Miksi näin?

Kertokaahan (järkevä) selitys tähän:

Kuvitellaan että herra A on rikkaiden omakotitaloalueella asuva uskovainen insinööri, joka työkseen suunnittelee autoja. Hän ajaa autoa, pitää televisiota ja tietokonetta turhaan päällä kaiket päivät ja kuluttaa suuret määrät rahaa uusiin vaatteisiin ja muuhun turhaan roinaan. Tämä kaikki saastuttaminen ja kuluttaminen tietenkin tuhoaa rakasta maapalloamme mutta ei herra A siitä jaksa välittää. Hän ei myöskään lahjoita yhtään rahaa millekkään elämää vaailvalle järjestölle.

Herra B taas on ateisti-hippi. Hän käy maailmaa parantavissa mielenosoituksissa, ostaa vähät vaatteensa käytettynä ja asuu pienessä yksiössä, jossa hänellä ei ole muuta elektroniikkaa kuin jääkaappi. Hän on myyjänä kierrätyskeskuksessa ja pienestä palkastaan hän lahjoittaa rahaa monille järjestöille. Hän ei käytä autoa vaan ajaa pyörällään. Tälläinen elämäntyyli ei tietenkään tuhoa läheskään yhtä paljon maailmaa kuin herrä A:n elämäntyyli.

Kysymys kuuluukin siis miksi ihmeessä uskonsa tunnustanut herra A pääsee teidän uskisten mielestä taivaaseen ja herra B ei? Eikö ole täysin järjetöntä että pelkällä uskontunnustuksella pääsee taivaaseen riippumatta siitä kuinka elämäänsä elää? Musta tää on hyvä todistus siitä että koko Kristinusko on täysin epälooginen ja järjetön juttu.

Joten ihmiset: Älkää kuluttako elämäänne uskoen johonkin täysin turhaan ja epäoleelliseen. Miettikää mielummin mikä on elämän vaalimisen kannalta oleellista. JA ei!!!! oleellisinta ei ole usko Jeesukseen ja muuhun shittiin niinkun te uskikset tänne nyt kirjoitatte. Oleellisinta on elää mahdollisimman vähän elämää tuhoten.
11347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Älä tuhlaa paukkujasi näihin hulluihin. Et saa vastaukseksi mitään järjellistä vaan pelkkää lapsellista jankuttamista.

Äänestä

Kerranki taisin pistää uskovaisille jauhot suuhu. I rule!!!! :D

Äänestä
  • koska tuhansia vuosia vanha paimentolaisten lakikirja siitä miten vihollinen tulee tappaa, ei tarjoa suoraa vastausta volvolla ajavan ja rivarissa asuvan espoolaisinsinöörin kohteluun.

    Äänestä

  • Nassen kirjoitti:

    koska tuhansia vuosia vanha paimentolaisten lakikirja siitä miten vihollinen tulee tappaa, ei tarjoa suoraa vastausta volvolla ajavan ja rivarissa asuvan espoolaisinsinöörin kohteluun.

    Siis...oliko tää vastaan, puolesta vai puolueeton ku en ihan ymmärtäny?

    Äänestä

ei ymmärrä sun juttuasi. Kuten huomaat oleellinen ei kiinnosta uskovia. Öykkäri joka uskoo on tietysti uskovien aatelia ei kierrätystä tukeva oikein elävä hippi. Sydämen ja tekojen ´kristitty´ ei vetoa uskovaisiin.

Teot eivät merkitse uskoville mitään vain ja ainoastaan usko.

Räjäytä maapallo, mutta usko, se riittää, se on oikein, menet taivaaseen.(uskovien logiikka)

Pelasta maapallo, mutta älä usko, se on väärin, menet helvettiin.(uskovien logiikka)

Äänestä
  • Tätä juuri suuresti ihmettelen.

    Äänestä

  • Ja se on kanssa aina ihmetyttäny että uskovat kieltävät jyrkästi dokaamisen ja röökin polton sen takia, että näitä asioita tekemällä ihminen tuohoaa itseään ja sitä kautta tuhoaa jotain jumalan luomaa. Eikös sitten luonto ole jumalan luoma ja miksei esim. autolla ajaminen eli ilman saastuttaminen ole syntiä? Se tietenkin tapahtuu niin vaivihkaa ettei siitä tarvitse välittää. Uskovaiset ovat niin kapeakatseisia.

    Äänestä

  • Valle kirjoitti:

    Ja se on kanssa aina ihmetyttäny että uskovat kieltävät jyrkästi dokaamisen ja röökin polton sen takia, että näitä asioita tekemällä ihminen tuohoaa itseään ja sitä kautta tuhoaa jotain jumalan luomaa. Eikös sitten luonto ole jumalan luoma ja miksei esim. autolla ajaminen eli ilman saastuttaminen ole syntiä? Se tietenkin tapahtuu niin vaivihkaa ettei siitä tarvitse välittää. Uskovaiset ovat niin kapeakatseisia.

    ei saa röökata mutta voi vapaasti tuprutella pakokaasut ilmakehään ja mennä ´taivaaseen´.

    Sama kaava pätee tappamiseen. Jos tappaa yhden ihmisen menee helvettiin mutta armeijat saa tappaa, maat saavat tappaa jne.Massamurhissa on jumala mukana suojelemassa. Siinä sitä riittääkin ihmettelemistä loppuiäksi! Tästä pikku jutusta, kun huomauttaa uskoville he ovat hajota liitoksistaan.He eivät ollenkaan ymmärrä mistä on kysymys. Suurenluokan rikokset ovat jumalan tahdon mukaisia.Pikkurikoksista joutuu helvettiin.

    Äänestä

Ensimmäinen uskontokeskustelu joka säästyi uskovaisten typeriltä selittely-yrityksiltä!!! Olen kuningas!!!

Äänestä

Herra A on "uskovainen insinööri".
"Herra B on ateistihippi."

"Kysymys kuuluukin siis miksi ihmeessä uskonsa tunnustanut herra A pääsee teidän uskisten mielestä taivaaseen ja herra B ei."

En minä osaa vastata kaikkien puolesta, mutta voin kyllä kertoa oman mielipiteeni. Jos joku on ateisti eikä usko Jumalaan ja taivaaseen, niin miksi pitäisi edes teoriassa esittää hänen joutuvan taivaaseen Jumalan luo, johon hän ei ole koskaan uskonut? Ei kai taivas voi olla mikään pakkosiirtola, vai pitäisikö sinun mielestäsi sen olla? Pitäisikö esittää, että kaikki ateistihipit pakotetaan menemään taivaaseen? Vai mistä kiikastaa?

Jos sinusta kristinusko on epälooginen, niin minusta sinun käsityksesi taivaasta pakkosiirtolana vasta epälooginen onkin.

Äänestä
  • AAAAAAAARGHHH!!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valle kirjoitti:

Kertokaahan (järkevä) selitys tähän:

Kuvitellaan että herra A on rikkaiden omakotitaloalueella asuva uskovainen insinööri, joka työkseen suunnittelee autoja. Hän ajaa autoa, pitää televisiota ja tietokonetta turhaan päällä kaiket päivät ja kuluttaa suuret määrät rahaa uusiin vaatteisiin ja muuhun turhaan roinaan. Tämä kaikki saastuttaminen ja kuluttaminen tietenkin tuhoaa rakasta maapalloamme mutta ei herra A siitä jaksa välittää. Hän ei myöskään lahjoita yhtään rahaa millekkään elämää vaailvalle järjestölle.

Herra B taas on ateisti-hippi. Hän käy maailmaa parantavissa mielenosoituksissa, ostaa vähät vaatteensa käytettynä ja asuu pienessä yksiössä, jossa hänellä ei ole muuta elektroniikkaa kuin jääkaappi. Hän on myyjänä kierrätyskeskuksessa ja pienestä palkastaan hän lahjoittaa rahaa monille järjestöille. Hän ei käytä autoa vaan ajaa pyörällään. Tälläinen elämäntyyli ei tietenkään tuhoa läheskään yhtä paljon maailmaa kuin herrä A:n elämäntyyli.

Kysymys kuuluukin siis miksi ihmeessä uskonsa tunnustanut herra A pääsee teidän uskisten mielestä taivaaseen ja herra B ei? Eikö ole täysin järjetöntä että pelkällä uskontunnustuksella pääsee taivaaseen riippumatta siitä kuinka elämäänsä elää? Musta tää on hyvä todistus siitä että koko Kristinusko on täysin epälooginen ja järjetön juttu.

Joten ihmiset: Älkää kuluttako elämäänne uskoen johonkin täysin turhaan ja epäoleelliseen. Miettikää mielummin mikä on elämän vaalimisen kannalta oleellista. JA ei!!!! oleellisinta ei ole usko Jeesukseen ja muuhun shittiin niinkun te uskikset tänne nyt kirjoitatte. Oleellisinta on elää mahdollisimman vähän elämää tuhoten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu