Tanska teki keskiviikkona historiallisen päätöksen hankkia pitkän kantaman hyökkäysaseita, tanskalaismedia uutisoi. Jyllands-Postenin mukaan pääministeri Mette Frederiksen sanoi, että kyseessä on ”paradigman muutos” tanskalaisessa turvallisuuspolitiikassa.
Se tarkoittaa, että aiemmin Tanska on keskittynyt turvallisuuspolitiikassaan lähinnä puolustusjärjestelmien hankintaan.
Ulkoministeri Lars Løkke Rasmussen kuvailee päätöstä sanomalla, että ilmatorjunta-aseilla Tanska pystyy tuhoamaan nuolen, kun se on matkalla Tanskaan. Nyt Tanska on hankkimassa kyvykkyyttä tuhota jousen ennen kuin sillä on ehditty edes ampua.
Tanska päätti viime viikolla hankkia reilulla yhdeksällä miljardilla eurolla ilmatorjuntajärjestelmiä.
Hankintapäätöstä perustellaan Ukrainan sodan kokemuksilla. Puolustusministeri Troels Lund Poulsen sanoi tiedotustilaisuudessa sodan osoittaneen, että nykyisin on pystyttävä iskemään syvälle vihollisen selustaan.
Ministerit sanoivat tiedotustilaisuudessa, että asehankinnassa on kyse pelotteen luomisesta. Pääministeri Frederiksenin mukaan ilmatorjunta ei riitä siihen riitä.
Meillä on oltava uskottava kyky estää hyökkäykset Tanskaan ja Natoon.
Yksi vaihtoehto olisivat yhdysvaltalaiset Tomahawk-risteilyohjukset, Jyllands-Postenin haastattelema Tanskan maanpuolustuskorkeakoulun apulaisprofessorin Søren Nørby sanoo.
Risteilyohjuksilla voisimme iskeä Venäjän ohjuksiin Kaliningradissa ennen kuin niitä ammutaan Bornholmiiin.
Tomahawk-ohjusten kantama on 2 500 kilometriä.
Berlingske-lehden mukaan muita vaihtoehtoja olisivat ohjusten tai lennokkien hankkiminen Norjasta tai Ukrainasta.
Ukrainan Flamingo 1150 kilon taistelukärjellä ja 3 000 kantamalla on hyvä vaihtoehto, kuten myös Sapsan (Hrim-2) hypersooninen ballistinen ohjus Mach 5,2 nopeudella ja 500-700 km kantamalla, pian jo yli 1 000 km. Taistelukärki puolet suurempi kuin ATACMS-ohjuksessa.
Tanska hankkii myös pitkän kantaman hyökkäysaseita Venäjän uhkaa vastaan
46
265
Vastaukset
- Anonyymi
"Venäjällä uutista asehankinnoista ei ole otettu ilolla vastaan. Venäjän Tanskan-suurlähettiläs Vladimir Barbin kutsuu päätöstä pitkän kantaman aseiden hankkimisesta ”puhtaaksi hulluudeksi”.
– Kukaan, missään, koskaan ei ole julkisesti harkinnut ydinasevallan julkista uhkaamista. Nämä lausunnot huomioidaan varmasti, hän kirjoitti DR:lle lähettämässään lausunnossa.
– Tästä lähtien meidän on oletettava, että Tanska ei vain huomioi mahdollista sotilaallista yhteenottoa Venäjän kanssa, vaan myös valmistautuu siihen."
No voi, voi..uskokaa että tällä menolla Pohjoismailla on oma ydinpelote melko pian.- Anonyymi
Ruotsin ydinaseohjelma on pian taas käynnissä pohjoismaisena yhteistyönä.
Enää edes USA ei uhittele kaukana olevalle Pohjois-Korealle jolla on oma ydinase. Kun sellainen on rajanaapurilla ja Itämeren naapureilla pohjolassa, suuruudenhullujen diktaattorien pitää laskea valloituskiimaansa.
- Anonyymi
Hyvä juttu. Euroopan pitää rakentaa ohjus- ja droonimuuri suojakseen. Myös Suomen. Ehdotus aseiden ostamisesta Ukrainasta olisi muuten hyvä, mutta mahtaako heillä olla ylijäämää?
Tärkeintä on, että aseet ostetaan Euroopan demokraattisista maista, jolloin me emme jää diktaattorien oikkujen varaan.
Trumpin ja Hegsethin veivaaminen Ukrainaan annettavilla aseilla on varoittava esimerkki.
Israel on myös muuttunut, sieltä ei pitäisi ostaa mitään. Mitä takeita meillä on, että saamme koskaan sen Daavidin lingon? Ja mikä ulkopoliittinen hinta meidän on siitä maksettava?- Anonyymi
"Hyvä juttu. Euroopan pitää rakentaa ohjus- ja droonimuuri suojakseen. Myös Suomen. Ehdotus aseiden ostamisesta Ukrainasta olisi muuten hyvä, mutta mahtaako heillä olla ylijäämää?"
Ukrainan tehokkaaksi testattuja toimivia asejärjestelmiä mm. ohjuksia ja drooneja sekä lennokkeja aletaan valmistaa hajautetust myös Euroopassa. Ukrainan aseistuskin kohenee ja Euroopan EU/Natomaat saavat uusinta toimivaa tekniikkaa, joihin he hankkivat tärkeät komponentit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hyvä juttu. Euroopan pitää rakentaa ohjus- ja droonimuuri suojakseen. Myös Suomen. Ehdotus aseiden ostamisesta Ukrainasta olisi muuten hyvä, mutta mahtaako heillä olla ylijäämää?"
Ukrainan tehokkaaksi testattuja toimivia asejärjestelmiä mm. ohjuksia ja drooneja sekä lennokkeja aletaan valmistaa hajautetust myös Euroopassa. Ukrainan aseistuskin kohenee ja Euroopan EU/Natomaat saavat uusinta toimivaa tekniikkaa, joihin he hankkivat tärkeät komponentit.Kannattaa kuitenkin muistaa maailmanhistoriasta se opetus, että muureja eivät rakenna vahvat vaan heikot.
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa kuitenkin muistaa maailmanhistoriasta se opetus, että muureja eivät rakenna vahvat vaan heikot.
Niinpä. Muurinrakentajat eivät ole aikeissa hyökkäillä minnekään.
- Anonyymi
Suomella on jo useamman vuoden ajan ollut vastaava pelote.
Hornetien MLU2 päivityksen yhteydessä ostettiin Amerikkalaisia AGM-158 JASSM (Joint Air-to-Surface Standoff Missile) risteilyohjuksia jotka yhtävät pitkälle Venäjän maaperälle. https://i.ytimg.com/vi/iTX07RarU3M/maxresdefault.jpg- Anonyymi
Noi loppuvat alkuunsa yhteenotossa Venäjän kanssa, siksi meidän on otettava hankintaan ja tuotantoon Ukrainan edullisia pitkän kantaman vahvuuksia mm. Flamingo, Sapsan, Neptune-MD ja erilaisia lennokkeja sekä liitopommisarjoja, joilla peristeisistä edullisista ilmapommeista tehdään ohjattavia tarkkuuspommeja. Samoin meridroonit yhteistuotantoon. Yhdysvalloista ostettuna ohjukset tulevat aivan liian kalliiksi, ja niitä on aina liian vähän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noi loppuvat alkuunsa yhteenotossa Venäjän kanssa, siksi meidän on otettava hankintaan ja tuotantoon Ukrainan edullisia pitkän kantaman vahvuuksia mm. Flamingo, Sapsan, Neptune-MD ja erilaisia lennokkeja sekä liitopommisarjoja, joilla peristeisistä edullisista ilmapommeista tehdään ohjattavia tarkkuuspommeja. Samoin meridroonit yhteistuotantoon. Yhdysvalloista ostettuna ohjukset tulevat aivan liian kalliiksi, ja niitä on aina liian vähän.
Liitopommejakin on hankittu.
AGM-154 Joint Standoff Weapon (JSOW) on ollut jo vuosia Hornetien asevalikoimassa.
https://www.armyrecognition.com/templates/yootheme/cache/11/What_US_AGM-154_JSOW_Glide_Bomb_Offers_Ukraine_in_its_Fight_Against_Russia_1920_001-1111a9c8.jpeg
- Anonyymi
On se niin väärin. Vain Venäjällä saa olla hyökkäysaseita.
- Anonyymi
Pitää muistaa että venäläiset ei oo Euroopalaisia ja kuulu Eurooppaan
- Anonyymi
Sitten varmaankaan ukrainalaiset ei ole myöskään eurooppalaisia…
Venäläiset, ukrainalaiset ja valko-venäläiset on kaikki samaa kansaa, itäslaaveja. Anonyymi kirjoitti:
Sitten varmaankaan ukrainalaiset ei ole myöskään eurooppalaisia…
Venäläiset, ukrainalaiset ja valko-venäläiset on kaikki samaa kansaa, itäslaaveja.Ne ovat itäslaavilaisia kansoja kaikki kolme, eivät yksi kansa.
- Anonyymi
Venäjä raivostui Tanskalle
Venäjän Tanskan-suurlähettiläs sanoo Kööpenhaminan käyttävän Bornholmia Venäjän turvallisuuden uhkaamiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä raivostui Tanskalle
Venäjän Tanskan-suurlähettiläs sanoo Kööpenhaminan käyttävän Bornholmia Venäjän turvallisuuden uhkaamiseen.TT: Venäjä tulistui Tanskalle saaresta
Venäjän edustaja kiivastui saaresta sen jälkeen, kun Tanska päätti keskiviikkona hankkia pitkän kantaman hyökkäysaseita.
VENÄJÄN Tanskan-suurlähettiläs väittää, että Tanska käyttää sille kuuluvaa Bornholmin saarta Venäjän uhkaamiseen. Asiasta kertoo ruotsalainen uutistoimisto TT Aftonbladetissa julkaistussa jutussa. Itämerellä sijaitsevaa saarta on kuvailtu Tanskan etuvartioksi idässä.
Suurlähettiläs Vladimir Barbin kommentoi asiaa Venäjän uutistoimisto Tassille sen jälkeen, kun Tanska kertoi keskiviikkona päättäneensä hankkia pitkän kantaman hyökkäysaseita. Barbin kertoo TT:lle, että ”Bornholm on ollut rauhan saari jo vuosia”.
– Nykyään Tanska käyttää kuitenkin saarta luodakseen uhkia Venäjän, ja myös Kaliningradin alueen, turvallisuudelle, sanoo Barbin Tassin mukaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TT: Venäjä tulistui Tanskalle saaresta
Venäjän edustaja kiivastui saaresta sen jälkeen, kun Tanska päätti keskiviikkona hankkia pitkän kantaman hyökkäysaseita.
VENÄJÄN Tanskan-suurlähettiläs väittää, että Tanska käyttää sille kuuluvaa Bornholmin saarta Venäjän uhkaamiseen. Asiasta kertoo ruotsalainen uutistoimisto TT Aftonbladetissa julkaistussa jutussa. Itämerellä sijaitsevaa saarta on kuvailtu Tanskan etuvartioksi idässä.
Suurlähettiläs Vladimir Barbin kommentoi asiaa Venäjän uutistoimisto Tassille sen jälkeen, kun Tanska kertoi keskiviikkona päättäneensä hankkia pitkän kantaman hyökkäysaseita. Barbin kertoo TT:lle, että ”Bornholm on ollut rauhan saari jo vuosia”.
– Nykyään Tanska käyttää kuitenkin saarta luodakseen uhkia Venäjän, ja myös Kaliningradin alueen, turvallisuudelle, sanoo Barbin Tassin mukaan.hyvä Tanska
- Anonyymi
Erinomainen uutinen. Myös Suomi tarvitsee pitkän kantaman ohjuksia. Kenraali Breedlove korosti Suomen syväiskukyvyn puutetta mahdollisessa tulevassa puolustustaistelussa, venäjän aloittamien sotatoimien myötä. Hän vertasi tuolloista tilannetta Ukrainan sotaan, jossa venäjä kykeni hoitamaan materiaalihuoltonsa ja sotalogistiikkansa lähes häiriöttömästi. Suomen ei pidä joutua raskaiden aseiden puutteen vuoksi uudeksi Ukrainaksi.
- Anonyymi
Suomella on jo pitkän kantaman ohjuksia. JASSM-ER
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomella on jo pitkän kantaman ohjuksia. JASSM-ER
Ei riitä jassmit. Tarvitaan myös ballistisia ohjuksia, sekä huomattava määrä vähintään 300 km etäisyydelle ampuvia täsmä aseita, eli kehittyneitä raskaita raketinheitin järjestelmiä. Ja oikeastaan kaikissa aselajeissa tärvitaan niin määrän kuin laadunkin kiireellisiä päivityksiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei riitä jassmit. Tarvitaan myös ballistisia ohjuksia, sekä huomattava määrä vähintään 300 km etäisyydelle ampuvia täsmä aseita, eli kehittyneitä raskaita raketinheitin järjestelmiä. Ja oikeastaan kaikissa aselajeissa tärvitaan niin määrän kuin laadunkin kiireellisiä päivityksiä.
Vähän tietoa ohjuksesta:
The JASSM-ER (Extended Range) missile has a range of over 575 miles (925 kilometers), with some sources reporting it can reach nearly 1,000 kilometers. This increased range is achieved by using a more efficient turbofan engine and a larger fuel supply, allowing it to strike targets from a stand-off distance while the aircraft remains outside the range of enemy air defenses. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei riitä jassmit. Tarvitaan myös ballistisia ohjuksia, sekä huomattava määrä vähintään 300 km etäisyydelle ampuvia täsmä aseita, eli kehittyneitä raskaita raketinheitin järjestelmiä. Ja oikeastaan kaikissa aselajeissa tärvitaan niin määrän kuin laadunkin kiireellisiä päivityksiä.
BORNHOLMIN saari sijaitsee Ruotsin eteläpuolella Tanskasta itään. Saarta on kuvailtu Ruotsille kuuluvan Gotlannin ja Suomen Ahvenanmaan tapaan strategisesti merkittäväksi. Saarella asuu noin 40 000 ihmistä.
Tanskan pääministeri Mette Fredrikson kuvaili Jylland-Postenin mukaan pitkän kantaman hyökkäysaseiden hankkimista ”paradigman muutokseksi” tanskalaisessa turvallisuuspolitiikassa. Maa on aiemmin keskittynyt lähinnä puolustusjärjestelmien hankintaan.
Hankintapäätöstä on perusteltu Ukrainan sodan kokemuksilla ja pelotteen luomisella. Tanska päätti myös viime viikolla hankkia ilmatorjuntajärjestelmiä reilulla yhdeksällä miljardilla eurolla.
- Anonyymi
Mihin ehdottoman antautumisen nopeusennätyksiä rikkova Tanska aseita muka tarvitsee?
- Anonyymi
Taisi mennä ohi tuo uutinen jossa Tanska antautui venäjälle?
Anonyymi kirjoitti:
Taisi mennä ohi tuo uutinen jossa Tanska antautui venäjälle?
No varmasti... Mitävittulaisessako se oli? 🤣
- Anonyymi
r....n torjuntaan
- Anonyymi
Ukrainan hypersooninen Mach 5,2 ballistinen Sapsan (Hrim-2, Grom-2, Thunder-2) on melkoinen peli. Sitä ei Venäjän ilmatorjunta pysäytä nopeuden takia ja kantama on jo päivitetty 500-700 kilometriin ja jatkossa yli 1 000 kilometriin. Taistelukärki 480 kg. Suomen sekä Euroopan muiden Natomaiden tulisi ottaa tämä yhteiskehitykseen, kuten myös 3 000 km kantaman FP-5 Flamingo 1 150 kg:n taistelukärjellä ja 950 km/h nopeudella. Nämä luovat erittäin tehokkaan vastaiskupelotteen Venäjälle, kun Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Saksa, ja Puola ottavat ne aseistukseena.
- Anonyymi
hyvä
- Anonyymi
r.....n itkijä paniikissa kaupoista
- Anonyymi
hyvä
- Anonyymi
Hyvä Tanska
- Anonyymi
Näin siis NOPEAN ANTAUTUMISEN Tanskassa.
- Anonyymi
höpö höpö
- Anonyymi
r....n uhkaa vastaan
- Anonyymi
hyvä
- Anonyymi
hyvä
- Anonyymi
Venäjän uusin risteilyohjus "Tykva" (тыква) tekee selvää Nato Tanskan tomahawkeista millisekunneissa!
Parempi kun menevät leikkimään legopalikoillaan ja jättävät sotimisen muille!- Anonyymi
Tykva - Kurpitsa 🎃
Sopiva nimi venakkojen ohjukselle! 🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tykva - Kurpitsa 🎃
Sopiva nimi venakkojen ohjukselle! 🤣Ettei vain olisi kyseessä venäjän uusin panssarivaunu?
https://storage.googleapis.com/mytownrocks.appspot.com/reading-rocks.co.uk/articles/ZS0B3GQxBIYKK5yWxurU/pumpkin_carriage.712x0-is.jpg
- Anonyymi
Suomi tarvitsee
100.000 kilometriä merikaapelia.
Tai riippusillan Ruotsiin.
Poroja vois laiduntaa etelä- Suomessakin, niin ois syötävää
jos barbaari hyökkää.- Anonyymi
100.000 kilometriä merikaapelia?
Montako kaapelinmittaa se on???
- Anonyymi
mahtavaa
- Anonyymi
"Suomi tarvitsee
100.000 kilometriä merikaapelia."
Tiltu meinaa jatkaa kaapelivarkauksiaan? - Anonyymi
Mahtavaa
- Anonyymi
lisää voimaa
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
hyvä
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä
Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi7010222Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?786999Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit256976Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro
Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j1006240Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k995909Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?445348Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa
Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh765069Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus364868Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset194556Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa524279