie Kirkiä, puhuu salamurhasta täyttä puppua.
#sdp #venäjä #tiedustelu #tuomioja
https://www.suomenuutiset.fi/sdpn-pitkaaikainen-ministeri-hapaisee-charlie-kirkia-puhuu-salamurhasta-taytta-puppua/- Anonyymi
Antifasolut suomessakin?
- Anonyymi
Charlie Kirk sai valtiomiestason hautajaiset. Sadat tuhannet kokoontuivat suremaan.
https://www.suomenuutiset.fi/charlie-kirk-sai-valtiomiestason-hautajaiset-sadat-tuhannet-kokoontuivat-suremaan/ - Anonyymi
pahamaa
- Anonyymi
päiväkoti
- Anonyymi
Antifan nimeäminen kotimaiseksi terroristijärjestöksi
Presidentin määräys
1. artikla - Antifa terroristisena uhkana
Antifa on militaristinen ja anarkistinen toimija, joka avoimesti vaatii Yhdysvaltain hallituksen, lainvalvontaviranomaisten ja oikeusjärjestelmän kumoamista. Se käyttää laittomia keinoja järjestääkseen ja toteuttaakseen valtakunnallisen väkivalta- ja terrorismikampanjan näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.
Tähän kampanjaan sisältyy koordinoituja toimia liittovaltion lakien täytäntöönpanon estämiseksi, kuten aseellisia yhteenottoja lainvalvontaviranomaisten kanssa, järjestettyjä mellakoita, väkivaltaisia hyökkäyksiä maahanmuutto- ja tulliviranomaisia sekä muita viranomaisia vastaan, sekä toistuvia doxxaustapauksia (henkilötietojen julkaisua) ja muita uhkauksia poliittisia vaikuttajia ja aktivisteja kohtaan.
Antifa rekrytoi, kouluttaa ja radikalisoi nuoria amerikkalaisia osallistumaan väkivaltaiseen toimintaan ja poliittisen toiminnan tukahduttamiseen. Se käyttää monimutkaisia keinoja ja järjestelmiä salatakseen toimijoidensa henkilöllisyyden, rahoituslähteet ja toimintansa, tarkoituksenaan vaikeuttaa viranomaisten tutkintaa ja rekrytoida lisää jäseniä.
Antifan jäsenet ja sen puolesta toimivat henkilöt tekevät lisäksi yhteistyötä muiden järjestöjen ja tahojen kanssa poliittisen väkivallan levittämiseksi, lietsomiseksi ja edistämiseksi sekä laillisen poliittisen puheen tukahduttamiseksi. Tämä järjestäytynyt toiminta, jolla pyritään vaikuttamaan poliittisiin tavoitteisiin pakottamisen ja pelottelun keinoin, on kotimaista terrorismia.
2. artikla - Määrittely kotimaiseksi terroristijärjestöksi
Johtuen edellä mainitusta poliittisen väkivallan kaavasta, jonka tarkoituksena on tukahduttaa laillinen poliittinen toiminta ja estää oikeusvaltion toteutuminen, määritän täten Antifan "kotimaiseksi terroristijärjestöksi".
Kaikkien asiaankuuluvien toimeenpanevien ministeriöiden ja virastojen on käytettävä kaikkia soveltuvia toimivaltuuksia tutkiakseen, häiritäkseen ja hajottaakseen kaikki laittomat toiminnot -erityisesti ne, joihin liittyy terroristisia tekoja - jotka on toteutettu Antifan tai sellaisten henkilöiden toimesta, jotka väittävät toimivansa Antifan nimissä, tai joihin Antifa tai sen nimissä toimivat henkilöt ovat antaneet olennaista tukea.
Tähän sisältyvät myös tarvittavat tutkinta- ja syytetoimet niitä vastaan, jotka rahoittavat tällaisia toimintoja.
3. artikla - Yleiset määräykset
(a) Tämä määräys pannaan täytäntöön sovellettavan lain mukaisesti. Tämä määräys ei ole tarkoitettu luomaan eikä luo mitään oikeutta tai etuutta, aineellista tai menettelyllistä, joka olisi oikeudellisesti tai kohtuuden perusteella täytäntöönpantavissa ketään tahoa vastaan Yhdysvaltoja, sen ministeriöitä, virastoja tai muita toimielimiä, niiden virkamiehiä, työntekijöitä tai edustajia taikka ketään muuta henkilöä vastaan.
(b) Tämä määräys julkaistaan virallisessa säädöskokoelmassa (Federal Register).
DONALD J. TRUMP
VALKOINEN TALO,
22. syyskuuta 2025
https://www.whitehouse.gov/presidential-actions/2025/09/designating-antifa-as-a-domestic-terrorist-organization/
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2413682- 573433
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I912873Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk482656Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve1182431Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352052Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1012011Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva421875Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1051804Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli711169