Mikään ei ole niin tyhmä kuin suomalainen demari

"SDP peruisi uudistukset ja moukaroisi päälle miljardiluokan veronkiristykset"

Valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen pitää irvokkaana, että juuri SDP puhuu karmeasta talousperinnöstä, kun puolue jätti viime hallituskauden jäljiltä jälkeensä syventyneen velkakierteen, heikentyvät työllisyysluvut ja uudistusvelan.

– Talouden vaikeudet eivät syntyneet Orpon hallituksen aikana, ne perittiin SDP:n kipparoiman vasemmistohallituksen jäljiltä. Lähes tasapainoon saatu julkinen talous hassattiin 10 miljardia alijäämäiseksi. SDP tuhlasi hallitusvastuussa talouden puskurit ja jätti suomalaisille laskun, jonka maksamiseen menee vuosia, Heinonen sanoo.

SDP:n on mahdotonta kertoa omia sopeutustavoitteitaan niin, ettei niitä kumottaisi heti moninkertaisella määrällä uusia menolupauksia.

– Pari viikkoa takaperin Antti) Lindtman ehti yhden Ykkösaamun aikana luetella 1,5 miljardin euron edestä sopeutusten perumisia ja uusia menokohteita, Heinonen muistuttaa.

Ja tuollaiseen puolueeseen vielä jotkut uskoo, mutta kun sitä älyä ei ole paljon suotu.
783
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ottaisivat Tanskan demareista mallia.

Äänestä

SDP-johdolla ei ole yhtään talousosaajaa.

Äänestä

Sitten vielä tulee käymään niin että seuraava äärimmäisen vasemmistolainen hallitus tulee kumoamaan kaikki ne kiristykset joita tämä hallitus teki maahanmuuton ehtoihin. Sitten pojat maksetaan itsemme kipeiksi

Äänestä
  • Kuka hullu äänestää demareita

    Äänestä

  • Tällä hetkellä haitallisen maahanmuuton hinta pyörii kymmenen miljardin tienoilla. Seuraava hallitus räjäyttää pankin.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tällä hetkellä haitallisen maahanmuuton hinta pyörii kymmenen miljardin tienoilla. Seuraava hallitus räjäyttää pankin.

    Sillä rahalla voitaisiin ostaa 64 hävittäjää joka ikinen vuosi. Kuvitelkaa

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sillä rahalla voitaisiin ostaa 64 hävittäjää joka ikinen vuosi. Kuvitelkaa

    KUKA HULLU ÄÄNESTÄÄ VIHERVASSUJA

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"SDP peruisi uudistukset ja moukaroisi päälle miljardiluokan veronkiristykset"

Valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen pitää irvokkaana, että juuri SDP puhuu karmeasta talousperinnöstä, kun puolue jätti viime hallituskauden jäljiltä jälkeensä syventyneen velkakierteen, heikentyvät työllisyysluvut ja uudistusvelan.

– Talouden vaikeudet eivät syntyneet Orpon hallituksen aikana, ne perittiin SDP:n kipparoiman vasemmistohallituksen jäljiltä. Lähes tasapainoon saatu julkinen talous hassattiin 10 miljardia alijäämäiseksi. SDP tuhlasi hallitusvastuussa talouden puskurit ja jätti suomalaisille laskun, jonka maksamiseen menee vuosia, Heinonen sanoo.

SDP:n on mahdotonta kertoa omia sopeutustavoitteitaan niin, ettei niitä kumottaisi heti moninkertaisella määrällä uusia menolupauksia.

– Pari viikkoa takaperin Antti) Lindtman ehti yhden Ykkösaamun aikana luetella 1,5 miljardin euron edestä sopeutusten perumisia ja uusia menokohteita, Heinonen muistuttaa.

Ja tuollaiseen puolueeseen vielä jotkut uskoo, mutta kun sitä älyä ei ole paljon suotu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu