Missä Ella Junnilan lihakset nainen kuin makarooni huulipunalla , veltto näky.
Ella Junnila koki katastrofin Tokion MM-kisoissa. Junnila jäi ilman tulosta korkeushypyn karsinnassa
24
247
Vastaukset
- Anonyymi
Mahtaako muuten harjoitella ollenkaan.
- Anonyymi
No ei ei jaloissa lihaksia ja muuten kin aneemisen näköinen
- Anonyymi
NO SILLÄHÄN EI OLLUT SITÄ HUULIPUNAA NYT SIITÄ SE JOHTU.
- Anonyymi
tarttis kunnon munaa eikä kikulia nakkia..niin hyppäis korkealle
- Anonyymi
kyllä puutteessa kalpeana kuin lakana
- Anonyymi
KUKA OLI TÄMÄ LÄÄKÄRI JA NYT KENKÄÄ VALITSIJOILLE JA VALMENTAJALLE SAIRASTA PUUHAA ..
Korkeushypyn karsinnassa ilman tulosta jäänyt Ella Junnila julkaisi perjantaina iltapäivällä tiedotteen tilanteestaan.
Junnila kertoi torstain kisan jälkeen Ylelle kärsivänsä nilkkavammasta. Vielä ennen karsintaa hän sanoi olevansa kunnossa.
Junnila kertoo nyt, että hänen nilkassaan alkoi tuntua kipua Apeldoornin EM-hallikisoissa maaliskuussa.
– Suomeen palattuani nilkastani otettiin magneettikuva. Kuvasta todettiin, että nilkan yhdestä luusta oli irronnut pieni palanen. Irtoluun palanen asettui kahden luun väliin.
Kuvaamisen jälkeen lääketieteellinen analyysi oli Junnilan mukaan, että luun palanen luutuisi paikalleen. Harjoittelu sujuikin keväällä ja kesällä normaalisti pieniä tuntemuksia lukuun ottamatta.- Anonyymi
TÄMMÖSET TURISTIT VOISIVAT SUTKSIA VITTUUN ARVOKISOITA TULOS TAI ULOS?
- Anonyymi
ukko halus sinne painaa geisha tyttöö maksullista..
- Anonyymi
DDD
- Anonyymi
Hyvä, että Ella Junnila kokeilee vielä uutta valmennusta.
Kaksi valmentajaa onnistui hyvin ja vei Ellan aika koviin korkeuksiin. Siis Kilpi ja Sallinen.
Kaikkea hyvää ja paljon onnea Belgiaan. Kiva maa.
Potentiaalia naisessa kyllä piisaa. - Anonyymi
Ella Ella huoli. Ensi kesänä taas uusi turistireissu, missä voi liiton piikkiin lusmuilla ja syödä hyvää ruokaa! Nam nam Ella
- Anonyymi
Missä ensi vuonna kisoja?
- Anonyymi
7-ottelijanaiset voittaa tuon mennen tullen.
- Anonyymi
riippuu ottelijasta
- Anonyymi
Olisivat lähettäneet Ella Mikkolan hankkimaan kokemusta arvokisoista. Olisi ollut kauniimpi edes katsella.
- Anonyymi
Junnila on menneen talven lumia Murron kanssa.
- Anonyymi
Aika ja raha ovat kaikille suomalaisille vaikeita asioita ymmärtää erikseen ja varsinkin yhdessä. Urheilijoilla (yms. vast.) eritysesti pätkii se, että jos harjoittelemalla saa sos.med. julkisuutta, niin kyllä sitä pitää jatkossakin harjoitella, jotta sos. med. julkisuus pysyy omissa käsissä ja positiivisena. Ei voi jäädä lepäämään tykkäjillään.
- Anonyymi
Suomalaisilla voi olla se heikkous, innostuvat ulkomailla maistelemaan ulkomaalaisia herkkuja jolloin "torttu" voi mennä sekaisin ja sitten heikotuttaa?
Ruoka ja juoma pitäisi olla ennen kilpailua 100% tuotuna Suomesta, eikä yhtään paikallisia ruokia.
Se on tietysti vaikeaa kun valmentajat syö, juo mitä haluava, sitä samaa saattaa urheilijaki syödä?
On koemusta Suomessa urheiluopistossa urheiluharjoittelija hirmuisia määriä ruokia. Kertoi valehtelevan painon ennen kilpailua kun joku kysyy. Siitä opin huomaavan erityisesti yleisurheilussa ei kannattaisi satsata enää menestyneisiin eikä loukkaantuneisiin, kun niihin pistävät jotku tukirahoja niin paljon että laiskistuvat. Alkavat liikkua autolla, seurustelevat eikä vammojen jälkeen enää kykene monista syistä nostaan suorituksia? - Anonyymi
Tukea nuorille urheilijoille! Ettei käy, niinkuin näille jo iäkkäimmille.
Tuki on nykyään aika olematonta.
Sijoitus nuoriin 16-23 ikäryhmiin tuottaisi parempaa tulosta. 23+ olisi sitten jo sillä tasolla, että sponsorit hoitaisi kustannukset. Ei silloin tarvita SULn rahallista tukea.
Satsatkaa nuoriin, niin tulee kovia urheilijoita ja tulee halvemmaksi.- Anonyymi
Niinpä.
Ella Junnila täyttää tänä vuonna 27?
- Anonyymi
Antaa Ella Junnilalle lisää rahaa! Joku satatonnia nyt aluksi
- Anonyymi
Oliko se tämä Junnila joka oli tulessa juontajan mukaan, kun joutui kilpailuun? Liekö palanut miten pahasti? Karsiko ne keihään kentällä, vai kentän ulkopuolella? Mihin oksat vietiin?
- Anonyymi
Miksi laitoit tällaisen viestin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi laitoit tällaisen viestin?
Mikäs vika viestissä? Tuota tapahtuu urheilussa koko ajan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k16310585Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t877475Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1067367Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37336Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t227311Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit427259Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126662Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296496Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845720Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485505