näkee artikkeleita, joissa oletetaan yhteiskuntatieteellisesti uuden evoluution lähtevän kulttuurin sisäisesti
kilpaillaan kun kyse kuitenkin biologiasta palveluiden paremmuudesta, missä saa paremmin erinäköisiä yhteiskunnan palveluja ja missä on kovinta sosialisaatiota
esimerkiksi tänään suomi on lähtenyt sosiaalitalouden laitoshoitoon
että jos et ollut laitoshoidossa, olet menettänyt paljon
tulevaisuudessa kulttuurin positio näyttää tältä katsottuna paremmalta kuin kivikaudella
luotaisiin parempia ja parempia taiteita kaiken ihmetykseksi
riittääkö se tosimiehille, mietin
koska suljettu sisäsyntyinen systeemi alkaa väsyttää kuin söisi yhä uudelleen samaa ruokaa
tosimiehille voi syntyä halua häippäistä ahdistavasta maapallosta avaruuteen tuulettumaan
eikö sekin olisi yksi evoluution pääväylistä?
miksi korostaa siis sapiensien sisäistä kulttuuria, josta menee sekaisin, koska se ei kanna maailman ääriin
keksitään se lentävä lautanen ja lähdetään vetää pois
suomalaisen laitoksen hyvinvoinnissa on tarkoitus luovuttaa lisääntymisen soluja lääkäreille ja syödä lapsettomuuden aiheuttaman ahdistuksen lääkitystä
evoluution kilpailutus sijoittuisi sosialisaatioon ja palveluihin
Anonyymi-ap
0
142
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1264629Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293367- 203285
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472969Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512905Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222819Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135- 92119