Keskustan Honkonen: Pääministeri Orpo valehtelee

Anonyymi-ap

"Petri Honkonen (kesk): ”Mihin tietoihin ja tosiasioihin pääministeri Orpo yksilöiden perustaa eduskunnalle ja suomalaisille hallituksen nimissä antamat lausuntonsa Suomen talous- ja työllisyystilanteesta?”"

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/55481b06-3f4c-4431-b2fd-5bd1017cd6b6

"Keskustan kansanedustaja Petri Honkonen syyttää pääministeri Petteri Orpoa (kok) ”tosiasioiden venyttämisestä”, mikä on eduskunnan kielenkäytössä kiertoilmaisu valehtelulle.

Honkonen kertoo tiedotteessaan jättäneensä tänään kirjallisen kysymyksen Orpon esittämistä lausunnoista Suomen talous- ja työllisyystilanteesta.

Honkonen kysyy, mihin tietoihin ja tosiasioihin pääministeri perustaa hallituksen nimissä antamat lausuntonsa ja onko pääministeri puhunut talouden kehityksestä totuudenmukaisesti.

Orpo sanoi viimeksi eduskunnan kyselytunnilla 4.9. mm. seuraavasti: ”Kesän aikana talous on selkeästi piristynyt ja lähtenyt kasvuun” ja ”Nyt jo nähdään, että työllisyyskehitys on lähtenyt kääntymään parempaan suuntaan.

Tilastokeskuksen ja Kehan uusimmat luvut ovat heinäkuulta. Niiden mukaan työttömyys kasvoi ja työllisten määrä väheni heinäkuussa. Tilastokeskuksen mukaan Suomen talous supistui huhti–kesäkuussa 0,4 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä.

– Todellisuudessa Suomen talous on viimeisimpien tietojen mukaan supistunut ja työttömänä on jo noin 340 000 ihmistä, Honkonen sanoo.

Honkonen muistuttaa, että pääministeri Orpo on puhunut samansuuntaisesti myös suomalaisille.

Honkonen: ”Hänen, jos kenen, tulee pitäytyä totuudessa”

– Jo viime joulukuussa hän sanoi pääministerin haastattelutunnilla, että taloudessa on pahin takana ja että työpaikkoja tulee pian lisää.

Honkonen muistuttaa, että pääministeri on maan keskeisin vallankäyttäjä.

– Hänen, jos kenen, tulee pitäytyä totuudessa. Eduskunnan luottamuksen varassa toimiva hallitus ja sen ministerit eivät voi venyttää tosiasioita eduskunnalle. Myös suomalaisilla on oikeus siihen, että vallanpitäjät puhuvat totta, Honkonen sanoo.

Honkosen kysymys Orpolle kuuluu: ”Mihin tietoihin ja tosiasioihin pääministeri Orpo yksilöiden perustaa eduskunnalle ja suomalaisille hallituksen nimissä antamat lausuntonsa Suomen talous- ja työllisyystilanteesta? Onko pääministeri Orpo puhunut Suomen talouden kehityksestä totuudenmukaisesti?"

Honkonen on asian ytimessä. Tosin Orpo on valehdellut jo vaalilupauksistaan lähtien. Eikä valehtelu rajaudu vain Orpoon. Samaan vehkeilyyn on syyllistynyt myös valtiovarainministeri Riikka "Saksikäsi" Purra, joka on kääntänyt jopa takkinsa vuoretkin ulospäin. Purra totesi ennen 2023 vaaleja köyhiltä leikkaamisesta: "Se ei meille käy". Ja niin vain on käynyt kuin vettä valaen ja toteuttaen kaikki EK:n himoamat "uudistukset". Että sellainen "työväenpuolueen" johtaja Purra.

10

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Orpo on oppinut hyvin persuhuumoria , seura tekee kaltaisekseen .

    • Anonyymi

      Kuules Pankkolängvitsi. Osaamme nämä asiat itsekin etsiä netistä.
      Näkisit sen verran vaivaa että muotoilisit kommentin itse ja ilman linkkejä kiitos.

      • Anonyymi

        Ketkä te multinikki persutrolli? Paituli? Pankkolängvitsiä höpöttävät "majuri", Res-maj, OsmoS tai Mettänhoitaja? Maalaisliiton.kurittaja? OikeistoSosDem? Oikeistolibertalisti?

        Paha paikka, kun todisteiden kera tuodaan esiin, mitä keskustalainen ajattelee ja sanoo? Kovin on Honkosen puheet autenttisena keskustalaisena ihan eri kaliiberia kuin mukakeskustalaisen "majurin" persumaiset horinat.

        Siksihän sinä nariset linkistä, eikö niin? Erikoista on myös se, että samaa virttä veisaavat myös Kokoomus-palstan Extyökkäri/YXKAXEX sekä Perussuomalaiset palstan Kopiopersu. Urakkatrollausta? Saatko korvausta tuota paskanjauhamistasi vastaan? Kommenttisihan oli silkkaa pyrkimystä siirtää huomiota pois itse jutusta epäolennaiseen asiaan itse jutun kannalta. Mitäs veikkaat, kumpiko on vahvemmilla totuusarvon suhteen? Minä tuon Honkosen puheen kera vaiko sinä riippumatta roolihenkilöstäsi oman salaliittoteoriasi kera?

        Ja huom! Tässä kommentissa ei löydy linkkiä. Kaikki oleellinen tulee esiin aloituksessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkä te multinikki persutrolli? Paituli? Pankkolängvitsiä höpöttävät "majuri", Res-maj, OsmoS tai Mettänhoitaja? Maalaisliiton.kurittaja? OikeistoSosDem? Oikeistolibertalisti?

        Paha paikka, kun todisteiden kera tuodaan esiin, mitä keskustalainen ajattelee ja sanoo? Kovin on Honkosen puheet autenttisena keskustalaisena ihan eri kaliiberia kuin mukakeskustalaisen "majurin" persumaiset horinat.

        Siksihän sinä nariset linkistä, eikö niin? Erikoista on myös se, että samaa virttä veisaavat myös Kokoomus-palstan Extyökkäri/YXKAXEX sekä Perussuomalaiset palstan Kopiopersu. Urakkatrollausta? Saatko korvausta tuota paskanjauhamistasi vastaan? Kommenttisihan oli silkkaa pyrkimystä siirtää huomiota pois itse jutusta epäolennaiseen asiaan itse jutun kannalta. Mitäs veikkaat, kumpiko on vahvemmilla totuusarvon suhteen? Minä tuon Honkosen puheen kera vaiko sinä riippumatta roolihenkilöstäsi oman salaliittoteoriasi kera?

        Ja huom! Tässä kommentissa ei löydy linkkiä. Kaikki oleellinen tulee esiin aloituksessa.

        TOUCHE !!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TOUCHE !!!

        Älä maalainen huuda netissä.


    • Anonyymi

      Jumankauta, keskustalainen mainittu Suomen Keskustan palstalla!!

      Jo on aikoihin eletty.

      • Anonyymi

        Ketjun toisen kommentin kirjoittaneen mielestä se ei ollut sopivaa, että Keskustan palstalla nostetaan esiin keskustalaisen poliitikon antama lausunto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketjun toisen kommentin kirjoittaneen mielestä se ei ollut sopivaa, että Keskustan palstalla nostetaan esiin keskustalaisen poliitikon antama lausunto.

        Ei vaan moitin avauksen heikkoa laatua.
        sian olisi voinut omin sanoin kertoa ilman linkkejä.
        Eikö maamieskoulussa opetettu lukemaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan moitin avauksen heikkoa laatua.
        sian olisi voinut omin sanoin kertoa ilman linkkejä.
        Eikö maamieskoulussa opetettu lukemaan.

        "Eikö maamieskoulussa opetettu lukemaan."
        Ei opetettu, koska jo kansa- ja peruskoulussa opetettiin lukemaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan moitin avauksen heikkoa laatua.
        sian olisi voinut omin sanoin kertoa ilman linkkejä.
        Eikö maamieskoulussa opetettu lukemaan.

        Tyypillinen persutrollin taktiiikkaan vetoava kommentti. Käyt asian sijaan itse kommentoijaan kiinni. Mitä se kertoo omasta laadukkuudestasi? Sen, että sinua häiritsee, kun asian paikkansapitävyys vahvistetaan. Omien kirjoitustesi totuusarvohan on luokkaa Pikku Kakkosen iltasatu. Se oma iltasatusi on vain Halla-ahon kanssa yhteisesti jakamasi Mein Kampf.

        Samaa linkkivalitusta rätkyttävät persupalstan Kopiopersu sekä Kokoomus-palstan Extyökkäri. Ihan samoilla perusteilla mm. copypastaamisesta.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      46
      4259
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      12
      4119
    3. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      40
      3358
    4. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      86
      3327
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      14
      3157
    6. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      164
      2860
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      4
      2450
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2449
    9. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      59
      2211
    10. Kirjotan ikävää ulos

      Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run
      Ikävä
      14
      1888
    Aihe