Huntukieltoa koskeva selvitystyö on viivästynyt. "Poliittiset päätökset ovat sitten erikseen", sanoo Riikka Purra.
Sisäministeriössä selvitetään musliminaisten käyttämien, kasvot osittain tai kokonaan peittävien burka- ja niqabhuivien kieltoa julkisilla paikoilla.
Perussuomalaisten puheenjohtajan, valtiovarainministeri Riikka Purran mukaan selvitys on valmistumassa aivan tuotapikaa.
– Uskoisin että ihan näinä hetkinä sieltä on tulossa. Sisäministeri on nyt valitettavasti sairaana, eli hän ei pysty itse kommentoimaan. Olen siinä ymmärryksessä, että ihan näinä päivinä, Purra sanoi toimittajille eduskunnassa.
Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) sanoi 26. elokuuta MTV Uutisten haastattelussa, että selvitys on valmistumassa "lähipäivinä". Rantanen kertoi tuolloin pitävänsä kieltoa välttämättömänä.
PS. helsinkiläiset sanoo asiasta mitä?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.