Ulospäin mä oon ihan tavallinen... tai en tavallinen, mutta en myöskään niin outo. Kattokaa nyt mitä mun päässä pyörii: Tää on jotenkin naurettavaa.
Mulla on omat ongelmani, suruni ja iloni. Kaikilla meillä on. Ja meitä on niin paljon. Tää maailma on vaan pieni pläntti jossain äärettömyydessä ja se on täynnä pieniä ihmisiä.
Me kaikki häslätään jotain joka päivä, liikutaan paikasta toiseen ja kaikki on muka niin helvetin tärkeetä vaikka ei kukaan tee täällä oikeastaan yhtään mitään!
Mä palloilen ympäriinsä ja auon päätäni. Kaikki tekee niin. Ja mun elämäni on kuitenkin se tärkein, isoin.
Minä, minä, minä. Mä, mää, mie. Eikö tää maailma pyöri minkään muun ympärillä? Eipä taida ja se taas johtuu siitä, että tää maailma on mun maailmani. Mä oon sitä ja sitä, musta tuntuu siltä ja siltä, mä näytän siltä ja siltä, mä haluan sitä ja sitä. Niinpä niin. Minä, minä, minä.
Nyt mä oon levoton. Mä oon ollu levoton jo montä päivää, monta viikkoo. Monta kuukautta. Monta vuotta? Ei, en niin kauaa. Mutta mitäs sitten, kun mä en enää ookkaan levoton...? Periaatteessa millään tässä maailmassa ei oo väliä, eikä merkitystä.
Me ollaan niinku muurahaisia, yritetään koko ajan kauheesti, mut ei kuitenkaan saada oikeestaan mitään aikaseks.
Ja ehkä huomenna joku astuu vahingossa meidän päälle. Sit kaikki oli turhaa, eikä täällä oo enää mitään.
Mä oon vaan yksi miljoonista, mutta mä oon kummallinen. Ajatteleeko kukaan "tavallinen" tällasta? Mun on vaikee kuvitella kavereitteni päähän tämmösiä ajatuksia... Oonko mä siis yksin?
Mulla on omat ongelmani, suruni ja iloni. Kaikilla meillä on. Ja meitä on niin paljon. Tää maailma on vaan pieni pläntti jossain äärettömyydessä ja se on täynnä pieniä ihmisiä.
Me kaikki häslätään jotain joka päivä, liikutaan paikasta toiseen ja kaikki on muka niin helvetin tärkeetä vaikka ei kukaan tee täällä oikeastaan yhtään mitään!
Mä palloilen ympäriinsä ja auon päätäni. Kaikki tekee niin. Ja mun elämäni on kuitenkin se tärkein, isoin.
Minä, minä, minä. Mä, mää, mie. Eikö tää maailma pyöri minkään muun ympärillä? Eipä taida ja se taas johtuu siitä, että tää maailma on mun maailmani. Mä oon sitä ja sitä, musta tuntuu siltä ja siltä, mä näytän siltä ja siltä, mä haluan sitä ja sitä. Niinpä niin. Minä, minä, minä.
Nyt mä oon levoton. Mä oon ollu levoton jo montä päivää, monta viikkoo. Monta kuukautta. Monta vuotta? Ei, en niin kauaa. Mutta mitäs sitten, kun mä en enää ookkaan levoton...? Periaatteessa millään tässä maailmassa ei oo väliä, eikä merkitystä.
Me ollaan niinku muurahaisia, yritetään koko ajan kauheesti, mut ei kuitenkaan saada oikeestaan mitään aikaseks.
Ja ehkä huomenna joku astuu vahingossa meidän päälle. Sit kaikki oli turhaa, eikä täällä oo enää mitään.
Mä oon vaan yksi miljoonista, mutta mä oon kummallinen. Ajatteleeko kukaan "tavallinen" tällasta? Mun on vaikee kuvitella kavereitteni päähän tämmösiä ajatuksia... Oonko mä siis yksin?
Vastaukset 15
Vanhimmat
teitä uskistuneita hihhuleita on enemmän kuin miljoonja.
Tosin vain yksi miljoonasta on riittävän tyhmä yrittääkseen feikata Mirkaa.
se että mietit oman olemassaoloasi ja koko tämän maailmaksi kutsutun hässäkän merkitystä on henkisen kasvun merkki. Ehkä tunnet itsesi jotenkin irralliseksi ja erilaiseksi kuin kaikki muut tätä palloa tallaavat sukankuluttajat. Tietty irrallisuuden ja tarkoituksettomuuden tunne oli aika pitkään osa minunkin elämääni.
Sinulla taitaa olla nyt itsetutkiskelun paikka. Voit tietysti etsiä vastauksia uskonnoista, mutta aiempien viestiesi perusteella luulen, ettet taida niiden vastauksia kelpuuttaa. Parempi ehkä olisikin etsiä vastauksia omasta sisimmästäsi.
Jungilainen syvyyspsykologia saattaisi olla mielenkiintoinen opas matkalla Itseen. Olen lukenut joitakin Jungin teoksia, ja minusta hänellä on hyvin mielenkiintoisia ajatuksia esim. arkkityypeistä ja alitajunnan prosesseista sekä esim. ns. varjosta, joka on meidän tiedostamaton ja usein tukahdutettu puolemme. Erityisesti uskovilla on usein taipumus tukahduttaa varjonsa ja ulkoistaa pimeä puolensa johonkin demoneihin ja saatanoihin.
Oletko koskaan kokeillut minkäänlaista meditaatiota? Minä harjoitan meditaatiota muistuttavaa ns. hiljaista rukousta, ja se on ainakin auttanut minua ymmärtämään kaiken elämän ykseyttä ja yhteyttä. Minun kohdallani kysymys on kristillisestä meditaatiosta, mutta esim. buddhalainen meditaatio tai zen-harjoitus johtaa samantyyppisiin tuloksiin. Buddhalaisuus on oikeastaan enempi filosofia kuin uskonto, koska siinä ei uskota persoonalliseen luoja-jumalaan. Sille on kuitenkin tyypillistä usko sielunvaellukseen ja ajatus siitä, että elämä on koulu, jossa sielut vähitellen pyrkivät kohti täydellisyyttä.
Minulla ei ole lopullista kantaa sielunvaellusoppiin, mutta en usko elämän päättyvän kuolemaan, ja tämä ajatus tekee elämästä ja maailmasta minulle merkityksellisen. En silti pidä kovin tärkeänä sitä, mitä me täällä nyt hääräämme vaan lähinnä sitä, mitä me täällä opimme.
Ns. kuolemanrajatapauksia on viime aikoina tutkittu tieteellisestikin, ja tulokset osoittavat ainakin sen että ihmisen tietoisuus voi säilyä irrallaan ruumiista ja saada tietoa ympäristöstä silloinkin kun ruumis on kliinisesti kuollut. Kaikki tutkitut on tosin saatu lopulta elvytetyiksi, joten lopullista todistusvoimaa näillä tutkimuksilla ei ole.
En tiedä oliko tästäkään sepustuksesta sinulle paljon hyötyä, mutta yritin kuitenkin rehellisesti kertoa mitä ajattelen ja miten näen asiat. Internetti on kyllä hyödyllinen tietolähde minkä tahansa asian tutkimiseen mikä sattuu milloinkin kiinnostamaan.
Noitten meditointien ja muitten ohessa mä oon hyväksi havainnu pilven polton. Sillon ymmärtää kaiken selkeemmin ku koskaan.
Ulospäin mä oon ihan tavallinen... tai en tavallinen, mutta en myöskään niin outo, mitä nyt akuankan lakki päässä ja kaulassa roikkuu 313 koru!
Mulla on omat ongelmani, suruni ja iloni. Kaikilla meillä on. Myös meillä akuankka uskovaisilla! Tää maapallo on vaan pieni kappale jossain avaruudessa ja tosi paljon akuankkaan uskovia pieniä ihmisiä.
Me kaikki häslätään jotain joka päivä. Toinen uskoo Jumalaan, toinen Allahiin, kolmas Equadorin putouksen mahtavaan voimaan, neljäs Pepsipurkkiin ja me akuankkauskovaiset akuankkaan!
Mä palloilen ympäriinsä ja auon nokkaani. Kaikki tekee niin. Niin hindut, muslimit, kristityt, kuin me akuankkauskiksetkin!
Meikäankka, meikäankka, meikäankka, mää, kääk, kääk ja kiekuu!
Eikö tää maapallo pyöri minkään muun ympärillä. Aina vain ankkojen ympärillä.
Meikä ankka, meikä ankka, meikä meikä kääk!
Nyt mä oon levoton ja laulan Kääk Kääk Kääk ja vielä kerran Kääk!
Me kaikki ollaan oikeesti, ku pieniä ankkoja. Yritetään lentää, muttei kädellisinä akuankkoina ilmaan päästä!
Ja ehkä huomenna joku isoakin isompi ankka astuu räpylällä meidän päälle. sit kaikki on turhaa. Ei ankkoja, ei muslimeja ei edes lintuja...
Mä oon vaan yksi miljoonista, mutta mä oon kummallinen. Ei siipiä. Vain kädet.
Rotsi on mut byysat puuttuu.
Oonko mä siis yksin? vai kaksin?
veljenpojat ja melkein Iineskin.
Ja siksi niin onnellinen!
Runsasta kääkäystä sinulle!
Taas joku uskis vetänyt herneet nenään.
PUAAAHHHHHHH ... HEH HEH HEH ...
PisuMirka on mun idoli! Mä rakastan sua!
Siksi tahdon sua siunata. Jätä pois kaikki synti. Ota Jeesus vastaan!
Siunausta!
Annoin elämäni Jeesukselle!
Ei koskaan ennen mulla ole ollut näin hyvä olo.
Kiitos Kristus!
Ei enää tee mieli aukoa toisille ihmisille. Ei edes ateisteille!
Haluankin toivottaa nyt kaikille runsasta siunausta ja haluan kertoa uudesta Löydöstäni, Jeesuksesta!
Mahtavaa! Olen nyt uskis!!
Ei Mirka voi kääntyy noin nopeesti. Liekö kääntyy koskaan.
Tosin uskonsa juuri menettänyt voi kääntyä hyvinkin nopeasti uskoon takaisin johtuen aivopesusta!
Hän on feikkimirka
Sain tulla uskovaisten yhteyteen.
Elämä hymyilee kun omanani on Jeesus!
Siunausta!
Ps. Onneksi olen nyt uskis!!!
että seepra ei pääse juovistaan, mutta minne sitten menitkin, olet varmaan sinne tervetullut.
olisi tullut uskoon!
Ei varmasti! Joku samputin feikki Mirka..... ...
Törkeitä ootte te uskikset!!
niin se ei ole minun vikani. Vai etkö ymmärrä yhtään leikinlaskua? Äläkä nimittele, se ei ole kohteliasta.