Terveiset venäjälle

Anonyymi-ap

Miksi suomi ei ilmotan venäjälle selvällä suomen kielellä, Me emme tarvitse Venäjältä neliösenttiäkään maata, mutta emme anna neliömilliäkään Suomen maata, ei Venäjällä ole meille mitään mitä haluaisimme , mutta rauhanaika olisi molemmille hyödyksi muuten!

8

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomi, euroopan myötä, "suomettuu" suhteessa Yhdysvaltoihin. Olen havannoinnut, niin suomalaisten, kuten myös eurooppalaisten politiikkojen käytös on ns. parasosiaalista, suhteessa Trumppiin. Eli suhde on vain yhdensuuntaista, Trumppia mielistelevää, koska hän on grandioottinen narsisti. Eli ei siedä toisinajattelijoita ja vastaansanojia. Hän puhuu, vain miellyttääkseen omia äänestäjiään. Todelliset teot tietysti puuttuu. En usko, että hänen johdollaan, tässä saadaan mitään aikaan.

    • Anonyymi

      Olen miettinyt aikapäiviä koventuvien lausuntojen vuorottelupalloja mitä sinkoilee milloin missäkin kokouksessa ympäriinsä. Eikö tosiaankaan lähde rauhankyyhkyä ja sovinnonelettä maailmanrauhan ja tasapainon saavuttamiseksi. Tässä saa metsästää aiheita missä rauhaa edistetään esim. media, kirjoitetaanko siellä missä on kokoonnuttu rauhan edistämisessä? Työnnetäänkö meitä väkisin ylilaidan mihin kukaan ei oikeasti halua, riitaisaan ja epävakaaseen maailmantilanteeseen.

    • Anonyymi

      Mehän haluamme köyhtyä ja tikastutta Usaa?

      • Anonyymi

        Köyhä olet aina ollutkin, Venäjäkiimavajakki.


    • Anonyymi

      Suomihan rikastu liikaa Venäjän halvalla energialla ja puulla? Kauppakin kävi hyvin ja työllisyys kukoisti!

      • Anonyymi

        Hei Venäjäkiimavajakki. Suomen talous on ollut matalasuhdanteessa jo vuodesta 2008 lähtien, siis kauan ennen Venäjän pakoitteita, v*tun urpo.


    • Anonyymi

      Tiedä sitten mitä Suomi haluaa, mutta itse haluaisin kovasti halpaa dieseliä ja ureaa kalustoni säiliöihin. Halpa puutavarakaan ei haittaisi olipa se sitten haketta tai sahatavaraa.

    • Anonyymi

      Vaikka kuinka selittäisi vaikka millä kielellä ettemme tarvii rysslandin maata. Ryssland
      kääntää just päin vastaisesti. Järki puhe ei mene perille, kummaa kansaa on Rysslandiassa,epäystävällistä sanoisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      117
      11089
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      155
      10308
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      26
      8030
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      183
      6499
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      49
      5574
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      73
      5051
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      146
      4364
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      25
      4236
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      67
      4044
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      133
      3604
    Aihe