Mikä se ratkaiseva asia siihen on? Vai onko tarkoitus kärsiä loppuelämä?
Mitä järkeä kun köyhyys ahdistaa ja silti kaikki on että ei itsemurha ole ratkaisu
6
152
Vastaukset
Minä ainakin omien mahdollisuuksien mukaan aina yritän yrittää jotain. itsesurmailu on enemmän henkistä kuin rahallista köyhyyttä. No mikä kenetkin tekee onnelliseksi?? Kaksi tai kolme asiaa jonka vuoksi en itse ala itseäni surmailemaan.. en ole sairas enkä ole rahan perään. Naisten hylkäämisetkin pyh.
Annan elämälle mahdollisuuden vaikka toisinaan potuttaa suunnattomasti. onneksi on harrastukseni, elämänfilosofiani ja yrittämiseni..jos elämässä noita ei ole ehkä se itsemurhailu ja surmailu on järkiteko? vaan joutuu limboon ja paska jatkuu karmassa tulevaisuudessakin.- Anonyymi
Ala buddhalaiseksi ja saavuta valaistuminen, ei vaadi rahaa vaan päinvastoin moni luovuttaa kaiken pois.
- Anonyymi
Usko Raamatun Jumalaan ja Jeesukseen on minua auttanut köyhyydessä, ja keskittyminen niihin asioihin mihin on varaa, ja eikä siis haaveile koko ajan mistä jää paitsioon, sillä niitä on maailma pullollaan.
- Anonyymi
Tee pimeitä töitä, niin minäkin teen. Masentais varmaan todella pahasti jos ei olisi mitään tekemistä. Se tekeminen tuo päivään ohjelmaa ja olen aina yrittänyt keksiä tekemistä. Esimerkiksi kalastus. Kalastan paljon ja ihmiset ostaa kalaa. Olen kai onnekas koska 10 vuoden aikana on paljon tuttuja jotka haluaa kalaa. Joskus kävin salilla ja pelasin salibandya mutta lopetin ne ja aloin kalastaa k un ostin veneen.
- Anonyymi
Tässä olisi mukava etätyö mahdollisuus, jos olet kyllästynyt työttömyyteen tai haluat lisäansioita, niin tämän avulla onnistuu, tätä voi tehdä missä ja milloin vain itselle sopii
Tehtävänä on vastailla asiakkaiden viesteihin, mahdollisuus tienata jopa 300€ viikossa viikossa, itsekin olen pitkän työttömyyden jälkeen tienannut tässä tosi mukavasti lisää säästöjä, hyvin rentoa ja mukavaa puuhaa, nyt olisi uusille tekijöille tarvetta
Palkkio maksetaan viikoittain, ja juuri nyt olisi tarjolla paljon bonuksia joihin osallistumalla voi korottaa palkkiota huomattavasti, suosittelen todellakin jos kukkaro kaipaa lihotusta, hae nyt https://asiakas-palvelut.com/ref/FI2566659- Anonyymi
Loistava ajatus on ryhtyä palkkaa tuottavaan pikku puuhasteluun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745359Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3111240Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369711Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236511Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302239- 371639
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261510