Tanska teki historiallisen sotilaallisen päätöksen , Venäjä älähti heti

Anonyymi-ap

Tanska kertoi viime viikolla hankkivansa yli 9 miljardilla ilmatorjuntajärjestelmiä.

Tanska teki keskiviikkona historiallisen päätöksen hankkia pitkän kantaman hyökkäysaseita, tanskalaismedia uutisoi. Jyllands-Postenin mukaan pääministeri Mette Frederiksen sanoi, että kyseessä on ”paradigman muutos” tanskalaisessa turvallisuuspolitiikassa.

Se tarkoittaa, että aiemmin Tanska on keskittynyt turvallisuuspolitiikassaan lähinnä puolustusjärjestelmien hankintaan.

Ulkoministeri Lars Løkke Rasmussen kuvailee päätöstä sanomalla, että ilmatorjunta-aseilla Tanska pystyy tuhoamaan nuolen, kun se on matkalla Tanskaan. Nyt Tanska on hankkimassa kyvykkyyttä tuhota jousen ennen kuin sillä on ehditty edes ampua.

Tanska päätti viime viikolla hankkia reilulla yhdeksällä miljardilla eurolla ilmatorjuntajärjestelmiä.

Hankintapäätöstä perustellaan Ukrainan sodan kokemuksilla. Puolustusministeri Troels Lund Poulsen sanoi tiedotustilaisuudessa sodan osoittaneen, että nykyisin on pystyttävä iskemään syvälle vihollisen selustaan.

Ministerit sanoivat tiedotustilaisuudessa, että asehankinnassa on kyse pelotteen luomisesta. Pääministeri Frederiksenin mukaan ilmatorjunta ei riitä siihen riitä.

– Meillä on oltava uskottava kyky estää hyökkäykset Tanskaan ja Natoon.

Frederiksen ei tiedotustilaisuudessa peitellyt, että aseet hankitaan pelotteeksi Venäjää vastaan.

– Ei ole epäilystäkään, että Venäjä on uhka Tanskalle ja Euroopalle vielä vuosien ajan.

Seuraavaksi Tanskan puolustusvoimat selvittää, mitkä pitkän kantaman aseet sopivat parhaiten maan käyttöön. Päätöstä siitä, mitä hankittavat aseet olisivat, ei ole tehty. Jyllands-Postenin mukaan ne voivat ohjuksia tai lennokkeja.

Tiedossa ei ole myöskään, koska uudet ohjukset olisivat Tanskan käytössä.

Yksi vaihtoehto olisivat yhdysvaltalaiset Tomahawk-risteilyohjukset, Jyllands-Postenin haastattelema Tanskan maanpuolustuskorkeakoulun apulaisprofessorin Søren Nørby sanoo.

– Risteilyohjuksilla voisimme iskeä Venäjän ohjuksiin Kaliningradissa ennen kuin niitä ammutaan Bornholmiiin.

Tomahawk-ohjusten kantama on 2 500 kilometriä.

Berlingske-lehden mukaan muita vaihtoehtoja olisivat ohjusten tai lennokkien hankkiminen Norjasta tai Ukrainasta.

Venäjällä uutista asehankinnoista ei ole otettu ilolla vastaan. Venäjän Tanskan-suurlähettiläs Vladimir Barbin kutsuu päätöstä pitkän kantaman aseiden hankkimisesta ”puhtaaksi hulluudeksi”.

– Kukaan, missään, koskaan ei ole julkisesti harkinnut ydinasevallan julkista uhkaamista. Nämä lausunnot huomioidaan varmasti, hän kirjoitti DR:lle lähettämässään lausunnossa.

– Tästä lähtien meidän on oletettava, että Norja ei vain huomioi mahdollista sotilaallista yhteenottoa Venäjän kanssa, vaan myös valmistautuu siihen.

Kiitos kuuluu Putinille!

95

481

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se on vaan hyvä että Nato- maat tuhlaavat rahansa aseiden ostoon, perseaukisena on sitten hyvä paistatella päivää.

      • Eikös siellä pahoinvointisuomessa stikkaa vodaa, parasta aikaa?.

        Että "hyviä paistatteluja vaan" .... päärsaukisena KELA-variksena ... sillan alla. :-)

      • Anonyymi

        Se on vaan hyvä että Venäjä tuhlaa rahansa turhaan ja laittomaan sotaan perseaukisena on sitten hyvä paistatella päivää -Putin maksa Ruplaakaan virheistään! KANSA MAKSAA VUOSIKYMMENIÄ -Diktaattorin virheistä NÄKEMIIN NEUVOSTOLIITTO -Näkemiin ja hyvästi Venäjä!

        YKSI MOSKOVAN HULLU EI TULE MÄÄRÄÄMÄÄN MITEN MAAILMASSA ELETÄÄN-Tavoite heidän ehdoillaan on SUURUUDENHULLUUTTA! Mitä koskaan tällä vuosisadalla nähty-Ainahan Neuvostoliitto/Venäjä ollut täysin perseestä

        Kehtasi hyökätä Suomeen! JA HÄVISI! Säilytimme Itsenäisyyden ON ISO VOITTO!

        https://www.youtube.com/watch?v=oKhnCoxAEOY

        jatkan totuuden etsimistä- Postailkaa vapaasti- VENÄJÄN PASKAA- Toivotan onnea tietämättömille pösilöille-

      • Anonyymi

        r.....n vinkuja itku kurkussa, Ei kannattaisi sitten uhkailla Länsimaita ja sen liittolaisia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on syytäkin etsiä totuutta, Neuvostoliitto kuului sodan voittajiin, Suomi häviäjiin vieläpä sotasyyllisenä. Toivottavasti koet valon ja löydät totuuden.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on syytäkin etsiä totuutta, Neuvostoliitto kuului sodan voittajiin, Suomi häviäjiin vieläpä sotasyyllisenä. Toivottavasti koet valon ja löydät totuuden.

        Idolisi hirmuvaltias Stalinin vaatimat sotasyyllisyysoikeudenkäynnit käytiin yksittäisiä johtohenkilöitämme vastaan, ei tietenkään Suomea vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on syytäkin etsiä totuutta, Neuvostoliitto kuului sodan voittajiin, Suomi häviäjiin vieläpä sotasyyllisenä. Toivottavasti koet valon ja löydät totuuden.

        Kremlissä meneillään korkealta johdettu operaatio Suomea vastaan

        Kreml näyttää käyvän koordinoitua tiedotuskampanjaa, jossa uhkaillaan Suomea, arvioi ajatushautomo Institute of the Study of War (ISW).

        ISW:n mukaan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov väitti torstaina 18. syyskuuta, että Suomen hallituksen "puolueettomuuskuori on revitty pois" ja revansismi, kostopolitiikka "kirjaimellisesti noussut" Suomessa.

        Torstaina myös Venäjän luonnonsuojelun, ekologian ja kuljetusten erityisedustaja Sergei Ivanov sanoi, että Venäjän ja Suomen suhteita "ei käytännössä ole" eivätkä ne parane lähitulevaisuudessa, koska Suomi on Naton jäsen ja "vaatii aktiivisesti itärajansa vahvistamista".

        IWS:n mukaan Ivanov väitti, että Suomen väestö on tyytymätön Suomen hallitukseen ja että venäläisten turistien puute on johtanut väestön vähenemiseen ja talouden heikkenemiseen Kaakkois-Suomen alueella.

        Ivanov on presidentti Vladimir Putinin erityisedustaja ja ainakin aiemmin luottohenkilö. Ivanov toimi puolustusministerinä, varapääministerinä ja myöhemmin presidentinhallinnon päällikkönä kunnes Putin erotti hänet 2016. Ivanov työskenteli yhdessä Putinin kanssa Neuvostoliiton aikana KGB:n vakoilussa.

        Ivanov toimi myös Neuvostoliiton aikana Suomessa KGB:lle diplomaatin peiteroolissa.

        Moni piti Ivanovia mahdollisena Putinin seuraajana vuonna 2008, mutta presidentiksi nousikin Dmitri Medvedev.

        - Kreml näyttää käyttävän häntä vahvistaakseen Venäjän jatkuvia pyrkimyksiä uhkailla Suomea, arvioi ISW Ivanovin nykyistä roolia.

        Venäjän duuman ulkoasiainkomitean varapuheenjohtaja Aleksei Tshepa väitti vastaavasti torstaina, että Suomen Nato-jäsenyys sai venäläiset lopettamaan kiinteistöjen ostamisen ja Suomen-vierailut, mikä johti "väestön vähenemiseen".

        Valtiollinen uutistoimisto Tass ja muut Venäjän valtion tiedotusvälineet vahvistivat Lavrovin, Ivanovin ja Tšepan lausuntoja, toteaa ISW.

        - Sekä Ivanovin että Tshepan väitteiden samankaltainen sanamuoto ja heidän kommenttiensa vahvistaminen uutistoimisto Tassin kautta viittaavat siihen, että kyseessä on Kremlin ylhäältä alas suuntautuva tiedotuskampanja, joka on kohdistettu Suomeen, päättelee ISW.

        ISW arvioi, että Venäjän nykyinen Naton uhkaamiseen käyttämä pelikirja heijastaa samoja keinoja, joita Venäjä aiemmin käytti perustellessaan Ukrainan vastaisen hyökkäyksensä oikeuttamista.

      • Anonyymi

        Nato-maat vahvistaa puolustusta

      • Anonyymi

        Onneks Suomella ei ole varaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        r.....n vinkuja itku kurkussa, Ei kannattaisi sitten uhkailla Länsimaita ja sen liittolaisia

        Venäjän Tanskan-suurlähettiläs Vladimir Barbin väittää Venäjän turvallisuuden olevan uhattuna.

        Barbin sanoi Kremlin linjaa noudattavalle Izvestija-lehdelle, että Tanska käyttää Bornholmin saarta Kaliningradin alueen painostamiseen.

        – Bornholm pysyi monien vuosien ajan rauhan saarena, eikä sitä edes kylmän sodan aikana käytetty sotilaallisiin valmisteluihin. Se edisti Itämeren alueen vakautta.

        – Nyt kuitenkin Tanska käyttää saarta Venäjän turvallisuutta uhkaavien tekijöiden luomiseen, Barbin sanoi.

        Tanskan hallitus ilmoitti keskiviikkona hankkivansa pitkän kantaman täsmäaseita ja sijoittavansa Bornholmin saarelle pysyvän sotilasjoukon. Päätöksen mukaan saarelle voidaan tuoda jopa rykmentillinen sotilaita sekä liikkuva meritorjuntaohjusjärjestelmä.

        Suurlähettiläs Barbinin mukaan Tanskan ”vihamieliset” toimet eivät jää Venäjältä huomaamatta.

        Barbin myös vihjaili Tanskan aikovan luopua periaatteestaan olla sallimatta ydinaseiden sijoittamista alueelleen

        Mahtavaa toimintaa Tanska

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on syytäkin etsiä totuutta, Neuvostoliitto kuului sodan voittajiin, Suomi häviäjiin vieläpä sotasyyllisenä. Toivottavasti koet valon ja löydät totuuden.

        Mitä 80-vuoden tapahtumat tähän kuuluvat? Neukku oli voittajia vain USAn ansiosta. Roistoili rauhassa.

    • Anonyymi

      Aika turhaa pelotella ydinasevaltiota tavanomaisilla aseilla.

      • Anonyymi

        Aika turhaa pelotella ydinasevaltiota tavanomaisilla aseilla.

        Onko turhaa Venäjän pelotella Maailmaa ydinaseilla- nyt sen kerron kuka käyttää ydinasetta laajentaakseenn elinpiiriään- VENÄJÄ...vain venäjä...-Käytä ydinasettasi...käytä...ota heti käyttöön- TIEDÄT SEURAUKSET- Koko Venäjä häviää maailman kartalta- On muillakin ydinaseita venäjän ruostuneet hylsyt toimii ainoastaan pelotteena Kiinan Xi Jinping on hyvin..hyvin vihainen! Venäjän ydinaseuhkailusta tehdään LOPPU-ja PISTE- Sanoo edelleen Xi Jinping- VAROITAN SINUA PUTIN ON VIIMEINEN VIRHEESI-

      • Anonyymi

        Ei Tanska tee niillä aseilla mitään rauhan aikana, jos taas isompi sota tulee, niin Tanskaa ei enää välttämättä ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Tanska tee niillä aseilla mitään rauhan aikana, jos taas isompi sota tulee, niin Tanskaa ei enää välttämättä ole.

        Pitäisikö Tanskan siis mielestäsi jättää puolustuksensa hoitamatta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisikö Tanskan siis mielestäsi jättää puolustuksensa hoitamatta?

        Aivan sama miten Tanska toimii, pieni valtio on pieni valtio, se nähtiin jo toisessa maailmansodassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisikö Tanskan siis mielestäsi jättää puolustuksensa hoitamatta?

        Tanskan on ihan sama toimia kuin on ennenkin toimineet, eli antautua ilman taistelua.

      • Tavanomaisilla se Ukrainakin on pidätellyt ydinasevaltaa jo 3,5 vuotta aika tehokkaasti.

        Itse asiassa voimakas tavanomainen aseistus pidättää Z-roistoja paremminkin kuin ydinaseet, joiden käyttökynnys on pahassakin paikassa äärettömän korkealla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei Tanska tee niillä aseilla mitään rauhan aikana, jos taas isompi sota tulee, niin Tanskaa ei enää välttämättä ole.

        Logiikkasi on ekaluokkalaisen tasoa, mutta eihän kiihkouskovaisilta voi parempaa odottaakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Tanska tee niillä aseilla mitään rauhan aikana, jos taas isompi sota tulee, niin Tanskaa ei enää välttämättä ole.

        Tanska ei taistelekaan yksin!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aivan sama miten Tanska toimii, pieni valtio on pieni valtio, se nähtiin jo toisessa maailmansodassa.

        Niin nähtiin. Pientä Suomea ei kyetty valtaamaan kahdellakaan yrityksellä käytettävissä olleessa ajassa, joka suursodassa on aina rajallinen.

        Tanskan strateginen asema on Venäjää vastaan ylivoimaisesti suotuisampi kuin se oli Saksaa vastaan 1940, joten kyllä kannattaa kunnon armeijan varustaminen. Sellaistahan ei juuteilla 1940 ollut alkuunkaan, eikä putinatsien mielestä tietenkään saisi olla nytkään.

        Kuten ei meillä muillakaan Euroopassa saisi olla, sillä siunatun Venäjän armeijan vastustaminenhan on rikos Jumalaa vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tanskan on ihan sama toimia kuin on ennenkin toimineet, eli antautua ilman taistelua.

        Venäläisille jotka tulee mistä? Naton hallitsemalta itämereltä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Tanska tee niillä aseilla mitään rauhan aikana, jos taas isompi sota tulee, niin Tanskaa ei enää välttämättä ole.

        Onko silloin edes maapalloa olemassa? Eiköhän tässä aleta valmistautumaan pahimman päivän varalle ja vain siksi, kun Putin tyhmyydessään ajatteli, että hänelle kaikki on mahdollista ja aliarvioi Euroopan mahdollisuuden vastata kovaan kovalla?

      • Anonyymi

        r.....n mielinen paniikissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Tanska tee niillä aseilla mitään rauhan aikana, jos taas isompi sota tulee, niin Tanskaa ei enää välttämättä ole.

        höpö höpö

      • Anonyymi
        UUSI

        Enpä usko noihin yaseisiin. Taitavat olla tarua .

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Tanska tee niillä aseilla mitään rauhan aikana, jos taas isompi sota tulee, niin Tanskaa ei enää välttämättä ole.

        Eipä Moskovaa ja Pietariakaan.

    • Anonyymi

      Siis se Venäjä joka ei pärjää edes Ukrainalle tuhoaisi NATO maat?

      Buahahaaa tiltu se naurattaa taas meitä.

      • Kyllä ny on koirien KU5ITOLPAN mittainen MYRKKYKÄÄPIÖ vallan erehtynyt. Vuonna 1939, varasivat "spelialitzii voinskoje operatziin" 3 viikkoa, matkalla Gelsiinkiin. Kului 105 päivää, EIKÄ TAVOTTEITA SAAVUTETTU.

        Viisaammat ovat laskeneet, että nykyisellä ETANAN etenemisvauhdilla, Ukrainan valtaamiseen kuluu VIISIKYMMENTÄ VUOTTA ja se "maksaa" reppanaryssälälle tappioina 50 000 000 mobikkia. Siis YLI 1/3 koko TERRORISTIVALTION väestöstä. :-)

        Ei taida tapahtua.

      • Anonyymi

        Venäjä kykenisi valtaamaan Ukrainan nopeamminkin, mutta se vaatisi turha monen ukrainalaisen hengen, ei Venäjä kuitenkaan mikään Israel ole.

      • Anonyymi
        44.Div kirjoitti:

        Kyllä ny on koirien KU5ITOLPAN mittainen MYRKKYKÄÄPIÖ vallan erehtynyt. Vuonna 1939, varasivat "spelialitzii voinskoje operatziin" 3 viikkoa, matkalla Gelsiinkiin. Kului 105 päivää, EIKÄ TAVOTTEITA SAAVUTETTU.

        Viisaammat ovat laskeneet, että nykyisellä ETANAN etenemisvauhdilla, Ukrainan valtaamiseen kuluu VIISIKYMMENTÄ VUOTTA ja se "maksaa" reppanaryssälälle tappioina 50 000 000 mobikkia. Siis YLI 1/3 koko TERRORISTIVALTION väestöstä. :-)

        Ei taida tapahtua.

        Ei toteutuneet tavoitteet kun Suomi valitsi rauhan alueluvuotuksineen. NL voitti sen sodan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä kykenisi valtaamaan Ukrainan nopeamminkin, mutta se vaatisi turha monen ukrainalaisen hengen, ei Venäjä kuitenkaan mikään Israel ole.

        Ilmeisesti Venäjä kuvailemassasi hyväntahtoisuudessaan tavoittelee omien tappioidensa nousua kahteen miljoonaan, mikä tapahtuu tasaisen vauhdin taulukon mukaan ensi vuonna.

      • Anonyymi
        UUSI
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Ilmeisesti Venäjä kuvailemassasi hyväntahtoisuudessaan tavoittelee omien tappioidensa nousua kahteen miljoonaan, mikä tapahtuu tasaisen vauhdin taulukon mukaan ensi vuonna.

        Ääliön juoksupojan pölinöitä Venäjän "hyväntahtoisuus"

    • Anonyymi

      Tanskakin haluaa osansa näköjään. No, muutamalla ydinohjuksella tuo hoituu. Sota tulee eurooppaan takuulla ja täytyy sanoa, että ihan ansaitusti.

      • "Sota tulee eurooppaan takuulla ja täytyy sanoa, että ihan ansaitusti."

        Kerropas meille, miksi niin ajattelet.

      • Anonyymi

        Tanskakin haluaa osansa näköjään. No, muutamalla ydinohjuksella tuo hoituu. Sota tulee eurooppaan takuulla ja täytyy sanoa, että ihan ansaitusti.

        Mitä tarkoitat? Kuka hyökkää Eurooppaan (että ihan ansaitusti) 👌🤣👍 Kyllä on sekopäät taas palstalla- Hah..hah..aaa!

        Joku hyökkäsi Ukrainaan mutta kuka hyökkää Eurooppaan? 👍🤣😂👌🤣👍

        Venäjäkin haluaa osansa näköjään? MUTTA MISTÄ-

      • Anonyymi

        Niin on se kumma kun venäjä ei saa hyökkäillä miten haluaa.😭

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Sota tulee eurooppaan takuulla ja täytyy sanoa, että ihan ansaitusti."

        Kerropas meille, miksi niin ajattelet.

        Olisiko tuolla asevarustelulla jotain osuutta sodan mahdolliseen tulemiseen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko tuolla asevarustelulla jotain osuutta sodan mahdolliseen tulemiseen?

        Vain Venäjäkö saa asevarustella? Sen aseet ovat rauhanaseita?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko tuolla asevarustelulla jotain osuutta sodan mahdolliseen tulemiseen?

        Siinä tapauksessahan Venäjän on lopetettava sota Ukrainassa pikimmiten ja hyökättävä Naton kimppuun ennen kuin aseet on varusteltu. Sen jälkeen on auttamatta myöhäistä herrakansan elintilahaaveille.

        Venäjän on tietysti myös oltava hyvin varma siitä että USA ei täytä Nato-velvollisuuksiaan, mikä on erittäin uhkarohkea oletus ainakin ilman Porkkanasedän nimenomaista julkista lupausta, jota ei ihan pian taida olla tulossa.

      • moloch_horridus kirjoitti:

        Vain Venäjäkö saa asevarustella? Sen aseet ovat rauhanaseita?

        Edelleen haluaisin kuulla perusteluja, että miksi Euroopan maat olisivat ansainneet sodan.

      • Anonyymi
        UUSI

        Mikä ansio? Sotaa ei koskaan ansaita,vaan ovat patatyperien kuonajohtajien aloittamia.

    • Anonyymi

      Maria Vladimirovna Zaharova on kautta aikain ensimmäinen nainen Venäjän ulkoministeriön tiedottajana.

      Ja häneen me luotamme kuin puuankkuriin.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Eli kun kääntää asian päälaelleen mitä se sanoo, niin ollaan aika lähellä totuutta.

    • Anonyymi

      Mahtavaa Tanska

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      Silloin tapahtuu oikeita asioita kun venäjää v...taa. Hyvä Tanska!🇩🇰

    • Anonyymi

      Nostakaa ruplanne venäjä kaatuu.

      • Anonyymi

        Ei ole ruplia, Venäjän talous pyörii nyt niin hyvin, et se tarvitsee itse ruplansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole ruplia, Venäjän talous pyörii nyt niin hyvin, et se tarvitsee itse ruplansa.

        😂😂😂
        Mene venäjälle ja nosta kaikki ruplasi se on menoa nyt.

    • Anonyymi

      Jep jee!

    • Anonyymi

      Sotanuoli tärähti suoraan Tanskan demarijohtajan takapuoleen. Jo aiemmin hän sai täyden osuman rasismia levittävästä nuolesta.

    • Anonyymi

      😁👍✌️

    • Venäjä on koko maailmanhistoriassa siitä erikoinen valtio, että se haluaa määrätä jopa vastustajiensa aseistuksen kyvyistä. Harva on kehdannut samaa.

      • Anonyymi

        Eivät suuret puheet suuta halkaise. Kyllä tuuli huolehtii, että sanat katoavat.

    • Anonyymi

      Venäjä on rauhan valtio, se ei hyväksy että Tanska ostaa hyökkäysilmatorjunta ohjuksia koska Tanska on Venäjän rajanaapuri.

      - Pravda

    • Anonyymi

      "Venäjällä uutista asehankinnoista ei ole otettu ilolla vastaan. Venäjän Tanskan-suurlähettiläs Vladimir Barbin kutsuu päätöstä pitkän kantaman aseiden hankkimisesta ”puhtaaksi hulluudeksi”.

      – Kukaan, missään, koskaan ei ole julkisesti harkinnut ydinasevallan julkista uhkaamista. Nämä lausunnot huomioidaan varmasti, hän kirjoitti DR:lle lähettämässään lausunnossa.

      – Tästä lähtien meidän on oletettava, että Norja ei vain huomioi mahdollista sotilaallista yhteenottoa Venäjän kanssa, vaan myös valmistautuu siihen."

      Voihan veli venäläinen, pian Tanska hankkii Ruotsin, Suomen ja Norjan kanssa oman ydinpelotteen kun tää maailmanmeno on mennyt vanjan takia niin hulluksi. Edes USA ei uhittele enää kaukana olevalle Pohjois-Korkealle, jolla on ydinase, sitä ei tee myöskään rajanaapuri tai kapean Itämeren toisella puolella oleva.

    • Anonyymi

      Hyvä!

    • Anonyymi

      Nii-in ei naapurit saa valmistautua puolustautumaan.

    • Anonyymi

      Mahtavaa

    • Anonyymi

      hienosti toimittu

    • Anonyymi

      Ydinasevalta termin käyttö on sammakkopullistelua. Ottaako joku vakavasti tuollaisen uhittelupuheen.

    • Anonyymi

      Mahtavaa

    • Anonyymi

      Mahtavaa

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      Venäjä tulistui Tanskalle saaresta

      Venäjän edustaja kiivastui saaresta sen jälkeen, kun Tanska päätti keskiviikkona hankkia pitkän kantaman hyökkäysaseita.

      Venäjän Tanskan-suurlähettiläs väittää, että Tanska käyttää sille kuuluvaa Bornholmin saarta Venäjän uhkaamiseen. Asiasta kertoo ruotsalainen uutistoimisto TT Aftonbladetissa julkaistussa jutussa. Itämerellä sijaitsevaa saarta on kuvailtu Tanskan etuvartioksi idässä.

      Suurlähettiläs Vladimir Barbin kommentoi asiaa Venäjän uutistoimisto Tassille sen jälkeen, kun Tanska kertoi keskiviikkona päättäneensä hankkia pitkän kantaman hyökkäysaseita. Barbin kertoo TT:lle, että ”Bornholm on ollut rauhan saari jo vuosia”.

      – Nykyään Tanska käyttää kuitenkin saarta luodakseen uhkia Venäjän, ja myös Kaliningradin alueen, turvallisuudelle, sanoo Barbin Tassin mukaan.

      Hän ei perustellut sen tarkemmin, miten saari on Venäjälle uhka. Aiemmin keväällä Tanska kertoi, että Bornholm saa oman rykmenttinsä osana maan uudelleenaseistusta. Myös tämä sai Venäjän Tanskan-suurlähettiläältä kovaa kritiikkiä.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011505735.html

      On se kumma että että venäläiset saavat joka asiasta paskahalvauksen.

      • Venäjä itse on vienyt Kaliningradiin ydinaseita kantamaan kykeneviä Iskandereita. Mutta ne ovatkin rauhanaseita, jotka eivät uhkaa ketään, vai mitä tiltut.

      • Anonyymi
        UUSI
        moloch_horridus kirjoitti:

        Venäjä itse on vienyt Kaliningradiin ydinaseita kantamaan kykeneviä Iskandereita. Mutta ne ovatkin rauhanaseita, jotka eivät uhkaa ketään, vai mitä tiltut.

        Sotatilanteessa Kaliningrad olisi kaput. Erillisalue.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Tanska teki historiallisen sotilaallisen päätöksen, että vaaran uhatessa antaudutaan nopeutetulla antautumis menettelyllä EHDOITTA!

      Tanska teki historiallisen sotilaallisen päätöksen hankkia valkoisia liippuja kaikille Tanskalaisille ja myös maahanmuuttajille joilla ei ole vielä Tanskan kansalaisuutta.

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      Mahtavaa

    • Anonyymi

      Hyvä Tanska

    • Anonyymi

      Mahtavaa

    • Anonyymi

      r......n uhkaa vastaan, Mahtavaa Tanska

    • Anonyymi

      mahtavaa Tanska

    • Anonyymi

      r.....n itkulla ei ole mitään merkitystä

    • Anonyymi

      Mahtavaa Tanska

    • Anonyymi

      Mahtavaa

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      mahtavaa

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      hyvå

    • Anonyymi

      MAHTAVAA

    • Anonyymi
      UUSI

      hyvä

    • Anonyymi
      UUSI

      hyvä

    • Anonyymi
      UUSI

      näin

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      55
      11569
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      95
      8769
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      9
      4202
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      20
      3921
    5. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      4
      3809
    6. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      7
      3616
    7. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      89
      3550
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      13
      3409
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      34
      3202
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      45
      2365
    Aihe