KD köyhän asialla

Anonyymi-ap

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Bäivi Råsänen antoi tänään virallisen lausunnon Kokoomuksen ja Perussuomalaisten aloitteesta korottaa työttömyyskorvausta 90 prosentilla:

"Olen syvästi iloinen ja liikuttunut, että yhteistyöpuolueemme ovat löytäneet takaisin kristillisten arvojen ytimeen. Tämä päätös on kuin suoraan Raamatun sanasta. Olemme vuosikymmenten ajan puhuneet ahkeruudesta ja työnteon kunniasta, mutta olemme unohtaneet syvemmän viisauden. Raamattu kehottaa meitä luottamaan Jumalan huolenpitoon sen sijaan, että me rasittaisimme itsemme maallisen työn orjuudella.

On syytä muistaa, että itse Jeesuskin oli maallisen uransa loppuvaiheessa työtön. Hän jätti puusepänammattinsa keskittyäkseen tärkeämpään työhön: sanan levittämiseen ja sielujen pelastamiseen. Myös hänen opetuslapsensa, jotka jättivät työnsä kalastajina ja veronkerääjinä, olivat työttömiä. He luottivat isänsä huolenpitoon ja elivät päivästä toiseen ilman palkkatyötä.

Lause Matt. 6:26 'Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ravitsee ne. Ettekö te ole paljon enemmän arvoisia kuin ne?' on suora kehotus työttömyyteen, luottamukseen ja vötkylä-ajatteluun. Kyse ei ole laiskuudesta, vaan uskosta siihen, että Jumala antaa meille kaiken, mitä tarvitsemme.

Tämä työttömyysturvan korotus on merkittävä askel kohti yhteiskuntaa, jossa ihmisarvoa ei mitata ansaintalogiikalla, vaan Jumalan armolla. Toivon, että suomalaiset ottavat tämän askelen kohti työtöntä ja onnellista elämää, syvästi kristillisten arvojen mukaisesti."

23

884

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Päivän vitsi . Eliitti Ensin hallitus on sitä , mitä Suomi on ikuisesti kaivannut .

    • Anonyymi

      Asiallista ja vahvaa raamatun tulkintaa ☝️

    • Anonyymi

      KD jytky!

    • Anonyymi

      KD köyhän asialla, kiitos!

      • Anonyymi

        Demarit kiittää!


    • Anonyymi

      La laaa lalaaa la loka laaala piinnnpppiiii lalaaa Le laaaaaa la loka åååäärrt ookksduu pöpö pöööö pinppiiiii öäääöörrrräääää.

      • Anonyymi

        Peukkua ottanu ?


      • Anonyymi

        Niin minunkin mielestä. Hyvin sanottu


    • Anonyymi

      Vaan kun mulle tuli jo nyt näläkä. Vilukin tuli. Että se siitä taivaanlintu teoriasta. Harmi kun en kuulu siihen "Muuttolintu" ryhmään. Olisin jo Espanjassa.

      • Anonyymi

        AIDSHOMO


    • Anonyymi

      Hallitus on köyhien asioilla jostain syystä.

    • Anonyymi

      KD ei tetä ikinä! Päykkä laittaa asiat kuntoon 😎

    • Anonyymi

      Rohkeampaa naista en tiedä kuin Päivi.Kyllä kaikenmaaliman räkänoukat uskaltaa räksyttää somes muttakuka muu muka tohtii pitää aatteistaan ja uskostaan kiinni kaiken kansan edessä niinkuin Päivi?
      Eipä ole vielä näkyviin tullut!

      • Anonyymi

        Pyhä Päivi


      • Anonyymi

        Paskat Päivi mikään rohkia oo, se on vaan ulukona kuin tamppoonin naru, kaikesta maailman menosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskat Päivi mikään rohkia oo, se on vaan ulukona kuin tamppoonin naru, kaikesta maailman menosta.

        Kuka Päivi


    • Anonyymi

      Kun pappi on asettanut naisen Herran eteen, hänen tulee avata naisen hiukset ja panna hänen käsiinsä selvitysuhri eli mustasukkaisen epäilyksen takia annettu ruokauhri. Papilla tulee olla kädessään kirousta tuottavaa karvasvettä sisältävä astia

    • Anonyymi

      Hän muisteli nuoruutensa päiviä, irstasta elämäänsä Egyptissä, ja hänen mielensä paloi Egyptin himokkaisiin miehiin, joilla oli elin kuin aasilla ja jotka sinkosivat siementään kuin orhi.
      »Sinä kaihosit syntistä nuoruuttasi, tuota aikaa, jolloin Egyptin miehet hivelivät nännejäsi ja likistelivät nuoria rintojasi"

      • Anonyymi

        Juudas ☝️


    • Anonyymi

      Päivi on kyllä tosiaanki rohkea nainen!
      Seisoo sanojensa takana .
      Ei löydy montakaan muuta koko Suomesta joka uskaltaa olla julkisesti vakaumuksensa takana.
      Eikä ainakaan Orpo.
      Hyvä Päivi!

      • Anonyymi

        KD n kasvun ja kehityksen suurin este.


    • Anonyymi

      Pitää ilmottaa Trumpille miten Suomi kohtelee kristittyä
      Ei tarttisi enää Stubidin lähtiä amerikkaa golffia pelaamha

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      708
      1905
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      330
      1033
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      67
      897
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      140
      790
    5. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      32
      601
    6. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      64
      585
    7. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      577
    8. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      45
      577
    9. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      560
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      530
    Aihe